Nämä ovat hautajaispuheiden runkoja, joihin olen aina liittänyt vainajan elämään liittyvän henkilökohtaisen osuuden.

1. Herra on minun paimeneni, Ps. 23

Hyvän paimenen psalmi on meille tuttu ja rakas. Niin kuin paimen kulkee laumansa edellä, haluaa Jeesus johattaa meitä. Elämää ei tarvitse pelätä, sillä Jeesus kulkee jokaisen askelella edellä. Mitä tahansa elämä tuo tullessaan, kulkee Vapahtaja edellä. Jeesus on edellä kokenut ihmisenä elämisen, myös sen surut ja menetykset. Kuolemankin hän on kokenut ennen meitä; ja voittanut sen. Hän on ottanut kuolemalta ja haudalta pois niiden pelottavuuden. Niinpä voimme turvallisesti pyytää Hyvää Paimenta olemaan kanssamme myös surussamme: Jää lähellemme Jeesus, jää kaikkiin vaiheisiin, myös luopumiseen, lähtöön, ja suruun suurimpiin.

Hyvä Paimen vie omansa vihreille niityille. Matkanne on nyt kulkemasa pimeän laakson kautta. Vanhassa Raamatun käännöksessä tämä on kerrottu paremmin: vaikka minä kulkisin kuoleman varjon laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani. Kuoleman varjo on langennut nyt teidänkin ylle, kun rakkaanne on poissa. Mielen voi vallata epätoivo. Tähänkö kaikki loppuu. Koemme tuskaa ahdingossamme, koemme katkeruutta kohtalomme takia.

Pimeä laakso, johon kuolema heittää varjon, ei ole laumalle kelvollinen laidun. Hyvä Paimen ei jätä meitä sinne, vaan vie eteenpäin. Se onkin vain läpikulkupaikka. Meitä lohduttaa se, että surun ja murheen aika kestää vain tietyn ajan, kunnes pääsemme taas vihreille niityille. Tämä on syytä muistaa, kun joudumme itkun ja kuoleman maahan. Pimeästä laaksosta mennään eteenpäin, koska Herra on meidän kanssamme.

Psalmi jatkuu: Herra kattaa meille pöydän vihollisten silmien eteen. Nämä viholliset ovat synti, kuolema ja sielunvihollinen. Kristus on voittanut ne. Vihollisten edessä, vaikeissa olosuhteissa, Herra huolehtii meistä, hän ravitsee meitä ja antaa rauhansa. Kukaan ei voi erottaa meitä Kristuksen rakkaudesta. Jos Jumala on meidän puolellamme, kukaan ei voi olla meitä vastaan.

Psalmin loppuun toteamukseen, että saamme olla Herran huoneessa koko elämämme. Herran huone on seurakunta, jossa Kristus hoitaa meitä sanallaan ja sakramenteillaan. Seurakunta on kuin suuri sairaala, jossa Kristus hoitaa meitä. Hän tukee nyt myös teitä, että jaksaisitte surunne kanssa eteenpäin. 

2. Elämä on minulle Kristus ja kuolema on voitto, 2. Tim. 4: 7-8

Tämä lukemani Paavalin sana sopii hyvin kuvaamaan uskossa kuolleen elämää ja siirtymistä ajanrajan tuoiselle puolelle. Hän on tehnyt oman elämäntehtävänsä loppuun asti ja Herra on kutsunut jo väsyneen seuraajansa lepoonsa. Näin voidaan todeta Paavalin tavoin: nyt on elämäntehtävä ja uskonkilvoitus suoritettu ja Vapahtaja ottaa minut vastaan iankaikkiseen majaansa. "Elämä on minulle Kristus ja kuolema on voitto." Kuolema ei ole silloin kammottava kohtalo, vaan kaivattu ja odotettu taivaaseen pääsemisen ilojuhla. Tämä helpottaa myös surun ja kaipauksen keskellä eläviä läheisiä.

Meillä itse kullakin on vielä ajallinen elämäntehtävämme suorittaminen kesken. Kuitenkin meille on tärkeää, että pidämme taivasta elämämme päämääränämme. Kirkkokäsikirjan rukouskin muistuttaa siitä: "Herra, elämäntaipaleemme on kesken ja tarvitsemme voimaa moniin tehtäviin. Sen tähden pyydämme, suo meidän löytää elävä yhteys Kristukseen, jotta voittaisimme masennuksen, syyllisyyden ja kuoleman pelon... Varjele uppoutumasta työhön ja huoliin, sillä tavoin, että kadotamme iankaikkisen päämäärän".

Täällä elämässä meidän vaikea tietää, mitä kaikkea taivaassa meitä odottaa. "Nyt katsomme kuin kuvastimesta arvoituksen tavoin", mutta kerran taivaassa saamme nähdä Vapahtajan ja kaikki pelastetut kasvoista kasvoihin. "Nyt tunnemme vajavaisesti, mutta silloin tunnemme täydellisesti". Vaikka nyt vielä joudumme toteamaan niin kuin Paavali kirjoittaa "Mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mitä ihminen ei ole voinut sydämessään aavistaa, minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat", Ilmestyskirja taas kuvaa: "Katso, Jumalan asuinsija ihmisten keskellä! Hän asuu heidän luonaan, ja heistä tulee hänen kansansa. Jumala itse on heidän luonaan, ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut.". Tiedämme, että iankaikkinen elämä ei ole vain haavekuva, vaan totisinta totta. Koko kristillinen uskomme nojaa siihen toivoon, mikä Jumalan omia kohtaa taivaassa. Jumalan sana kehottaa meitä pitää kiinni uskostamme Jeesukseen, syntisten ystävään, hänen armoonsa turvautuen. Se kehottaa kilpailemaan uskon jaloon taisteluun ja tarttumaan iankaikkiseen elämään.

3. Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja ikuisesti, Hebr. 13:8

Tänään katsomme kolmeen suuntaan. Ensinnäkin katsomme taakse jääneeseen elämään. Siihen viittaa lause "Jeesus Kristus on sama eilen". Kristillisessä hautaan siunaamisessa on tapana laskea arkulle kolme kertaa hiekkaa ja lausua niihin liittyvät sanat. Ensimmäinen lause "maasta sinä olet tullut" kuvaa kuinka Jumala on luonut meidät maan alkuaineista. Se viittaa Jumalan antamaan elämän lahjaan ja elämäntehtävään. Tänään muistelemme poislähteneen henkilön elämää ja tehtävää, jonka hän suoritti maan päällä, Vaikka läheinen on saanut lähtökutsun, kaunis ja lämmin muisto ei koskaan katoa.

Elämä ei kuitenkaan täydellinen lahja, vaan siinä vuorottelevat valot ja varjot, myötä ja vastoinkäymisten ajat. Sairaudet ja heikkeneminen johtaa meidät lopulta kuolemaan. Näin on todettava toisen siunaamislauseen tavoin "maaksi sinun pitää jälleen tulla". Olemme tomu ja varjo. Raamattu kuvaa, kuinka "Tomu palaa maahan ja henki palaa Jumalan tykö." Elämä ei ole vain lahjaa, vaan se on myös lainaa. Kun elämän tehtävä on suoritettu, otetaan se meiltä pois. Kuolema tuntuu niin lopulliselta ja se jättää jäljelle surun ja kaipauksen. On vaikea tottua ja hyväksyä, ettei teille läheistä ihmistä enää ole keskellämme. Toisaalta kuolemaan liittyy ikävä ja toisaalta se on helpotus. Läheisenne ei tarvitse enää olla täällä sairauksien ja kärsimysten maailmassa, vaan hän on päässyt niistä lepoon.

Onneksi kuolema ei ole kaiken loppu. Siitä kertoo meille kolmas lause "Jeesus Kristus Vapahtajamme herättää sinut viimeisenä päivänä". Se on kuin kirkas päivänsäde meille, jotka vaellamme kuoleman varjon maassa. Jumala vie suunnitelmansa loppuun asti. Jeesus tulee takaisin ja herättää kuolleet haudoistaan. Jeesus on kuolemaakin väkevämpi. Vain hänellä on valta sanoa "minä olen ylösnousemus ja elämä." Jeesus tuli vapauttamaan meidät kolmenlaisesta kuolemasta. Ruumiin kuolemaa seuraa ylösnousemus. Hengellinen kuolemaan, syntiin, hän tarjoaa meille anteeksiantamustaan. Ja iankaikkisen kuoleman, helvetin, tilalle hän avasi tien taivaaseen. Tämän kaiken hän lahjoittaa pyhässä sanassaan. Uskontunnustuksessamme tämä kaikki ilmaistaan sanoilla "uskomme syntien anteeksi antamisen, ruumiin ylösnousemuksen ja iankaikkisen elämän." Jumala haluaa pelastussuunnitelmansa viedä loppuun asti myös meidän kohdallamme. Siksi saamme turvautua hänen sanaansa, mikä on turvamme elämässä ja kuolemassa.

4. Sinua siunata tahdon (laulu)

Rakkaat ystävät. Teillä on nyt tuska ja kipu sydämessä läheisen poismenon takia. Surua ei tarvitse kieltää, vaan nyt sen tuleekin tulla esille syvinä tunteina ja kyyneleinä. Taivaan Isä sanoo teille sureville laulun sanoin "Sinua siunata tahdon". Kun suru kohtaa ihmisen, kuolee samalla jotakin myös itsestään. Se tuo elämän sisälle tyhjän paikan. Elämästä on otettu pois sellaista, mikä vielä äsken kuului siihen. Kotoa moni asia tai esine vielä muistuttaa poislähteneestä rakkaan läsnäolosta. Loppuaikoina puoliso hoitanut ja läheiset katsomassa läheistään. Varmaan mieleen nousee ajatus: Mitä tämän jälkeen osaa enää tehdä, kun tämäkin puuttuu elämästä. Vasta ajastaan elämään tullut tyhjä aukko umpeutuu. Hyvät ja kauniit muistot eivät kuole koskaan. 

Erityisen paljon suru on koskettanut puolisoa. Laulussa sanottiin "Sinua siunata tahdon, jos joudut elämään yksin". Tähän asti olette tottuneet elämään yhdessä. Yhdessä olette jakaneet kaikki elämän ilot ja surut. Yhteisiä vuosia tuli . Miten toisenlaista elämä onkaan tämän jälkeen. Hän joka sinulle on rakas ei koskaan kuole sydämestäsi. Suru kasvaa rakkauden maassa. Kuolema paljastaa miten rakas poislähtenyt oli, miten syvä oli tunteiden ja elämän sidos. Sydämeen jäänyt sanomaton rakkaus poislähtenyttä kohtaan tekee kipeää. Rakkaan ihmisen menettäminen koskee enemmän kuin mitkään sanat pystyvät toiselle ilmaisemaan.

Suru aikana ystävien tuki on tärkeä. Olemme kiitollisia ymmärtäviä ystäviä. Monien läheisten rakastavat ajatukset ja siunaavat rukoukset kantavat surevaa. Surun kuormaa kannetaan yhdessä. Laulussa sanottiin myös "Herra sun kuormasi kantaa". Myös Taivaan Isä välittää surevista. Raamatussa on lupaus: "Heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, hän pitää teistä huolen". Toinen lupaus on "Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi. Ja Jumalan rauha, mikä on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa". Raskautetun rukous voi olla vain huokaus, mutta senkin armollinen ja rakastava Jumala kuulee.

Laulussa sanotaan, kuinka Jumala siunaa "lyhyen elämän ajan". Elinvuodet ovat rajatut. Kun elämän tehtävä on suoritettu, tulee lähdön aika. Nyt poislähtenyt on suorittanut oman tehtävänsä.

Kuoleman läheisyys tuo myös uskonasiat läheisemmäksi. Surun päivänä voi panna toivonsa Kristukseen, joka on ylösnousemus ja elämä. Hän on paras turvamme elämässä ja paras turvamme myös kerran täältä lähtiessämme. 

5. Kylvö ja korjuu, maanviljelijän hautajaisissa, 1 Kor. 15: 42-49

Maanviljelijän päivätyö on saavuttanut ajan illan.  Lukemani Raamatun testissä Jumalan sanaa selitetään ihmiselämän käytännön esimerkillä. Siinä kuvataan kuinka maamies kylvää siemenen maahan ja siitä versoaa uusi kasvi, uusi viljasato. Tällä tavoin se esittää vertauksena kuinka ihmisruumis on kuin siemen, joka maahan laitetaan ja siitä versoaa ylösnousemuksessa uusi ylösnousemusruumis.

Jotka kyynelin kylvävät, ne riemuiten leikkaavat. He menevät itkien, kun kylvösiemenen vievät. He palaavat riemuiten, kun lyhteensä tuovat (Ps. 126: 5-6). Tänään me olemme kokoontuneet itkien poislähteneen arkun äärelle. Haikein mielin jätämme kaihoisat jäähyväiset. On raskasta luopua ihmisestä, joka on ollut läheinen. Meitä kuitenkin lohdutetaan Kristuksen, kuoleman voittajan, evankeliumilla. Kristuksen tulemus on Hänen omilleen riemun ja vapautuksen päivä. Tämän Herran apuun saamme tänäänkin turvautua.

Kylvö- ja korjuuajat vuorottelevat maamiehen elämässä. Kun kylvö on tehty, jäädään odottamaan tulosta. Silloin maamies voi lausua rukouspyyntönsä Jumalalle, että kylvötyötä seuraisi onnistunut sato.

Leikkuuaika on ilonaikaa, toiveiden toteutumisen aikaa. Aikaisempina vuosikymmeninä sato korjattiin hevos- ja käsipelillä. Vasta viimeisinä vuosikymmeninä se tapahtui leikkuupuimurilla. Kun sato on korjattu, lausuu sydän kiitoksen Luojalle luonnon antimista. 

Me jotka tunnemme maalaistalon elämää, tiedämme miten paljon siellä joutuu tekemään työtä. Pitkiä ja raskaista olivat myös maanviljelijän työpäivät. Aikaisempina vuosikymmeninä kaikki tehtiin käsivoimilla ja hevospelillä. Aikaisemmin ei ollut teitä, ei sähköä eikä muitakaan nykyajan mukavuuksia. Mutta vähitellen koneet ja laitteet tulivat helpottamaan työtekoa. 

Maamies perheineen elää lähellä luontoa. Välillä ollaan liikaakin luonnon armoilla ja se koettelee monella tavalla maalaistalon elämää. Kun ollaan lähellä luontoa, ollaan myös lähellä Luojaa, Jumalaa. Älköön sen tähden maatalousväki, eikä kukaan meistä, koskaan unohtako Jumalaa, niin että tulemme sydämeltämme kovaksi ja kiittämättömäksi.

Kylvämistä ja leikkaamista ei ole vain se, mikä keväin syksyin pelloillamme tapahtuu. Jumalan pyhän sanan mukaan on ihmiselämä kokonaisuudessaan kylvöaikaa ja iankaikkisuus on kokonaan leikkuuta.

Kylväjävertauksessa kuvataan, millainen ihmisen sydän maaperä voi olla. Se voi olla kova maa, paatunut, Jumalan sanan torjuva sydän. Se voi olla orjatappurapensas, jolloin etsimme enemmän ajallista ja katoavaista kuin taivaallista ja iankaikkista. Se voi olla kallioperä, jossa usko ei kestä koetusta. Se voi olla myös hyvä maa, joka ottaa Jumalan sanan iankaikkiseksi aarteekseen.

Antakaamme Kristuksen kylvää hyvää siementä, Jumalan armon evankeliumia, sydämemme peltoon! Kostuttakoon Hänen Henkensä sade kylvömaata, niin että alamme kasvaa hedelmää emme vain tätä elämää, vaan myös iäisyyttä varten. Oppikaamme ajallisten huolten, kiireitten ja omasta mielestämme tärkeiden tehtäviemme yli tähyämään toivon siivin sinne, missä Herran edessä iloitaan, niin kuin elonaikana iloitaan. 

6. Eihän meillä täällä ole pysyvää kaupunkia, vaan me odotamme ikävöiden sitä kaupunkia, joka tulee. Hebr. 13:14

Eihän meillä täällä ajallisessa elämässä ole mitään lopullisesti pysyvää. Poislähteneen henkilön elämässä oli monta vaihetta ja monta paikkakuntaa, jossa hän eli ja vaikutti. Lapsuus ja nuoruus, toiminta kodin ja perheen hyväksi, työn ja toimen aika, eläkevuodet ja lopulta vanhuus, heikkeneminen ja viime vaiheet sairasvuoteella. Tänään kaipaatte ja muistelette kaikkia näitä elämän vaiheita ja kaikkea sitä, mitä läheisenne toi teidän elämäänne. Nyt on muistojen ja kiitoksen aika.

Eihän meillä täällä ajallisessa elämässä ole mitään lopullisesti pysyvää. Kuolema tuntuu niin lopulliselta. Enää ette voi käydä häntä katsomassa, ette kuulla hänen ääntään, kohdata hänen katsettaan, osoittaa rakkautta ja huolenpitoa kuten tähän asti. Teidän elämäänne on tullut tyhjä aukko. Poislähtenyt on kuulunut siihen, mutta nyt on vaikea tottua ajatukseen, että hän on kuollut. Hänen kodissaan niin moni asia vielä muistuttaa hänestä.

Eihän meillä täällä ole pysyvää kaupunkia, vaan me odotamme ikävöiden sitä kaupunkia, joka tulee. Iankaikkisen Jumalan mitoissa kaikki tämän maailman aika on lyhyttä. Niinpä korkeimmankin eliniän saavuttaneen ihmisen elämä on vain ajallinen lahja ja laina. Kun elämäntehtävä on loppuun suoritettu, kutsuu Jumala ihmisen pois tästä katoavasta elämästä. Lopullisesti kestävä tulee vasta sitten, kun Jumala luo uudet taivaat ja uuden maan.

Eihän meillä täällä ole pysyvää kaupunkia, vaan me odotamme ikävöiden sitä kaupunkia, joka tulee. Tämä lause liittyy tuleviin tapahtumiin. Kristuksen paluuseen ja iankaikkisuuteen. Jokainen meistä vuorollaan siirtyy kuoleman rajan toiselle puolelle. Kristus ylösnousseena Vapahtajana on jo voittanut kuoleman vallan ja Jumala vie pelastussuunnitelmansa loppuun asti. Kristus on herättävä kaikki kuolleet haudoistaan.

Eihän meillä täällä ole pysyvää kaupunkia, vaan me odotamme ikävöiden sitä kaupunkia, joka tulee. Tämä lause muistuttaa meitä siitä, että elämän perusta kannattaa rakentaa sen varaan, mikä on ikuista. Taivas ja maa katoavat, mutta Jumalan sana ei koskaan katoa. Virressä sanotaan "Kaikki loppuu aikanaan, armonsa ei milloinkaan". Kristuksen täytetyn työn varassa on toivomme, voittomme ja elämämme. Jumalan sanassa on meille kuoleville ikuinen turva. Se myös lohduttaa meitä, kun suremme rakasta läheistämme. Etsikäämme Kristuksen tuomaa iankaikkista elämää jo tässä maailmassa ajalliseksi ja iankaikkiseksi parhaaksemme.

7. Jeesus lohduttaa surevaa, Luuk 24: 13-35

Evankeliumin tapahtuma on meille esimerkki sielunhoidollisesta lohdutuksesta. Se kuvaa meille, mitä surutalossa tapahtuu, kun Jeesus saapuu sinne ja tuo tullessaan uuden sanoman.

Nuo kaksi opetuslasta, joista Luukas kertoo, murehtivat heille rakkaan Jeesuksen kuolemaa. He muistelevat yhdessä vietettyjä tilanteita Jeesuksen kanssa ja Jeesuksen kuolemaa edeltäneitä tapahtumia sekä puhuivat uudesta elämän tilanteesta, jonka Jeesuksen kuolema oli heille aiheuttanut.

Tämä uusi vaihe näytti masentavalta ja synkältä. Elämästä oli otettu pois jotain sellaista, jota ilman oli vaikea jatkaa elämää. Yhdessä he itkivät, surivat ja kaipasivat Herraansa. Läheisen kuolema näytti olevan heille liian suuri isku.

Mutta sitten Jeesus tuli kulkemaan heidän kanssaan. He eivät tunteneet häntä. Jeesus oli kiinnostunut näistä miehistä. Hänellä oli aikaa heille. Hän kuunteli heidän murhettaan. Juuri sellaista tukijaa nämä matkalaiset kaipasivat. Vähitellen alkoi heidän tuskansa vähentyä. Tilalle tuli hiljainen toivo ja ilo. Suuri taakka huojentui heidän hartioiltaan.

Samalla lailla Jeesus haluaa kulkea meidänkin kanssamme surun aiheuttaman ikävän aikana ja ottaa meiltä pois raskaat ja vaikeat taakkamme. Hän itkee itkevien kanssa ja lohduttaa surevia. Hän tahtoo olla lähellä teitä omaisia.

Kun te nyt olette joutuneet yllättävään ja ikävään suruun, saatte sanoa hiljaisessa rukouksessa Herralle hätänne ja huolenne. Saatte kertoa hänelle sydämenne tuskan. Jeesuksen vastaus sinulle sureva voi olla tällainen: Olet menettänyt paljon. Ajalliseen elämään kuuluu myös raskaita taakkoja. Mutta minä olen sinun kanssasi ja siunaan sinua. Siunaan sinua murheesi keskellä ja murheesi kautta.

Saamme esittää huolemme Herralle rukouksessa. Rukoukseksi muuttunut suru on lohdutettu suru. Psalmissa sanotaan: "Autuaat ne ihmiset, joilla on voimansa sinussa, joilla on mielessänsä pyhät matkat. Kun he käyvät kyynellaakson kautta, he muuttavat sen lähteiden maaksi. He käyvät voimasta voimaan."

Evankeliumi kertoo, että kun Jeesus oli aikansa kuunnellut matkaajia, hän lohdutti heitä selittämällä Jumalan sanaa. Raamatun lupauksista he saivat rohkaisua. He kokivat sen voiman antajana. Jumalan sanan taivaallinen matkaeväs on meillekin tänään antamassa lohdutusta ja toivoa.

Ylösnousseena Vapahtajana Jeesus ei vain lohduttanut miehiä heidän surussaan, vaan myös osoitti, että kuolemakin on voitettu. Aterialla ollessa miehet tajuavat, että Jeesus on ylösnoussut. Pääsiäissanoma on surusanomaa väkevämpi. Psalmissa todetaan: Meillä on Jumala, Jumala, joka auttaa ja Herra, Herra, joka kuolemasta vapahtaa. Ylösnousemuksen voiton sanoma kaikuu kuoleman varjon maassa ja tuo tullessaan uuden toivon. 

8. Hiljaisuus puhuu, Valitusvirret 3: 22-26

Lukemassani Raamatun kohdassa vakuutetaan, että Jumalan apu ja armo on tarjolla meille kaikille. Erityisesti teitä surevia lohduttaa, että vaikka teillä nyt on kaipaus ja ikävä, välittää Jumala meistä ja saamme turvautua Häneen.

Tekstimme päättyy sanoihin "Hyvä on hiljaisuudessa toivoa apua Herralta". Kun olemme surun ajassa, joudumme hiljaisuuteen. Se pysäyttää meidät jokapäiväisen työn ja touhun keskellä. Hiljaisuudessa kuulemme myös ääniä. Näitä ääniä emme välttämättä kuule muulloin. Nämä äänet tahtovat viestittää meille jotakin arvokasta juuri tähän elämäntilanteeseen.

Ensimmäinen ääni on muistojen ääni. Mieleen tulee paljon yhdessä elettyjä ja koettuja tapahtumia. Kaipaus synnyttää muistoja. Voitte kertoa toisillekin näitä tärkeitä tapahtumia yhteisen elämän eri tilanteissa.

Mutta muistojemme keskellä kuulemme myös omantunnon äänen. Muistamme, ettemme ole kaikissa tilanteissa toimineet oikein. Hiljaisuus tuo eteemme väärin tekemisemme ja laiminlyöntimme.

Kolmas ääni, jonka kuulemme hiljaisuudessa, on anteeksiantavan Vapahtajan ääni, joka sanoo syytetylle ja katuvalle "Älä pelkää. Minä olen lunastanut sinut. Minä olen sinut nimeltä kutsunut. Sinä olet minun" (Jes 43:1). Tämä usein synninpäästön lauseena lausuttu Jumalan armon vakuutus lupaa meille, että vaikka emme osaisikaan elää oikein, on meillä Vapahtaja, johon saamme syntisinä turvautua.

Tämä Vapahtaja rohkaiskoon teitä kaikkia surun aiheuttamassa hiljaisuudessa eteenpäin. Toivotan teille kaikille läheisille voimia ja Jumalan siunausta, jotta jaksaisitte kantaa surutaakkaanne. Hyvä on hiljaisuudessa toivoa apua Herralta.

9. Herran palvelija on päässyt rauhaan, Luuk. 2: 29-32

"Herra, nyt sinä lasket palvelijasi rauhaan". Teidän rakkaanne oli valmis kuolemaan. Hän saa nyt levätä rauhassa. Elämän loppuvaiheessa kävitte häntä tervehtimässä sairasvuoteen äärellä. Ohi on nyt kaikki sairauksien tuomat rasitukset ja kivut. Nyt on kaivattu levon aika. Hänen kohdalla voimme todeta apostoli Paavalin tavoin: Elämä on minulle Kristus ja kuolema on voitto. Vaikka meillä on paljon hyviä muistoja ja luopumisen vaikeutta, suruamme lievittää tieto siitä, että hän on nyt taivaassa ja hänellä on siellä hyvä olla. Tämä tieto lohduttaa teitä läheisiä.

"Herra, nyt sinä lasket palvelijasi rauhaan". Tämä henkilö sai elää Jeesuksen antama rauha sydämessään. Tämän sisäisen rauhansa Kristus haluaa antaa meillekin. Tällainen rauha kuvaa sitä alkuperäistä tilaa, mihin Jumala on meidät luonut. Jolla tätä rauhaa ei ole, elää elämän tyhjyydessä, tarkoituksettomuudessa ja rauhattomuudessa. Kirkkoisä Augustinus on aikoinaan sanonut "Ihmissydän on rauhaton, kunnes se löytää rauhan Jumalassa". Uskossa kuollut varmasti toivoi, että mahdollisimman monella meistäkin on elämässä tämä rauha, sielun pelastuminen ja Jumalan armon omistaminen Jeesuksen ristintyön ansiosta. Varmasti hän myös rukoili monen meidän täällä olevan puolesta.

Jeesus tuli tuomaan meille rauhansa, jotta voisimme turvallisesti ja luottavaisesti elää ja kuolla. Hän sanoo "Rauhan minä annan teille, minun rauhani. En minä anna teille niin kuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen, älköönkä pelätkö". Se on syvällinen ja kestävä turva täällä synnin ja kuoleman maailmassa, missä meidän vielä täytyy elää. Jeesus lohduttaa meitä iankaikkisen elämän sanoilla. Se antaa meillekin kestävyyttä käydä uskon jaloa taistelua ja tarttua Jeesuksen antamaan armoon ja iankaikkiseen elämään. 

10. Syksy on kuoleman aikaa, Job 14: 1,2,5

Syksy on kuoleman aikaa. Käy niin kuin Psalmissa sanotaan: Ihmisen elinpäivät ovat kuin ruohon. Kun tuuli käy hänen ylitsensä, ei häntä enää ole. Kasvit ja lehdet lakastuvat ja varisevat pois. Näemme kaikkialla syksyn merkit. Me rakastamme elämää, mutta kuolema tekee työtään ja korjaa meidät pois. Vuotemme päättyvät, laskemme ruumiin maahan ja se maatuu. Elämme kuoleman varjon laaksossa.

Elämämme on Jumalan käsissä. Tämän me unohdamme liiankin usein. Me suunnittelemme elämää eteenpäin ikään kuin kaikki tulevaisuus olisi meidän vallassamme. Siinä erehdymme. Elämä kehdosta hautaan on Jumalan säätelemää elämää. Myös poislähtömme on Jumalan säätämä. Jobin kirja sanoo: "Sinä olet asettanut hänelle määrän, jonka ylitse hän ei pääse". Kun tämän tiedämme ja muistamme, mielemme rauhoittuu. Meille ei voi mitään tapahtua sattumalta, vaan kaiken takana on Jumala. Sokea kohtalo ei viskele meitä miten sattuu, vaan kaiken takana on Jumalan suunnitelma.

Kaiken lisäksi Jumala on rakkaus. Jumala lähestyy meitä sanansa kautta. Hän ottaa sen kautta yhteyttä meihin. Jumalan yhteydessä löydämme elämän tarkoituksen ja päämäärän. Olemme saaneet pyhän kirjan etsiäksemme siitä vastauksia elämän suuriin ja pieniin kysymyksiin. Jumala on antanut meille ajallisen elämän armonajaksi, että me sen kuluessa valmistautuisimme iankaikkisuutta varten. Jokaiselle meistä tarjotaan Jumalan armoa.

Jumalan sana kertoo myös, että kuolema on voitettu. Syksyä ja talvea seuraa ylösnousemuksen kevät, pääsiäisen voiton sanoma Jeesuksen sovituskuolemasta ja ylösnousemuksesta. Jumalan sanassa saamme osaksemme hänet, joka on ylösnousemus ja elämä. Näin Jeesus antaa uuden elämän täällä kuoleman varjon laaksossa kulkiessamme ja herättää meidät kerran iäiseen elämään.

Jumalan sana tarjoaa meille etuoikeuden elää Herran kädessä niin kuin hengellisessä laulussa sanotaan: "Riennä riemuin eespäin vain, tietä Jumalasi. Joskin löydät määrämaan, vasta kuollessasi. Ällös pelkää yötä maan, taivaan tähdet loistaa. Luota Herraan Jumalaan, hän voi varjot poistaa. Totta sekä oikeaa, horjumatta puolla. Herran tiellä ihanaa, elää on ja kuolla."

11. Lähellä kuolemaa

Sanotaan, että kuolema on luonnollinen asia. Joka hetki syntyy uusia ihmisiä ja joka hetki myös kuolee ihmisiä. Mutta kun kuolema tulee läheisen kohdalle, ja varsinkin, kun se tapahtuu ennalta arvaamatta, on se mitä luonnottomin asia. Sitä ei tahdo millään kestää. Tai kestää vain hetki hetkeltä. Emme käsitä, miksi meille rakas ihminen otettiin keskeltämme ikävällä tavalla.

Silloin kun läheisen kuolema tulee yllättäen, tuntuu surukin suuremmalta. Olemme täällä kaipaamassa ja lausumassa jäähyväistervehdyksiä.

Läheisen kuolema kaikessa ikävyydessään on pysäyttänyt teidät jokapäiväisen elämän työn ja touhun keskellä. On vaikea tottua ajattelemaan asioita nyt uudella tavalla. Sille mitä on tapahtunut emme nyt voi enää mitään. Mutta saamme tänään turvautua Jumalaan, joka haluaa antaa meille voimansa ja apunsa, joka kantaa meitä surussamme.

Kuoleman läheisyys tuo taivaan lähelle. Se voi olla myös Jumalan puhuttelua meille. Jumala voi kutsua meitä yhteyteensä. Kristillinen uskomme perustuu siihen, mitä Jeesus on tehnyt. Jeesus on kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan kukistanut synnin, kuoleman ja pahan vallan. Kuolema ei siis sano viimeistä sanaa yhdenkään ihmisen kohdalla.

Ihminen elää täällä maailmassa yhden ainutlaatuisen elämän. Tällä elämällä on vaikutuksensa myös tuonpuoleiseen elämään. Jumala on antanut meille sanansa matkaevääksi, että löytäisimme oikean päämäärän ja tien taivaaseen.

On ihmeellistä, miten kuoleman läheisyys yhdistää ihmisiä. Se lähentää perheen jäsenten yhteyttä, suvun, naapurien ja ystävien yhteyttä. Teidän surevien ei ole tarvinnut olla yksin. On tärkeää, että pääsee toisten kanssa keskustelemaan läheisen poismenon aiheuttamasta tuskasta.

Myös seurakunta on yhteisö, joka kantaa meitä täällä surun aikana. Se ei ole vain ahdas sisäpiiri, vaan se on kuin suuri sairaala, jossa Kristus hoitaa seurakunnan jäseniä. Seurakunnassa havaitsemme, että kuoleman, surun ja kaiken ikävän lähellä eläviä on paljon. On paljon elämän raskasta taakkaa, luopumisen tuskaa, murhetta ja kuolemaa. Yhteinen suru on meidätkin seurakuntana nyt koonnut yhteen. Myös rukouksen etuoikeutta saamme käyttää. Jeesus haluaa kulkea kanssamme joka päivä elämämme loppuun asti. Seurakuntana saamme rukouksessa kääntyä Jumalan puoleen.

12. Jeesus itki, Joh. 11: 21-26, 35

Rakkaat ystävät! Teille kaikille rakas ja pidetty henkilö on saanut lähtökutsun. Nyt on itkun aika. Kuoleman kohdatessamme huomaamme, miten rajattu ihmisen elämä on. Olemme sairauksien ja kuoleman vallan alaisia.

Jumalan sana on turvallinen ja lohduttava kaikille murheellisille. Siitä saamme ammentaa siitä elämän voimaa, joka lääkitsee tuntoa. On lohduttavaa tietää Jeesuksen itkeneen Lasaruksen haudalla ja joutuneen syvän liikutuksen valtaan. Ihmisen suru ja kuoleman pelko eivät jättäneet häntä koskemattomaksi. Hänen sydämensä ajatukset ovat kuolevan ihmisen puolella. Hän myös hyväksyy ihmissydämen kapinan kuolemaa vastaan. Lasaruksen kuolema oli hänelle kova.

Kova on myös tätä perhepiiriä järkyttänyt kuolemantapaus. Tiedämme, miten miten paljon kaikki pitivät hänestä. Miten paljon häntä olisi vielä tarvittu täällä.

Jälleen meitä on mitä vakavimmin muistutettu, miten epävarma ihmisen elämä on. Luulemme olevamme terveitä ja työkykyisiä, elämme onnellista perhe-elämää. Olemme kiinni töissämme ja tehtävissämme. Ja sitten yllättäen tulee kuolema. Tätä surua ei meinaa ollenkaan kestää ja hyväksyä.

Näin Jeesus jää niiden turvaksi, joilla on vaikeaa. Hän itkee itkevien kanssa. Hän ymmärtää meitä ennen kuin me ehdimme edes rukoilla häntä. Tällainen Herra meillä on. Hänen kätensä ei ole liian lyhyt auttaakseen meitä.

Jeesukselle ihmisen suru on tuttua, kun hän itki ystävänsä Lasaruksen haudalla. Mutta samalla inhimillisen heikkouden keskellä hän myös osoittaa jumalallisen suuruutensa. Hän on ylösnousemus ja elämä. Nämä ovat suurimpia, mitä on lausuttu maan päällä. Kuoleman voimattomuudesta jeesuksen edessä Paavalikin toteaa: Kuolema, missä on sinun voittosi? Kuolema, missä on sinun otasi?

Tällainen Vapahtaja tulee meidänkin hautajaisiimme. Toivoisimme, että hän uudistaisi ihmeensä, kun hän herätti Lasaruksen haudastaan. Hän ei tee sitä vielä, mutta kerran on oleva ylösnousemuksen päivä. Hänen edessään kuolemakin on voitettu. Näin hän poistaa kuolemalta sen kammottavuuden. Poisnukkuneet ovat vain siirtyneet tuonelaan ja odottavat siellä meitä, jotka tulemme perässä. 

Tällaisen kuolemaakin vahvemman Vapahtajan turviin saamme mekin surussa jäädä.

13. Elämä on lyhyt  

Rakkaat ystävät! Teidän elämästänne on otettu henkilö, jonka olisi pitänyt vielä kuulua siihen. On vaikea tottua ajatukseen , ettei hän ole enää kotona. Kuinka suuresti olisitte toivoneet, että hän vielä eläisi. Toivoitte, että hän selviäisi sairauksista, joiden takia hän joutui sairaalaan ja pääsisi takaisin kotiin.

Kaikista toiveista huolimatta jouduitte ottamaan vastaan tylyn suruviestin. Kuoleman kohdatessamme huomaamme, miten rajattu ihmisen elämä on. Olemme sairauksien ja kuoleman vallan alaisia.

Ihmisen elämä on lyhyt. Jälleen kerran meitä on muistutettu, että jokainen lähtö voi olla viimeinen ja jokainen hyvästijättö voi olla ikuinen. Kuolemassa katkeavat lähimmätkin ihmissiteet ja se tuo tullessaan tuskaa ja kyyneleitä. Tänään kysymme, miksi jo nyt, miksi ei myöhemmin? Me emme tiedä päiviemme lukumäärää.

Ette halua kokonaan kadottaa mielestänne rakasta henkilöä. Ette halua, että hänen kuvansa hämärtyy ja äänensä etääntyy. Mutta suru totuttaa meitä vähitellen, juuri sen verran kuin jaksamme: toisaalta luopumaan hänestä, toisaalta tarttumaan tähän ja tuleviin päiviin. Surua ei tarvitse piilottaa. Nyt on puhumisen ja itkemisen aika. Häntä muistellessa tuntuu kuin hän itsekin olisi vielä paikalla. Sekin helpottaa ja vahvistaa meitä

Me katsomme sekä elämää että kuolemaa tämän ajallisen elämän kannalta. Näemme tehtävämme ja kysymyksemme tässä ja nyt. Näemme vain läheisemme menettämisen. Mutta Jumalan sana kuvaa kaiken iankaikkisuuden kannalta, jossa tähtäin on tuonpuoleisessa. Jumala vie iankaikkisen pelastussuunnitelmansa loppuun asti. Hän sanoo: iankaikkisella rakkaudella minä olen sinua rakastanut. Sen tähden minä olen vetänyt sinua puoleeni armosta. Hän haluaa kaikessa iankaikkista parastamme.

Kun tajuamme tämän maailman ajan lyhyyden, voimme antaa sen Kristuksen käsiin. Tämä elämä on armon aikaa, jolloin valmistaudutaan iankaikkista elämää varten. Meillä on mahdollisuus elää Jumalan armoon turvautuen syntien anteeksiantamuksen sanomasta. Silloin kuolemakaan ei kauhistuta meitä, vaan se on siirtymistä taivaan iloon.

Antakoon Jumala teille sanansa kautta lohdutusta suruun ja rohkeutta luottaa hänen tuomaan pelastukseen. 

14. Älä pelkää

Jumalan sana on turvallinen ja lohduttava kaikille murheellisille. Siitä saamme ammentaa siitä elämän voimaa, joka lääkitsee tuntoa. Kuoleman edessä joudumme tuntemaan oman pienuutemme. Saamme kuitenkin turvautua Jumalan apuun. Jumalan sana neuvookin meitä etsimään elämässämme aina ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin kaikki muukin tulee sen ohessa.

Jumala on lähellä surevaa ja kaipaavaa ihmistä. Hän haluaa tulla meidänkin hautajaisiimme ja sanoa niin kuin Jesaja kirjoittaa: Älä pelkää, sillä minä olen sinun kanssasi. Älä arkana pälyile ympärillesi, sillä minä ole sinun Jumalasi. Minä vahvistan sinua, minä autan sinua, minä tuen sinua vakaalla, lujalla kädelläni (41:10).

Älä pelkää! Se on Jumalan tapa lähestyä ihmistä, syntistä, kuoleman vallan alaista ja surevaa ihmistä. Jumala tuli Jeesuksessa poistamaan kuoleman kammottavuuden ja pelottavuuden. Ylösnoussut Vapahtajamme tuntee syvää myötätuntoa ja armahtavaa rakkautta meitä kuoleman vallan alaisia kohtaan. Hän rakastaa meitä erityisesti siksi, että meidän täytyy kuolla.

Jeesus on voittanut kuoleman vallan. Risti hautakivessä on ylösnousseen Vapahtajan voiton merkki. Se risti on tyhjä. Se kertoo, kuinka Jeesus on jo mennyt taivaaseen valmistamaan omilleen iankaikkisen asuinsijan ja tulee kerran herättämään kuolleet haudoistaan.

Niinpä Jumalan sana kutsuu meitä murheen maassa pimeydestä valkeuteen ja toivottomuudesta uuteen elämään. Se antaa matkaevästä elämässä eteenpäin. Meillä on olemassa myös rukouksen etuoikeus. Jääköön rukousyhteys Jumalaan ja luottamus hänen johdatukseensa turvaksi ja toivoksi elämämme tiellä. Uskossa Jumalaan on turvallista elää ja kuolla.  

15. Yllättävä ikävä kuolema

Herra, sinä tunnet elämämme parhaat päivät. Elämämme huonot päivät peittää sinun armosi. Ajallinen elämä on lahja, mutta ei täydellinen lahja, vaan siinä vaihtelevat valot ja varjot, myötä ja vastoinkäymisen ajat. On tavallista, että onnen päivät ovat lyhyet ja harvat verrattuna murheen moniin päiviin. Ponnistelemme saadaksemme paikan yhteiskunnassa, mutta harvoin pääsemme tavoitteisiimme ja monesti toiveemme raukeavat.

Nyt yllättävä kuolema on järkyttänyt meitä kaikkia. Tuntuu mahdottomalta ajatella, ettei rakas henkilö elä enää keskellämme. Miksi hänen piti kuolla niin järkyttävällä tavalla? Kaikki tapahtumia ei pysty käsittämään. Kestää pitkän ajan ennen kuin uuteen yllättävään elämän tilanteeseen tottuu ja sen oppii hyväksymään.

Teillä läheisillä on poislähteneelle sanomatta jääneitä ajatuksia. Ette osanneet varautua siihen, että hän lähtee näin äkkiä. On asioita, jotka olisi pitänyt selvittää ja ajatuksia, jotka olisi pitänyt lausua. Näin miettiessämme ajattelemme poislähteneen parasta. Meillä on kuitenkin tilaisuus kertoa sydämemme tuska ja kaipaus laskiessamme kukkalaitteita hänen arkulleen. Meille on tärkeää tuoda julki tervehdyksemme kukin, sanoin, kyynelin ja rukouksin. On hyvä näin purkaa ahdistunutta sydäntä. Saamme samalla siunata hänen iäisyysmatkaansa ja jättää hänet Jumalan haltuun.

Kuolema, tapahtuipa se millä tavalla tahansa, on aina yllätys. Kukaan ei osaa varautua siihen tarpeeksi hyvin. Ehkä pohdimme syitä, jotka johtivat hänen kuolemaansa. Olisimmeko voineet sen estää? Ehkä meille jäljellejääneille nousee mieleen syyllisyyden tunteita. Meidän ei tarvitse syyttää itseämme tapahtuneesta. Emme olleet paikalla silloin, kun hän kuoli. Emme vain yksinkertaisesti voi mitään sille, mitä on tapahtunut. Emme voi myöskään arvailla toisen iankaikkista kohtaloa, vaan toivomme ja rukoilemme hänelle parhainta ikuisuutta.

On olemassa kuitenkin asia, mikä meille on mahdollista. Saamme luottaa Jumalaan. Vain Jumala tiesi ahdistuneen läheisemme sisimmän mielen ajatukset. Jumala tuntee myös meidän murheemme ja kuulee myös meidän huokauksemme. Jumala lähetti poikansa meidän heikkojen ihmisten rinnalle. Hän tuli auttamaan meidät vapaiksi synnin ja kuoleman vallasta. Jeesuksessa armo ja rakkaus tulevat todellisiksi. Saamme sen kohdata sen sellaisinamme kuin olemme. Poislähtenyt ja me jäljelle jääneet olemme Jumalan rakkauden kohteita.  

16. Kuulkoon Herra sinua hädän päivänä, Ps. 20:1 

Rakkaat ystävät. Te olette seuranneet läheltä läheisen elämää ja kuolemaa. Muistatte hyvin, kun hän vielä eli teidän keskuudessanne voimiensa tunnossa, kodin ja perheen parissa, työssä ja toimessa, juuri sellaisena kuin hänet muistatte. 

Läheltä olette myös seuranneet hänen heikkenemistään ja joutumistaan sairaalaan, missä kävitte häntä usein katsomassa. Miten avuton ja voimaton ihminen lopultakin on. Reippainkin, ahkerinkin, korkean iän saavuttanutkin joutuu lopulta sairauksien ja kuoleman vallan alle. Elämän terveinä vuosina me ihmiset saatamme luulla pärjäävämme omassa varassa, mutta viimeistään terveyden heiketessä huomaamme olevamme kokonaan Jumalan varassa.

Psalmissa sanotaan: Kuulkoon Herra sinua hädän päivänä. Kun tiedämme, että Jumala voi olla kanssamme, voi jokainen päivä, myös huolten ja surun päivä, olla elämän kiitollisin ja läheisin päivä. Jumala haluaa meitä johdattaa myös silloin päivän vain ja hetken kerrallaan. Jumalalta saamme jokaiselle päivälle kaiken sen mikä on meille tärkeää. Jokapäiväiseen leipään, mitä me Isä meidän rukouksessa pyydämme, kuuluu myös kaikki muukin tarpeellinen kuin ruumiin ravinto.

Läheisenne viimeisinä elinpäivinä sairasvuoteen äärellä ollessanne te läheiset ette varmastikaan osanneet ajatella elämää eteenpäin kuin päivän ja hetken kerrallaan. Siinä oli kuoleman mahdollisuus koko ajan olemassa. Itse asiassa kuolemaa jo odotettiinkin.

Kuolevalle luopuminen läheisistä ihmisistä tuo haikeutta. Edessä on lähtö rakkaitten ja omaisten luota. Siinä yhteydessä sydän lausuu kiitoksen yhteisistä elämän vuosista ja kokemuksista. Silloin kiitosmieli täyttää myös kuolevaa kaipaavat myös siinä mielessä, että väsynyt vaeltaja on pääsemässä lopultakin kaivattuun lepoon. Enää ei tarvitse jatkaa täällä ajallisten vaivojen ja kärsimyksien maassa. Toisaalta on haikeutta ja ikävää, toisaalta kuolema on helpotus.

Kuoleman edessä monet ennen tärkeänä pidetyt asiat menettävät merkityksensä. Elämän arvojärjestys muuttuu. Tärkeimmäksi tulee se, mikä on ikuista. Tärkeintä on turvautua Jumalan sanan iankaikkisiin lupauksiin. Kristus on tullut tuomaan meille pelastuksen ja toivon.

Surun keskellä saamme myös turvautua Jumalan apuun. Psalmissa sanotaan: Kuulkoon Herra sinua hädän päivänä. Antakoon Jumala meille voimaa luottaa hänen sanaansa ja armoonsa, mikä on ainoa turvamme elämässä ja ainoa turvamme myös kuolemassa.  

17. Nuoren kuolema

Läheisen yllättävä poislähtö on pysäyttänyt meidät keskellä jokapäiväistä elämää.Jälleen kerran meitä on mitä vakavammin muistutettu, kuinka jokainen lähtö voi olla viimeinen, jokainen hyvästijättö ikuinen. Miksi nuori ihminen ei saanut elää kauempaa? Elämätön elämä huutaa kapinaansa. On vaikea keksiä sanoja, jolla kuvata surua. On vaikea tottua ajatukseen, ettei hän ole enää keskellämme. On vaikea ajatella elämää eteenpäin. On vain surua, kaipausta ja kyyneleitä.

Meitä ahdistaa, miksi emme olleet paikalla, ettei hän olisi kuollut. Varmasti olette pohtineet, olisiko tapahtumat voineet edetä toisella tavalla. Olisimmepa voineet estää tämän kuoleman. Tällaiset ajatukset osoittavat,että ajattelemme hänestä hyvää. Kukaan ei olisi halunnut hänelle ikävää kohtaloa. Rakkaanne arkun ääressä kukkia laskiessanne olette saaneet saatte sanoa kaiken sen, mitä teiltä on jäänyt sanamatta.

Kokoontuessamme hautajaisiin, olemme seurakuntana Jumalan kasvojen edessä. Hän tuntee sydämemme kipeät kysymykset ja haluaa vapauttaa meidät kaikenlaisista raskaista mietteistä ja ahdistavista syytöksistä. Olemme kokoontuneet hautajaisiin, että saisimme voimaa suruumme, että jaksaisimme kulkea eteenpäin. Saamme luottaa Raamatun lupaukseen: Heittäkää kaikki murheenne Jumalalle, hän pitää teistä huolen.

Päällimmäinen kysymyksemme tänään on miksi? Varmasti olette paljon keskustelleet läheisenne kuolemasta. Miksi piti tapahtua näin? Kaikkiin miksi-kysymyksiin emme saa vastauksia. Mutta kaikkia mieltä liikuttavia ajatuksia emme saa estää. Niiden kertominen ja Jumalalle tuominen auttavat meitä. Ystävien ja seurakunnan tuki voi kantaa teitä läheisiä surun aikana.

Varmasti tärkeää teille on keskustella hänen elämästä. Puhukaa hänen elämänsä tapahtumista, lapsuudesta, nuoruudesta, opinnoista, harrastuksista, ystävistä, kotielämästä perheen parissa ja työelämästä. Mitä hän ehti tekemään. Miten hän suunnitteli tulevaisuutta. Millaisia haaveita hänellä oli. Mistä hän iloitsi ja mistä pettyi. Hän oli monella tavalla tärkeä teille. Surun keskella ei pidä unohtaa ja vaieta, vaan tuoda esille ja kertoa.

Olemme kokoontuneet seurakuntana yhteen. Seurakuntana saamme yhdessä rukoilla apua luottaen Jumalan sanaan: Meillä on Jumala, Jumala, joka auttaa, ja Herra, Herra, joka kuolemasta vapahtaa. Seurakuntayhteys kantaa meitä. Siinä yhteydessä saamme ammentaa voimaa Jumalan sanan lupauksista ajalliseksi ja iankaikkiseksi parhaaksemme. Siinä yhteydessä opitaan tuntemaan Jeesusta, joka on kuoleman vallan voittaja. Virressä sanotaan: Vaan Herran seurakunta, ei heitä toivoaan, on sille kuolo unta, se kiittää surussaan. Se tietää Vapahtajan, jonousseen kuolleista. Hän valmistanut majan, on meille taivaassa. Jeesus, joka on ylösnousemus ja elämä, tuo meille toivon näkökulman. Saamme sanoa rukouksessa ikävämme Vapahtajallemme. Tällaiseen Vapahtajaan tekin saatte nyt raskaan surun keskellä panna toivonne. 

18. Vanhuksen kuolema, Ps. 90: 1-6, 12

Tämä Mooseksen psalmi on kirjoitettu vanhuudessa. Vaikka vanhuus on heikkouden aikaa, on tässä psalmissa elämän kokemuksen tuoma väkevä sanoma. Vaikka psalmi puhuu elämän lyhyydestä ja katoavaisuudesta, sen perussävy on luottavainen. "Herra, sinä olet meidän turvamme polvesta polveen". Sukupolvi toisensa jälkeen on luottanut Jumalaan. Mekin saamme panna toivomme siihen, mikä on kantanut ihmisiä sukupolvien ajan. Edesmenneiden isien ja äitien usko sekä seurakunnan usko rohkaisevat minuakin uskomaan Jumalaan. Siitä käsin saan rohkeutta katsoa katoavaisuuttani kasvoista kasvoihin.

Voimakkain vastakohdin piirtää psalmi eteemme oman lyhytaikaisuutemme. Jumala, Luoja, oli ennen maailman alkua, ja hän jää olemaan sen lopun jälkeen. Sana iankaikkinen on meille ihmisille käsittämätön. Paratiisista alkaen on ihmisen osana ollut kuolema ja katoavaisuus. Jumala on sen itse määrännyt: "Otsasi hiessä sinun pitää syömän leipäsi, kunnes tulet maaksi jälleen, sillä siitä sinä olet otettu. Sillä maasta sinä olet, ja maaksi sinun pitää jälleen tulla".

Psalmin rukoilija pyytää Jumalalta sydämen viisautta. Tällä hän myöntää, ettei sitä ihmisellä itsellään ole, ellei hän saa sitä ylhäältä. Ihminen ei pysty muuttamaan elämänasennettaan, joka johtaa hänet kuoleman pelkoon, katkeruuteen katoavaisuuden edessä ja ennen kaikkea itsekkyyteen ja syntiin.

Sydämen viisaus on toista kuin pään tieto. Sen edellytyksenä on kuoleman varmuuden muistaminen, oikea päivien lasku. Se on samaa kuin elämä uskossa, elämä Jumalan yhteydessä. Siitä nousevat vilpittömät rukoukset Jumalan puoleen. Siitä käsin opetellaan alistumaan Jumalan tahtoon. Siitä käsin tunnetaan luottamusta Jumalaan, joka on sukupolvesta toiseen ainoa turva elämässä ja kuolemassa. Siitä käsin arvioidaan koko elämä uudelleen. Silloin löytyy kuolemalle oma luonnollinen paikkansa. On onnellista, ettei meidän tarvitse elää iankaikkisesti täällä synnin ja kärsimyksen maailmassa. Olemme elämässä ja kuolemassa Jumalan kädessä.

(Tämän puheen lähteenä on Maunu Sinnemäen kirja Kauneimmat Psalmit)

19. Paljon kärsinyt ihminen

Tämän henkilön elämä oli toisenlainen kuin olisi toivonut. Kärsimysten ja koettelemusten tarkoitus jää usein meille salaisuudeksi. Kenellekään emme niitä soisi. Kristittynä ajattelemme: Jumala on rakkaus, hän tietää ja ymmärtää kaiken. Jeeus on myös kärsinyt ja ollut kiusattu ja hän voi kiusattuja auttaa.

Usein huomaamme, kuinka sairaus tai vamma katkeroittaa mielet. Voimme sanoa sen olevan luonnollista. Mutta tällä kertaa hänen kohdalla voimme todeta, kuinka ne vaivat, joita hän kantoi,  voi tehdä ihmisen myös kärsivälliseksi ja opettaa häntä rukoilemaan "tapahtukoon sinun tahtosi". Silloin jo on tapahtunut Jumalan ihme.

Mekin voimme jäädä Jumalan iankaikkisten käsien varaan. Antakoon Jumala voimaa niille, joilla on raskas kuorma, kääntää katse suureen kärsijään Jeesukseen Kristukseen, joka kutsuu murheellisia ja raskautettuja ja kuivaa heidän kyyneleensä. Samoin hän etsii myös kadonneita, jotka ovat menettäneet yhteyden Jumalaansa. Hän myös vahvistaa uskossaan heikkoja. Älkäämme unohtako surun ja murheen päivänä, että meillä on Jumala, Jumala, joka auttaa, ja Herra, Herra, joka kuolemasta vapahtaa. Jeesus sanoo: Tulkaa minun luokseni kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat, minä annan teille levon.  

20. Levolle laskeudun luojani

Läheisenne kuolema tuli hivuttaen pikkuhiljaa. Kävitte häntä tervehtimässä sairasvuoteen äärellä ja huomasitte hänen heikkenevän koko ajan. Samalla teitä on kypsytetty läheisenne poislähdön mahdollisuuteen. Näin surua on ollut jo pitemmällä aikajaksolla, vaikka vasta varsinainen kuolema on se lopullinen luopuminen läheisestä.

Lopulta koitti se viimeinen yö, jolloin läheisenne nukkui pois. Tähän yhteyteen tuntuu luontevalta siteerata tutun iltarukouksen sanoja "Levolle laskeun luojani luojani, armias ole suojani, jos sijaltain en nousisi, taivaaseen ota tykösi".

Tässä rukouksessa löydämme jo Vanhassa Testamentissa tavatun juutalaisen ajattelutavan, että ihminen antaa itsensä, ruumiinsa, sielunsa ja henkensä joka ilta nukkumaan käydessään Jumalan haltuun.

Jumala ikään kuin ottaa häneltä yön ajaksi elämän pois. Jos yön aikana tapahtuu kuolema, se ei ole kammottava ja pelottava kohtalo, vaan ihminen on silloinkin turvallisesti Jumalan käsissä. Tämän ajattelutavan mukaan ihminen on yöllä tiedottamassa tilassa ja aamulla Jumala ikään kuin palauttaa ihmiselle elämän takaisin. Jos sen sijaan ihminen saa aamulla nousta uuteen päivään, hän voi kiittää yön varjeluksesta ja pyytää Jumalan siunausta uuteen päivään.

Levolle laskeun luojani -rukous ei kuvaa epätoivoista alistumista. Ei edes se, jos kuolema tulee yöllä yllättäen. Silloinkin ihminen tietää, että hän on Jumalan hyvässä hoidossa. Kaikki mitä tapahtuu, on Jumalan käsissä. Mitään ei tapahdu sattumalta. Näin kuolemallakin on oma luonnollinen paikkansa. Kohtalo oikku ei määrää ihmisen elämää ja kuolemaa, vaan kaikki on Jumalan tiedossa.

Kun Jeesus oli ristillä ja ummisti kärsimyksiensä päätteeksi silmänsä kuoleman uneen, hän lausuu jo pienenä poikana oppimansa juutalaisen iltarukouksen "Isä, sinun käsiisi minä annan henkeni". Hän on siinä esimerkki oikeasta kuolintavasta. Sama ajatus löytyy myös virrestä jonka laulamme laskiessamme arkkua haudan lepoon "Sun haltuus rakas Isäni, mä aina annan itseni". Jeesus ei lausunut viimeisiä sanojaan pelon sekaisena vaan hän tiesi, että taivaan enkelit ottavat hänet vastaan ja vievät taivaalliseen iloon.

Levolle laskeun luojani -rukous sisältää ajatuksen kuoleman mahdollisuudesta. Oikea kristitty on aina valmis myös kuolemaan. Hänellä on asiat kunnossa Jumalan ja lähimmäisten kanssa. Koskaan emme koskaan tiedä, milloin viimeinen hetkemme koittaa. Sitä varten Jeesus oli ristinpuulla ja lausui viimeiset sanansa, että mekin voisimme kerran turvallisesti kuolla ja päästä taivaan juhlailoon. 

21. Joulun aikaan, Jes. 9: 1

Kun kuolema on vieraillut kodissa, juuri jouluna huomaa miten sen vietto on erilainen ilman puuttuvaa perheenjäsentä. Läheisen poislähtö on jättänyt elämäänne tyhjän aukon. Muistatte aikaisempia jouluja, jolloin saitte olla yhdessä poislähteneen kanssa. Ehkä mieleen tulee myös  joulut lapsuudenkodissa.

Jouluna toivomme, että poisnukkuneet rakkaamme ikään kuin tulevat takaisin juhlimaan meidän kanssamme, koska silloin perheet muutenkin pyrkivät elämään yhdessä. Samantapainen kaipaus liittyy siihen, jos näkee unta läheisestään. Se on surevan tapa toivoa, ettei kuolema olisikaan totta. Tämä haave ei toteudu vielä tässä katoavassa elämässä. Jumalan sana sisältää kuitenkin lupauksen kuoleman voittamisesta ja iankaikkisesta joulusta.

Joulun sanomaan liittyy toivo. Vanhan testamentin jouluprofetiat on annettu aikoina, jolloin Israelin kansalla oli erityisen vaikeaa ja jolloin sen tulevaisuus näytti vakavalta. Juuri silloin profeetat lausuivat Jumalan sanoja tulevista lupauksien ajoista. Kun tänä päivänä luemme Raamatusta lupauksen sanoja, siirrämme ne toiseen aikakauteen, Kristuksen tulemukseen ja ylösnousemukseen.

Surumme ja kaipauksemme kanssa olemme hyvin sidottuja tähän aikaan ja tähän maailmaan. On kaukaista ajatella sitä aikaa, jolloin Jumala lopullisesti toteuttaa maailman historian lopputapahtumat ja perustaa iankaikkisen valtakuntansa. Kuitenkin me saamme jo nyt surumme keskellä olla uskon kautta näiden lupausten omistajia.

Joulun viettoon liittyy myös käynti hautausmaalla. Tekin tulette käymään läheistenne haudalla, Hautausmaa on kirjaimellisesti kuoleman varjon maata. Jouluaattona siellä loistava valomeri tuo ikäänkuin viestin taivaasta. Se kertoo, että lapsi on meille syntynyt, mutta myös sen, että Kristus, maailman valkeus, on voittanut kuoleman vallan. Kynttilän sytyttäjä saa läheistensä hautojen yläpuolella todeta, kuinka valo todistaa Jumalan uutta luovasta voimasta ja rakkaudesta.

Myös haudoille vietävällä jäkäläseppeleellä on sanomansa. Ympyränmuotoisena se kuvaa ikuisuutta. Käynti haudalla tuo mieleen muistoja yhteisiä joulumuistoja. Saamme kilvoitella kohti iankaikkista joulujuhlaa taivaassa, missä ei enää ole surua ja kuolemaa.