Saarnat 14.4.-31.12.2017  

Saarna 14.4.2017 Kangasniemen kirkossa

Pitkäperjantai, Joh. 19: 16-30

Pitkäperjantan esikuva vanhassa liitossa on suuri sovituspäivä. Israelin kansa sai matkalla luvattuun maahan ilmetysmajan. Siinä oli kaikkein pyhin, jonne pääsi vain ylimmäinen pappi kerran vuodessa. Kaikkein pyhimmässä oli liitonarkki. Sen kullattua kantta kutsuttiin armoistuimeksi. Suurena sovituspäivänä ylipappi vihmoi sen päälle uhrieläimen veren. Liitonarkin sisällä säilytettiin kolmea esinettä, jotka liittyivät tiettyihin tapahtumiin, joissa kansa luopui Jumalan tahdosta. Näin näistä esineistä tuli synnin symboleita: 1. Lain tauluja, koska ihmiset olivat rikkoneet Jumalan käskyt. 2. Manna-astia, koska kansa alkoi napisemaan erämaassa ja luopui Jumalan huolenpidosta. 3. Aaronin sauva, koska kansa halusi valita uuden johtajan Mooseksen ja Aaronin tilalle. Jumala näki uhrieläimen veren liitonarkin kannessa ja se peitti alleen synnin symbolit. Näin oli kansan synnit sovitettu. 

Hebrealaiskirje yhdistää vanhan ja uuden liiton: Käykäämme uskalluksella armoistuimen eteen, että löytäisimme laupeuden ja armon avuksemme oikeaan aikaan." Uudessa liitossa Jeesusta kutsutaan välimieheksi syntisen ihmisen ja pyhän Jumalan välillä. Ilman Jeesusta Jumalan viha kohtaisi ihmisen hänen syntiensä takia. Koska pitkäperjantai on uuden liiton suuri sovituspäivä, Jumalan viha kohdistuukin välissä olevaan ristiinnaulittuun Kristukseen. Jumala näkee Jeesuksen veren ristillä ja se peittää meidän syntimme. Olemme ristin takana pelastettuja. 

Meidän aikanamme risti tai ristiinnaulitun kuva ovat yleisesti käytössä. Sitä pidetään kuin koriste-esinettä. Me olemme tottuneet näkemään ristiinnaulitun kuvan. Jeesuksen aikaan tätä olisi kammoksuttu. Ristiinnaulitseminen kauhistutti niin paljon, ettei siitä edes puhuttu mielellään. Ristiinnaulitseminen oli raain ja häpeällisin tapa kuolla. Tämän takia tämä pitkäperjantain jumalanpalvelus on hyvin karu: Puuttuu kirkonkellojen soitto, kirkon valaistus, urkujen ääni ja monta tuttua elementtiä. Tämä karuus sykähdyttää ajattelemaan ristinkuoleman järkyttävyyttä.

Miksi Jeesuksen piti kuolla näin järkyttävällä tavalla? Ristiinnaulitseminen oli Jeesuksen aikaan julmin tapa toteuttaa kuolemantuomio. Jos Jeesus olisi kuollut kauniimmalla tavalla, esimerkiksi nukkunut kuolonuneen komeassa vuoteessa silkkilakanoiden välissä, ei se koskettaisi meitä syvästi. Jeesuksen kuolintapa järkyttävyydessään kuvaa syvästi, miten kauheita syntimme ovat. Kun ajatellaan kaikkea pahuutta maailmassa, tulee siitä todella valtava syntitaakka. Valtava on ollut myös se tuska, kun Jeesus kantoi kaiken tämän ruumiissaan ristinpuulle.

Kun apostolit myöhemmin lähtivät viemään ilosanomaa Jeesuksesta eteenpäin, siihen suhtauduttiin hyvin monella tavalla. Paavali kirjoittaa korinttilaisille, jotka pitivät itseään viisaina: "Puhe rististä on hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima." Korinttilaisille oli mahdotonta käsittää, että Jumalan Poika joutuu ihmisten käsiin häväistäväksi ja he tappavat hänet. Heidän jumalansa olivat mahtavia, tuon ajan kauniita ja rohkeita, jotka käsittelivät ihmisiä miten tahtoivat. Jos ne esimerkiksi suuttuivat ihmisiin, ne lähettivät salamoita taivaasta ihmisten päälle. Monissa uskonnoissa ihmiset ovat jumalien mielivallan alla ja niitä on lepytettävä uhreilla. Mutta kristinuskossa sanoma yllättävä: Jumala uhraa itsensä, jotta ihminen voisi pelastua. 

Jumala oli ihmisen armoilla. He tekivät hänelle mitä tahtoivat. Jumala oli avuton ja ihminen mahtava. Merkillinen on kristinuskon ilosanoma. Ihminen on mitä julkeimmin pahoinpidellyt Jumalaansa. Tämä käsittämätön tositapahtuma on ainutlaatuista uskontojen maailmassa. Yllättävintä tässä on se, että tässä ihmisten röyhkeimmästä aikaansaannoksesta versoo meidän pelastuksemme. "Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa". Tällaisen pelastustien Jumala oli valinnut häntä vastaan ylpeään kapinaan nousseelle ihmiselle, joka halusi olla kuin jumala. Hän osoittaa meille ristiä ja sanoo: Tässä on sinun Jumalasi. Kaikkien hylkäämänä ja häväistynä hän riutuu kuolemaan kaikkein häpeällisimmällä tavalla orjien ja rikollisten kanssa. Ja juuri tällä hän avasi meille taivaan. Tässä kirkossa me aina näemme alttaritaulussa kärsivän Kristuksen. Ristin sanoma on keskeinen. Se on aina esillä kristillisessä julistuksessa.

Jeesus vietiin Golgatalle. Golgata oli silloisen Jerusalemin muurin ulkopuolella. Mooseksen kirjojen määräyksissä leirin ulkopuolelle joutuivat kaikki kirotut ja epäpyhät, kuten spitaaliset. Ja siellä voitiin myös kivittää kuolemantuomion saaneet. Myös Heprealaiskirje viittaa tähän: "Myös Jeesus kärsi ja kuoli kaupunginportin ulkopuolella pyhittääkseen kansan omalla verellään. Lähtekäämme siis hänen luokseen leirin ulkopuolelle, hänen häväistystään kantaen."

Jeesus vietiin kirottujen ja kelvottomien paikkaan. Sellaisten ihmisten seurassa hän oli myös toiminut. Tässä on viesti meille: Ne jotka eivät täytä Jumalan pyhyyden vaatimuksia, tarvitsevat Jeesusta. Ihmisen ei tarvitse tulla ensin kelvolliseksi päästäkseen Jeesuksen luokse. Jeesus on valmiiksi siellä missä syntisetkin ovat. Ja hän antaa avun synnin kuormittamalle. Hän saa armon. Hän on vapaa ja saa pelastuksen. Jeesuksen seurassa pahasta tulee pyhä.

Jeesus ristiinnaulittiin Barabbaan sijasta. Barabbaan olisi pitänyt kärsiä rangaistus. Barabbaan nimi on suomeksi isän poika. Vapaaksi päässyt Barabbas edustaa meitä kaikkia. Me olemme saaneet sijaisen, jotta vapautuisimme synnin rangaistuksesta. Golgatalla myös näemme kuinka ihmiset ottavat vastaan Jeesuksen sovituskuoleman. Luukas kertoo kuinka toinen ryöväreistä rukoili armoa synneistään ja sai pelastuksen. Toinen ryöväreistä ei välittänyt pelastuksesta ja jäi epäuskossaan Jumalan armon ulkopuolelle.

Evankeliumi kertoo kuinka Jeesuksen läheisiä oli hänen ristinsä juurella näkemässä hänen raastavaa tuskaansa. Nämä läheiset on murheellisina kuvattu alttaritauluumme. Jeesusta oli varmasti kauheata katsoa. Kaikki tämä Jeesuksen tuska toteutui juuri näin vain sen takia että Jeesus rakastaa minua ja sinua. Pietari kuvaa tätä kirjeessään: "Hän ei syntiä tehnyt, hänen suustaan ei valhetta kuultu. Häntä herjattiin, mutta hän ei vastannut herjauksella, hän kärsi, mutta ei uhkaillut, vaan uskoi itsensä oikeamielisen tuomarin haltuun. Itse, omassa ruumiissaan, hän kantoi meidän syntimme ristinpuulle, jotta me kuolisimme pois synneistä ja vanhurskaudelle. Hänen haavansa ovat meidät parantaneet".

Jeesus kantoi ruumiissaan minun ja sinun syntisi ristille. Siksi Jeesuksen ristinkuoleman tähden meillä on lupa uskoa anteeksi kaikki tekemämme vääryydet. Ristin luokse saamme mekin synteinemme tulla ja rukoilla: Jeesus, ota minut vastaan. Anna syntini anteeksi ja tule elämäni herraksi. Jeesuksen vastaus tällaiseen rukoukseen on: Ole turvallisella mielellä. Sinun syntisi on annettu anteeksi. Sitä, joka tulee Jeesuksen, hän ei heitä ulos. Turvaudumme kolmiyhteisen Jumalan pelastustekoihin, kun nousemme nyt tunnustamaan uskomme.

----

Saarna Kangasniemen kirkossa 23.4.2017

1. sunnuntai pääsiäisestä, Joh. 21: 1-14,

Tänään on kirkossamme rippikoululaisia. Kristinuskon ensimmäisinä vuosisatoina ihmiset kuulivat evankeliumin vasta aikuisena. Sen vastaanotettuaan he kävivät rippikoulun ja heidät kastettiin pääsiäisenä. Kasteen jälkeen heidät puettiin valkeaan vaatteeseen. Tapana oli, että he pitivät tätä valkeaa vaatetta päällä viikon ajan. Siksi tätä sunnuntaita on kutsuttu poispantavien valkoisten vaatteiden päiväksi. Tästä on tullut tavaksi pukea lapsi valkoiseen kastepukuun ja rippikoululaiset konfirmaatiossa valkoisiin alboihin. Konfirmaatiossahan muistutetaan kasteen lahjasta ja kehotetaan seuraamaan Jeesusta.

Kun itse kävin rippikoulun, ensimmäinen asia, mikä siellä otettiin esille, oli Kristinopin ensimmäinen kohta Elämämme kallein asia: Jumala on luonut ihmisen elämään hänen yhteydessään. Sen tähden ihmissydän saa rauhan vain Jumalassa. Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen tunteminen ja Jumalan lapseksi pääseminen on elämämme kallein asia. Rippikoulussa minulle kirkastui elämäntehtävä, että lukisin papiksi. Olin jo muutamaa vuotta aiemmin tullut uskoon ja rippikoulu vahvisti uskoani. Kun seuraavana kesänä olin ensimmäistä kertaa rippikouluisosena, oli tapana pitää kysymyslaatikkoa, jonne nuoret laittoivat kysymyksiään. Minulta he kysyivät: Miten olen tullut uskoon? Kun sen kerroin iltaohjelmassa, kaikki kuuntelivat sitä hiirenhiljaa. Jälkikäteen seurakunnan nuorisotyönohjaaja totesi, että nuoria koskettaa tosi paljon toisen heidän kaltaisensa nuoren uskosta todistaminen.

Päivän evankeliumissa Jeesus kohtaa opetuslapset kalastamassa. Jeesuksen ristiinnaulitsemisen jälkeen opetuslapset olivat keskenään ja palasivat tutuille kalavesille. Harrastan itsekin kalastamista. Talvella ja keväällä istun pilkkimässä. Kesällä ja syksyllä kalastan monella tavalla. Saalista tulee vaihtelevasti. Olen joskus saanut esiliinan, jota muuten käytän ylläni savustaessani kaloja. Siinä esiliinassa on teksti: "Kalamiehen rukous: Herra, anna minulle niin iso kala, ettei minun tarvitse valehdella."

Kala oli alkukirkossa kristittyjen tunnusmerkki. Kreikan kielen sanojen Jeesus Kristus Jumalan Poika Vapahtaja ensimmäisistä kirjaimista tulee sana ikthys, kala. Sillä merkillä alkukristityt tunnistivat toisensa ja rohkaisivat pysymään uskossa. Jeesuksen seuraajana oleminen oli tuohon aikaan paljon vaarallisempaa kuin meidän oloissamme, kun olemme tottuneet uskonnon vapauteen.

Omilla kotisivuillani olen kalan kanssa ja kuvatekstissä sanotaan "Olen myös ihmisten kalastaja". Nämä sanathan tulevat tilanteesta, jossa Jeesus myös antoi Pietarille ja hänen kalakaverilleen suuren saaliin. Samalla hän kutsuu hänet ja toisetkin Galilean miehet viemään ilosanomaa hänestä kaikkeen maailmaan. Monella tavalla erehtyväisten miesten käsiin Jeesus uskoi arvokkaan tehtävän. Apostolien jälkeen Kristuksen kirkon työ on jatkunut meidän päiviimme asti. On ilo, että saan itsekin olla siinä mukana. Koen sen jopa etuoikeudeksi. Ajatella, että Jumala voi käyttää minuakin työssään, vaikka teen jatkuvasti syntiä ja virheitä, usein epäonnistun enkä osaa kaikkia asioita. Jumalan valtakunnassa työnäkynä on Paavalin sana: Jumala tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden.

Evankeliumimme kertoo, kuinka opetuslapset eivät ensin saaneet kaloja. Koko yö oli tehty turhaa työtä. Paras pyyntiaika oli jo ohitse ja opetuslapset olivat palaamassa rantaan. He olivat masentuneita, sillä kalastus oli nyt heidän toimeentulonsa. Rannalla seisova mies antaa oudon neuvon. Ammattikalastaitajat tiesivät kalojen liikkuvan paremmin yöllä ja kauempana rannasta, mutta heittivät kuitenkin vielä kerran verkkonsa järveen. Ja tuli oikein iso kalasaalis.

Jumalan valtakunnan työssä ihmisten kalastamisessa työ ei ole turhaa, jos Jeesus on siinä mukana. Täytyy luopua omassa voimassa ja viisaudessa yrittämisestä ja luottaa Jumalan mahdollisuuksiin. Evankeliumimme mainitsee kalasaaliin tarkasti: 153 kalaa. Tuon järven verkoilla pyydetyt kalat olivat hyvin kookkaita. Ei kai ole kalavale, jos näytän näin käsillä. Opetuslapset eivät jaksaneet nostaa isoa saalista veneeseen, vaan vetivät verkon perässään rannalle. On arveltu, että tuona maailmanaikana tunnettiin 153 kalalajia ja tämä luku tarkoitti kaikkia maailman kansoja, joiden keskuuteen Jeesus oli lähettämässä apostoleja. Johanneksen evankeliumin edellisessä luvussa Jeesus oli sanonut oppilailleen: Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät. Jeesuksen työ jatkui apostolien kautta. Jeesus lähettää omansa lähetystyöhön ja Jumalan valtakunnan eri tehtäviin. Jumalan valtakunnan verkkoja lasketaan koko ajan kansojen mereen. Kun Jeesus on mukana, eletään suuren saaliin toivossa.

Rannalla Jeesus kutsui opetuslapsensa aterialle. Jeesus kohteli heitä ystävinään ja palveli heitä aivan kuin ennenkin. Jeesuksen ateriakutsussa näemme liittymäkohdan ehtoolliseen ja taivaalliseen hääateriaan. Tämä kutsu esitetään meille tänään. Ehtoollispöydästä on hyvä lähteä levittämään Jumalan valtakuntaa toisillekin. Jumalan suuret teot on tuotu uskontunnustuksessamme, johon saamme nyt yhtyä.

----

Saarna Kangasniemen kirkossa 14.5.2017

4. sunnuntai pääsiäisestä, äitienpäivä, Joh. 17: 6-10

Aleksis Kivi kuvaa Seitsemän veljestä -kirjassaan poikien paluuta Impivaarasta Jukolaan. Aapo toteaa: "Kiitos Jumalalle, joka meitä johdatti, kiitos meille itsellemme, jotta tahdoimme ajoissa viisastua, kiitos äidillemme, joka lapsuutemme päivinä muistutti meille Jumalan tahtoa ja lakia! Hänen lauseistansa painui aina yksi ja toinen sydämemme syvyyteen, joista varoittava ääni aina kuiskasi meitä korvaan, kuiskasi halki hurjimpain myrskyin ja elomme alus ei vaipunutkaan haaksirikkoon". Juhani jatkoi: "Ah, jos eläisi nyt äiti, käyskellen tuolla Jukolan pihalla, niin, nähtyään poikiensa lähestyvän, kiirehtis hän meitä vastaan aina Ojaniitun ahteelle tuolla. Mutta taivaan salissa istuu nyt eukko vartoen lapsiansa. Kyllä tullaan, muori, tullaanpa Jumalan avulla mekin sinne kerran".

Siinä on kansanmiesten suulla lausuttu kiitos omalle äidille ja Jumalalle. Elämän koulu oli opettanut äidin merkityksen. Olisipa äiti kuullut nämä sanat eläessään. Heille näytti aukenevan avoin yhteys taivaaseen, jossa äiti jo odotti heitä. Hän on perillä, mutta pojat vielä matkalla sinne. Veljet lausuvat äidille kiitoksen myös kristillisestä kasvatuksesta. Kuinka arvokas onkaan lapsuudessa kylvetty Jumalan sana. Lapsen varttuessa voi tulla ristiriitoja ja nuori voi tuoda murheita. Mutta toivottavasti kiitoksen aika kasvattajille tulee ajoissa. Toivottavasti jokainen äiti saisi kuulla kiitoksen sanat silloin kun vielä on voimissaan keskellä elämänrytmiä.

Äiti luo kodin lämmön. Kirjailija Harri Vuohelainen Pieksämäeltä kuvaa perheen äitiä kodin hengettäreksi kirjassaan Ihminen tiellä näin: "Sinä teet kodistamme kodin. Mihin vain sinä kosket, näyttää muuttuvan. Se on ihmeellistä silmissäni, silmissämme. On puhdasta. Uusia järjestelyjä huonekalujen suhteen. Kukkia paljon, ikkunoilla laudat täynnä. Terassilla. Riippumassa. Maassa. Kaikenlaisia sommitelmia. Usein illalla kun palaan kotiin milloin mistäkin tunnen lämpöisen pehmeän ihanan pullan tuoksun. Sinä jätät ne siihen keittiön pöydän kulmalle, että huomaisin ne. Olenhan usein huomannut ne. Ja antanut Sinulle tunnustustakin. Liian vähän kuitenkin. Olet tuhattaituri. Sinä peset , paikkaat, ompelet, laitat ruokaa perheellesi. Tiedätkö? Usein minua hävettää oma saamattomuuteni, laiskuuteni, huomaamatto-muuteni, rakkaudettomuuteni. On ihanaa omistaa Sinunlaisesi kodin hengetär. Kun minun usein on vaikeaa muuten ilmaista tunteitani. Purkaa niitä. Tuoda julki asioita, tuon nyt tässä tällä tavalla. ota kiitokseni, kiitoksemme. Sinä meidän kotimme Hengetär."

Päivän evankeliumi liittyy Jeesuksen jäähyväispuheeseen. Johanneksen evankeliumissa se alkaa 13. luvussa ja jatkuu tässä 17. luvussa Jeesuksen ylimmäispapillisena esirukouksena. Jäähyväispuheessaan Jeesus näkee tulevaisuuteen, aikaan, jolloin apostolit ja kaikki hänen seuraajansa jatkavat hänen työtään maailmassa. Jeesus näkee kuinka hänen omansa joutuvat elämään pahassa maailmassa. Hän rukoilee, että selviäisivät siinä ja säilyisivät uskossa. Tässä 17. luvussa Jeesus rukoilee omiensa puolesta. Ajatella, Jeesus ajattelee aina meidän parastamme. Jopa kaiken tuskan lähestyessä viimeisenä iltanaan ennen ristinkuolemaa hän rakasti omiaan loppuun asti. Tässä rukouksessa Johannes tuo julki Jeesuksen rakastavan sydämen tuntoja meitä kohtaan. Nykyään Jeesus istuu taivaassa Isän oikealla puolella. Se on esirukoilijan paikka ja siellä hän jatkaa rukoustaan meidän puolestamme. Ja silloin kun hänen omansa surmataan uskon takia, hän nousee jopa seisomaan, niin kuin Stefanus näki sen, kun häntä kivitettiin.

Tämä sunnuntai on ilon päivä. Se, miten Jeesus toimii meidän puolestamme, on ilon aihe. Todellinen ilo nousee uskosta Jeesukseen. Monesti usko nähdään synkkänä. Eräässä seurakunnassa mentiin rautatieasemalle vastaanottamaan uutta pappia. Vastaanottajat päättelivät, että eräs surkean näköinen herra on heidän uusi pappinsa, ja riensivät hänen luokseen. Mies kuitenkin sanoi, ettei hän ole pappi ja valitti sitä, että on niin surkean näköinen, koska hänellä on vatsatauti. Saatamme ajatella: Täällä maan päällä elämämme murheessa ja vasta taivaassa iloitsemme. Kun ajattelemme, mitä kaikkea Jeesus on tehnyt puolestamme, ilon pitäisi näkyä täällä kirkossa ja seurakuntaelämässä. Saamme iloita ehtoollispöydässä. Saamme iloita uskovien yhteydestä. Saamme iloita, että olemme taivaan kansalaisia maailmassa. Ja saamme iloita keväästä. Iloista suurin löytyy Jeesuksen rukouksesta: Sinä annoit heidät minulle ja minä olen ottanut heidät omakseni. Suurin ilo on kuulua Jeesuksen seuraajiin. Minun onneni on olla Herraa lähellä. Eräs henkilö kertoi ennen uskoon tuloaan kadehtivansa uskovia, jotka loistivat iloa ja rauhaa, mikä häneltä puuttui.

Jeesus kutsuu kaikkia, mutta eivät ota häntä vastaan. Jumalan valtakunnan ja maailman välillä on raja. Toiset ovat pelastettuja ja toiset elävät maailman hengen mukaan ja ovat torjuneet uskon. Maailmassa Jeesukseen uskominen on pilkan aihe ja siitä puhumista vierastetaan. Jumalan lapsena voit mennä tämän rajan yli jakamaan sitä iloa, jonka Jeesus sinulle antaa. Sinne missä Jeesusta ei tunneta. Jeesuskin ylitti tämän rajan ja viihtyi syntisiksi tuomittujen keskellä. Hän kertoi tulleensa maailmaan juuri heitä varten. Kansan uskonnollisten johtajien tuomitsemat ja syntitaakkojen rasittamat saivat kokea kuinka Jeesus on Vapahtaja.

Evankeliumissamme Jeesus rukoilee, että Jumalan kirkkaus tulisi julki hänen omissaan. Että he taivaan kansalaisina maailmassa heijastaisivat Jumalan rakkautta toisille ihmisille. Jeesus mainitsee rukouksessa: Ne, jotka valitsit maailmasta ja annoit minulle. Usko on lahja. Usko on Jumalan tekoa. Jos uskot, Pyhä Henki on vaikuttanut sen sinussa. Jeesus rukoilee myös: He ovat ottaneet Jumalan sanan vastaan. Paavali iloitsi tessalonikialaisista: Kun julistimme teille Jumalan sanaa, otitte sen vastaan, ette ihmisten sanana, vaan niin kuin se todella on, Jumalan sanana, joka myös vaikuttaa teissä, jotka uskotte. Apostolien ja profeettojen sanan mekin saamme ottaa vastaan ja siinä sanassa otamme vastaan Jeesuksen ja hänen sanansa. Otamme Jumalan sanan vastaan, kun nousemme nyt tunnustamaan uskomme.

----

Saarna Kangasniemen yläkoulun kevätjumalanpalveluksessa 1.6.2017

Room. 1: 16-17

Rovasti Juhani Kalmanlehto muisteli eräässä kirjassaan kouluvuosiaan 1930-luvulla. Hän kertoi vanhasta uskonnon opettajasta. Jokaisen oppituntinsa aluksi uskonnon opettaja kysyi: Miten ihminen tulee vanhurskaaksi eli Jumalalle kelpaavaksi? Oikea vastaus oli: Jumala ei rankaise meitä syntiemme takia, vaan Jeesus on sovittanut ne puolestamme. Tämän saman kysymyksen esittäminen jokaisen oppitunnin alussa tuntui oppilaista huvittavalta ja he pitivät opettajaansa hassuna. 

Oppilaat tulivat ylioppilaiksi ja he hajaantuivat kukin omille tahoilleen. Sitten 50 vuotta myöhemmin he pitivät luokkakokouksen.  Moni heistä pääsi paikalle. Vuodet olivat muuttaneet jokaista. Osa oli kaatunut sodissa ja osa oli kuollut myöhemmin. Moni ei ollut nähnyt luokkatovereitaan 50 vuoteen. He alkoivat muistelemaan kouluaikoja. Opettajistakin oli puhetta. Myöskin vanhaa uskonnon opettajaansa he muistelivat. Moni koulussa opittu asia oli unohtunut. Yhden asian kaikki muistivat. Se oli vanhan uskonnon opettajan kysymys: Miten ihminen tulee vanhurskaaksi eli Jumalalle kelpaavaksi? Ja he tiesivät myös oikean vastauksen: Jumala ei rankaise meitä syntiemme takia, vaan Jeesus on sovittanut ne puolestamme. Se ei jäänyt heille vain pään tiedoksi, vaan se oli kantanut heitä elämän eri vaiheissa. He olivat oppineet, että syntinen ihminen saa turvautua Jumalan armoon ja Jeesus on sovittanut syntimme.

Tämä lukemani Roomalaiskrjeen kohta kertoo meille, että me tulemme Jumalalle kelpaaviksi Jeesuksen kautta. Se oli aikoinaan uskonpuhdistajamme Martti Lutherin suuri löytö. Sen oivaltaminen käynnisti uskonpuhdistuksen. Me vietämme nyt uskonpuhdistuksen merkkivuotta. Uskonpuhdistus toi esille keskeisen pelastussanoman: Ihminen pelastuu yksin uskosta, yksin armosta ja yksin Jeesuksen Kristuksen ansiosta.

----

Saarna Kangasniemen kirkossa 4.6.2017

Helluntaipäivä, Ap.t. 1: 1-13

Olin kerran luistelemassa. Pukukopissa riisuessani luistimia jalastani, eräs 10-vuotias poika katsoi minuun tutkivasti ja sanoi: "Etkös sinä ole se, se... seurakunnan... jäsen. Vastasin hänelle: "Olen seurakunnan pappi ja varmaan muistat kun olen vierailut koulussasi. Kaikki seurakuntalaiset ovat seurakunnan jäseniä". Helluntai on meidän kaikkien seurakuntalaisten yhteinen ja koko kirkon syntymäpäiväjuhla.

Helluntain epistola on Apostolien tekojen toisessa luvussa ja siitä tulee sanonta "väkeä on kuin helluntain epistolassa". Jerusalemiin oli tullut valtava määrä juutalaisia sadonkorjuujuhlaan. Myös Jeesuksen oppilaat olivat paikalla. He jäivät odottamaan, sillä Jeesus oli luvannut: "Älkää lähtekö Jerusalemista, vaan jääkää odottamaan sitä, minkä Isä on teille luvannut ja mistä olette minulta kuulleet".

Pyhän Hengen vuodatus kuului kohahduksena ja näkyi tulen liekkeinä. Sen seurauksena paikalla olijat totesivat: "Me kaikki kuulemme heidän julistavan omalla kielellämme Jumalan suuria tekoja". Hämmästys valtasi kuulijat. Muutamat yrittivät selittää kieli-ihmettä väittäen opetuslasten olevan juovuksissa. Pietari astui esille ja kertoi, mistä oli kysymys. Hän piti väkevän saarnan. Sen seurauksena ihmiset saivat piston sydämeensä ja kysyivät: "Mitä meidän pitää tehdä?". He ottivat evankeliumin vastaan ja heidät kastettiin. Näin kristillinen kirkko syntyi.

Vaikka helluntai on seurakunnan syntymäpäivä ja Pyhän Hengen vuodattamisen muistopäivä, helluntaina ei muistella vain menneitä. Pyhä Henki toimii tänäänkin. Luettu ja kuultu Jumalan sana voi vaikuttaa ihmisen sydämessä. Vaikka vajavaisen puheen Jeesuksesta pitää vain tavallinen ihminen, voi Pyhä Henki muuttaa sen kuulijan sydämessä Jeesuksen sanoiksi. Jumala puhuttelee niiden kautta ihmistä.

Martti Lutherin mukaan Pyhä Henki toimii sanan ja sakramenttien kautta. Kaikki uskonnolliset kokemukset eivät ole Pyhän Hengen työtä. Myös pakanauskonnoissa puhutaan kielillä ja parannetaan sairaita. Pyhä Henki ei ensisijaisesti tuota hengellisiä kokemuksia, vaan valaisee Kristusta. Pyhä Henki toimii, kun ihminen tajuaa Jeesuksen olevan hänen Vapahtajansa.

Kun sana sattuu, herättää synnin hädän ja armon ikävän, murtaa itsekkyyttä ja synnyttää rakkautta lähimmäisiin, silloin Pyhä Henki tekee työtään. Kun ihminen ehtoollispöydässä vakuuttuu: minun edestäni annettu ja vuodatettu, se on Pyhän Hengen työtä.

Pyhä Henki on toiminut jo silloin kun meidät kastettiin. Kun ihmiset sielunsa hädässä kysyivät neuvoa, Pietari viittasi kasteeseen: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte Pyhän Hengen lahjan".

Tässä yhteydessä on ehkä paikallaan selvittää Pyhän Hengen työhön liittyviä termejä. Pyhän Hengen kasteella tarkoitetaan Pyhän Hengen saamista, eli uudestisyntymistä vedestä ja hengestä. Vesi tarkoittaa kastetta ja henki Pyhää Henkeä. Jo lapsena saadun kasteen ja henkilökohtaisen uskon perusteella ihmisellä on Pyhä Henki. Hänen ei tarvitse enää odottaa erillistä henkikastekokemusta.

Ihminen voi myös luopua uskosta eikä anna Jumalan Hengen vaikuttaa hänessä minkäänlaista uskonelämää. Jos tämän päivän kuulijani suret kylmennyttä tai katkennutta yhteyttä Jumalaasi, saat synteinesi turvautua Kristuksen sovituskuoleman tuomaan armoon. Silloin palaat kasteessa saatuun pelastukseen ja siinä saatuun lupaukseen Pyhästä Hengestä.

Pyhällä Hengellä täyttyminen johtaa helposti ajatuksemme siihen, että on parempia ja huonompia uskovia. Näinhän asia ei ole. Pyhällä Hengellä täyttyminen tarkoittaa uskonelämän uudistumista. Raadollisina kristittyinä me kaikki koemme, että uskomme on aina vajavaista ja tarvitsemme jatkuvasti uudistumista. Koska Pyhä Henki kirkastaa Kristusta, tarkoittaa Pyhällä Hengellä täyttyminen sitä, että Jeesus pääsee hallitsemaan ihmisen elämää. Pyhällä Hengellä täyttyminen näkyy lähimmäisten rakastamisena.

Pyhä Henki luo seurakunnan ja antaa sille elämän sanan ja sakramenttien kautta. Pyhä Henki synnyttää uskon ja vahvistaa uskoa ja rakkautta. Sanan ja sakramenttien yhteydessä tapahtuu kieli-ihme, että puhe Jumalan suurista teoista tulee ymmärrettäväksi ja sisintä koskettavaksi.

Karismaattisuutta saatetaan vierastaa. Se johtuu virheistä, mitä karismaattisuudessa on tapahtunut. Yksi virhe on se, jos ajattelemme, että karismaatikko on voitollista uskonelämää elävä superkristitty. Edelleen luullaan, ettei minusta, lankeavasta kristitystä ole karismaatikoksi. Pikemminkin kärsin köyhästä rukouselämästä ja heikosta uskosta.

Karisma eli armolahja sana tulee sanoista armo ja lahja. Armolahjat ovat seurakunnan rakentumiseksi, yhteiseksi hyödyksi. Armolahjat eivät tee haltijastaan parempaa kristittyä, vaan hänkin tarvitsee Jeesuksen apua. Jeesuksen tarvitseminen näkyy arkisessa elämässä lähimmäisten keskuudessa ja haluna välittää sanomaa Jumalan suurista teoista muillekin. Juuri niissä tilanteissahan armolahjat ovat käytössä.

Jokaisella Jeesuksen seuraajalla on ainakin joku armolahja. Joku saa lahjan ohjata keskustelupiiriä, toinen saa lahjan kuunnella ja rohkaista. Joku voi lausua tiedon tai viisauden sanat. Armolahjoja on paljon ja ne kuuluvat luontevasti seurakuntaelämään. Jospa tämä helluntai virittäisi toimiviksi ne armolahjat, jotka olemme saaneet. Saamme rukoilla, että Pyhä Henki antaisi seurakunnallemme vielä uusiakin armolahjoja.

Helluntai meidän elämässämme toteutuu silloin kun Pyhä Henki uudistaa Jumalasuhteemme. Jos olemme kulkeneet väärää tietä, mikä on sammuttanut Pyhän Hengen tulen sydämissämme, saamme rukoilla, että Pyhä Henki sytyttäisi uskon liekin taas palavaksi. Tärkeintä on olla sillä tiellä, mikä vie taivaaseen. Kun Pyhä henki uudistaa, voidaan todeta helluntain ihmeen tapahtuneen meidän ajassamme. Tätä uudistusta saamme nyt rukoilla:

Tule Pyhä Henki ja kosketa minua. Sytytä kylmä sydämeni, puhdista minut synnistä, lisää minulle uskoa ja herätä rakkaus. Tee minussa työtäsi ja kirkasta minulle Kristusta. Annan minun tuntea, että kuulun siihen joukkoon, jota Jumala rakastaa ja jonka puolesta Kristus on käynyt ristille. Sinä totuuden ja pyhyyden henki, johdata minut tuntemaan totuus itsestäni, syntisyydestäni ja kelvottomuudestani, mutta myös totuus Jumalan suunnattomasta rakkaudesta, johon saan turvata. Uudista seurakuntasi ja kirkkosi niin, että Kristus sen piirissä entistä enemmän kirkastuisi. Johdata sitä ja johdata minua totuudessa autuaaseen loppuun saakka. Aamen.

----

Saarna Kangasniemen kirkossa 24.6.2017

Juhannuspäivä, Luuk. 1: 57-79

Meille on annettu kesä. Moni meistä pitää kesästä. On kaunis luonto ja vapaa isänmaa. Olemme saaneet elämän ja kaikenlaisia Jumalan lahjoja. Juhannuksena ihastelemme Jumalan luomistekoja ympärillämme. Moni on tullut maalle juhannuksen viettoon. Ja täällä kirkossakin on teitä kesäasukkaita. Juhannuksena on luontevaa olla luonnossa, metsässä, järvellä ja rannoilla.

Tänään ennen kaikkea kirkonkellot ovat kutsuneet meidät Johannes Kastajan päivän jumalanpalvelukseen. Päivän evankeliumissa käydään keskustelua Johannekselle annettavasta nimestä. Nimi on enne. Raamatussa monen henkilön nimen merkitys myös selitetään ja se myös kuvaa hänen elämäntehtäväänsä. Johannes Kastajan nimi tarkoittaa Jumala on armollinen. Se viittaa Johanneksen kaikkein tunnetuimpaan lauseeseen "Katso, Jumalan Karitsa, joka pois ottaa maailman synnin". Tällä lauseella hän todisti maailman Vapahtajan ilmestymistä ja näin ohjasi ihmisiä Jeesuksen luokse. Se tarkoittaa, ettemme ole osanneet elää oikein. Mutta kertoo myös kuinka Jumala antaa uhrata poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.Evankeliumimme kuvaa ihmeellisiä tapahtumia. Ihmiset kyselivät hämmentyneinä, mitä tämä kaikki merkitsee. Mikähän tästä lapsesta tulee? Mitä tämän jälkeen tapahtuu?

Yhdeksän kuukautta aikaisemmin Sakarias oli temppelissä toimittamassa papillisia tehtäviä, kun enkeli oli ilmestynyt hänelle. Vaikka Sakarias oli hurskas mies, hänen oli vaikea käsittää, että hänen iäkäs vaimonsa Elisabet voisi saada lasta, hän menetti puhekykynsä yhdeksäksi kuukaudeksi. Tämä ajanjakso mykkänä hiljaisuudessa oli Sakariaalle Jumalan koulua. Hän sai hengellistä viisautta jonka hän toi julki profetaalisessa kiitosvirressä. Samalla hän saa täyttyä Pyhällä Hengellä. Luukkaan evankeliumin ensimmäinen luku kuvaa, kuinka myös Elisabet ja Johannes jo äitinsä kohdussa saivat täyttyä Pyhällä Hengellä. Monesti liitämme Pyhän Hengen työn vasta helluntain jälkeiseen aikaan, mutta kolmiyhteinen Jumala on toiminut koko pelastushistorian ajan, joka on alkanut jo ennen maailman luomista.

Luukas on tallentanut Pyhällä Hengellä täyttyneen Sakariaan profetaalisen kiitosvirren evankeliumiinsa. Se alkaa muistutuksella Jumalan Messiasta koskevista lupauksista, jotka nyt ovat tulleet ajankohtaisiksi. Kuningas on tulossa ja hän on saava edelläkävijän. Sakarias puhuu vapahduksesta kaikista vihollisista. Hän puhuu menneessä aikamuodossa ja näkee profetaalisesti kaiken jo toteutuneena. Ihmisen vihollisia ovat synti, kuolema ja sielunvihollinen. Ne ovat jo kukistetut. Näin voimme pelotta palvella Jumalaa joka päivä.

Sakarias viittaa profetiassaan tulevaisuuteen ja Jumalan lupauksiin, jotka täyttyvät Jeesuksessa. Siksi meidän ei tarvitse pelätä tulevaisuutta. Jumala on tulevien tapahtumien hallitsija, eikä mikään Jumalan lupauksista jää toteutumatta. Onnellisena isänä Sakarias profetoi myös omasta lapsestaan. Hän näkee, kuinka tämän pojan kautta toteutuu Jumalan sana. Johanneksesta tulee korkeimman profeetta, joka julistaisi lakia ja evankeliumia. Lain sana paljastaa synnin ja vaikuttaa ihmisten sydämissä niin, että he ymmärtävät tarvitsevansa Herraa pelastajakseen. Ja evankeliumin kautta kansa voi löytää syntien anteeksiantamuksen.

Sakarias viittaa tulevaan Vapahtajaan, joka on aamun koitto korkeudesta. Profeetta Jesaja oli jo 700 vuotta aikaisemmin ennustanut: "Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus". Synnin pimeyden keskelle tulee valo. Kaikki muutkin kauan aikaisemmin annetut Jumalan lupaukset tulevat toteutumaan. Valtavat lupaukset siis sävyttävät Sakariaan kiitosvirttä.

Sakriaan kiitosvirsi on profeetaalinen sana. Profetaalista sanaa voisi luonnehtia sanoilla "Näin sanoo Herra". Pietari selvittää kirjeessään sitä näin: Siksi me voimme entistä lujemmin luottaa profeetalliseen sanaan. Ja hyvin teette tekin, jos kiinnitätte katseenne siihen kuin pimeässä loistavaan lamppuun, kunnes päivä sarastaa ja kointähti syttyy teidän sydämessänne. Ennen muuta teidän on oltava selvillä siitä, etteivät pyhien kirjoitusten ennustukset ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä. Yksikään profeetallinen sana ei ole tullut julki ihmisten tahdosta, vaan ihmiset ovat puhuneet Pyhän Hengen johtamina sen, minkä ovat Jumalalta saaneet.

Juhannus on valon juhla, vuoden valoisinta aikaa. Iloitsemme kesästä ja auringosta. Mutta juhannus voi joillekin olla myös vääränlaisen elämäntavan aikaa. Paavali kuvaa Roomalaiskirjeessä, kuinka meidän tarvitse eikä pidä mennä pimeyteen ja pimeyden tekoihin, etsiäksemme elämän sisältöä ja iloa: "Tehän tiedätte, mikä hetki on käsillä. Teidän on aika herätä unesta, sillä pelastus on nyt meitä lähempänä kuin silloin, kun meistä tuli uskovia. Yö on kulunut pitkälle, päivä jo sarastaa. Hylätkäämme siis pimeyden teot ja varustautukaamme valon asein. Meidän on elettävä nuhteettomasti niin kuin päivällä eletään, ei remuten ja juopotellen, siveettömästi ja irstaillen, riidellen ja kiihkoillen. Pukekaa päällenne Herra Jeesus Kristus". Pahinta on hengellinen pimeys, ajallinen ja iankaikkinen ero Jumalasta. Jeesus, maailman valo, kutsuu tyhjästä ja turhasta todelliseen iloonsa ja rauhaansa.

Jumalan armon aurinko paistaa suoraan kasvoihimme. Jumalan armon aurinko paistaa paljon kirkkaammin kuin taivaalla näkyvä aurinkomme. Vaikka juhannuksena sataisi tai päivä olisi pilvinen, on Jumalan armo olemassa meitä syntisiä varten. Jeesuksen luokse saa jokainen syntikuormineen tulla ja kuulla armon sanan: Tyttäreni, poikani, ole turvallisella mielellä, sinun syntisi on annettu anteeksi. Kristus, joka on aamun koitto korkeudessa, on todellinen Vapahtaja ja maailman valo. Pohjolan juhannus valoisine öineen on vain aavistus siitätaivaasta, jolloin aurinko ei koskaan laske.

----

Saarna Pirtin puistossa Kangasniemellä 2.7.2017

4. sunnuntai helluntaista, kesäasukkaiden kirkkopyhä, Luuk. 15: 11-32

Haluamme viettää tämän kesäasukkaiden kirkkopyhän täällä kauniissa Pirtin puistossa. Itsekin viihdyn luonnon keskellä, kun olen kesälomalla. Silloin olen vaimoni kanssa joko Sotkamossa hänen perheensä kesämökillä tai Kesälahdella, minun lapsuuteni maisemissa. Itse nautin kesällä grillamisesta, kalastamisesta ja sen jälkeen pääsen savustamaan kaloja. Ja jälkiruoka saa vielä nokipannukahvia ja muurikalla tehtyjä lettuja. Moni tulee kesälomalla käymään lapsuuden tutuissa paikoissa. Moni kesäasukas on tullut ihan pysyvästi kangasniemeläiseksi. Kesäasukkaat tuovat elämää tänne ja kesällä Kangasniemen väkiluku jopa tuplaantuu. Myös seurakunnan tilaisuuksissa olen tavannut ilahduttavan paljon kesäasukkaita. 

Kerran eräs henkilö etsii illalla katuvalon alla kadottamaansa euron kolikkoa. Siihen tuli toinen kaveri, joka kysyi: Oletko varma, että rahasi putosi juuri tähän. Toinen vastasi: Ei se pudonnut tähän vaan tuonne, mutta tästä on valoisampaa etsiä. Ihminen saattaa etsiä elämää sieltä, missä sitä ei ole. Tai hän löytää vain hetkellisen pinnallisen ilon, mutta hänen sisimpänsä jää tyhjäksi.

Tuhlaajapoika joutui toteamaan, että kaikki mitä hän oli tavoitellut toi vain tuskaa ja kärsimystä. Eräs hengellinen laulu kuvaa tuhlaajapojan tilaa vieraalla maalla: "Oi Jumala, siipeni murtuneet, ota käsiisi ihmeellisiin, olen lentänyt liian kauas, olen lentänyt eksyksiin." Toteutuuko Jumalan hyvä suunnitelma elämässäsi? Kerran eräs henkilö kirjoitti lehden keskustelupalstalla: "Kuka olisi elämälleni laatinut tarkoituksen? Elämän ei tarvitse olla kuin hiekka, joka valuu käsistä norona maahan sormien välistä. On joku, joka on laatinut elämääsi varten suunnitelman. On joku. joka välittää sinusta. On joku, joka rakastaa sinua ehdoitta. Hän on Jeesus, koko maailman Vapahtaja. Jeesuksen kautta voidaan oppia tuntemaan Jumala. "

Ihminen saattaa ajatella: Olen vain tavallinen ihminen tavallisine harrastuksineni; osaanko edes uskoa. Onneksi uskossa ei ole kyse joistakin tavoista tai kaavasta. Tärkeintä on saada sisäinen rauha ja ilo sydämeen. Tärkeintä on olla yhteydessä Jumalaan. Tärkeintä on olla pelastettu. Juuri sen oli tuhlaajapoika kadottanut.

Tämän sunnuntain aihe on Kadonnut ja jälleen löytynyt. Olemme päässeet pelastettujen joukkoon jo pyhässä kasteessa, mutta moni meistä on tänä päivänä eksyksissä. Nyt kerron pari rohkaisevaa esimerkkiä tosi elämästä, kuinka tuhlaajapoika tai -tyttö voi tänäkin päivänä löytää tien takaisin Jumalan yhteyteen ja pelastukseen.

Pappi oli säilyttänyt yhteyden pidon lapsuusvuosien ystävään, josta tuli ateisti. Heidän välinsä eivät rikkoutuneet, vaikka he vuosien varrella ajautuivat erilaiseen maailmankatsomukseen. Koskaan he eivät väitelleet näistä elämän perimmäisistä kysymyksistä. Heitä yhdisti mahtavat kalareissut ja muutkin yhteiset harrastukset.

Sitten tämä ateistiystävä sairastui syöpään. Hän kutsui pappiystävänsä sairasvuoteensa äärelle. Silloin hän toi julki mitä hän oli koko ajan ajatellut: "Sisimmässäni olen aina tiennyt, että Jumala on olemassa, varsinkin silloin kun eniten uhosin, uhmasin ja rienasin Jumalaa. Elämäni on ollut suurta erehdystä ja harhaa. Nyt olen taipuvainen uskomaan häneen."

Hän kertoi löytäneensä kirjahyllystään aikoinaan rippikoulussa saadun Raamatun. "Ajatella, koko ajan minulla on ollut näin suurenmoinen kirja", hän jatkoi. Hän kertoi liittyneensä takaisin kirkkoon ja oli nolona siitä, että se tapahtui vasta nyt.

Pappiystävä sai antaa hänelle ehtoollisen. Jonkun ajan kuluttua hän toimi pappina tämän ystävänsä hautajaisissa. Kuolinilmoituksessa oli nämä Roomalaiskirjeen sanat: "Oi sitä Jumalan rikkauden ja viisauden ja tiedon syvyyttä! Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa ja käsittämättömät hänen tiensä!"

Länsimainen turisti oli 1940 - luvulla Neuvostoliitossa. Hän meinasi liukastua ja huokasi "Kiitos Jumalalle!". Silloin paikallinen opas nuhteli häntä ja sanoi "Tässä maassa ei saa sanoa kiitos Jumalalle, vaan kiitos Stalinille tai puolueelle". Siihen turisti kommentoi: "Entäs sitten, jos Stalin kuolee?" "Silloin sanotaan kiitos Jumalalle", kuului vastaus. Kerroin tämän vitsin inkerinsuomalaisessa kodissa. Silloin kodin asukas Olga sanoi minulle: "Tuohan on juuri niin kuin minä. Olen entinen ateisti ja kommunisti".
Olga asui nuoruutensa Inkerinmaalla. Hän oli silloin uskossa. Neuvostovallan aikana hän luopui uskosta ja hänestä tuli ateisti. Hän oli kommunistisen puolueen jäsen ja toimi hyvässä ammatissa. Perestroikan seurauksena yli 20 vuotta sitten koitti vapaammat tuulet ja kirkkoja avattiin. Olgakin meni uteliaisuuttaan katsomaan täpötäyden kirkon jumalanpalvelusta. Hän istui kirkon takaosassa eikä halunut millään lailla osallistua virsiin ja rukouksiin. Hän hämmästeli, miten valtavan innostuneita ihmiset olivat siitä, että saivat vapaasti tulla kirkkoon.

Olga tuli toisen kerran kirkkoon. Silloin hän jopa otti virsikirjan käteensä ja lauloi yhden virren. Ateistina hän torjui mielessään sen, miten tärkeänä kokoontunut seurakunta koki yhteisen jumalanpalveluksen. Samalla hän vaistosi, että heillä oli sisällään jotain enemmän kuin hänellä itsellään. Kolmannella kerralla hän myös kuunteli saarnan. Sen piti Pyhän Hengen voitelema pappi. Se puhutteli häntä. Sen jokainen sana oli tarkoitettu hänelle. Hän tunsi syntisyytensä ja kaipasi armoa. Silloin hän näki kuinka taivaasta tuli valo ja meni hänen lävitseen. Hän koki, että hän sai kaikki syntinsä anteeksi ja löysi takaisin sen uskon, mikä hänellä oli jo nuorena ollut. Sen jälkeen hän on käynyt säännöllisesti jumalanpalveluksessa.

Pyhä Henki toimii tänäkin päivänä ja kutsuu kaikkia eksyneitä takaisin pelastuksen tielle. Paluu tie Jeesuksen luo on auki. Saamme turvautua Jumalaan, kun tunnustamme nyt uskomme.

----

Saarna Kangasniemen kirkossa 16.7.2017

Apostolien päivä, konfirmaatiomessu, Matt. 16: 13-19

Näissä perhejuhlissa ja elämän taitekohdissa ihmettelee, että aika on kulunut nopeasti. Te vanhemmat, isovanhemmat ja kummit muistatte kuin eilisen päivän, kun rippikoululaisemme kastettiin. Nyt omaa lasta ei saa enää syliin, mutta halaamaan ja onnittelemaan me pääsemme ja täytekakkua syömään. Uskon, että teille vanhemmille ja nuorten läheisille tulee tippa silmään, kun nuorenne tulee kohtaa tänne alttarille. Omaan lapseen liittyy toiveita ja odotuksia, mutta myös huolia. Tahdomme lapsillemme parasta mahdollista elämää. Tänään lupausten päivänä näille nuorille vakuutetaan Jumalan armosta, jonka osallisuuteen heidät on kastettu. On tärkeää, jos koti myös tukee sitä kristillistä vaikutusta, jota nuori on saanut rippikoulussa. Onhan kristillinen usko koko elämää kannattava voima. Seurakunta haluaa tukea kaikkia kasvatusvastuussa olevia. Vielä ehtii laittamaan kätensä ristiin näiden nuorten puolesta. Saamme yhdessä jättää nämä nuoret esirukoustemme varaan.

Kun aloitimme rippikoululeirin Salmelassa lipunnostolla, mainitsin että täällä me olemme elämän tärkeimpien asioiden äärellä. Tutkimme niitä monella tavalla, kuten isoisryhmissä, rastiradoilla, opiskeluhetkissä ja hartaushetkissä. Iltaohjelma oli joka ilta erilainen. Igorin toki tapasimme joka ilta, mutta yhtenä iltana katsoimme Risen-elokuvan. Sitä ennen ostimme pop corneja Tansanian Toivon puu-keräyksen hyväksi. Teimme siis samalla lähetystyötä ja tähän keräykseen myös liittyi vierailupäivää varten valmistetut kuppikakut. Toisena iltana oli sovitusrata ja eräänä iltana lauloimme Tiihosen trion johdolla ja silloin myös valitsimme konfirmaatiolaulumme. Monin tavoin olemme antaneet teille rippikoulunuorille matkaevästä elämää varten. Mieleen tulee nuoren seurakunnan veisukirjassakin olevan laulun sanat: Kuule lapseni, minun sanani. Pidä mielessäsi minun neuvoni. Etsi niin kuin hopeaa, etsi niin kuin aarretta, missä on lähde viisauden... niin löydät Jumalan tuntemisen.

Päivän evankeliumissa Jeesus kysyy: Kenen ihmiset sanovat minun olevan? Tänään siis kysytään: Kenen te sanotte Jeesuksen olevan? Mitä ihmiset ovat todenneet Jeesuksesta. Päivän evankeliumissa Pietari lausui: Sinä olet Messias, elävän Jumalan poika. Siinä Risen-elokuvassa, jonka katsoimme leirillä, roomalainen sotilas, joka näki Jeesuksen kuoleman, löytää Jeesuksen elävänä opetuslastensa keskellä. Siinä tilanteessa epäilevä Tuomas koskettaa Jeesuksen naulanjälkiä käsissä ja toteaa: Minun Herrani ja Jumalani. Jeesuksen tienraivaaja Johannes Kastaja taas sanoi Jeesuksesta: Katso Jumalan Karitsa, joka pois ottaa maailman synnin. Apostoli Paavali puolestaan sanoi: Niinpä minä todella luen kaikki tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani, tuntemisen rinnalla, sillä hänen tähtensä minä olen menettänyt kaikki ja pidän sen roskana - että voittaisin omakseni Kristuksen.

Tänään apostolien päivänä Jeesus kutsuu ja lähettää edelleen seuraajiaan evankeliuminsa eteenpäin viejiksi. Jumala tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden. Sanoihan Jeesuskin: Eloa on paljon, mutta työmiehiä vähän. Rukoilkaa siis elon Herraa, että hän lähettäisi työmiehiä elonkorjuuseensa. Olen omalta osaltani pienellä ja vaatimattomalla panoksellani saanut olla mukana siinä, että mahdollisimman moni rohkaistuisi uskomaan Jeesukseen omana henkilökohtaisena Vapahtajana. Kerron nyt yhden esimerkin, miten Jumala voinut käyttää jopa minuakin valtakuntansa työssä.

Vanha setä käveli minua vastaan. Hän tunnisti minut paikalliseksi pastoriksi. Setä pysähtyi ja pyysi saada vähän keskustella. Hän kätensä rintansa päälle ja sanoi kokevansa, ettei hänen sisimmässään ole rauhaa. Hän halusi saada asiansa kuntoon Jumalan kanssa. Hän oli miettinyt asiaa ja rohkaisi mielensä, kun näki minut. Keskustelimme siinä hetken aikaa. Sitten ehdotin, että nyt rukoilemme. Meitä ei haitannut vaikka ohi kulki muutamia pyöräilijöitä. Setä sai toistaa perässäni rukouksen. Hän sai jättää syntinsä Jeesuksen ristin juurelle ja pyytää Jeesusta elämäänsä. Lopuksi vakuutin sedälle, että hän on Jeesuksen pelastama. Setä sanoi, että nyt hän on saanut rauhan sisimpäänsä. Hänen kasvoistaan näkyi ilo ja kiitollisena hän sai jatkaa matkaansa eteenpäin. Parin kuukauden päästä tästä tapahtumasta tämä setä kuoli. Sain tehtäväkseni hänen hautaan siunaamisensa. Muistotilaisuudessa kerroin siitä, että tämä setä turvautui Jumalan armoon. Muistutin kuulijoita siitä, että jokainen, joka avuksi huutaa Herran nimeä, pelastuu.

Herran nimeä huudamme avuksi, kun tunnustamme uskomme yhdessä näiden rippikoulunuorten kanssa.

----

Saarna Inkerin kirkon Pitkärannan ja Harlun kirkoissa 30.7.2017

Kirkastussunnuntai, Matt. 17: 1-8

Mikä on ns. kirkastusvuorikokemus? Onko niitä ollut elämäsi varrella? Onko ollut hetkiä, jolloin jotain selkeni, kirkastui. Varmasti merkittävä kokemus on ollut se, jolloin usko syntyi. Kirkastusvuorihetki on voinut olla se, jolloin pelko poistui tai Jumala vastasi rukoukseen tai koettiin johdatusta tai yli päätään Jumalan läheisyyttä.

Jumalan läheisyyden kokemusta saatetaan etsiä esimerkiksi hengellisistä tilaisuuksista, raamattu- tai rukouspiireistä ja myös yksityisistä rukouskammioista. Varsinkin karismaattisessa liikkeessä on esiintynyt Jumalan läsnäolon kokemisen etsimistä. Näin kesällä Suomessa ihmisiä kokoontuu hengellisille kesäjuhlille uudistumaan uskonelämässään. Samanmielisessä joukossa on usein hyvä olla. Tutut virret kaikuvat ja evankeliumia julistetaan tutuin sanakääntein ja saa yhdessä suuressa seurakunnassa polvistua ehtoollispöytään.

Itselleni merkittävin uskonnollinen kokemus, jonka muistan, tapahtui 50 vuotta sitten kun 11-vuotiaana tulin uskoon. Sain ihmeellisen taivaallisen rauhan ja ilon sydämeeni. Tästä haluan pitää kiinni. Tämä oli myös ratkaiseva sysäys tulevaa eämäntehtävääni varten viedä evankeliumia eteenpäin. Ihmisenä olen tavallinen syntinen, mutta sydämessä on työnäky, että voisin auttaa mahdollisimman monta ihmistä taivastielle.

Miten kokisin Jumalan läheisyyttä ja turvallisuutta? Mistä saisin avun? Mikä minut sytyttäisi? Sitähän sitä itse kukin elämän taisteluiden keskellä ja tuntemattoman tulevaisuuden edessä kyselee. Jumala on lähellä täälläkin tänään. Jeesus on myös läsnä. Hän on sama eilen tänään ja iankaikkisesti. Jälleen saamme kääntyä hänen puoleensa täynnä toivoa.

Tänään puhutaan kirkastusvuoren ihmeellisistä tapahtumista. Moni ajattelee, että tällaiset yliluonnolliset Raamatun kertomukset pitäisi jättää vähemmälle. Nykyajan ihmiselle Raamatussa ovat tärkeitä vuorisaarnan etiikka, lähimmäisenrakkaus ja ehkä vähän muuta. Mutta silloin syrjään jäävät Golgatan risti ja Jeesuksen ylösnousemus. Jos ristin ja ylösnousemuksen sanoma puuttuvat, silloin puuttuu kaikki. Sana rististä on hulluutta niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille jotka pelastumme, se on Jumalan voima.

Euroopassa on paljolti siirrytty jälkikristilliseen aikaan. Esim. Suomessa Helsingin Sanomat ei kerro mitään hengellisistä kesäjuhlista. Pääsiäisestä kerrotaan lähinnä meno- ja paluuliikenne sekä esitellään pääsiäisruokia. Pyhäinpäivänä meilläkin heilutaan halloween-asuissa; Jumalan armahdetuista pyhistä ei juuri puhuta eikä tiedetä.

Monen mielestä koko kirkastusvuori, Raamattu ja seurakunta ovat vanhanaikaisia! Ei kuitenkaan kaikille! On niitä, joille kirkastusvuori tarkoittaa "taivaskokemusta". Hengellinen kirkastusvuori on ollut lukemattomien kristittyjen kokemus. Ilman Pyhän Hengen vaikuttamaa hengellistä kokemusta usko kuolee ja seurakunta loppuu. On tärkeää rukoilla Pyhän Hengen uutta elämää omaan elämään ja kirkkoomme.

Kirkastusvuori jäi lopuksi elämäksi näiden kolmen opetuslapsen mieleen. Toisessa Pietarinkirjeessä apostoli vastaa jo siihen aikaan esitettyyn epäilyyn näin: "Me emme sepitelleet ovelia taruja, kun olimme Jeesuksen kanssa pyhällä vuorella... Me näimme omin silmin, me itse kuulimme, että Jeesus sai Jumalalta kunnian ja kirkkauden." Johanneksen kirjeen alussa samasta asiasta kerrotaan näin: "Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa."

Kirkastusvuorella ei kirkastettu opetuslapsia, vaan Jeesus kirkastettiin. Ja kun yhä Henki toimii, hän aina kirkastaa Kristusta. Jeesus kirkastettiin, jotta opetuslapset muistaisivat sen vaikeina aikoina ja saisivat epäilyksensä uskon rohkaisun. Toiseksi Jeesus keskustelee kirkastusvuorella Vanhan testamentin suurten hahmojen Mooseksen ja Eliaan kanssa; Opetuslapsille näytettiin, että Jeesuksen toiminnan ja uskomme juuret ovat Vanhassa testamentissa. Mutta sitten opetuslapset näkivät enää Jeesuksen yksin. Tällä ilmaistaan, että pelastus ei ole enää Mooseksen lakiuskonnollisuudessa, vaan Jeesuksessa. Mutta miksi vuorella oli myös Elia? Israelissa uskottiin profeetta Eliaan näyttäytyvän ennen Messiaan tuloa. Kirkastusvuorella tämä lupaus täyttyi. Jumala alleviivasi siellä, että Jeesus on luvattu Messias ja Vapahtaja. Kuulkaa häntä.

Jos Jumala antaa sinulle voimakkaita hengellisiä kokemuksia, kiitä niistä, mutta tiedä, että kristillisyyden ydin ei ole tuntemuksissa. Tärkeintä on yksinkertainen usko Jeesukseen. Profeetta Eliaankin elämässä vahvin Jumalan läsnä olo oli - ei myrskyssä, ei maanjäristyksessä eikä tulenlieskassa, vaan hiljaisessa tuulen huminassa. (1. Kun. 19: 8-13.)

Tarvitsemme koko Raamatun; muualla ei kerrota syntisen ihmisen Vapahtajasta eikä taivaan tiestä. Tarvitsemme kristillinen seurakunnan; vain seurakunnassa Pyhä Henki tekee työtään ja kirkastaa Kristusta. Vain Jumalan sanassa ja seurakunnassa Jeesus sanoo: "Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon." (Joh. 7:37.) "Minä olen elävä vesi ja elämän leipä." Usko on sitä, että juot tätä vettä ja syöt tätä leipää, etkä enää ole janoinen etkä nälkäinen. Uusi elämä on sitä, että Kristus asuu meissä. Älä vaikene siitä, että Kristus on Vapahtaja ja Pelastaja. Älä sijoita häntä mihin tahansa henkisyyksien joukkoon. Älä häpeä Kristusta ja evankeliumia. Tänään Pyhä Henki kirkastaa meille, että Jeesuksella on valta maan päällä antaa syntejä anteeksi. Hän kutsuu sinut elämän veden lähteelle. Jeesus on kirkas, ja hän on täynnä armoa ja totuutta. (Kursivoitu teksti on piispa Jorma Laulajan ajatuksten pohjalta.)

----

Saarna Inkerin kirkon Skuoritsan kirkossa 6.8.20117

9. Kolminaisuudenpäivän jälkeinen sunnuntai, 1. Piet. 4: 7-11

Tämän sunnuntain epistola kehottaa meitä uskollisuuteen Jumalan lahjojen hoitamisessa. Olemme saaneet Jumalalta lahjaksi erilaisia osaamisen taitoja ja armolahjoja. On siis olemassa luonnollisia lahjoja ja Jumalalta saatuja erityisiä armolahjoja. Tänä sunnuntaina meitä rohkaistaan käyttämään Jumalalta saamiamme lahjoja. Näiden lahjojen käyttäminen koituu seurakunnalle yhteiseksi hyödyksi. Niiden kautta seurakunta rakentuu ja vahvistuu sekä evankeliumi menee eteenpäin.

Jumala voi käyttää toiminnassaan tavallista kristittyä työvälineenään. On mahtavaa, jos ihminen kokee olevansa Jumalan käytössä. Jumala voi auttaa häneen uskovaa käyttämään annettuja mahdollisuuksia älykkäästi ja viisaasti. Tämän sunnuntain aihe rohkaisee uskollisuuteen Jumalan valtakunnan työssä.

Seurakuntatyötä eivät tee vain palkatut papit ja työntekijät, vaan se on koko seurakunnan yhteistyötä. Esimerkiksi jos joku lähtee lähetystyöhön, tarvitaan suuri joukko ns. lähettäjiä, jotka esirukouksin ja varoja keräten tukevat lähetystyöhön lähtijän työtä. Tämän sunnuntain aihe haastaa maallikkoaktiivisuuteen, eli ns. yleiseen pappeuteen.

Ihanne olisi, jos jokainen, jolle kristillinen sanoma on kirkastunut, löytäisi oman tehtävän seurakunnassa. Olisi hyvä, jos innostuisimme omista toiminta-mahdollisuuksistamme elävän ja toimivan seurakunnan hyväksi. Jokaisen vapaaehtoisen vastuunkantajan panos on tärkeä. Seurakunta on toisaalta koti, toisaalta vastuun paikka.

Ajattelin tänään puhua armolahjoista, koska niistä esiintyy hyvin monenlaista opetusta. Päivän epistolassa Pietari kirjoittaa: Palvelkaa toisianne saamallanne armolahjalla Jumalan moninaisen armon hyvinä haltijoina. Jumala antaa omilleen erilaisia armolahjoja ja hengen lahjoja. Armolahja ei tee kantajastaan pyhempää: Se ei ole ansiolahja, ei uskon määrän mitta, vaan Jumalan armosta ja lahjaksi saatu apuväline seurakunnan rakentumiseksi, että evankeliumi ja Jumalan valtakunnan työ menisivät eteenpäin.

Ensin Pietari mainitsee puhumisen lahjan. Puhumisen lahjoihin kuuluvat mm. opettamisen, evankelistan, kehottamisen, tiedon ja viisauden sanojen lahjat. Niissä ihminen puhuu Jumalan antamin sanoin. Puhe ei ole silloin ihmismielen tyhjiä hokemia, vaan se koskettaa kuulijaa, koska Jumala puhuttelee niiden kautta kuulijaa. Tottakai jokaisessa kristillisessä puheessa tai profetiassa on mukana myös jotain ihmisestä, eli ns. astian makua. Tietomme, puheemme ja profetiamme ovat aina vajavaisia.

Toiseksi Pietari mainitsee palvelemisen lahjat. Niihin kuuluvat mm. avustamisen, auttamisen ja terveeksi tekemisen lahjat. Palvelulahjoihinkin ihminen voi saada voiman Jumalalta. Omassa voimassa palveleminen on taakka ja ikävä velvollisuus. Jumala antaa palvelemiseen ilon, taidon ja jaksamisen. Ihmiselle voi myös tulla kiusaus palvelemisessa korostaa itseään ja kerätä sillä huomiota ja kiitosta itselleen. Tämän sunnuntain sanoma rohkaisee meitä: Älä jätä lahjojasi piiloon, vaan tuo ne näkyville käyttöön. Jeesus ilmaisi asian vuorisaarnassaan: Älä jätä kynttilääsi vuoteen alle, vaan pöydän päälle kaikkien näkyville. Näin palvelet seurakunnassa yhteisen asiamme hyväksi.

Kerron vielä yhden esimerkin, miten eräs Inkerin kirkon seurakuntalainen toimi kristillisessä työssä Jumalalta saamansa lahjan avulla. Sodderin seurakunnassa Venäjän Karjalassa sain kuulla edesmenneen Tatjana Berentsovan elämäntarinan. Tatjana oli taitava ja pidetty pyhäkoulunopettaja. Hän piti pyhäkoulua kotonaan. Ryhmiä oli kolme - kussakin yli 20 lasta. Tatjanan kotiin kokoontui viikoittain siis yli 60 lasta opiskelemaan Jumalan sanaa. Lisäksi siellä pidettiin raamattupiiriä, jumalanpalveluksia ja aikuisten rippikoulua.

Tatjanan huoneessa oli kaksi pöytää. Kummankin ympärille kokoontui lapsia tusinan verran. Tatjana itse opetti sänkynsä päädyssä istuen - hän oli liikuntakyvytön. Hänen raajansa olivat olleet lyhyet syntymästä saakka. Lääkärit olivat sanoneet Tatjanan vanhemmille tämän synnyttyä, ettei näiden tarvitse viedä vammaista lasta kotiin. Tatjana sai kuitenkin elää ja varttua kotonaan. Hän luki paljon. Viisissäkymmenissä hän alkoi kiinnostua kristinuskosta ja etsi yhteyttä kirkkoon. Lopulta hän löysi paikkansa Sodderin seurakunnassa. Hän kävi rippikoulun ja hänet kastettiin ja konfirmoitiin.

Mahtaako kenelläkään toisella Venäjällä tai Suomessa olla yli 60 pyhäkoululaista? Löytyykö edes seurakuntaa, jossa olisi yhteensä tuo määrä pyhäkoululaisia? Tatjanan tapaus on ihme. Liikuntakyvytön 100 % invalidi pystyi tekemään sen, mistä korkeasti koulutetut, kauniit ja rohkeat vain haaveilevat. Tatjana opasti lapsia ja nuoria Jumalan luo. He tulivat mielellään yhä uudelleen opiskelemaan Jumalan sanaa. Tatjana on rohkaiseva esimerkki siitä kuinka kuka tahansa voi toimia Jumalan valtakunnan hyväksi.

Rukoilkaamme: Herra Jumala, sinä olet kutsunut meidät työtovereinasi kantamaan vastuuta valtakunnastasi maailmassa. Anna meille rohkeutta, ettemme laiminlöisi kutsumusta, jossa armostasi tahdot meitä käyttää. Vahvista meitä uskossa ja kilvoituksessa, että pääsisimme taivaaseen ylistämään sinua. Aamen.

----

Saarna 1.10.2017 Kangasniemen kirkossa

Mikkelinpäivä, Matt. 18: 1-6,10

Lasten kaltaisten on Jumalan valtakunta. Kristillisen elämän lähtökohta on pyhässä kasteessa. Silloin Jumala otti meidät omiksi lapsikseen. On hyvä, että kaste annetaan nimenomaan lapsille, koska lapsi osaa parhaiten ottaa sen vastaan. Päivän evankeliumi asettaa lapsen esikuvaksi meille. Pyhä kaste on lahja, ei ihmisen oma suoritus tai ansio. Jo silloin pääsimme Jumalan lahjasta osallisiksi.

Pyhä Henki vaikuttaa kaikkialla siellä missä Jumalan sanaa pidetään esillä, että pysyisimme Jumalan lapsina. Suurin huolemme tänään on tämä: Kunpa pysyisimme kasteen armossa ja Jeesuksen omina ja pääsisimme kerran taivaaseen. Monia uskonelämän hylänneitä kutsutaan takaisin Jeesuksen seuraajiksi.

Rinnakkainen Raamatun kohta päivän evankeliumille on ns. lasten evankeliumi, jossa opetuslapset estelevät lasten tuomista Jeesuksen luokse ja sitten Jeesus siunaa lapsia. Yllättävintä siinä on se, että nämä estelijät kuuluivat Jeesuksen lähipiiriin. He ajattelivat, etteivät lapset ymmärrä hengellisiä asioita. Samalla tavalla nykyään saatetaan vastustaa lapsikastetta.

Aikuinen ajattelee aikuisen tavalla ja epäilee: Voiko lapsella olla kristillistä uskoa? Kerron kaksi esimerkkiä, kuinka pieni lapsi voi uskoa Jeesukseen ja olla taivaan kansalainen. Eräs pikkutyttö oli pyhäkoulussa kuullut Jeesuksesta. Hän meni naapuriin ja sanoi: Minä olen uskossa. Se aiheutti hämmingin ja hänelle vastattiin: Ei noin pieni voi uskoa.

Eräs toinen pikkutyttö oli mukana aikuisten rukouskokouksessa. Jokainen päätti joka päivä rukoilla jonkun tietyn ihmisen puolesta, että hän tulisi uskoon. Pikkutyttö sanoi, että hän rukoilee naapurin Kalle puolesta. Kaikki kauhistuivat tätä. He ajattelivat, ettei Kallen puolesta kannata rukoilla, koska hän oli huonomaineinen, kiroileva ja juopotteleva mies, jota kaikki kunnon ihmiset karttoivat. Aikuiset pelkäsivät, että pikkutyttö saa pettyä, ettei Jumala kuule rukouksia.

Naapurin Kalle tuli häntä tiellä vastaan. Pikkutyttö kysyi: Joko olet kääntynyt Jumalan puoleen. Kalle suuttui siitä ja käski vihaisena pikkutytön painua tiehensä. Mutta pikkutyttö ei lannistunut. Kun hän seuraavan kerran näki naapurin miestä, hän teki saman kysymyksen. Taas tämä kiroillen käski tytön painua tiehensä.

Kun tämä oli toistunut muutaman kerran, sanoi naapurin Kalle pikkutytölle: Olen koko ajan tiennyt, että sinä olet oikeassa. Minun täytyy muuttua. Elämäni on tyhjää ja rauhatonta ilman Jumalaa. Nyt olen taipuvainen uskomaan häneen. Kävi niin, että kun seuraavan kerran oli rukouskokous, pikkutyttö toi sinne myös naapurin Kallen ja sanoi: Tässä on nyt se henkilö, jonka puolesta olen rukoillut. Oletteko tekin tuoneet tänne sen henkilön, jonka puolesta olette rukoilleet? Vastaus oli, etteivät he olleet saaneet näin nopeaa rukousvastausta.

Mikkelin päivän sana puhuu asioista, jotka ovat ihmisjärjelle mahdottomia. Enkelit ja koko näkymätön maailma ovat sellaisia. Iloitsemme myös näkymättömän, mutta vaikutuksiltaan näkyvän Pyhän Hengen työstä, joka voi muuttaa ihmisen Jumalan sanan kautta. Eräässä Siionin Kanteleen laulussa sanotaan: Ei ihmisjärki voi viedä taivaaseen, vaan Jumalan sana näyttää tien autuuteen.

Jeesus ei voinut hyväksyä sitä, että estettiin lasten tuomista hänen luokseen. Siksi sanoo tämän päivän evankeliumissa: Katsokaa, ettette halveksi yhtäkään lasta. Lasten kaltaisten on taivasten valtakunta. He osaavat parhaiten ottaa vastaan Jumalan lahjan. Puhutaan lapsen vilpittömästä uskosta. He eivät laskeskele, epäile tai hylkää Jeesusta.

Toisessa yhteydessä Jeesus lausuu: Minä kiitän sinua taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä uskon asiat järkeviltä ja viisailta ja ilmoittanut nämä lapsenmielisille. Näin lapsenomaisesti saamme mekin luottaa Jeesukseen ja hänen sanaansa, vaikka se sotisi tämän ajan yleistä mielipidettä vastaan.

Oman kipuilumme ja järkeilymme keskellä saamme nähdä Jumalan sanasta varman pelastuksen ja turvan, jonka Jeesus on ansainnut meille Golgatan ristillä. Täällä kirkossa katsomme aina alttaritaululla olevaa Jeesusta ristillä. Golgatan ristin juurelle kutsutaan tänäänkin meitä kaikkia: lapsia, nuoria, aikuisia ja vanhuksia. Tulkaa omistamaan ilmaista armoa. Sitä saamme, kun kumarrumme vastaan ottamaan ehtoollista.

Jeesuksen ristintyön ja ylösnousemuksen voiton tähden saat uskoa kaikki synnit anteeksi annetuiksi Jeesuksen kalliissa sovintoveressä. Tämän lunastustyö varassa, siihen lapsenomaisesti uskoen mekin pääsemme Jumalan suuresta armosta perille iankaikkiseen elämään. Lasten kaltaisten on Jumalan valtakunta.

----

Saarna Kangasniemen kirkossa 22.10.2017

20. su helluntaista, Joh. 9: 24-38

Tämän päivän evankeliumia edeltävissä luvuissa kerrotaan Jeesuksen käyneen ankaria keskusteluja epäuskoisten juutalaisten kanssa itsestään ja ihmeteoistaan Jerusalemissa lehtimajajuhlan aikaan. Juhlien jälkeisenä sapattina Jeesus kohtaa sokeana syntyneen miehen. Jumala oli suunnitellut, että kun Jeesus parantaa tämän miehen, voisivat ihmiset uskoa häneen maailman Vapahtajana. Parannetulle ihmeteko oli koko elämää mullistava. Ensimmäistä kertaa elämässään hän pystyy avaamaan silmänsä ja aistimaan näkyvän maailman todellisuuden.

Parantumista ihmettelevät naapurit veivät sokeudesta parantuneen kansan uskonnollisten johtajien luokse. Heidän mielestään ihmeen selittäminen kuului Jumalan lain tuntijoille. Tämä oli kuitenkin erehdys. Hyvästä teosta tehdään sapattirikos. Vaikka fariseukset kuulevat parannetun vakuuttavan todistuksen, he eivät voi uskoa sen olleen Jumalasta, koska sen suorittaja, Jeesus, oli heidän mielestään syntinen. Fariseukset kuulustelevat myös parantuneen vanhempia, mutta eivät saa kumotuksi ihmettä. He eivät näe ihmettä silmillään, eivät kuule sitä korvillaan, eivätkä ymmärrä sitä epäuskossaan.

Tämän jälkeen tullaan äsken kuultuihin evankeliumimme jakeisiin. Fariseukset tilanne on kiusallinen. He yrittävät kumota ihmeteon kuulustelemalla uudelleen sokeana syntynyttä. Mutta hän on varma siitä, että parantaja on Jumalan lähettämä profeetta. Tämä suututtaa fariseuksia niin paljon, että he ajavat parannetun ulos synagogasta. Tällä teollaan he hylkäsivät myös Jeesuksen. Tämän jälkeen Jeesus kohtaa parannetun uudelleen ja hän tunnustaa uskovansa Jeesukseen. Jeesus ei avannut vain miehen silmiä, vaan avasi myös hänen sydämensä uskomaan.

Uskon vastakohta on epäusko. Nykyajan ihminen elää rationalistis-materialistisen maailmankuvan vankina. Silloin ajatellaan näin: Jumalan ihmeet ovat vain hyvää tuuria tai sattumia. Luojan olemassaoloa pidetään luonnonlakien vastaisena. Raamattu on vain satukirja. Henkivaltoja ei ole olemassa. Eikä uskota, että taivas on olemassa. Tulee mieleen tapaus Neuvostoliitosta, kun elettiin ateismin aikaa. Kuuluisa kosmonautti Juri Gagarin kävi kuun toisella puolella ja sanoi, ettei hän nähnyt siellä Jumalaa. Kun hän taas kerran puhui siitä Moskovassa, hänen luokseen tuli kokenut aivokirurgi, joka kertoi tehneensä ainakin tuhat aivoleikkausta, eikä hän ole koskaan nähnyt ajatusta. Maailmassa on monta asiaa, joita emme näe silmillämme, mutta ne ovat olemassa, esimerkiksi ilma, sähkö henki ja näkymätön henkimaailma. Autuaita ovat ne, jotka eivät näe, ja kuitenkin uskovat.

Raamatun aikana juutalaiset vaativat ihmeitä ja kreikkalaiset viisautta. Vaikka juutalaiset näkivät omin silmin Jumalan Pojan ja hänen tunnustekonsa ja kuulivat omin korvin hänen puheensa, he eivät todellisuudessa nähneet ja kuulleet häntä. Epäusko oli sokaissut heidän ymmärryksensä. Kreikkalaisille heidän jumalansa olivat suuria ja mahtavia, jotka käsittelivät ihmisiä miten halusivat. Heidän mielestään jumala ei voi alistua ihmisten pahuudelle. Siksi sanoma ristiinnaulitusta Jumalan Pojasta oli heille hullutusta ja Jumalan pelastussuunnitelma hyljättiin järjenvastaisena. Raamattu kuvaa epäuskoa: Luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti. Kristillinen usko on niin yksinkertainen omaksuttavaksi, että se on vaikea ymmärtää.

Fariseuksia vaivasi epäusko. Se on suurin este Jumalan sanan työlle ihmisessä. Pimeyden ruhtinas tahtoo sokaista ihmisiä näkemästä evankeliumin valon. Epäusko on hengellisen kuoleman synti, jopa iankaikkiseen kuolemaan johtava synti. Pahin tila mihin ihminen voi ajautua on paatumus. Siitä Raamattu toteaa: Paatunut on tämän kansan sydän, ja korvillaan he työläästi kuulevat, ja silmänsä he ovat ummistaneet, etteivät he näkisi silmillään, eivät kuulisi korvillaan, eivät ymmärtäisi sydämellään eivätkä kääntyisi ja etten minä heitä parantaisi.

Kristinuskon totuudellisuudesta puhuttaessa ei ole kysymys siitä, miten se todistetaan järkevästi, vaan mitä se antaa ihmiselle. Kristillinen usko on käytännön totuus. Sitä ei tarvitse selittää järkevillä teorioilla, vaan se koetaan henkilökohtaisesti omassa elämässä. Pelastava usko ei ole vain asioiden totena pitämistä, vaan se on elämänyhteys Jumalan kanssa.

Pelastava usko on Jumalan lahja. Sitä ei tehdä itse, vaan se syntyy. Se on Pyhän Hengen vaikutusta ihmisessä. Pyhä Henki synnyttää ja vahvistaa uskoamme Jumalan sanan ja pyhien sakramenttien kautta. Tärkeintä elämässä on uskossa eläminen. Tai jos se puuttuu, uskon löytyminen. Toisilla on ollut koko ajan lapsesta alkaen, toisille se on tullut jossain elämän vaiheessa. Liekit musikaalista on tullut hyvin tutuksi hengellinen laulu, jossa juuri uskoon tullut henkilö todistaa: "Tunnen suurta Jumalaa vain vähän. Hän on juuri minut löytänyt. Hän hiljaa astui elämääni tähän. Kaiken uusin silmin näen nyt." Uskossa ihminen saa kokonaan uuden ulottuvuuden elämäänsä, kokonaan uuden elämän ja uuden maailman. Moni uskoon tullut on todennut: Aikaisemmin en tiennyt mitään hengellisestä elämästä. Miten tyhjää ja turhaa on elämäni ollut ilman Jeesusta. Nyt tiedän, että Jeesus on antanut minulle syntini anteeksi ja turvautua hänen armoonsa.

Evankeliumissamme Jeesus kysyy mieheltä: Uskotko Ihmisen Poikaan? Saman kysymyksen hän tekee elävänä Vapahtajana tänäkin päivänä. Jokainen, joka kokee, etteivät uskon asiat ole omassa elämässä kunnossa, saa rohkeasti tulla Jeesuksen luokse ja sanoa hänelle: "Rakas Herra Jeesus, tiedän, että olen syntinen ja että tarvitsen anteeksiantoa Sinulta. Uskon, että kuolit puolestani syntieni tähden. Kutsun Sinut nyt sydämeeni ja elämääni. Turvaudun Sinuun Vapahtajana ja haluan seurata Sinua Herranani. Jeesuksen nimessä, Aamen". Ilmaisemme nyt uskomme nousemalla tunnustamaan kristillisen uskomme.

Saarna Kangasniemen kirkossa 4.11.2017

Pyhäinpäivän iltajumalanpalvelus, Ilm. 21: 1-4

Rakkaat ystävät! Monia meitä yhdistää läheisen kuolema viimeksi kuluneen vuoden aikana. Moni teistä on käynyt läheisen haudalla, ehkä vienyt sinne kynttilän tai jotain muutakin. Ja nyt olette tulleet tänne kirkkoon ammentamaan voimaa elämässä eteenpäin.

Elämä on kovin toisenlainen läheisen poislähdön jälkeen. Kun läheinen ihmissuhde katkeaa kuolemassa, jotain itsestäkin kuolee samalla. Jäljelle jää tyhjä paikka. Jos kuolema tulee yllättäen, myös suru tulee yhtäkkiä kerralla. Varsinkin silloin tuntuu, että surun taakka on niin suuri, ettei sitä jaksa kantaa. Vie oman aikansa ennen kuin tottuu ajatukseen, ettei läheinen enää ole vierellä. Jos taas kuolema tulee pikku hiljaa hivuttaen, esimerkiksi pitkällisen sairauden uuvuttamana, läheisiä
koko ajan totutetaan kuoleman mahdollisuuteen. Olisi jopa toivottavaa, että voisi keskustella poislähtevän kanssa edessä olevasta kuolemasta. Siinä voi kiittää yhteisestä elämästä ja jättää poislähtevä siunaten Jumalan käsiin.

Varsin usein kuoleman tapahduttava herää ajatus, olisimmepa olleet silloin paikalla tai olisiko voitu
tehdä jotakin paremmin, ettei läheiseni olisi kuollut. Saatamme jopa kokea syyllisyyttä. Nämä ajatukset ovat surun aikaansaamia ja vain osittavat miten tärkeä poislähtenyt on ollut.

Vainajan kotona valokuvat, esineet, huoneet ja koko pihapiiri muistuttavat poislähteneen elämäntyöstä. Ne tuovat mieleen yhteisen elämän tapahtumia. Yksi helpottava tapa surun kantamisessa on puhua poislähteneestä: Mitä harrasti, mitä hän sanoi, mistä asioista hän piti? Jopa voisi kysyä, mitä hän nyt tekisi, jos hän vielä eläisi keskellämme? Monesti kuolema yhdistää perheen ja suvun jäseniä. Olisi hyvä, jos surua ei tarvitsisi kantaa yksin. Lähipiriin kuuluvien kanssa voi yhdessä muistella poislähteneen elämän tapahtumia. Toinen helpottava tapa on itku. Sanan tämän siksi, että itkua saatetaan hävetä. Kyyneleet kuuluvat läheisen kaipuuseen ja ikävään.

Ette halua kokonaan kadottaa läheistänne. Ette halua, että hänen kuvansa hämärtyy ja äänensä etääntyy. Mutta suru totuttaa meitä vähitellen, juuri sen verran kuin jaksamme: toisaalta luopumaan hänestä, toisaalta tarttumaan tähän ja tuleviin päiviin. Surua ei tarvitse piilottaa. Nyt on puhumisen ja itkemisen aika. Raskaan murheen painamille kuuluu elämän ja toivon sana. Kyynelten läpi avautuu näköala ylösnousemuksen maahan, taivaaseen. Siellä ei ole enää itkua, tuskaa ja kärsimystä. Sinne taivaan iankaikkiseen kotiin mekin saamme kilvoitella.

Me katsomme sekä elämää että kuolemaa usein tämän ajallisen elämän kannalta. Näemme tehtävämme ja kysymyksemme tässä ja nyt. Näemme vain tämän ajallisen elämän. Kuoleman tapahtuessa näemme vain läheisemme menettämisen. Mutta Jumalan sana kuvaa kaiken iankaikkisuuden kannalta, jossa tähtäin on tuonpuoleisessa. Professori Osmo Tiililä sanoi aikanaan, että "kirkko on olemassa sen tähden, että täällä kuollaan". Jumalan sanan keskeisiä totuuksia on ylösnousemus ja iankaikkinen elämä. Alttarilta kuulitte äsken Ilmestyskirjan ihanan kuvauksen taivaan valtakunnasta. Tärkeintä on se, että ihmisellä on rauha Jumalan kanssa ja saa varmuuden, että on pelastettu ja pääsee kerran taivaaseen.

Tunnettu julkisuuden henkilö halusi kuolinvuoteellaan keskustella papin kanssa. Nuorta pappia jännitti kuuluisan henkilön kohtaaminen. Niinpä hän aloitti kysymällä hänen mielipidettä eräästä ajankohtaisesta asiasta. Tähän kuoleva vastasi: Minä en ole enää kiinnostunut näistä uutisista. Olen pyytänyt sinut luokseni, jotta saisin rauhan sisimpääni. Minulla on edessä kuolema, haluan saada syntini anteeksi ja pelastua taivaaseen. Näin tämä mies sai ripittäytyä papille ja vastaanottaa
Herran Pyhän Ehtoollisen syntiensä sovitukseksi.

Jeesus tekee työtään tämän päivän maailmassa yhtä todellisesti kuin Raamatun tapahtumissa. Jeesus on edelleen kärsivien ja sairaiden parantaja, surevien lohduttaja ja yksinäisten rohkaisija. Hän kutsuu kaikkia seuraansa. Hän on kiinnostunut erityisesti hänestä etäällä olevista. Jeesus käyttää työssään meitä tavallisia ihmisiä. Kertomukseni pappi sai olla Jeesuksen palvelijana. Jeesus on todellinen Vapahtaja. Mekin saamme kohdata hänet ja luottaa häneen. Jeesus on tullut poistamaan kuolemalta sen pelottavuuden ja kammottavuuden. Hän on kuoleman voittaja, ylösnousemus ja elämä. Hän on myös lohduttajamme surussamme. Hän haluaa jäädä meille turvaksi elämän matkalle eteenpäin. Jeesuksen seurassa on turvallista elää ja kuolla.

------