Saarnoja 9.9.2018-1.1.2019

Saarna Kangasniemen kirkossa 9.9.2018

16. sunnuntai helluntaista, Matt. 6: 19-24

Moni autoilija on joutunut ikäväkseen toteamaan, että hänen autonsa ruostuminen on päässyt alkamaan. Kerran hankittu upea kiiltävä menopeli on alkanut näyttämään merkkejä rapistumisesta. Parhainkaan omaisuus ei kestä kulutusta. Minulla särkyi kännykkä hiljattain ja kesällä hajosi ruohonleikkuri korjauskelvottomaksi. Päivän evankeliumissa Jeesus sanoo: Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle, missä koi ja ruoste tekevät tuhojaan ja varkaat vievät tavaroita. Evankeliumin kohta on vuorisaarnasta. Tähän asti hän on puhunut Jumalan vaatimuksista. Mutta nyt huomio kiinnitetään niihin esteisiin, jotka estävät ihmistä täyttämästä Jumalan tahtoa. Tässä yhteydessä Jeesus mainitsee maallisten aarteiden kokoamisen ja kahden herran palvelemisen. Maallisten aarteiden kokoaminen on houkuttelevaa. Tuskin sitä haaliessamme ajattelemme, että se kaikki otetaan meiltä pois kuollessamme.

Maallisista ja taivaallisista aarteista löydämme monenlaisia tulkintoja. Hyvin kuvaava on Jobin sana kun hän oli menettänyt kaiken omaisuutensa sekä lapsensa ja palvelijansa: "Alastonna minä tulin äitini kohdusta ja alastonna minä palaan täältä. Herra antoi ja Herra otti. Kiitetty olkoon Herran nimi." (Job 1:21) Jobin sanoista opimme, että kaikki elämässämme on Jumalalta saatua lahjaa ja lainaa. Me tarvitsemme omaisuutta ja tavaroita elämän välttämättöminä välineinä, mutta niiden varaan emme voi rakentaa elämää. Job tiesi menetystenkin keskellä, että hänellä on toivoa Jumalan yhteydessä.

Toinen Vanhan testamentin ajattelija kuningas Salomo puolestaan kirjoittaa Saarnaajan kirjassa: " Minä ryhdyin suuriin töihin: rakensin itselleni taloja, istutin viinitarhoja sekä puistoja ja puutarhoja, joissa kasvoi kaikenlaisia hedelmäpuita, tein itselleni lammikoita kastellakseni niiden vedellä metsikön puita. Minä hankin orjia ja orjattaria, ja heitä syntyi myös talossani; minulla oli karjaa, raavaita, lampaita ja vuohia, enemmän kuin kenelläkään, joka oli hallinnut Jerusalemissa ennen minua. Kokosin itselleni myös kultaa ja hopeaa, kuninkaiden aarteita ja maakuntien rikkauksia. Minä hankin laulajia ja laulajattaria ja miehen nautintoja: vaimon, jopa useita vaimoja. Minä tulin mahtavaksi, mahtavammaksi kuin yksikään edeltäjäni Jerusalemissa. Silti säilytin kaikessa viisauteni. Minä en evännyt silmiltäni mitään, mitä ne halusivat, enkä kieltänyt sydämeltäni yhtäkään iloa. Vaivannäköni tuloksista minun sydämeni iloitsi, sen palkan sain kaikesta ponnistelustani. Mutta kun tarkastelin töitä, joita käteni olivat tehneet, ja vaivaa, jonka olin nähnyt, minä havaitsin: kaikki se oli turhuutta ja tuulen tavoittelua. Mistään ei ole mitään hyötyä auringon alla." (Saarn. 2:4-11)

Salomo eli loisteliaasti, mutta se oli sittenkin turhuutta. Niinpä Saarnaajan kirja jatkaakin: Parasta on ihmiselle nauttia ilolla jokapäiväisiä tarpeitaan Jumalan lahjoina. Jeesus jatkaa vuorisaarnassaan: Salomo ei kaikessa loistossaan ollut niin vaatetettu kuin kedon kukkaset. Salomo ei saanut maallisella rikkaudella sammutetuksi elämän janoa, vaan se pikemminkin toi lisää uusia ongelmia. Hän jopa kyllästyi elämään. Silloin kun hänellä oli eniten hän tunsi olonsa tyhjimmäksi. Me elämme paljon paremmassa elintasossa kuin Galilean köyhä kansa joka oli kokoontunut vuorelle kuuntelemaan Jeesusta. Heille jokapäiväinen leipä, toimeentulo ja elämän tarpeet olivat todellisia huolen aiheita. Saamme olla kiitollisia Jumalalle että meillä Suomessa moni asia on hyvin. Myös huonommassa asemassa oleville tarjotaan apua. Korkea elintaso ei ole poistanut ongelmia. Monenlaiset pelot tulevaisuudesta saattavat ahdistaa nykyihmistä. Salomo, johon jo viittasin, kirjoittaa: Herran pelko on viisauden alku. Jos elämästä puutuu tärkein, eli Jumala, on se ratkaisevalla tavalla vajavainen. Samassa vuorisaarnassaan Jeesus antaa vastauksen elatuksen huolia murehtiville kuulijoilleen: Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämänkin." (Matt. 6:33)

Kolmas tulkinta päivän aiheeseemme löytyy 1400-luvun kuuluisalta munkilta Tuomas Kempiläiseltä, joka kirjoittaa kirjassaan Kristuksen seuraamisesta: "Turhuutta on rakastaa sitä, mikä niin nopeasti katoaa ja olla kiirehtimättä sinne, missä vallitsee iankaikkinen ilo. Muista usein Salomon sananlaskua: Ei saa silmä kyllänsä näkemisestä eikä korva täyttänsä kuulemisesta. Pyri sen vuoksi irrottamaan sydämesi rakkaudesta näkyviin ja käänny näkymättömien puoleen, sillä ne, jotka seuraavat aistillisuuttaan, tahraavat omantuntonsa ja kadottavat Jumalan armon".

Vuosituhansia ihmiset ovat olleet samanlaisia. Jobin, Salomon ja Tuomas Kempiläisen tulkinnoilla on sama perussanoma mikä sopii myös nykyihmisen elämäntilanteeseen. Saatamme koota ajallisia aarteita jopa vuosikymmeniä, mutta se riittää meille vain lyhyen elämämme ajaksi. Jeesus kehottaa kokoamaan taivaallisia aarteita. Kuinka lyhyt onkaan ajallinen elämämme iankaikkisuuden rinnalla. Taivaallinen aarre on Jumalan armo syntistä ihmistä kohtaan. Se on löydettävissä, koska Jeesus tuli maailmaan ja siitä kerrotaan Raamatussa. Taivaallinen aarre on Jumalan sanassa: syntien anteeksi saaminen, pelastus Jeesuksen ansiosta ja rauha sisimmässä. Taivaallisen aarteen omistajalla on tämä aarre omana jo tässä elämässä. Elämä Jumalan lapsena ja kristillinen usko tuo ihmiselle elämän tarkoituksen ja täysipainoisuuden. Se on paljon rikkaampaa elämää kuin mitä ajalliset aarteet voivat ihmiselle antaa. Ja elämän päämääränä on vaellus kohti taivasta. Voit sanoa Jeesukselle: Ota minut vastaan ja anna minulle tämä taivaallinen aarre, syntien anteeksi saaminen, pelastus ja taivaaseen pääseminen.

Rukoilemme: Herra, en ymmärrä, mikä on hyväksi minulle, vaan etsin aineellista hyvinvointia luullen sen kautta tulevani onnelliseksi. Olen kyllästynyt elintason valheeseen, joka on kuin tyhjä malja janoisen huulilla. Rukoilen sanasi mukaan: "Älä köyhyyttä, älä rikkautta minulle anna; anna minulle ravinnoksi määräosani leipää, etten kylläisenä tulisi kieltäjäksi ja etten köyhtyneenä varastaisi." Herra, tiedän etten tyydy tähän. Haluan 'kaiken tämän ja taivaan myös'. Siksi rukoilenkin, että armahtaisit minua ja ottaisit itsekkään haluni pois. Rukoilen, että antaisit anteeksisaamisen todellisuuden painua niin syvälle sydämeeni, että se ilahduttaisi päivittäin minua ja aktivoisi minut näkemään, että Sinun antamasi lahjat eivät riitä yksin minun hyvinvointiini, vaan että niillä voin ilahduttaa lukemattomia lähimmäisiänikin. Aamen. (Rukous Hannu Karvosen sanoin)

----

Saarna Kangasniemen kirkossa 3.11.2018

Pyhäinpäivä Matt. 5: 1-12

Jokainen meistä joutuu jossakin elämän vaiheessa kohtaamaan kuoleman; joskus jonkun läheisen poismenon ja lopulta omankin kuoleman. Tänään pyhäinpäivänä muistelemme kaikkia edesmenneitä rakkaitamme.

Minä itse olen juuri hiljattain kokenut oman äitini kuoleman. Kiitollisin mielin muistelen omaa äitiäni. Kaipauksin ja haikein mielin kerron nyt hänestä. Äitini ehti olla naimisissa isäni kanssa lähes 70 vuotta. Äitini teki elämäntyönsä maalaistalon emäntänä Kesälahdella, jonne hän tuli miniäksi synnyinpitäjästään Hartolasta. Kaikki mahdolliset asiat kodin pihapiirissä hänen täytyi osata ja ehtiä. Työpäivät olivat pitkiä ja raskaita. Tämänhän on meille maaseudun asukkaille tuttua. Äitini kirjoitti näytelmiä ja runoja sekä myös lausui runoja ja oli taitava kukkien kasvattaja. Äitini osallistui aktiivisesti Kesälahden seurakuntaelämään. Hän muun muassa lauloi kirkkokuorossa ja toimi pyhäkoulunopettajan vuosikymmenien ajan sekä oli kirkkoneuvoston jäsenenä. Lähetystyö oli hänelle rakas. Äidin esirukoukset ovat kannattaneet meitä lapsia ja perheitämme. Äidin elämän kaunis muisto säilyy mielessäni.

Äidin elämässä niin kuin meidän kaikkien elämässä oli omat ilonsa ja surunsa. Raskain suru oli hänen ja koko perheemme elämässä oli 22-vuotiaan veljeni yllättävä kuolema henkirikoksen uhrina vuonna 1976. Olihan se lajissaan täysin erilainen kuin 88-vuotiaan äitini kuolema, jota osattiin jo odottaa. Se oli todella lamaannuttava isku. Suru oli suunnattoman suuri. Ja sitä en meinannut kestää mitenkään. Silloin oli vaikea käsittää ja hyväksyä, että rakasta veljeä ei enää ole kotona. Epätoivoiset rukoushuokaukset nousivat taivaaseen. Vielä vuosienkin päästä tulee itku muistellessani veljeäni ja hänen ikävää kuolemaansa. Lukuisat kerrat olen nähnyt hänestä unta ja sanonut siinä hänelle, etkö sinä olekaan kuollut. Luulen, että kaipaus on synnyttänyt nämä unet.

Tämä kertomani raskas surun kokemus on ollut minulle elämän koulu. Se on antanut myötäelämisen ja ymmärtämisen taitoa, kun pappina kohtaan surevia omaisia. Monta kertaa on täällä Kangasniemen kirkossakin haikein mielin laskettu kukkalaitetta läheisen arkun äärelle ja hautajaisissa lausuttu sydämestä nousevat kaipaavat ajatukset. Pappina haluan kulkea surevien rinnalla niillä lahjoilla, jotka Jumala on minulle antanut.

Evankeliumissamme sanottiin: Autuaita ovat murheelliset. He saavat lohdutuksen. Vaikka joutuisit luopumaan läheisestäsi, rakas kuollut henkilö ei kuitenkaan kuole sydämestäsi. Kannat sisälläsi häntä. Muisto hänestä ei kuole. Kuoleman läheisyydessä kokee omakseen Psalmin rukouksen: Syvyydestä minä huudan sinua, herra. Herra, kuule minun rukoukseni. Kuolema tuo julki, miten rakas poislähtenyt oli, miten syvä ihmissuhde on ollut. Sydämeen jäävä kaipaus ja rakkaus poislähtenyttä kohtaan tekevät kipeää. Rakkaan ihmisen menettäminen koskee enemmän kuin pystymme sanoillamme ilmaisemaan.

Surun aikana ystävien tuki kantaa. Ymmärtävän ystävän seurassa saa vapaasti itkeä ja kertoa luopumisen tuskasta. Läheisen rakastavat ajatukset ja siunaavat rukoukset kantavat surevaa. Surun taakkaa kannetaan yhdessä.

Myös seurakunta on yhteisö, joka kantaa meitä täällä surun aikana. Se ei ole pieni ahdas sisäpiiri, vaan se on kuin suuri sairaala, jossa Kristus hoitaa seurakunnan jäseniä. Seurakunnassa havaitsemme, että kuoleman, surun ja kaiken ikävän lähellä eläviä on paljon. On paljon elämän raskasta taakkaa, luopumisen tuskaa, murhetta ja kuolemaa.

Me katsomme sekä elämää että kuolemaa tämän ajallisen elämän kannalta. Näemme tehtävämme ja kysymyksemme tässä ja nyt. Näemme vain läheisemme menettämisen. Mutta Jumalan sana kuvaa kaiken iankaikkisuuden kannalta, jossa tähtäin on tuonpuoleisessa.

Ihminen elää täällä maailmassa yhden ainutlaatuisen elämän. Tällä elämällä on vaikutuksensa myös tuonpuoleiseen elämään. Jumala on antanut meille sanansa matkaevääksi, että löytäisimme oikean päämäärän ja tien taivaaseen.

Jumala vie iankaikkisen pelastussuunnitelmansa loppuun asti. Hän sanoo: iankaikkisella rakkaudella minä olen sinua rakastanut. Sen tähden minä olen vetänyt sinua puoleeni armosta. Hän haluaa kaikessa iankaikkista parastamme. Mikä nyt täällä maan päällä saattaa tuntua Jumalan tuomiolta, saattaakin osoittautua Taivaan Isän rakkaudeksi. Jumalahan haluaa rakastaa meitä loppuun asti. Raskaan murheen painamille kuuluu elämän ja toivon sana. Kyynelten läpi avautuu näköala ylösnousemuksen maahan, taivaaseen. Siellä ei ole enää itkua, tuskaa ja kärsimystä.

Ylösnoussut Vapahtajamme tuntee syvää myötätuntoa ja armahtavaa rakkautta meitä kuoleman vallan alaisia kohtaan. Hän rakastaa meitä erityisesti siksi, että meidän täytyy kuolla. Raamatussa on lupaus: "Heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, hän pitää teistä huolen". Toinen lupaus on "Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi. Ja Jumalan rauha, mikä on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa". Meillä on rukouksen etuoikeus. Raskautetun rukous voi olla vain huokaus, mutta senkin armollinen ja rakastava Jumala kuulee.

Kuoleman läheisyys tuo taivaan lähelle. Se voi olla myös Jumalan puhuttelua meille. Jumala voi kutsua meitä yhteyteensä. Kristillinen uskomme perustuu siihen, mitä Jeesus on tehnyt. Jeesus on kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan kukistanut synnin, kuoleman ja pahan vallan. Kuolema ei siis sano viimeistä sanaa yhdenkään ihmisen kohdalla. Risti hautakivessä on ylösnousseen Vapahtajan voiton merkki. Se risti on tyhjä. Se kertoo, kuinka Jeesus on jo mennyt taivaaseen valmistamaan omilleen iankaikkisen asuinsijan ja tulee kerran herättämään kuolleet haudoistaan.

Niinpä Jumalan sana kutsuu meitä murheen maassa pimeydestä valkeuteen ja toivottomuudesta uuteen elämään. Jääköön rukousyhteys Jumalaan ja luottamus hänen johdatukseensa turvaksi ja toivoksi elämämme tiellä. Uskossa Jumalaan on turvallista elää ja kuolla. Saamme turvautua kolmiyhteiseen Jumalaamme, kun nousemme tunnustamaan kristillisen uskomme.

----

Saarna Kangasniemen kirkossa 11.11.2018 

25. sunnuntai helluntaista, isänpäivä, Luuk. 20: 27-40

Olen kolmen pojan ja kuuden lastenlapsen isä ja ukki. Kyllähän se on niin, että rakas vaimoni Lea ja nämä kolme poikaani perheineen ovat minulle kaikkein rakkaimpia, tärkeimpiä asioita elämässäni Jumalan jälkeen. Koska välimatkat ovat pitkät, järjestin Lean kanssa isänpäivään liittyvän tapaamisen lasteni perheiden kanssa jo kuluneella viikolla tortaina. Kävimme syömässä ja vietimme yhteisiä hetkiä poikieni perheiden kanssa Joensuussa. Yksi lastenlapsistani oli joutunut sairaalaan ja kävimme häntä katsomassa. Sain lahjaksi Pekka Simojoen uuden ylistyslevyn ja sellaiset kuulosuojaimet, jolla voi myös kuunnella myös radiota ja monta kaunista isänpäiväkorttia. Vilskettähän siinä oli kun touhusin 0-7 vuotiaiden lastenlasteni kanssa. Ja keskustelin myös poikieni ja miniöitteni kanssa. Seuraavana päivä olikin sitten meille kaikille ihan erilainen kun oli äitini, lasteni mummon ja lastenlasteni isomummon hautajaiset. Saimme neljässä polvessa saattaa äitini haudan lepoon odottamaan ylösnousemuksen aamua.

Tämä sunnuntai nostaa esille kysymyksen kuoleman jälkeisestä elämästä. Tapaamme erilaisia käsityksiä kuolemanjälkeisestä elämästä. Yksi ajattelutapa on, että kuolema on kaiken loppu. Silloin sanotaan: Mihin puu kaatuu, siihen se maatuu. Silloin vain näkyvä materiaalinen maailma on totta. Silloin ajallinen elämä on turha koettelemus tai kärsimys. Se johtaa helposti ajatukseen, että tästä elämästä pitää nauttia niin paljon kuin mahdollista. Se voi johtaa itsekkääseen, toiset ihmiset ja Jumalan unohtavaan elämäntyyliin. Luotu tulee Luojaa tärkeämmäksi.

Toisen ajattelutavan mukaan kuolemassa siirrytään käsittämättömään. Suuria elämän kysymyksiä ei silloin tarvitse selvittää. Ihmiselle riittää, että hän maanpäällisessä elämässään hoitaa omat asiansa niin kuin pystyy. Hän on silloin täysin välinpitämätön Jumala-suhteestaan ja iankaikkisesta kohtalostaan.

Kolmas ajattelutapa on jälleensyntyminen, paluu kehittyneemmässä muodossa maanpäälle. Siinä ihminen vaiheittain pelastaa itsensä, eikä Kristusta ja hänen sovitustyötään tarvita.

Nämä edellä mainitut ajattelutavat eivät ole kristillisen uskon mukaisia. Ne ovat vain ihmisen ajatusrakennelmien tuloksia. Kristillisen käsityksen mukaan kuolema ei ole kaiken päätepiste, vaan uuden vaiheen alku. Kuolema ei ole pääteasema, vaan vaihtoasema. Ajallinen maanpäällinen elämämme tähtää tulevaan aikaan. Sillä on vaikutuksensa kummalla puolella olemme tuonpuoleisessa elämässä.

Paavali puhuu majanmuutosta: "Vaikka tämä meidän maallinen majamme hajotetaankin maahan, on meillä asumus Jumalalta, iankaikkinen maja taivaassa, joka ei ole käsin tehty" (2 Kor. 5:1). Raamatun mukaan iankaikkinen elämä taivaassa on Jeesuksen kautta tullut meille mahdolliseksi. Siksi Jumalaan uskova voi odottaa Jeesuksen paluuta, ei ahdistuneen pelon vallassa, vaan toivon sävyttämänä. Jumalan valtakunta on jo nyt läsnä, kun Kristus tulee luoksemme sanassaan ja sakramenteissaan.

Syksy on kuoleman aikaa. Psalmissa sanotaan: Ihmisen elinpäivät ovat kuin ruohon. Kun tuuli käy hänen ylitsensä, ei häntä enää ole. Kasvit ja lehdet lakastuvat ja varisevat pois. Näemme kaikkialla syksyn merkit. Me rakastamme elämää, mutta kuolema tekee työtään ja korjaa meidät pois. Vuotemme päättyvät, laskemme ruumiin maahan ja se maatuu. Mitkään kauniit sanat tai kukkalaitteet eivät voi poistaa sitä karua todellisuutta, että elämme kuoleman varjon laaksossa.

Rakkaat ystävät. Vaikka ihmisen voimat ovat vähäiset kuoleman edessä, meillä on kuolemaa väkevämpi Jumala. Tuonelan syvyyden uhatessa ja kuoleman ojentaessa kylmän kouransa, saamme turvautua Jumalaan. Olemme saaneet pyhän kirjan etsiäksemme siitä vastauksia elämän suuriin ja pieniin kysymyksiin. Jumala on antanut meille ajallisen elämän armonajaksi, että me sen kuluessa valmistautuisimme iankaikkisuutta varten. Jokaiselle meistä tarjotaan Jumalan armoa. Jumala ottaa meihin yhteyttä sanansa kautta. Jumalan sana kannattaa ihmistä.

Raamattu kertoo meille Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Jeesuksessa. Jumalan sana kertoo myös, että kuolema on voitettu. Jeesus on tullut poistamaan kuolemalta sen pelottavuuden ja kammottavuuden. Syksyä ja talvea seuraa ylösnousemuksen kevät, pääsiäisen voiton sanoma Jeesuksen sovituskuolemasta ja ylösnousemuksesta. Jumalan sanassa saamme osaksemme hänet, joka on ylösnousemus ja elämä. Hän on myös lohduttajamme surussamme kun kohtaamme läheisemme kuoleman. Hän haluaa jäädä meille turvaksi matkalle eteenpäin. Jeesuksen seurassa on turvallista elää ja kuolla. Näin Jeesus antaa uuden elämän täällä kuoleman varjon laaksossa kulkiessamme ja herättää meidät kerran iäiseen elämään.

Elämä jatkuu. Saamme jatkaa sitä Jumalaan luottaen, niin kuin hengellisessä laulussa sanotaan: Riennä riemuin eespäin vain, tietä Jumalasi. Joskin löydät määrämaan, vasta kuollessasi. Ällös pelkää yötä maan, taivaan tähdet loistaa. Luota Herraan Jumalaan, hän voi varjot poistaa. Totta sekä oikeaa, horjumatta puolla. Herran tiellä ihanaa, elää on ja kuolla.

-----

Saarna Kangasniemen kirkossa 2.12.2018

1. adventtisunnuntai, Matt. 21:1-9, gospelmessu

Ollessani pappina Joensuussa, puhelimeni soi eräänä iltana. Pienen hiljaisuuden jälkeen kuulin nuoren miehen äänen: "Täällä on Heikki (nimi on muutettu), muistatko minut rippikoulusta? Minä haluaisin tavata sinut heti." Totta kai minä Heikin muistin. Ehdotin tapaamispaikaksi kirkkoa, joka oikeastaan oli seurakuntakeskus. Olihan siinä muitakin tiloja kuin kirkkosali. Heikki oli ottanut yhteyttä myös kahteen muuhun tuntemaansa uskovaan ihmiseen ja hekin tulivat mukaan.

Kun tapasin Heikin, hän kertoi, että oli elänyt väärin ja kulkenut pahoja teitä. Sellaisessa touhussa ei todellakaan pidä olla mukana. Nyt hän katui ja halusi siitä irti. "Minä haluan puhdistautua", hän sanoi hyvin vetoavasti. Hän sanoi, että on sen takia pukeutunut valkoisiin housuihin ja valkoiseen puseroon. Ensin juttelimme kirkon eteisaulassa. Sitten menimme kirkkosaliin ja polvistuimme alttarikaiteelle rukoilemaan. Heikki sai jättää kaiken entisen harhapolkuineen ja sanoutua niistä irti. Nyt hän sai aloittaa uuden elämän Jeesuksen seurassa. Hän halusi palata siihen uskoon mihin hänet oli kastettu ja mistä hän oli rippikoulussa saanut opetusta. Jeesus, jonka syntymäjuhlaa taas aloitamme odottamaan, on todellinen Vapahtaja ja pelastaja.

Vieraan maan hallitsija tulee valtiovierailulle. Hänelle järjestetään juhlallinen vastaanotto. On punainen matto, soittokunta, sotilasparaati ja kaikkea muutakin, kun korkea-arvoinen vieras saapuu. Valtioiden hallitsijat puolisoineen tervehtivät toisiaan ja siirtyvät mustiin autoihin. Ihmiset kerääntyvät katujen varsille seuraamaan niiden siirtymistä hallitsijan palatsiin. He heiluttavat käsiään ja pieniä lippujaan sekä toivottavat valtiovieraan tervetulleeksi.

Jeesuskin sai mahtavan vastaanoton, kun hän ratsasti Jerusalemiin. Ihmiset levittivät palmunoksia ja vaatteita hänen tielleen ja huusivat: "Hoosianna". Mekin saamme kokoontua adventtina kirkkoon laulamaan Hoosiannaa. Ensimmäinen adventti kertoo, kuinka Jeesus-kuningas saapuu. Mutta hän on erilainen kuningas. "Kruunua, valtikkaa et lainkaan sä nähdä saa" laulettiin tutussa adventtivirressä. Jeesus saapuu vaatimattomasti, ehkä huomaamattomastikin, aasinvarsalla matalalla ratsastaen. Jeesus on nöyrä kuningas. Toki hän tiesi oman valtansa ja tehtävänsä, mitä mikään maailman mahti ei voisi horjuttaa, koska hän oli täynnä armoa ja totuutta. Jeesuksen nöyryys oli sitä, että hän suostui kulkemaan kärsimyksen ja ristinkuoleman tien meidän syntiemme tähden. Siihenhän hänen ratsastaminen Jerusalemiin oli johtamassa. Tällainen nöyryys ei ole heikkoutta vaan suurta vahvuutta.

Adventti merkitsee sitä, että odotamme joulujuhlaa. Odotamme maailman suurimman juhlavieraan saapumista. Siihen ei tarvita samanlaisia juhlallisuuksia kuin valtiovieraan vastaanottamisessa. Se ei myöskään ole samanlainen juhlava hetki, kun Jeesus ratsasti Jerusalemiin hoosianna -huutojen kaikuessa. Adventin sanoma on se, että Jeesus tulee keskellemme. Se on lupaus meille. Hän etsii meitä yhteyteensä. Adventin aikana puhutaan myös Jeesuksen paluusta ja siitä, että Jeesus tulisi asumaan meidän sydämeemme sekä siitä, että hän jatkuvasti tulee luoksemme Jumalan sanassa ja sakramenteissa. Miten me voisimme valmistautua Jeesuksen tulemiseen luoksemme? Adventin aika on myös paaston aikaa. Valkoinen väri täällä kirkossa muuttuu violetiksi, katumuksen ja parannuksen teon väriksi. On raivattava pois sydämestä esteitä, jotta joulun sanoma, Jeesus, voisi löytää paikkansa elämässämme. Tärkeintä on, että sydän valmistautuu Jeesuksen syntymäjuhlaan. Jeesus voi saada sydämessämme pysyvän paikan, kun käymme mahdollisimman usein täällä kirkossa.

Kiitos teille Hokan kylän väki, kun olette tulleet suurella joukolla tänään kirkkoon avaamaan uutta kirkkovuotta. Jospa te muistakin kylistä tulijat voisitte valita jonkun kirkkovuoden pyhän, jolloin te oikein kylän väellä tulette seurakunnan yhteiseen jumalanpalvelukseen.

Miten me otamme adventin ja joulun Herran vastaan? Hoosianna tarkoittaa 'oi auta, pelasta'. Me saamme aivan vapaasti lähestyä Jeesusta sanoa hänelle: auta ja pelasta minut. Se on Jumalan armoa kaipaavan rukous. Sellainen rukous varmasti kuullaan taivaassa. Siinä luotetaan Jumalan armoon. Tärkeintä on se mitä ihminen sydämessään rukoilee. Riittää kun sanomme: "Jeesus, minä tarvitsen sinua. Tunnustan, että olen tehnyt syntiä. Anna kaikki syntini anteeksi. Kiitos, että kuolit ristillä ja sovitit syntini. Avaan sydämeni oven Sinulle ja haluan antaa elämäni sinulle. Ota hallintaasi koko elämäni. Aamen."

Taivaan Isä suunnitteli pelastuksemme, Poika, Jeesus, teki sen mahdolliseksi ja Pyhä Henki käytännössä toteuttaa sen kohdallamme Jumalan sanan ja sakramenttien kautta. Me saamme nyt turvautua siihen mitä kolmiyhteinen Jumala on tehnyt hyväksemme, kun nousemme tunnustamaan uskomme.

----

Saarna Kangasniemen kirkossa 9.12.2018

2. adventtisunnuntai, Luuk. 21: 25-35

Me elämme aikaa, jolloin Kristuksen tulemisen odotus on heikkoa. Siihen voi olla monia syitä. Se voi olla jopa merkkinä siitä, että Jeesuksen paluu on lähellä. Jeesus tulee aikana, jona emme odota häntä. Syynä siihen voi olla hyvät elämän olosuhteet. Aineellisen hyvinvoinnin keskellä odotus voi hiipua. Syynä voi olla myös virheet, joita Jeesuksen paluun julistamisessa on tehty. Olen itsekin kuullut mitä ihmeellisimpiä lopun ajan ennustuksia. Ne ovat vaikuttaneet omaa tarkoitustaan vastaan. Ehkä siksi lopun ajoista puhutaan vähän. Turvallisempaa on puhua mahdollisesta ilmastonmuutoksesta tai maailmanrauhasta.

Meidän aikamme tarvitsee selkeää ja tervettä julistusta Jeesuksen paluusta. Ennusmerkeistäkin on saarnattava, koska ne pitävät meitä valveilla. Danielin kirjassa sanotaan, että profetiat on sinetöitävä lopun aikaan asti. Paljon siitä, mikä menneille sukupolville on ollut arvoituksellista, alkaa meille olla selvää. Maailma on muuttunut viimeisen sadan vuoden aikana enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

Evankeliumissamme puhutaan siitä sukupolvesta, joka elää silloin kun Jeesuksen kuvaamat Ihmisen Pojan tulemusta edeltävät merkit tapahtuvat. Samalla lailla kuin viikunapuu puhkeaa lehteen keväällä, niin voidaan päätellä, että kesä on lähellä. Samoin, kun näette Raamatun ennustukset lopunajoista tapahtuvan, tietäkää, että Jumalan valtakunta on lähellä. Apostolien ajoista asti on odotettu Herraan tuloa ja silti Jeesus on sanonut "Minä tulen pian". Vain Isä tietää, milloin kaikki tapahtuvat.

Lopun aikaa voi tarkastella joko negatiivisesti tai positiivisesti. Pessimisti näkee lopun ajan merkkeihin kuuluvan vääryyden vallan lisääntymisen. Optimisti iloitsee, että evankeliumi leviää ennen Jeesuksen paluuta kaikkien kansojen keskuuteen ja Jeesus tulemuksessaan kukistaa pahan vallan. Negatiivisuuteen voi liittyä väärää vihaa ja tuomiohenkeä. Positiivisuuteen taas voi liittyä väärää rauhaa. Silloin ihmisille puhutaan heidän korvasyyhyynsä, eikä heitä kehoteta parannukseen ja hengelliseen uudistumiseen.

Rovasti Mikko Himangan rukouskirjassa on sanat, jossa laki ja evankeliumi ovat tasapainossa: "Anna kirkkoomme profetiallinen henki, että uskaltaisimme sanoa synnin synniksi, mutta emme kätkisi myöskään armoa ja Jumalan voimaa... Tee jumalanpalveluksistamme eläviä. Auta meitä tukemaan toisiamme, ettei kukaan jättäisi kilvoitustaan kesken... Rukoilemme lavean tien kulkijoiden puolesta. Vie heidät ahtaalle portille ja auta heitä menemään siitä läpi. Anna kansallemme etsikkoaikoja. Varjele eksytyksiltä."

Monesti ajatellaan, että hengellinen herätys on sitä, että tuo toinen, jota minä pidän syntisenä, kääntyy. Hengellinen herätys alkaa siitä, että itse saa ensin uudistua. Käy niin kuin sammuksissa oleva lyhty alkaa loistaa valoa ympärilleen. Se ei ole hänen omaa valoaan, vaan Pyhän Hengen liekki syttyy ihmisessä palamaan. Silloin ympärillä olevatkin huomaavat sen ja alkavat etsimään pelastusta. Liekit musikaalissa sanotaan: "Herran liekin, anna palaa, anna kasvaa rakkauden, kunnes tuli valtaa alaa. Ja valo saapuu, luo jokaisen".

Tärkeintä elämässä on uskossa eläminen. Tai jos se puuttuu, uskon löytyminen. Toisilla on ollut koko ajan lapsesta alkaen, toisille se on tullut jossain elämän vaiheessa. Liekit musikaalista on tullut hyvin tutuksi hengellinen laulu, jossa juuri uskoon tullut henkilö todistaa: "Tunnen suurta Jumalaa vain vähän. Hän on juuri minut löytänyt. Hän hiljaa astui elämääni tähän. Kaiken uusin silmin näen nyt." Uskossa ihminen saa kokonaan uuden elämän ja uuden maailman. Moni uskoon tullut on todennut: Aikaisemmin en tiennyt mitään hengellisestä elämästä. Miten tyhjää ja turhaa on elämäni ollut ilman Jeesusta. Nyt tiedän, että Jeesus on antanut minulle syntini anteeksi ja turvautua hänen armoonsa.

Toisena adventtina lausumme "Tule Herra Jeesus". Se on valvovan ja Kristuksen tulemusta odottavan seurakunnan rukous. Olkoon se meitäkin rohkaisemassa uskossa, toivossa ja rakkaudessa.

----

Saarna Inkerin kirkon Kelton kirkossa 16.12.2018

3. adventtisunnuntai, Luuk. 3:1-6

Привет из церкви Кангасниеми! Приятно видеть вас! (Terveisiä Kangasniemen Seurakunnasta! On ilo nähdä teitä! )

Tänään sytytimme kolmannen adventtikynttilän. Nämä kolme kynttilää muistuttavat kolmiyhteisestä Jumalasta. Vain Pyhän Hengen avulla voimme ymmärtää Jumalan suuria tekoja ja kristillisen sanoman. Pyhä Henki opettaa meille, millainen Jumalamme on Luojana, Lunastajana ja Pyhittäjänä. Siksi tätä päivää voidaan kutsua Pyhän Hengen adventiksi. Näemme ja kuulemme Kristuksen keskellämme Raamatun sanassa, sanan julistuksessa ja sakramenteissa. Pyhä Henki kirkastaa näissä Kristuksen armotyön eläväksi kohdallamme. Pyhä Henki valaisee, että sanoma Jeesuksesta koskettaa minuakin.

Jumalan sana tuli Johannes Kastajalle. Hän sai Jumalalta kehotuksen mennä Jordanille julistamaan Jumalan sanaa ja kastamaan. Ja Johannes totteli saamaansa kehotusta. Papin poikana hänen olisi luullut saarnaavan temppelissä tai synagogassa, mutta Jumala johdattikin hänet autiomaahan. Johannes oli uskollinen saamalleen kutsumukselle. Eikä tätä tehtävää annettu kenelle tahansa. Ylipapit Hannas ja Kaifas eivät olleet siihen soveliaita. Johanneksen tienraivaajan kutsumus ei ollut helppo. Johannes eli autiomaassa ilman omaisuuden antamaa turvaa, ruokanaan heinäsirkat ja villimehiläisten hunaja.

Johannes Kastaja on hyvä esimerkki meille, miten Jumalan kutsu otetaan vastaan. Kun Jumalan sana tulee sinulle, niin tottele. Et voi koskaan tietää, mitä Jumalalla on sinun varallesi. Hän ehkä haluaa käyttää sinua työvälineenään. Sinäkin voit olla tienraivaaja, Jumalayhteyden avaaja toisille ihmisille. Synti erottaa meidät Jumalasta ja toisista ihmisistä. Jeesus, joka on tie, totuus ja elämä, johtaa meidät Jumalan ja toisten ihmisten luo. Jeesus rakensi tien ihmisille Jumalan yhteyteen sovittamalla syntimme ristillä, ettei kukaan olisi erossa toisistaan ja Jumalasta. Tälle tielle Jeesuksen seuraajiksi voimme olla kutsumassa toisiakin.

Iloitsen, että Jeesus on avannut tien myös Kelton ja Kangasniemen seurakuntien välille. Muistamme teitä joka sunnuntai omissa messuissamme ja te täällä myös rukoilette ystävyysseurakuntienne puolesta. Meillä uskon ja rukouksen yhteys. Tämä yhteys ravitsee ja rohkaisee sekä meitä Kangasniemellä että teitä täällä Keltossa. Tähän yhteyteen voisin siteerata Efesolaiskirjeen sanaa: "Jeesus on avannut meille molemmille pääsyn Isän luo yhden ja saman Hengen johdattamina.
Te ette siis enää ole vieraita ja muukalaisia, vaan kuulutte Jumalan perheeseen, samaan kansaan kuin pyhät. Te olette kiviä siinä rakennuksessa, jonka perustuksena ovat apostolit ja profeetat ja jonka kulmakivenä on itse Kristus Jeesus."

Johannes toimi autiomaassa ja kansan keskellä kuten monet profeetat ennen häntä. Monesti profeetat esiintyivät hengellisesti pimeänä aikana, kun hallitsijat ja kansa, jopa olivat luopuneet Jumalan tahdosta. Muutamaan sataan vuoteen ei kansan keskellä ollut profeettaa. Kun Johannes ilmestyi, iloitsemme, että uusi aika oli koittamassa. Hän oli viimeinen vanhan liiton profeetoista ja hän raivasi tietä uudelle liitolle. Uutta ja yllättävää Johanneksen toiminnassa oli kastaminen. Aikaisemmin juutalaisuudessa tunnettiin vain proselyyttikaste, mikä oli pakanuudesta juutalaisuuteen kääntyvän kaste. Proselyyttikasteeseen kuuluivat myös miespuolisten ympärileikkaus ja säädetyt uhrit. Se vihki kääntyneen ja hänen perheensä juutalaisuuteen, sen kansalliseen ja uskonnolliseen yhteyteen.

Tämä Johanneksen kaste annettiin parannuksen tehneille. Se oli synnin tunnustamista ja jäämistä Jumalan käsiin niin, että luotettiin hänen armoonsa. Samalla odotettiin Jumalan radikaalia toimintaa ja puuttumista maailman tapahtumiin. Johanneksen kasteella oli kuitenkin yhtymäkohtia vanhaan liittoon. Niin kuin Israelin kansa kulki veden läpi Siinaille, jossa se sai Jumalan lain ja Jordanin kautta luvattuun maahan, niin Johanneskin tahtoi Jordanin veden kautta johdattaa tosi-Israelin uuteen pelastuksen aikaan. Johanneksen toiminta oli kuitenkin vain välivaihe. Hän oli tienraivaaja Jeesukselle, joka tuli hänen jälkeensä. Myös Johanneksen kaste oli vain tähän historian tilanteeseen liittyvä. Hänen jälkeensä tuli Jeesus, joka kastaa myös Pyhällä Hengellä.

Jeesus asetti kristillisen kasteen antaessaan lähetyskäskyn. Kasteen asetussanojen perusteella kristillisessä kasteessa tapahtuu uskon elämän syntyminen veden ja Pyhästä Hengen vaikutuksesta. Kun Paavali kulki lähetysmatkallaan Efesossa, hän tapasi Johanneksen opetuslapsia. Heidät oli kastettu vain Johanneksen parannuksen kasteella. He eivät tienneet mitään Pyhästä Hengestä. Niinpä heidät sitten kastettiin myös kristillisellä kasteella ja hekin saivat Pyhän Hengen lahjan.

Silloin kun kastetaan lapsia, kristillistä kastetta seuraa kristillinen opetus, että he eläisivät uskossa. Jos ihminen vasta aikuisena ensimmäisen kerran kuulee kristillisen sanoman, hän käy rippikoulun ja hänet kastetaan sen jälkeen, ellei häntä ole jo aikaisemmin kastettu. Aina on vaara, että ihminen etääntyy ja vieraantuu Jumalasta, kristillisestä uskosta ja seurakuntayhteydestä. Siksi meitä jatkuvasti kehotetaan uudistumaan uskossa ja palaamaan kasteen armoon. Johanneksen julistus oli: Kääntykää, tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi. Aina on syytä pitää esillä sanomaa rististä, jossa Jeesus vuodatti verensä meidän syntiemme vuoksi, että nekin, jotka eivät ole uskossa, saisivat jättää syntikuormansa Jeesuksen ristin juurelle ja pelastuisivat.

Päivän evankeliumimme lupaa: Vuoret ja kukkulat alennettakoon tasaisiksi teiksi. Kaikki saavat nähdä Jumalan pelastustyön. Jumalan pelastavaan sanaan kuuluu laki ja evankeliumi. Lain sana vetää ihmisen alas väärän elämän ja omavanhurskauden vuorilta alas laaksoon, jossa nähdään oma syntisyys. Lain maahan lyömille, oman viheliäisyytensä tunteville, niille, jotka eivät pysty muuttamaan itseään paremmiksi, kaikille erilaisille laaksoihmisille kaikuu evankeliumin ilosanoma: Herra tulee. Hän saapuu syntisen luokse. Tämä ilosanoma onkin se oikea valtatie, jota myöten pelastajamme Jeesus Kristus saapuu. Hän antaa syntimme anteeksi. Hänen seurassaan saamme kulkea tätä tietä Jumalan jatkuvan armon varassa. Ja tämä tie vie meidät taivaaseen.

Meille, jotka helposti painumme synnin pimeään laaksoon, koittaa tänään Jumalan sanan lupaus ja Kristuksen ihmeellinen valkeus. Kristus on ehtoollispöydän kattanut meitä varten. Mekin saamme avata sydämemme Jeesukselle, Vapahtajallemme, ja uskoa kohdallamme ehtoollisen lahjan: Kristuksen ruumis ja veri on sinun edestäsi annettu ja vuodatettu syntien anteeksi antamiseksi.

с Рождеством Христо́вым и С новым годом! (Hyvää Vapahtajamme Syntymäjuhlaa ja Jumalan Siunaamaa Uutta Vuotta teille kaikille!)

----

Saarna Kangasniemen kirkossa 24.12.2018

Jouluaatto, Luuk. 2:1-14

On koittanut jouluaattoilta. Jouluna kristityt kaikkialla maailmassa kokoontuvat kirkkoihin kuulemaan, mitä tapahtui kerran pienessä Betlehemin kaupungissa. Moni teistä käy tällä kirkkoreissulla myös tuolla hautausmaalla. Kynttilää läheisensä haudalle laskiessa, voi mielessään muistella, kuinka jouluyönä taivaallinen kirkkaus valaisi pimeän maan ja enkeli toi sanoman Vapahtajan syntymästä. Jesajan jouluprofetiassa on lupaus: Kansa joka pimeässä vaeltaa, näkee suuren valkeuden. Niille, jotka kulkevat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus.

Jouluyönä toteutuivat profeettojen ennustukset. Taivaassa syntyi suuri, ilo kun Jeesus lapsi syntyi maailmaan. Ilo oli niin suuri, että taivaan enkelit laskeutuivat paimenten kedollekin ylistämään Jumalaa. Raamatun mukaan toinen tilanne missä taivaan enkelit iloitsevat suuresti, on se, kun Jumalasta etäällä ollut ihminen kääntyy ja löytää uskon ja pelastuksen tien. Ajattelin kertoa, miten eräs nuori mies löysi pelastuksen tien. Juuri sitä varten Jeesus syntyi kerran maailmaan.

Nuori mies kävi koulua lähikaupungissa 1950-luvulla. Sunnuntaiksi hän yleensä tuli kotiin. Kerran hän sai kyydin eräältä mieheltä, joka oli hevosella menossa hänen kotikyläänsä. Kyytiin istahdettuaan hevosta ohjaava mies rupesi kyselemään kaikenlaista nuorukaiselta. Aikansa kaikesta haasteltuaan ajuri kysäisi nuorukaiselta: Mitenkäs ne iankaikkisuusasiat ovat? Olipa yllättävä kysymys keskellä kaunista päivää, tuumi nuori mies. Eipä ole tullut tätä koskaan ajatelleeksi. Nuoruudessa tuntuivat kaikki muut asiat olevan tärkeämpiä. Hän painoi päänsä alaspäin eikä vastannut kyydin antaneelle miehelle mitään.

Nuorukainen halusi unohtaa hevosmiehen kysymyksen mielestään, mutta yhä uudelleen se tuli hänen mieleensä. Rippikoulussa ja jossain muuallakin puhuttiin kahdesta tiestä, näin hän muisteli. Totta kai haluan taivaaseen, hän ajatteli. Jospa elän oikein kunnolla, hän tuumi ja päätti elää niin ettei enää koskaan tekisi syntiä. Eihän siitä mitään tullut. Tuli välirikko äidin ja veljen kanssa, tuli toimittua vilpillisesti kaupungilla ja joutui valehtelemaan koulussa. Eihän tästä mitään tule, hän joutui toteamaan.

Sitten hänet sattumalta kutsuttiin kristilliseen nuorisokokoukseen, tai johdatustahan se näin jälkikäteen oli. Siellä puhuttiin näistä iankaikkisuusasioista. Tilaisuuden jälkeen sai jäädä keskustelemaan paikalla olevien rukouspalvelijoiden kanssa. Nuorukainen jäi istumaan penkkiinsä eikä oikein tiennyt mitä pitäisi tehdä. Sitten hänen viereensä tuli eräs mies juttelemaan. Tämä mies kertoi nuorukaiselle pelastumisen tapahtuvan pelkästään Jumalan armosta. Sitä varten Jeesus syntyi maailmaan ja hän on rakkaudesta meitä kohtaan Golgatan ristillä tehnyt kaiken valmiiksi. Ja voit rukoilla, että saat syntisi anteeksi ja pyytää, että Jeesus tulisi elämäsi Herraksi ja Vapahtajaksi. Tämä mies opasti hänelle pelastumisen tien pyhästä kasteesta alkaen ja nuori mies sai rukoilla tämän miehen kanssa. Lopuksi tämä mies vielä pani kätensä nuorukaisen pään päälle ja siunasi hänet. Hän jatkoi nuorukaiselle: Onnittelen sinua, olet löytänyt sen uskon, joka sinulle on jo pyhässä kasteessa annettu.

Tästä alkoi nuoren miehen uusi elämä. Hän koki uskoon tulon voimakkaana ihanana tunteena, samantapaisena tunteena kuin olla rakastunut. Hän koki saaneensa rauhan ja ilon sydämeensä. Häntä oli neuvottu käymään kirkossa ja seurakunnan nuorten illoissa, sekä rukoilemaan ja lukemaan Raamattua säännöllisesti. Näitä ohjeita hän myös halusi noudattaa ja säilytti uskonsa. Häntä tuki myös kristillinen kotitausta. Uskonelämä säilyi vaikka uskoontuloon liittyvät voimakkaat tunteet olivat hävinneet ja kaikenlaiset kiusaukset houkuttelivat.

Myöhemmin tästä nuorukaisesta tuli pappi ja lähetystyöntekijä. Hänelle syntyi palava halu, että mahdollisimman monen iankaikkisuusasiat olisivat kunnossa. Hän sai lähellä ja kaukana kertoa, mitä jouluna syntynyt Vapahtaja teki sinun ja minun puolesta. Saamme nyt turvautua siihen, mitä kolmiyhteinen Jumala on tehnyt puolestamme. kun nousemme nyt tunnustamaan kristillisen uskomme.

----

Saarna Kangasniemen kirkossa 30.12.2018

Luuk. 2: 33-40, 1. sunnuntai joulusta

Evankeliumi kuvaa mitä Jeesus-vauvalle tapahtui 40 päivän ikäisenä. Maria ja Joosef veivät hänet temppeliin. Maria ja Joosef olivat lainkuuliaista väkeä ja halusivat toimia niin kuin Mooseksen laissa oli säädetty. Oikeastaan evankeliumimme kuvaus liittyy kynttilänpäivään ja silloin palataan tähän samaan Raamatun tapahtumaan.

Merkittävää evankeliumimme kuvauksessa on se, kun kaksi hurskasta vanhusta, Simeon ja Hanna kohtaavat Jeesus-vauvan. Kun joulun muu väki, paimenet ja tietäjät, ovat jo poistuneet Jeesus-lapsen luota, ehtivät myös nämä vanhukset Jeesuksen luokse hitaasti liikkuen, niin kuin monella vanhuksella on tapana.

Iäkkäillä Simeonilla ja Hannalla oli jo heikko näkö. Mutta sen sijaan heillä oli vahva hengellinen näkökyky. He näkivät jotain ainutlaatuista, mitä muut temppelissä eivät huomanneet. Muut paikalla olijat havaitsivat vain pienen vauvan, Marian ja Joosefin. He eivät tajunneet, että Maria oli tullut raskaaksi Pyhän Hengen kautta ja synnyttänyt maailman Vapahtajan ja Joosef oli saanut kutsun toimia maailman Vapahtajan maanpäällisenä isänä. Simeon sen sijaan näki kaiken. Hän näki jo nyt aina Golgatalle saakka. Hän ehtisi kuolla ennen kuin Jeesuksen julkinen toiminta alkoi, mutta hän näki jo pienen Jeesus-lapsen kohtaamisessa, mihin Jeesuksen elämän tie tulisi johtamaan. Tämä oli mahdollista, koska hän kulki Pyhän Hengen johdatuksessa. Pyhä Henki neuvoi ja opasti häntä.

Kun lapsi syntyy maailmaan, monet perheen läheiset haluavat nähdä vastasyntyneen. Varmasti silloin nousee mieleen kysymys: Mikähän tästä lapsesta tulee? Simeon ottaa Jeesus-lapsen syliinsä. Hänen ei tarvitse arvuutella, mikä Jeesuksesta tulisi isona, vaan hän alkaa heti profetoimaan. Varmasti Maria ja Joosef olivat olleet ihmeissään kaikesta siitä mitä heille oli jo tähän asti ehditty kertoa Jeesus-lapsesta. Ja nyt Simeon Pyhän Hengen johdattamana lausuu lisää totuuksia tästä ihmeellisestä lapsesta. Simeon lausuu myös raskaita asioita. Kristilliseen elämään kuuluu myös vastoinkäymisiä. Jeesuksen elämäkin tulisi sisältämään niitä. Miekka lävisti myös Marian mielen, kun naulat lävistivät hän poikansa ristinpuulle. Ja jo aiemminkin hän sai kokea näitä miekan iskuja. Maria ja Joosef antoivat Jeesus-lapselle kodin, jossa hän sai varttua elämäntehtäväänsä varten. Raamattu kertoo myös, että Jeesuksen toiminta oli hänen kotiväelleen välillä aivan käsittämätöntä. Hekin saivat oppia, että Jeesuksen maailmaan tulemisen tarkoitus oli koko maailman pelastaminen.

Sitten paikalle tulee naisprofeetta Hanna. Iloitsemme siitä, että vaikka tuolloin elettiin hengellisesti pimeää aikaa, Jerusalemin temppelistä löytyi tämä uskollinen Herran palvelija ja rukoilija. Hanna oli nuoruudessa mennyt naimisiin, mutta sitten rakas puoliso oli kuollut vain seitsemän aviovuoden jälkeen. Menetys, suru ja kaipaus sekä elämän koulu kasvattivat hänet Herran palvelijaksi. Elämänsä ehtoolla hän saattoi todeta Jesajan sanoin: "Katso, onneksi muuttui minulle katkera murhe" (Jes. 38:7).

Hanna tulee paikalle ja yhtyy Simeonin ylistykseen ja puhuu suuria asioita tästä lapsesta kaikille. Ihmisiä kokoontuu ihmeissään kuulemaan heidän ylistäviä sanojaan. Olisipa ollut mahtavaa olla paikalla tätä seuraamassa. Hanna luotti Jesajan ennustukseen: "Huutakaa ilosta, riemuitkaa kaikki te Jerusalemin rauniot, sillä Herra lohduttaa kansaansa, lunastaa Jerusalemin (Jes. 52:9).

Evankeliumissa eivät kohtaa vain kaksi vanhusta ja Jeesus-vauva, vaan se on myös vanhan liiton ja uuden liiton kohtaaminen. Ja tämä kohtaaminen tapahtui Jerusalemin temppelissä, juutalaisten uskonnollisen elämän keskuksessa. Se on kaunis näky. Uusi aikakausi on koittanut. Vanha siunaa uutta. Ja vanhan liiton lupaukset kuuluvat myös meille, uuden liiton kansalle.

Simeon ja Hanna ovat esikuvia, mitä joulun lapsen kohtaaminen saa aikaan: ylistämisen, lapsesta puhumisen ja iloisen ihmettelyn. Painopiste on Jeesuksessa ja Jumalan uskollisuudessa. Niinpä meille kuuluu tämän päivän epistolan lupaus: Sinä et enää ole orja, vaan lapsi. Ja jos kerran olet lapsi, olet myös perillinen, Jumalan tahdosta (Gal. 4:7).

----

Saarna Kangasniemen kirkossa 1.1.2019

Uudenvuodenpäivä, Luuk. 2: 21

Kerrotaan, että eräs henkilö aikoinaan toivotti uudenvuodenpäivänä toisille 'Kristuksen ympärileikkauksen armoa'. Tämä kaanaankielinen tervehdys herätti muissa hämmästystä, koska on tapana toivottaa 'Hyvää Uutta Vuotta' tai jotain sinne päin. Tälle toivotuksen esittäjälle uusi vuosi merkitsi jotakin paljon enemmän kuin vain vuoden vaihtumista. Hänelle tuo päivä, kahdeksas päivä joulusta, oli Jeesus-lapsen ympärileikkauksen muistopäivä. Päivän lahja oli Kristuksen ympärileikkauksen armo. Kristus tuli ympärileikkauksessa Jumalan lain alaiseksi, jotta me hänen kauttaan pääsisimme Jumalan lasten asemaan ja vapautuisimme lain kirouksesta. On alkamamassa uusi armon vuosi. Kristuksen ympärileikkauksen armo, niin oudolta kuin se kuulostaakaan, sisältää syvän hengellisen sanoman. Se helposti unohtuu vuoden vaihtumisen ilonpitoon. Niin ei siis ole enää mitään kadotustuomiota Jumalan lapsilla. Elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinun synnin ja kuoleman laista.

Ympärileikkaus on Jumalan säädös, jonka hän antoi omalle kansalleen esi-isä Aabrahamin kautta. Se on vanhan liiton tärkeimpiä lakeja. Uusi liitto, kristillisen kirkon aika, ei perustu lihan ympärileikkaukseen, vaan hengelliseen Kristuksen ympärileikkaukseen. Paavali kuvaa sitä Kolossalaiskirjeen toisessa luvussa: ¨Hänessä te myös olette ympärileikatut, ette käsintehdyllä ympärileikkauksella, vaan lihan ruumiin poisriisumisella, Kristuksen ympärileikkauksella: ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista. Ja teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja lihanne ympärileikkaamattomuuteen, teidät hän teki eläviksi yhdessä hänen kanssaan, antaen meille anteeksi kaikki rikokset, ja pyyhki pois sen kirjoituksen säädöksineen, joka oli meitä vastaan ja oli meidän vastustajamme; sen hän otti meidän tieltämme pois ja naulitsi ristiin¨. Näin valtava lupaus sisältyy Kristuksen ympärileikkauksen armoon. Sen armon varassa on turvallista aloittaa uusi vuosi.

Juutalaisuudessa ympärileikkaukseen liittyy nimen antaminen. Jeesus sai nimen, minkä jo enkeli oli ilmoittanut. Se merkitsee 'Herran on apu' tai 'Herra pelastaa'. Ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, missä meillä on pelastus. Tähän viittaa jo  allakkammekin. Joulupäivänä ja uudenvuodenpäivänä eivät ole kenenkään nimipäiviä, koska toinen on Jeesuksen syntymäpäivä ja toinen on hänen nimipäivänsä. Ketään ei voi asettaa Jeesuksen rinnalle. Kunnioitamme Jeesusta ainoana pelastajanamme. Ylistyslaulut Jeesukselle kuuluvat tähän päivään, kuten esimerkiksi "Nimeäsi Jeesus koroitamme, kätemme nyt kohotamme ja sinua me palvomme... Sä suuri oot, Herra suurten ihmeiden. Sinun vertaistas ei oo, ei vertaistasi oo¨ tai ¨On yksi nimi ylitse muiden¨. Filippiläiskirjeen toisen luvun Kristus-hymnissä Paavali kirjoittaa: ¨Sen tähden Jumala on korottanut hänet yli kaiken ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman. Jeesuksen nimeä kunnioittaen on kaikkien polvistuttava, kaikkien niin taivaassa kuin maan päällä ja maan alla, ja jokaisen kielen on tunnustettava Isän Jumalan kunniaksi: 'Jeesus Kristus on Herra'¨. Kun tästä päivästä alkaen kirjoitamme päiväyksiimme 2019 vuotta Jeesuksen syntymästä, tekee sen ateistikin. Samalla tunnustamme Jeesuksen maailmaan syntymisen. Jokainen vuosi aloitetaan Jeesuksen nimipäivänä. Saamme aloittaa uuden vuoden Jeesuksen nimessä, Jeesuksen nimeen luottaen.

Uuteen vuoteen liittyy lupauksia. Joku ehkä yrittää olla parempi ihminen kuin toiset. Mutta silloin on vaara erehtyä. Pahat taipumukset ja luonteenpiirteet tahtovat säilyä olemuksessamme. Pitkänkin uskonkilvoituksen kokemuksen perusteella joutuu tunnustamaan jatkuvasti syntisyytensä. Silloin oppii jättäytymään kokonaan Jumalan armon varaan. Kun Jeesus ympärileikattiin kahdeksantena päivänä, hänet asetettiin pyhien säädösten, oikeuksien ja käskyjen tielle. Niitä hän noudatti kuuliaisena koko elämänsä ajan. Jeesus on ainoa, joka on elänyt ilman turmelusta. Hän olisi kelvannut Taivaalliselle Isälle ilman ympärileikkaustakin, mutta hän täytti näin lain vaatimukset syntisten sijasta, kuten Paavalin jouluevankeliumi Galatalaiskirjeen neljännessä luvussa sanoo: ¨Kun aika oli täyttynyt, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen, lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan¨. Näin on tapahtunut lohdutukseksi meille, kun Jumalan lain vaatimusten edessä huomaanne rikkoneemme Jumalan lakia. Tässä on turva niille, jotka turhaan ovat yrittäneet voittaa synnin valtaa ja täyttää Jumalan tahtoa. Nyt viikon vanha Jeesus-lapsi asetetaan lain alaiseksi meidän syntiemme sijasta. Kristus-lapsi tuli täyttämään koko lain kaikkien meidän puolestamme. Nyt Jumala ei vaadi meiltä täydellisyyttä. Mutta juuri tähän maailmaan syntyneeseen Vapahtajaan me saamme turvautua. Synteinemme ja kaikkine vikoinemme saamme tulla hänen luokseen ja jättää ne hänen kannettavakseen. Hänen sovintoverensä pyyhkii pois syntimme. ¨Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan¨. Paavali vielä jatkaa Timoteuskirjeessä: Näistä syntisistä minä olen suurin. Eli niin alhaalla ei kukaan kulje, ettei siellä Jeesus ole. Pääsemme Jeesuksen täytetyn työn kautta Jumalan lapsiksi.

Näin saamme iloisesti ja turvallisesti yhtyä tämä uudenvuodenpäivänä ja kaikkina vuoden päivinä virren sanoihin: ¨Joka aamu on armo uus, miksi huolta siis kantaa! Varjot väistyy ja vajavuus, Jeesus voimansa antaa. Kiitos Herran, hän auttaa tiellä, meidän kanssamme nyt ja aina on. Täällä suo Isän suosion, rauhan luonansa siellä¨.

----