Saarnoja 17.7.2016-12.3.2017 Kirjoitettu muistinvaraisesti jälkikäteen
Saarna Kangasniemen kirkossa 17.7.2016
9. su helluntaista, konfirmaatiomessu, Matt. 7: 15-21,
Rippileirillä oli erilaisia rastiratoja. Yksi niistä oli sellainen, että nuoret tekivät matkan Zingeliin. Siellä eräs zingeliläinen kysyi, osaatteko kertoa mitä on kristinusko. Rippikoulussa tutustuttiin kristinuskon keskeisiin totuuksiin. Se onkin tärkeää, koska myös eksytyksiä on olemassa. Tänään puhutaan totuudesta ja harhasta.
Väärä profeetta on kuin susi lammasten vaatteissa. Sitä on vaikea tunnistaa. Kun väärä profeetta esiintyy seurakunnassa, on se seurakunnalle annettu koetus, kestääkö se oikeassa uskossa. Eksytys pyrkii aina olemaan mahdollisimman paljon totuuden kaltainen. Näinhän esimerkiksi rahan väärentäjä toimii, ettei väärenettyä voi erottaa oikeasta.
Väärä profeetta ei aina ole se, jota me pidämme vääränä profeettana. Saatamme puhdasoppisuudessamme helposti tuomita toisin ajattelevia Jumalan lapsia. Kun näemme omat virheemme ja koemme elävämme Jumalan armon varassa, saamme armahtavaa mieltä myös toisia kristittyjä kohtaan.
Susi tulee Kristuksen lammastarhaan muualta kuin Jeesus-portista. Hän tulee ryöstämään ja tuhoamaan. Yksi kaikkein traagisimpia Raamatun kohtia tällaisen väärän profeetan nousemisesta löytyy Ap.t. 20:ssa. Paavali oli uutterasti tehnyt työtä Efeson seurakunnan hyväksi kolme vuotta. Nyt hän tapaa seurakunnan vanhimpia viimeisen kerran. Tässä yhteydessä hän joutuu lausumaan, että hänen lähtönsä jälkeen seurakuntaan tulee susia, jotka eivät laumaa säästä. Seurakunnan omasta joukosta on nouseva eksyttäjiä, vetääkseen opetuslapset mukaansa. Tuntuu kuin Paavalin ponnistelut seurakunnan hyväksi tultaisiin tuhoamaan. Usein silloin kun seurakunnassa menee hyvin ja eletään hengellisesti vireää aikaa, sielunvihollinen kylvää kaikein konstein eksytystä ja hajaannusta. Herätysten jälkeen ovat uskovat joutuneet koetuksiin.
Vääriä profeettoja ovat kaikki ne, jotka tuovat jotakin Jeesuksen ja Jumalan sanan tilalle ja ohjaavat näin harhaan. He saattavat sanoa "Herra, Herra", mutteivät elä Jumalan tahdon mukaan. Nämä sanat Jeesus osoitti erityisesti fariseuksille, jotka elivät eri tavalla kuin opettivat. Uskoon kuuluu sanojakin, mutta ennen kaikkea siihen kuuluu rakkauden tekoja. Ilman niitä sanat ovat turhia.
Merkittävä harha ajassamme on uushenkisyys, uuden aikakauden uskonto, New Age. Siinä saatetaan jopa käyttää kristillisiä termejä, mutta niille annetaan kokonaan uusi sisältö. Täällä Kangasniemellä juuri nämä päivinä on pidetty tilaisuuksia, joissa esimerkiksi on ennustettu, välitetty esoteerista tietoa ja parantavaa energiaa henkiparannuksen kautta.
Vieläkin suurempi vaara kristikunnan keskellä on liberaaliteologia. Se muuttaa kristillisiä totuuksia ihmisviisauden mukaisiksi. Kohta saamme näiden nuorten kanssa tunnustaa kristillisen uskomme ja pitää siinä mainittuja asioita tapahtuneina tosiasioina: Liberaaliteologiassa kyseenalaistetaan uskontunnuksemme keskeiset totuudet, kuten Jeesuksen neitseestäsyntyminen tai Jeesuksen ylösnousemus, koska ei uskota ihmeitä tekevään Jumalaan.
Evankeliumissamme Jeesus antaa meille käytännöllisen ohjeen miten saamme selville väärän profeetan. Hän kehoittaa tutkimaan heidän tekojaan ja niiden seurauksia. Orjantappura ei tuota viinirypäleitä eikä ohdake viikunoita. Kun hedelmien ilmestymisen aika tulee, näemme tuloksen.
Jeesusksen "hedelmistä puu tunnetaan"- menetelmä vapauttaa meidän tuomitsemasta toisia. Ehkä olemme jaotelleet toisia mieltymyksemme mukaan vuohiksi ja lampaiksi. Ihmisten työn tulokset, hedelmät, ovat ajastaan arvioitavissa. Huonoa hedelmää tuottava puu hakataan pois ja heitetään tuleen. Tuomio kuuluu vain Jumalalle. On ihanaa, ettei meille kuulu niin vaikea tehtävä.
Profeettoja arvioitaessa emme saa tuomita opillisten mielipiteiden vaan hedelmien perusteella. Meillä kristityillä on keskenämme näkemyseroja. Siksi on erilaisia kirkkokuntia ja herätysliikkeitä. Opillisissa käsityksissä saattaa olla puutteita, mutta ihminen elää silti Jumalan tahdon mukaan. Tärkeintä on tietysti pysyä Jumalan sanan mukaisessa opetuksessa. Siinä ei ole yhtään jouston varaa.
Moni Jumalaan uskova on vilpittömästi kysellyt miten voin arvoida jonkun uuden virtauksen, koska hedelmien kypsymisessä menee aikaa ja vastaus tarvitaan usein heti. Silloin arviointiperusteena on pidettävä Jumalan sanaa. Kaikki Jumalan sanan mukainen profetia on siis väärää. Jumalasta lähtevä ei koskaan sodi Raamattua vastaan.
Seurakunta tarvitsee myös henkien erottamisen armolahjaa. Se on aivan erityinen lahja tunnistaa totuus ja harha. Saamme rukoilla Jumalalta erilaisia armolahjoja seurakunnan rakentumiseksi. Tänäkin sunnuntaina pitää paikkansa kirkkomme tunnuskirjojen toteamus: Seurakunta on siellä missäevankeliumia puhtaasti saarnataan ja sakramentit evankeliumin mukaisesti jaetaan. Tätä keskeistä totuutta ei voi mikään eksytys meiltä riistää. Tänään olemme täällä kirkossakin sanan ja sakramentin äärellä. Se pitää meidät totuudessa.
Totuudesta ja harhasta puhuttaessa meitä vahvistaa Paavalin sanat Timoteukselle. Siinä edellä todetaan kuinka pahat ihmiset menevät yhä pidemmälle pahuudessa eksyttäen ja eksyen sekä kehotetaan luottamaan Jumalan sanan lujaan perustaan. Luin tämän Raamatun kohdan, kun Salmelassa rippileirin viimeisenä iltana kokoonnuimme vanhan majan tupaan kynttilähartauteen. Onhan se myös sopiva rippikoulun opettajan matkaeväs rippikoulunuorille elämässä eteenpäin. Paavali kirjoittaa: "Pysy sinä siinä minkä olet oppinut ja mistä olet varma, koska tiedät keiltä olet sen oppinut, ja koska jo lapsuudesta saakka tunnet pyhät kirjoitukset, jotka voivat tehdä sinut viisaaksi, niin että pelastut uskon kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa".
----
14. kolminaisuudenpäivän jälkeinen sunnuntai, Matt. 11: 25-30
Jeesus sanoo: Tulkaa minun luokseni työtä tekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon. Jeesuksen sanoissa on kuninkaan kutsu. On tapahtunut hallitsijan vaihdos. Edellisen hallituksen aikana ihmiset ovat kantaneet raskaita taakkoja, mutta nyt valtakunta otetaan sortajilta pois ja annetaan toisille. Uutena kuninkaana Jeesus kutsuu taakkojen alta lepoonsa.
Näitä Jeesuksen sanoja käytetään kutsuttaessa ehtoolliselle. Siinä saamme Maailman Vapahtajalta täynnä rakkautta ja lämpöä olevan kutsun. Syntinen ihminen saa mennä kuninkaan luokse kaikkine vikoineen ja puutteineen. Eikö nyt ole tapahtunut erehdys? Eikö nyt pitäisi sanoa, että maailman tuomari, joka tietää kaikki pahat tekomme, esittää meille pelottavan kutsun tulla tuomittavaksi. Maailman tuomari kutsuu kyllä meitä. Mutta tämä kutsu on tulla Jumalan armahtamaksi.
Maailman tuomari ei ole ummistanut silmiänsä syyllisyydeltämme, jota kutsutaan "työksi ja vaivaksi". Synti on alituinen ongelmamme. Mutta juuri sen kanssa saamme tulla Jeesuksen eteen. Ja juuri sen kautta voimme vapautua ja saada Jumalan lasten ilon ja rauhan.
Jeesuksen kutsu on erikoinen. Siihen ei liity tiettyjä ehtoja. Tässä maailmassa voi käydä niin, että tulee hyväksytyksi jos ihmisellä on rahaa, menestystä ja saavutuksia. Mutta Vapahtajamme ei aseta ehtoja kutsuessaan luokseen. Eikä meillä taida olla siihen edellytyksiäkään. Jeesus esittää kutsunsa kaikkein huonoimmillekin.
Niin kauan kuin elämme omin päin, meiltä puuttuu Jeesuksen antama sisäinen ilo ja rauha. Jeesuksen tuoma ilo ja rauha ei merkitse vapautumista vaivasta ja kärsimyksestä, mutta silloin jaksaa myös vaivojen ja kärsimysten keskellä. Sisäistä iloa ja rauhaa ei saavuteta pakenemalla vaikeuksia. Jeesus sanoo: Ottakaa minun ikeeni päällenne. Ies auttaa kantamaan raskaankin taakan. Syntiongelmastamme emme pääse kieltämällä syyllisyytemme, vaan tuomalla syntimme Vapahtajamme kannettavaksi. Hän antaa meille vapauden.
Jeesus on rakkaudessaan kerran kantanut puolestamme syntimme, jota hän kutsuu "työksi ja vaivaksi", ruumiissaan ristinpuuhun. Hän on vuodattanut verensä, ettei kenenkään meistä tarvitsisi joutua tuomion alle.
Nyt Jeesus kutsuu kaikkia omistamaan tämän armon. Jeesus kutsuu elämän tyhjyydestä elämän tarkoituksen löytämiseen Jumalan lapsena. Jos Jeesuksen kutsu on sinulle kokonaan uusi asia, merkitsee se kutsua uuteen elämään. Se tuo sinun "työsi ja vaivasi" tilalle pelastuksen. Jeesus odottaa, että otat tämän kutsun vastaan. Älä torju sitä, vaan nöyrry synteinesi armon vastaanottamiseen. Anna Jeesuksen tulla rakkaudessaan sinun elämääsi. Kuinka ystävällinen onkaan tämä kutsu, mutta samalla myös vakava.
Jeesuksen kutsuun saattaa liittyä ongelma. Ihmisellä ei näet saata olla tarvetta tulla hänen luokseen. Ihminen luulee pärjäävänsä ilman Jeesusta. Tuntuu liiankin nöyryyttävältä myöntää syyllisyytensä ja rukoilla anteeksiantamisen armoa. Itsekäs luonto vastustaa. Ihminen saattaa luottaa omaan hyvyyteensä ja luulee näin saavuttavansa ilon ja rauhan sydämeensä. Ihminen saattaa luulla pärjäävänsä ilman Jumalaa. Hänet valtaa Jumalan torjuva ja vastustava mieli.
Monien Raamatun henkilöiden ja muiden uskonkilvoittelijoidenelämän kokemus on ilmennyt etsimisenä, Jeesuksen luokse tulemisena ja Herran avuksi huutamisena. Jokainen joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu. Silloin ihminen luopuu omista yrityksistä etsiä pelastusta ja hän panee toivonsa Jeesukseen. Silloin Jeesus sanoo samat sanat, minkä hän lausui kerran eräälle tällaiselle etsijälle: Sinun uskosi on sinut pelastanut.
Meillä Kangasniemellä on pidetty evankelioivia Majatalo-iltoja. Se huipentuu ns. syntisen rukoukseen, jossa paikalla olija saa rukoilla syntien anteeksiantamista ja Jeesusta elämänsä Vapahtajaksi. Oikeastaan me joudumme jatkuvasti rukoilemaan tämän rukouksen, jo pitkään uskon tiellä olleina tai ihan ensimmäistä kertaa elämässä. Hiljennymme nyt tähän rukoukseen: Jumala olen tehnyt syntiä sinua vastaan ja haluan saada syntini anteeksi. Uskon että Jeesus Kristus on kuollut minun syntieni tähden ja haluan hylätä syntielämän. Avaan nyt sydämeni sinulle Jeesus ja otan sinut vastaan Herranani ja Pelastajanani.Kiitos Jeesus,että olen saanut kaikki syntini anteeksi. Tahdon nyt lähteä seuraamaan sinua. Aamen.
-----
Saarna Kangasniemen kirkossa 4.9.2016
16. sunnuntai helluntaista, Matt. 6:25-34
Älkää huolehtiko huomisesta, sanoo Jeesus. Ja mainitsee ruuan, juoman ja vaatteet. Jeesuksen ympärillä oli Galilean köyhiä, joille huoli jokapäiväisen elämän tarpeista, kuten ruuasta, oli todellinen ongelma. Me elämme paljon paremmissa olosuhteissa. Useimmilla on kaikki se, mitä tarvitsevat. Kuitenkin meillä saattaa olla huolia yhtä runsaasti kuin tuon ajan ihmisillä.
Huolet kalvavat meitä jonkinlaisena sisäisenä levottomuutena. Me pelkäämme epävarmuutta, mahdollisia uhkia, vaatimuksia ja varsinkin huomista päivää. Jokaiselle päivälle on huolia riittävästi. Ei silloin ole ihme, että voimat loppuvat. Jumala antaa meille voimia kestämään tämän päivän asettamat vaatimukset. Sen lisäksi saatamme raahata menneisyyden taakkoja, syyllisyyttä, harmeja ja murheita. Elämme uudelleen menneitä tuskallisia tapahtumia. Ja sen lisäksi kannamme myös niitä taakkoja, joita uskomme tulevaisuuden tuovan tullessaan. Näin jää varsin vähän voimia tämän päivän vaatimusten kestämiseen.
Ruumiimme ei kestä tätä. Mikään ei vanhenna ihmistä niin paljon kuin jatkuva huoli ja pelko. Se lyö leimansa jopa ulkonäköön. Sanalaskuissa sanotaan: Iloinen sydän kaunistaa kasvot, mutta sydämen tuskassa mieli on murtunut. Huolet ovat jopa vaaraksi ihmisen terveydelle. Ne rasittavat hermoja ja vähentävät unta, ruokahalua, työkykyä ja ihmisen hyvinvointia. Jeesus sanoo, ettemme kaikella huolehtimisellamme voi pidentää elämäämme. Sen sijaan murheet lyhentävät sitä monella kyynärällä. Sanalaskuissa todetaan myös: Terveydeksi on iloinen sydän, mutta murtunut mieli kuivattaa luut.
Eikö meidän itse kunkin ole tunnustettava, kun tutkimme ja muistelemme omaa elämäämme, että Jumala on ollut monella tavalla hyvä ja armollinen? Saamme Jumalalta ruoan, juoman, vaatteet, kengät, terveyden, kodin, kelpo aviopuolison, kunnolliset lapset, hyvät ystävät, sopuisat naapurit, omaisuuden, työn, luotettavat esimiehet ja alaiset, hyvän esivallan, suotuisat säät, rauhan, järjestyksen ja kaiken muun "jokapäiväisen leipäämme" kuuluvan, kuten katekismuksen tapaan voidaan sanoa. Vaikka jokaisen elämässä on jotain puutetta, Jumalan lahjoja riittää kaikille. Ajallisten hyvyyksien ymmärtäminen Jumalan lahjoiksi lisää niiden arvoa.
Päivän evankeliumi piirtää eteemme hienon, vaikuttavan ja rohkaisevan kuvan siitä, millainen Jumala on. Evankeliumi kertoo hyvästä Jumalasta, joka luonut kaiken, sekä meidät ihmiset että tämän maailman, missä me elämme. Jotta voisimme paremmin luottaa Jumalan huolenpitoon, Jeesus neuvoo katsomaan kuinka linnut ruokitaan ja kukat kasvavat. Jumala myös pitää isällisessä hyvyydessään huolen luomastaan maailmasta.
Joskus luulemme olevamme Jumalan hylkäämiä. Kukaan ei voi auttaa. Tuntuu kuin Jumala ei vastaa lukuisiin rukouksiin. Onko Herran käsi lyhennetty niin ettei hän voi auttaa? Hän, joka on tehnyt silmän, eikö hän näkisi sinun hätääsi? Hän, joka on tehnyt korvan, eikö hän kuulisi sinua? Hän joka huolehtii linnuista ja koko luomakunnasta, eikö hän huolehtisi sinustakin? Hän, joka sanoo meidän olevan arvokkaampia kuin monta varpusta, unohtaisiko hän sinut.
Saatamme ajatella: Olen tehnyt syntiä ja olen ansainnut vaivani. Mutta Jumala ei kohtele meitä syntiemme mukaan. Hän, joka valitsi meidät jo ennen maailman luomista ja sovitti Kristuksessa syntimme, ennen kuin kukaan oli rukoillut häntä, kohtelisiko hän meitä syntiemme mukaan? Kenenkään ei tarvitse seisoa Jumalan edessä omien tekojen varassa. Silloinhan ei kukaan pelastuisi. Jumala, joka huolehtii linnuista ja kukista, opettaa meille kuinka hänen monet hyvät työt ympäröivät meitä joka hetki.
Jokainen ihminen on aivan erityinen Jumalan huolen pidon kohde. Toisaalla Jeesus sanoo, että jokainen päämme hiuskin on laskettu. (Matt. 10:30) Jumalan huolenpito ulottuu aivan kaikkeen, pienempiinkin yksityiskohtiin. Jokainen pysyy aina hänen muistissaan. Jumalan ja meidän välillä on tunneside: Jumala muistaa meidät luominaan olentoina, jotka ovat hänelle tärkeitä ja rakkaita.
Niin kuin Raamatun ajan ihmisille, jotka elivät taloudellisen ahdingon keskellä, niin myös tämän ajan elintasokilpailun, levottoman maailmantilanteen sekä erilaisten huolien ja paineiden rasittamille ja mukavuutta tahtoville ihmisille Jeesus osoittaa maallista hyvinvointia tärkeämmän näkökohdan: Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen tahtoaan, niin myös kaikki muukin teille annetaan. Jolla on Kristus ja syntien anteeksiantamus, sillä on tärkein. Sen lisäksi Jumala antaa paljon muutakin. Ihminen joutuu luopumaan kaikesta elämän illassa. Tärkeintä on tavoitella sitä, että pääsee kerran taivaaseen. Mitä se hyödyttää ihmistä, jos hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saisi sielullensa vahingon. Jos tavoittelemme vain ajallisia aarteita, silloin voi menettää iankaikkisen elämän.
Mikä on ihmiselle tärkeintä? Se, mille ensisijaisesti omistamme harrastuksemme, ajatuksemme, aikamme ja kykymme. Tänä päivänä tulee etsiä Jumalan valtakuntaa ja hänen tahtoaan. Olkoon tänä päivänä suurempi huolemme taivasten valtakunnan etsiminen kuin kaiken maallisen tavoittelu.
Eilinen on mennyt, huominen ei ole vielä tullut, tänään auttaa Herra. Tänään ja iankaikkisesti voi elää Jumalan armoon turvaten ja hänen valtakuntansa kansalaisena. Tänään kuulemme Vapahtajan kutsun ehtoolliselle: Tulkaa minun luokseni kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat, minä annan teille levon.
Tähän loppuun sopii nuoren
seurakunnan laulun ajatukset: Kiitos, kun saan tässä olla, kiitos, kun saan
levähtää. Kiitos, kun saan voimaa, jolla opetella elämään. Huomisesta en mä
tiedä, esirippu eteen jää. Minne aikonetkin viedä, tänään tahdon ylistää. Emme
pelkää pahan ansaa, emme pelkää kuolemaa. Oomme valittua kansaa, joka aina elää
saa. Valo pimeyttä voittaa, luomakunta odottaa, pian uusi päivä koittaa täynnä
Herran kunniaa. Hallelujaa!
----
Saarna Inkerin kirkon Pitkärannan ja Harlun kirkoissa 11.9.2016
17. sunnuntai helluntaista, Joh. 5: 19-21
Tapaamme erilaisia käsityksiä kuolemanjälkeisestä elämästä. Yksi ajattelutapa on, että kuolema on kaiken loppu. Silloin sanotaan: Mihin puu kaatuu, siihen se maatuu. Silloin vain näkyvä materiaalinen maailma on totta. Silloin ajallinen elämä on turha koettelemus tai kärsimys. Se johtaa helposti ajatukseen, että tästä elämästä pitää nauttia niin paljon kuin mahdollista. Se voi johtaa itsekkääseen, toiset ihmiset ja Jumalan unohtavaan elämäntyyliin. Luotu tulee Luojaa tärkeämmäksi.Toisen ajattelutavan mukaan kuolemassa siirrytään käsittämättömään. Suuria elämän kysymyksiä ei silloin tarvitse selvittää. Ihmiselle riittää, että hän maanpäällisessä elämässään hoitaa omat asiansa niin kuin pystyy. Hän on silloin täysin välinpitämätön Jumala-suhteestaan ja iankaikkisesta kohtalostaan. Kolmas ajattelutapa on jälleensyntyminen, paluu kehittyneemmässä muodossa maanpäälle. Siinä ihminen vaiheittain pelastaa itsensä, eikä Kristusta ja hänen sovitustyötään tarvita.
Nämä edellä mainitut ajattelutavat eivät ole kristillisen uskon mukaisia. Niissä ihminen omine puolinaisine ajatuksineen on sivuuttanut kuoleman ongelman.Kristillisen käsityksen mukaan kuolema ei ole kaiken päätepiste, vaan uuden vaiheen alku. Kuolema ei ole pääteasema, vaan vaihtoasema. Ajallinen maanpäällinen elämämme tähtää tulevaan aikaan. Sillä on vaikutuksensa, millainen tuleva elämä tulee olemaan. On kaksi vaihtoehtoa: taivas tai helvetti.
Paavali puhuu majanmuutosta: "Vaikka tämä meidän maallinen majamme hajotetaankin maahan, on meillä asumus Jumalalta, iankaikkinen maja taivaassa, joka ei ole käsin tehty" (2 Kor. 5:1). Raamatun mukaan iankaikkinen elämä taivaassa on Jeesuksen kautta tullut meille mahdolliseksi. Siksi Jumalaan uskova voi odottaa Jeesuksen paluuta, ei ahdistuneen pelon vallassa, vaan toivon sävyttämänä. Jumalan valtakunta on jo nyt läsnä, kun Kristus tulee luoksemme sanassaan ja sakramenteissaan.
Tätä sunnuntaita on kutsuttu syksyn pääsiäiseksi. Tämän päivän sanoma on lyhyesti sanottuna: Jeesus on voittanut kuoleman vallan. Syksy on tullut. Syksy on kuoleman aikaa. Käy niin kuin Psalmissa sanotaan: Ihmisen elinpäivät ovat kuin ruohon. Kun tuuli käy hänen ylitsensä, ei häntä enää ole. Kasvit ja lehdet lakastuvat ja varisevat pois. Näemme kaikkialla syksyn merkit. Me rakastamme elämää, mutta kuolema tekee työtään ja korjaa meidät pois. Vuotemme päättyvät, laskemme ruumiin maahan ja se maatuu. Mitkään kauniit sanat tai kukkalaitteet eivät voi poistaa sitä karua todellisuutta, että elämme kuoleman varjon laaksossa.
Rakkaat ystävät. Vaikka ihmisen voimat ovat vähäiset kuoleman edessä, meillä on kuolemaa väkevämpi Jumala. Tuonelan syvyyden uhatessa ja kuoleman ojentaessa kylmän kouransa, saamme turvautua Jumalaan. Jumalan sana kannattaa ihmistä. Jumala on itse läsnä sanassaan. Jumalan sana kertoo myös, että kuolema on voitettu. Syksyä ja talvea seuraa ylösnousemuksen kevät, pääsiäisen voiton sanoma Jeesuksen sovituskuolemasta ja ylösnousemuksesta. Jumalan sanassa saamme osaksemme hänet, joka on ylösnousemus ja elämä. Näin Jeesus antaa uuden elämän täällä kuoleman varjon laaksossa kulkiessamme ja herättää meidät kerran iäiseen elämään.
Elämämme on Jumalan käsissä. Tämän me unohdamme liiankin usein. Me suunnittelemme elämää eteenpäin ikään kuin kaikki tulevaisuus olisi meidän vallassamme. Siinä erehdymme. Elämä kehdosta hautaan on Jumalan säätelemää elämää. Myös poislähtömme on Jumalan säätämä. Jobin kirja sanoo: "Sinä olet asettanut hänelle määrän, jonka ylitse hän ei pääse". Kun tämän tiedämme ja muistamme, mielemme rauhoittuu. Meille ei voi mitään tapahtua sattumalta, vaan kaiken takana on Jumala. Sokea kohtalo ei viskele meitä miten sattuu, vaan kaiken takana on Jumalan suunnitelma.
Kaiken lisäksi Jumala on rakkaus. Jumala lähestyy meitä sanansa kautta. Hän ottaa sen kautta yhteyttä meihin. Jumalan yhteydessä löydämme elämän tarkoituksen ja päämäärän. Olemme saaneet pyhän kirjan etsiäksemme siitä vastauksia elämän suuriin ja pieniin kysymyksiin. Jumala on antanut meille ajallisen elämän armonajaksi, että me sen kuluessa valmistautuisimme iankaikkisuutta varten. Jokaiselle meistä tarjotaan Jumalan armoa.
Oikean kristityn tuntomerkki on, että hän kilvoittelee kohti taivasta. Hän haluaa päästä taivaaseen. Meillä on oikeus ja mahdollisuus luottaa Vapahtajaamme ja uskoa, että hän on sovituskuolemallaan pelastanut meidätkin taivaaseen. Silloin kaikki elämässä tähtää iankaikkista päämäärää kohti. Silloin kristitty on yhtä aikaa sekä tämän maailman että taivaan kansalainen maailmassa. Sitä ennen tässä maailmassa suoritamme ajallisen kutsumuksemme ja tehtävämme perheen ja yhteiskunnan jäseninä.
Tunnettu ministeri halusi kuolinvuoteellaan keskustella papin kanssa. Nuorta pappia jännitti kuuluisan henkilön kohtaaminen. Niinpä hän aloitti kysymällä ministerin mielipidettä eräästä ajankohtaisesta poliittisesta uutisesta. Tähän ministeri vastasi: Minä en ole enää kiinnostunut näistä uutisista. Olen pyytänyt sinut luokseni, jotta saisin rauhan sisimpääni. Minulla on edessä kuolema, haluan saada syntini anteeksi ja pelastua taivaaseen. Näin tämä mies sai ripittäytyä papille ja vastaanottaa Herran Pyhän Ehtoollisen syntiensä sovitukseksi.
Jeesus tekee työtään tämän päivän maailmassa yhtä todellisesti kuin Raamatun tapahtumissa. Jeesus on edelleen kärsivien ja sairaiden parantaja, surevien lohduttaja ja yksinäisten rohkaisija. Hän kutsuu kaikkia seuraansa. Hän on kiinnostunut erityisesti hänestä etäällä olevista. Jeesus käyttää työssään meitä tavallisia ihmisiä. Kertomukseni pappi sai olla Jeesuksen palvelijana. Jeesus on todellinen Vapahtaja. Mekin saamme kohdata hänet ja luottaa häneen.
Jeesus on tullut poistamaan kuolemalta sen pelottavuuden ja kammottavuuden. Hänen seurassaan saamme katsoa kuolemaa kasvoista kasvoihin. Hän on kuoleman voittaja, ylösnousemus ja elämä. Hän on myös lohduttajamme surussamme. Hän haluaa jäädä meille turvaksi matkalle eteenpäin. Jeesuksen seurassa on turvallista elää ja kuolla. Jumala vie pelastussuunnitelmansa loppuun asti. Jeesus on ylösnousemus ja elämä.
Jumalan sana tarjoaa meille etuoikeuden elää Herran kädessä niin kuin hengellisessä laulussa sanotaan: Riennä riemuin eespäin vain, tietä Jumalasi. Joskin löydät määrämaan, vasta kuollessasi. Ällös pelkää yötä maan, taivaan tähdet loistaa. Luota Herraan Jumalaan, hän voi varjot poistaa. Totta sekä oikeaa, horjumatta puolla. Herran tiellä ihanaa, elää on ja kuolla.
-----
Saarna Kangasniemen kirkossa 2.10.2016
Mikkelinpäivä, Matt. 18: 1-6, 10
Nykyajan ihminen elää rationalistis-materialistisen maailmankuvan vankina. Silloin ajatellaan näin: Ihmeitä ei voi tapahtua tai niitä ei voi todistaa tieteellisesti. Ihmeitä on vain Raamatussa, jota pidetään vain satukirjana. Henkivaltoja ei ole olemassa. Enkeleitä on vain taivaassa, mutta ei edes uskota, että taivas on olemassa. Siksi mikkelinpäivän sanoma enkeleistä voi tuntua epätodelliselta ja järjen vastaiselta. Kuitenkin monen elämänkokemus on osoittanut , että enkelit toimivat meidänkin maailmassamme.
Viime viikon Kotimaa julkaisi professori Miikka Ruokasen ajatuksia enkeleistä tähän tapaan:
- Enkelit ovat palvelevia henkiä, ihmistä voimakkaampia ja älykkäämpiä, mutta kuitenkin luotuja olentoja, joilla on rajansa. Enkelit on luotu Kolmiyhteisen Jumalan ja ihmisten palvelijoiksi.
- Jumalan luomistyö on erittäin runsas ja monimuotoinen.
- Aluksi olimme enkelten tavalla hyvin lähellä Jumalaa. Sitten langennut enkeli Saatana vietteli meidät pois Jumalan yhteydestä. Lopulta toivonamme on Kristuksen kautta päästä takaisin intiimiin yhteyteen Kolmiyhteisen Jumalan kanssa, taivaan iloon, jossa enkelit jo ovat viettämässä loputonta juhlaa Kolmiyhteistä Jumalaa palvoen.
Tässä messussa ehtoollisliturgiassa me ylistämme Jumalaa, joka on taivaassa kaikkien enkelien kanssa. Ehtoollispöydän näkymättömällä puolella on taivaan väki.
- Tästä syystä enkelit ovat aina olleet olennainen osa kristillistä liturgiaa. Kaikki liturgia tähtää taivaalliseen jumalanpalvelukseen, "Karitsan hääaterialle", jolle pelastuneet saavat osallistua aina ja ikuisesti. Ilman tätä lopunajallista näkyä liturgiamme olisi varsin lattea.
Kotimaa jatkaa: Ruokasen mukaan Raamattuun ei sisälly tarkkaa enkelioppia, mutta siellä olevan aineiston sekä kristittyjen vuosituhantisen kokemuksen nojalla kirkko uskoo enkeleihin, myös langenneisiin enkeleihin.
- Ja koska enkelit ovat hyvin aktiivisessa palvelevassa roolissa Jumalan toiminnassa sekä Vanhassa että Uudessa testamentissa, meillä ei ole mitään syytä luopua uskosta enkeleiden olemassaoloon.
- Lisäksi itse kullakin meistä saattaa olla myös omia kokemusperäisiä todisteita sekä hyvien enkelten että pahojen henkien toiminnasta.
Kerron esimerkin pahan ja hyvän enkelin toiminnasta: Kerran eräälle henkilölle ilmestyi näyssä Jeesus. Kun hän sanoi: Näytä minulle haavasi. Silloin tämä ns. Jeesus poistui ja näky katosi pois. Henkilölle selvisi, ettei kyseessä ollut oikea Jeesuksen ilmestyminen. Nykyajan suurin harha on puhua haavattomasta Jeesuksesta ja veretöntä evankeliumia.
Positiivinen enkelin ilmestyminen tapahtui noin 30 vuotta sitten. Lapseni oli kolmivuotias, kun olimme kaupassa erään kaupungin keskustassa. Yhtäkkiä hän oli mennyt ulos ja lähti ylittämään vilkasliikenteistä katua. Samassa huomasin tilanteen ja erään naisen taluttavan lastani kadun yli. Kun pääsin lapseni luokse, nainen oli hävinnyt jonnekin, mutta lapseni oli turvassa.
Järkevä ihminen pitää tällaisia ilmestyksiä ja uskoa henkivaltoihin harhoina ja satuina. Sota-aikaan pommisuojassa kaikkia pelotti sodan kauheus. N. 10-vuotias poika istui lattialla käsi koholla. Vanha täti kysyi häneltä, miksi tekee näin. Lapsi sanoi, että pitää Taivaan Isän kädestä kiinni. Lapsi voi paremmin ymmärtää mitä on luottamus Jumalaan, jota emme voi nähdä silmillämme. Sitä voisi olla lasten kaltaisuus.
Päivän evankeliumi sanoo: Joka nöyrtyy lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa. Tällaisesta nöyrtymisestä on Jeesus itse suurin esimerkki. Jeesus luopui taivaan kirkkaudesta ja laskeutui kovaan ja kylmään maailmaan. Hän syntyi avuttomana lapsena vaatimattomassa karjasuojassa. Hän eli köyhän kansan keskellä. Hän alentui kulkemaan häpeällisen kärsimyksen ja ristin tien. Hän kuoli ristillä rikollisena meidän takiamme. Jeesus luopui omastaan ja tuli köyhäksi. Kaiken tämän hän teki sinun ja minun takia. Jumalan luomana ja Kristuksen veren lunastamana olemme olemassa.
Meidän tulee siis nöyrtyä lasten kaltaiseksi. Eikö ole paljon houkuttelevampaa tavoitella valtaa ja voimaa? Jumalan valtakunnan suuruus ei ole herroina hallitseminen vaan nöyrtyminen lastenkaltaiseksi. Me saamme elää Jumalan sanan opetuksen valossa, jotta noudattaisimme Jumalan tahtoa. Martti Luther selittää sitä: Hyvä enkeli olkoon kanssani, ettei paha vihollinen saisi mitään valtaa minuun.
Mikkelinpäivänä puhutaan siis enkeleistä. Emme palvo enkeleitä, vaan ne ovat Jumalan palvelijoita. Uskomme perusta on luottamus Jeesukseen. Jeesus on meille näkymätön, mutta läsnä siellä missä kokoonnutaan ja rukoillaan hänen nimessään. Jeesuksen löydämme Jumalan sanassa ja sakramenteissa. Jeesuksen kohtaamme ehtoollisella, kun meidät kutsutaan taivaalliselle Karitsan hääaterialle. Jos koemme, että olemme syntisiä, olemme tervetulleita Jumalan armon aterialle. Tule rohkeasti kaikkine synteinesi vastaanottamaan syntien anteeksiantamus. Jumalaan turvaudumme, kun tunnustamme nyt uskomme.
----
Pyhäinpäivän iltajumalanpalvelus, Matt. 5: 1-12
Evankeliumissamme sanottiin: Autuaita ovat murheelliset. He saavat lohdutuksen. Kuolema on pysäyttänyt ja koskettanut meitä. Sinulle rakas kuollut henkilö ei kuitenkaan kuole sydämestäsi. Kannat sisälläsi häntä. Muisto hänestä ei kuole. Kuoleman läheisyydessä kokee omakseen Psalmin rukouksen: Syvyydestä minä huudan sinua, herra. Herra, kuule minun rukoukseni. Kuolema tuo julki, miten rakas poislähtenyt oli, miten syvä ihmissuhde on ollut. Sydämeen jäävä kaipaus ja rakkaus poislähtenyttä kohtaan tekee kipeää. Rakkaan ihmisen menettäminen koskee enemmän kuin pystymme sanoillamme ilmaisemaan.
Surun aikana ystävien tuki kantaa. Ymmärtävän ystävän seurassa saa vapaasti itkeä ja kertoa luopumisen tuskasta. Läheisen rakastavat ajatukset ja siunaavat rukoukset kantavat surevaa. Surun taakkaa kannetaan yhdessä.
Raamattu kertoo, kuinka Emmauksen tiellä kulki kaksi surevaa miestä. Nuo kaksi opetuslasta murehtivat heille rakkaan Jeesuksen kuolemaa. He muistelevat yhdessä vietettyjä tilanteita Jeesuksen kanssa ja Jeesuksen kuolemaa edeltäneitä tapahtumia sekä puhuivat uudesta elämän tilanteesta, jonka Jeesuksen kuolema oli heille aiheuttanut. Tämä uusi vaihe näytti masentavalta ja synkältä. Elämästä oli otettu pois jotain sellaista, jota ilman oli vaikea jatkaa elämää. Yhdessä he itkivät, surivat ja kaipasivat Herraansa. Läheisen kuolema näytti olevan heille liian suuri isku.
Mutta sitten Jeesus tuli kulkemaan heidän kanssaan. He eivät tunteneet häntä. Jeesus oli kiinnostunut näistä miehistä. Hänellä oli aikaa heille. Hän kuunteli heidän murhettaan. Juuri sellaista tukijaa nämä matkalaiset kaipasivat. Vähitellen alkoi heidän tuskansa vähentyä. Tilalle tuli hiljainen toivo ja ilo. Suuri taakka huojentui heidän hartioiltaan.
Samalla lailla Jeesus haluaa kulkea meidänkin kanssamme surun aiheuttaman ikävän aikana ja ottaa meiltä pois raskaat ja vaikeat taakkamme. Hän itkee itkevien kanssa ja lohduttaa surevia. Hän tahtoo olla lähellä teitä tänä vuonna rakkaan ihmisen menettäneitä omaisia.
Te saatte sanoa hiljaisessa rukouksessa Herralle hätänne ja huolenne.
Saatte kertoa hänelle sydämenne tuskan. Jeesuksen
vastaus sinulle sureva voi olla tällainen: Olet menettänyt paljon. Ajalliseen
elämään kuuluu myös raskaita
taakkoja. Mutta minä olen sinun kanssasi ja siunaan sinua. Siunaan sinua
murheesi keskellä ja murheesi kautta. Tahdon olla niiden turva, jotka luottavat minuun ja haluan löytää eksyneet ja osoittaa armoni niillekin, jotka ovat minusta etäällä.
Saamme esittää huolemme Herralle rukouksessa. Rukoukseksi muuttunut suru on lohdutettu suru. Psalmissa sanotaan: Autuaat ne ihmiset, joilla on voimansa sinussa, joilla on mielessänsä pyhät matkat. Kun he käyvät kyynellaakson kautta, he muuttavat sen lähteiden maaksi. He käyvät voimasta voimaan.
Evankeliumi kertoo, että kun Jeesus oli aikansa kuunnellut matkaajia, hän lohdutti heitä selittämällä Jumalan sanaa. Raamatun lupauksista he saivat rohkaisua. He kokivat sen voiman antajana. Jumalan sanan taivaallinen matkaeväs on meillekin tänään antamassa lohdutusta ja toivoa.
Ylösnousseena Vapahtajana Jeesus ei vain lohduttanut miehiä heidän surussaan, vaan myös osoitti, että kuolemakin on voitettu. Aterialla ollessa miehet tajuavat, että Jeesus on ylösnoussut. Psalmissa todetaan: Meillä on Jumala, Jumala, joka auttaa ja Herra, Herra, joka kuolemasta vapahtaa. Ylösnousemuksen voiton sanoma kaikuu kuoleman varjon maassa ja tuo tullessaan uuden toivon.
Meillä on aina lupa tulla Jeesuksen luo. Saamme rukoilla: Anna syntini anteeksi, tule elämääni ja johdata minut taivaaseen. Jumalan suurista teoista ja uudesta mahdollisuudesta meille ihmisille kertoo myös uskontunnustuksemme, johon nyt saamme yhtyä:
----
Saarna
13.11.2016 Kangasniemen kirkossa
Matt. 25: 1-13, Valvomisen sunnuntai, isänpäivä
Olen joskus esitellyt itseäni, että olen yksinkertainen pappi ja nelinkertainen pappa. Kolme poikaani ja heidän perheensä ovat minulle läheisiä. Siksi isänpäivä on minulle tärkeä. Siksi olen tavannut näinä päivinä lasteni perheitä ja tehnyt kaikkea kivaa heidän kanssaan. Heidän puolestaan myös rukoilen joka päivä. Olkoon tämä päivä rohkaisemassa meitä isiä ja isoisiä omassa elämässämme ja kutsumuksessamme. Olemme tärkeitä lapsille ja lastenlapsillemme.
Häät olivat tärkeimpiä ja suurimpia juhlia israelilaisessa kylässä. Juhlallisuuksien huippuna sulhanen nouti morsiamen tämän isän kodista. Kun sulhasen saattue alkoi lähestyä puolen yön aikoihin, lähdettiin morsiamen kodista häntä vastaan. Häämenojen morsiusneidot olivat morsiamen ystävättäriä, jotka ennen sulhasen tuloa lauloivat morsiamen kodissa häälauluja.
Monet tekijät, kuten matkan pituus, maaston vaikeakulkuisuus tai huono sää saattoivat viivyttää sulhasen saattuetta sen matkalla kohti morsiamen kotia. Saattuetta vastaan menevien oli varauduttava ehkä pitkäänkin odottamiseen. ymmärtäväiset vastaanottajat varasivat mukaansa riittävästi öljyä mahdollista odotusta varten. Öljyn hankinta viivästytti viiden tytön lähtöä niin, että he myöhästyivät kulkueesta. Häätalon ovi ei enää auennut heille. Sulhanen ei tuntenut vieraan kylän tyttöjä.
Tämä evankeliumin kohta on puhutteleva ja vakava. On vaikea puhua tästä aiheesta. Tyhmien morsiusneitojen kohtalo pysäyttää. Hekin odottivat sulhasta, mutta jäivät häätalon ulkopuolelle.
Kymmenen morsiusneitoa näyttävät ulkonaisesti samanlaisilta. Samoin uskova ja uskonnollinen nimikristitty näyttävät ulkonaisesti samanlaiselta. Uskovan ja nimikristityn välillä on eroa. Kaikkialla missä on aitoa uskoa, toimii sen rinnalla nimikristillisyys ja kuollut uskonnollisuus. Tämän eron huomaamiseen tarvitaan Pyhän Hengen lahjoittama hengellinen näkökyky. Aikamme suurin harha on uskonnollinen nimikristillisyys, mikä ammentaa sisältönsä liberaaliteologiasta.
Uskovalla ja nimikristityllä voi olla samantapainen osallistuminen kristilliseen toimintaan. Nimikristitylle se on samanlaista kuin käydä missä tahansa harrastustoiminnassa, uskovalle kaikki kristillinen toiminta on uskon leviämiseksi ja vahvistumiseksi, että mahdollisimman moni pelastuisi. Ero on se, että uskova tulee jatkuvasti synteineen Jumalan uudistamaksi, mutta nimikristitty ei halua nöyrtyä Jumalan edessä. Hänelle puhe kääntymisestä ja uskoon tulemisesta on vastenmielistä ja vastustettavaa.
On Jumalan tahto, että teemme hyviä tekoja. Nimikristitty luulee niiden perusteella olevan pelastettu. Hyvät teot ovat kuitenkin vain seurausta uskosta. Uskova elää jatkuvasti armon varassa. Uskova ei ole yhtään parempi ihmisenä kuin toiset, mutta hänelle tärkeintä on turvautua Jeesukseen syntien anteeksiantajana. Nimikristitty ei ole turvautunut Kristuksen Golgatan uhrityön ja Kristuksen veren pelastavaan voimaan. Nimikristitty voi olla uskonnollinen, mutta se ei ole sama kuin olla uskossa.
Koskettavinta on tämä: niin kuin sekä viisaat että tyhmät morsiusneidot odottivat sulhasta, samoin uskova ja uskonnollinen nimikristitty ovat rinta rinnan Kristuksen toista tulemusta odottavassa seurakunnassa. Nimikristillisyyden harhaa ovat nämä ajatukset: Kaikki pääsevät taivaaseen, kaikki uskonnot ovat samanarvoisia, kaikkia uusia ajatussuuntia pitää suvaita, pitää toimia ajan hengen mukaan. Uskova pitäytyy muuttumattomaan Jumalan sanaan. Se on hänelle uskon ja elämän ylin ohje. Murheellisinta on, jos liberaaliteologinen uskonnollisuus syrjäyttää aidon uskon.
Tyhmä morsiusneito kuvaa Jumalasta vieraantunutta, joka ei tajua kristillisestä uskosta sen todellista sisältöä. Kirkko on hänelle vain ulkonainen laitos ja sen toiminta kaunista harrastamista. Rukoileminen on eräs apukeino hädässä tai toiveiden esittämisen paikka. Mutta hänen silmänsä ei ole avautunut näkemään hengellistä maailmaa. Häneltä puutuu hengellinen viisaus ja näkökyky.
Totta kai kaikki uskovat ja nimikristityt ovat kerran pyhässä kasteessa saaneet uudestisyntyä ja pelastua. Olemme päässeet jäseniksi Kristuksen morsiusseurakuntaan. Mutta tänä päivänä nimikristitylle Jeesus ei merkitse mitään. Jeesus ei kuulu hänen elämäänsä pelastajana ja vapahtajana.
Kaikki kymmenen morsiusneitoa kuvaavat kristittyjä, Jumalan lapsiksi kastettuja. Mutta kaikki eivät elä kasteessa saamansa lahjan varassa. Ihminen voi luulla, että hyvät teot pelastavat hänet. Samanaikaisesti kuitenkin hänen uskonsa, turvautuminen Jeesukseen syntien anteeksiantajana on kuollut. Uskon öljyä ei enää olekaan hänen astiassaan.
Hätkähdyttävimmin tyhmien morsiustyttöjen kohtaloa kuvaa Jeesus vuorisaarnassaan, jossa jopa hengellisessä toiminnassa oleva voi jäädä taivaan ulkopuolelle: "Ei jokainen, joka sanoo minulle: Herra, Herra, pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen isäni tahdon. Monet sanovat sinä päivänä: Herra, Herra. Sinun nimessäsihän me profetoimme, sinun nimessäsi me karkotimme pahoja henkiä ja sinun nimessäsi teimme monia voimatekoja. Mutta silloin he saavat minulta vastauksen: En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryydentekijät." Tässä mainittu taivaallisen isän tahto on, että me hyväksymme Jeesuksen pelastajaksemme emmekä yritä itse pelastaa itseämme, esimerkiksi hyvillä töillämme ja ulkokultaisella kristillisyydellämme. Tärkeintä on pitää yhteys Jeesukseen kunnossa. Silloin Jeesus tuntee meidät, kun hän palaa takaisin.
Myös Luukkaan evankeliumissa on tähän vertaukseen liittyvät sanat: "Tulee hetki, jolloin talon isäntä nousee ja sulkee oven. Kun te sitten seisotte ulkona, kolkutatte ovelle ja huudatte: 'Herra, avaa meille!', hän vastaa: 'Keitä te olette? En tunne teitä. Silloin te alatte selittää: 'Mehän söimme ja joimme sinun kanssasi, ja sinä opetit meidän kaduillamme.' Mutta hän sanoo: 'Keitä te olette? En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, kaikki te vääryydentekijät.'
Varmasti kukaan meistä ei haluaisi olla häätalon ulkopuolelle jäävien tyhmien morsiustyttöjen joukossa. Tämän sunnuntain aihe on Valvokaa. Jos olemme nukahtaneet synnin uneen, nyt voisi olla heräämisen aika. Kun herätyskello pirisee aamulla, katkaisee se unen ja ihminen havahtuu todelliseen maailmaan. Samoin Pyhä Henki herättää Jumalasta etääntyneen lapsensa takaisin uskon tielle. Herää valvomaan, on tämän sunnuntain kutsu kaikille, joiden usko on kylmentynyt.
Monesti hengelliset laulut selittävät sattuvasti Jumalan sanaa. Tuo äsken laulettu virsi 151 jo mainosti opasti meitä, miten pääsemme takaisin uskoon ja pelastukseen. Siinä todetaan muun muassa: Sytytä lamput palamaan ja öljystäsi loistamaan. Häävaatteet pidä puhtaina Jeesuksen veren voimalla. Tärkeintä on valvoa ja lamput palavina odottaa Jeesuksen paluuta.
Jeesuksen luokse saamme tulla syntisinä ja pyytää häntä elämäämme syntien anteeksiantajana ja vapahtajana. Jumalan eteen tulemme kun nousemme tunnustamaan yhteisen uskomme.
----
Saarna Kangasniemen kirkossa 27.11.2016
1. adventtisunnuntai, Mark. 11: 1-10
Koko Jeesusta edeltävä aika oli suurta adventin aikaa. Jo ennen maailman luomista Jeesus lupasi Taivaan Isälle tulla pelastamaan koko maailman. Näin Jumalalla oli olemassa hyvä suunnitelma koko ihmiskuntaa varten. Luodessaan ihmisen Jumala tiesi, että tämä tulisi lankeamaan syntiin. Mutta hän halusi luoda ihmisen rakkautensa kohteeksi. Kun ihminen lankesi syntiin, lausui Jumala jo silloin ensimmäisen lupauksen kerran syntyvästä Vapahtajasta.
Vanha Testamentti kertoo Aabrahamista polveutuvan Israelin kansan vaiheista. Israelin kansan keskuudessa oli profeettoja, jotka ilmoittivat Jumalan tahdon. Näihin viesteihin liittyi lupauksia tulevasta Messiaasta. Valitun kansan uskonnolliseen elämään kuului uhrata eläimiä syntien sovitukseksi, kunnes Jeesus maailmaan tultuaan kuolisi kertakaikkisena uhrina meidän puolestamme. Monet sukupolvet odottivat, milloin Jumalan lupaus Messiaan syntymisestä toteutuisi.
Adventti- ja jouluaika on tavallisesti lähentämässä ihmisiä Jumalaansa ja lähimmäisiinsä. Näin myös meillä haluamme tulla laulamaan Hoosiannaa ja tulevina viikkoina kauneimpia joululauluja. Haluamme kuulla evankeliumin ilosanoman pimeän vuoden ajan keskellä. Myös ihmiskontaktit lähenevät joulukorttien ja - lahjojen sekä muiden tervehdysten kautta. Jos tuleva adventti- ja jouluaika on näin lähentämässä meitä Vapahtajaamme ja toinen toisiimme, voimme olla tyytyväisiä. Saamme olla yhdessä vastaanottamassa maailman Vapahtajaa, ei vain yleisesti, vaan jokainen omaan elämäänsä.
Jeesus toivotetaan Hoosianna - huudoin tervetulleeksi kirkkoomme, koteihimme ja elämäämme. Kuitenkin joudumme kysymään: Onko Jeesuksella tilaa? Muistan yhden joulujuhlan, johon ei haluttu mitään kristillistä. Joku jopa paheksui sitä, että kirkko on keksinyt Jeesuksen jouluun. Kuitenkaan hän ei tajunnut, että Jeesus on paras joululahjamme. Johanneksen jouluevankeliumissa todetaan: Jeesus tuli omiensa tykö, mutta hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan. Onneksi tämä kohta jatkuu sanoilla, joita siteeraan mielelläni: Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskoivat hänen nimeensä.
Vaikka Jeesus otettiin juhlavasti vastaan Jerusalemissa, ei kansanjoukko ollut muuttunut sisimmässään. Heidän uskonsa oli vain pinnallista. Sisimmässä ei ollut Jeesuksen tuntemista. Tästä tulee mieleen Paavo Ruotsalaiselle lausutut sanat: Yksi sinulta puuttuu, ja sen mukana kaikki: Kristuksen sisällinen tunteminen. Hetkiuskonnollisuus ja elävä usko ovat etäällä toisistaan.
Ihmisjoukot ehkä tietämättään toivottivat Jumalan Pojan tervetulleeksi kärsimään ja ristinkuolemaan heidän ja meidän syntien puolesta. Oikeastaan juuri siksi, että Jeesus uhrikuolemallaan on lunastanut meidät, hän ansaitsee saada meidän vaatteemme ja puunoksamme kulkutielleen. Surullista on, että muutamaa päivää myöhemmin heidän huutonsa oli muuttunut ristiinnaulitse - huudoiksi. Aina on ollut kaksi joukkoa: Ne, jotka huutavat Hoosianna, Tule Herra Jeesus ja ne, jotka huutavat ristiinnaulitse, emme tarvitse Jeesusta.
Onko niin, että meidänkin into kristillisiin asioihin lopahtaa, kun adventin ja joulun juhla-aika on juhlittu ja arki taas alkaa. Käykö, niin, että sana ei tulekaan lihaksi meidän elämässämme. Juhlimme Herran tulemista keskellemme, mutta saako hän pysyvän tilan sydämissämme? Ihmiset Jerusalemissa varmaan ajattelivat, että Jeesus vain pistäytyy heidän luonaan. Sitten häntä ei enää tarvita. Hetken innossa voidaan huutaa Hoosianna, mutta sitten voidaan jo kääntyä häntä vastaan ristiinnaulitse - huudoin.
Jeesus ei ole vain adventin ja joulujuhlien tunnelman luoja, joka hetken päästä joutaa pois, vaan hän on koko elämää varten. Jotta Jeesus voisi saada sydämissämme pysyvän olotilan, kannattaa mahdollisimman usein olla Jumalan sanan kuulossa. Juuri täällä kirkossa saamme opastusta pysyä Jumalan tahdon mukaisella tiellä. Näin uuden kirkkovuoden alussa voimme oikein ottaa tavaksi käydä mahdollisimman usein kirkossa. Te hokkalaiset olette hyvänä esimerkkinä, että ihan kyläkuntana voi tulla kirkkoon. Haastan myös muita kyliä valitsemaan pyhäpäivän, jolloin tullaan koko kylän väellä kirkkoon. Tänne saa tulla kohtaamaan Vapahtajan minä tahansa kirkkovuoden pyhänä.
Tärkeintä on olla siellä, missä julistetaan armon ja sovituksen sanomaa. Sanaa siitä, miten syntinen ihminen, minä ja sinä, voi pelastua. On hienoa, jos uskomme ja jumala-suhteemme uudistuu. Tämä päivänä Jumala haluaa uudistaa elämämme. Heprealaiskirjeessä sanotaan: Pankaamme mekin pois kaikki, mikä meitä painaa, ja synti, joka niin helposti meidät kietoo, ja juoskaamme kestävinä edessä olevassa kilvoituksessa, silmät luotuina uskon alkajaan ja täyttäjään Jeesukseen. Joka siis kuulee evankeliumin sanan Jeesuksesta syntiensä sovittajana ja anteeksiantajana ja ottaa sen uskossa vastaan, saa vapautuksen syntien rangaistuksesta ja saa vastaanottaa iankaikkisen elämän. Tällainen ihminen huutaa Jeesusta avuksi.
Jeesuksen avuksi huutaminen sisältyy Hoosianna- huutoon. Hoosianna tarkoittaa "oi auta, oi pelasta". Hoosianna voi olla sinun ja minun huuto Vapahtajan puoleen. Se on Jeesuksen tuloa odottavan elävän seurakunnan rukousta. Minua itseäni on puhutellut erään papin sana, että hän jokaisessa saarnassaan pyrkii ohjaamaan ihmisiä uskoon. Hänen saarnansa päättyy usein niin sanottuun syntisen rukoukseen, jossa saa antaa koko elämänsä Jeesukselle esimerkiksi "oi auta, oi pelasta" Hoosianna- rukouksin. Niinpä mekin rukoilemme tämän syntisen rukouksen: Jeesus, tarvitsen sinua, oi auta, oi pelasta. Ota vastaan minut, anna kaikki syntini anteeksi ja tule elämääni. Tahdon seurata sinua. Aamen. Jeesus sanoo: Sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos. Jumalan luokse tulemme myös uskontunnustuksessamme, jonka saamme nyt yhdessä lausua.
---
Saarna Inkerin kirkon Kelton kirkoossa 4.12.2016
2. adventtisunnuntai, Luuk. 12:35-40
Adventin aika on Jeesuksen odottamista. Ensinnäkin odotamme Vapahtajan syntymäjuhlaa, toiseksi Jeesus tulee yhä uudelleen keskellemme sanassa ja sakramenteissa, ja kolmanneksi odotamme hänen toista tulemistaan. Kerran Kristus-kuningas tuli luoksemme nöyränä ja vaatimattomasti, mutta kerran hän on tuleva takaisin suuressa voimassaan ja kunniassaan. Nämä kaksi tapahtumaa liittyvät erottamattomasti yhteen. Niin kuin Jeesuksen ensimmäinen tuleminen maailmaan oli yllättävä, samoin hänen toinen tulemuksensa yllättää kaikki.
Me elämme armonaikaa, näiden kahden suuren tapahtuman, Kristuksen ensimmäisen ja toisen tulemuksen, välistä aikaa. Tälle hetkelle antaa merkityksen sekä se, mitä kerran on tapahtunut, että se, mitä kerran tulee tapahtumaan. Saattaa olla, että odotamme Kristuksen syntymäjuhlaa mutta emme hänen paluutaan. Silloin joulun odotuksemme saattaa keskittyä vain johonkin maalliseen ja katoavaan.
Jumalan sana kehottaa meitä odottamaan hartaasti ja innokkaasti Kristuksen paluuta. Jeesuksen paluun odotus näyttää meille, uskommeko ja turvaudummeko me todella häneen. Jos Jeesuksen paluun odotus hiipuu, on se merkkinä siitä, että suhteemme häneen ei ole kunnossa. Mutta jos todella uskomme sydämessämme, että Jumalan Poika syntyi ihmiseksi meidän tähtemme ja meitä varten, meidän Vapahtajaksemme, emmekö me myös odota ja toivo, että pääsemme hänen luokseen Jumalan kirkkauteen?
Me elämme aikaa, jolloin Kristuksen tulemisen odotus on heikkoa. Siihen voi olla monia syitä. Se voi olla jopa merkkinä siitä, että Jeesuksen paluu on lähellä. Jeesus tulee aikana jona emme odota häntä. Syynä siihen voi olla hyvät elämän olosuhteet. Aineellisen hyvinvoinnin keskellä odotus voi hiipua. Syynä voi olla myös virheet, joita Jeesuksen paluun julistamisessa on tehty. Olen itsekin kuullut mitä ihmeellisimpiä lopun ajan ennustuksia. Ne ovat vaikuttaneet omaa tarkoitustaan vastaan.
Meidän aikamme tarvitsee selkeää ja tervettä julistusta Jeesuksen paluusta. Ennusmerkeistäkin on saarnattava, koska ne pitävät meitä valveilla. Danielin kirjassa sanotaan, että profetiat on sinetöitävä lopun aikaan asti. Paljon siitä, mikä menneille sukupolville on ollut arvoituksellista, alkaa meille olla selvää.
Joskus odotamme mielellämme jotakin tilannetta, joskus taas ei. Koululainen on saanut kiitettävän kokeesta. Hänestä on mukava odottaa vanhempien saapumista töistä kotiin. Jos sen sijaan hän on tehnyt jotakin väärää, silloin hän odotakaan riemulla vanhempien näkemistä. Onko Jeesuksen takaisin tuleminen meille riemullinen vai pelottava tapahtuma?
Jumalan sana haluaa tänäänkin rohkaista sellaiseen uskoon ja toivoon, mikä kestää. Sitä ei hetkauttaa vaikka kokisimme ikäviäkin ajan merkkejä ja maailman tapahtumia. Jos asiamme on kunnossa Jumalan kanssa, olemme turvassa, vaikka maailman tapahtumat etenisivät järkyttävällä tavalla. Kun Jeesus kuvaa lopun ajan tapahtumia, hän vakuuttaa: Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani ei koskaan katoa. Oikeastaan vietämme jatkuvasti viimeistä päivää. Siksi voimme jatkuvasti myös iloita, että Jeesus saapuu kerran.
Kerran rippikouluisoisten kurssilla nuoret puhuivat mielellään Taivaan Isästä. Heidän puheistaan huokui luottamus Taivaan Isän rakkauteen. He olivat ikään kuin Taivaan Isän tallessa. Heille kristillinen usko oli kirkastunut turvallisena asiana. Elämme jatkuvasti lopun aikaa. Jos olemme Kristuksen omia ja odotamme hänen paluutaan, olemme jatkuvasti Taivaan Isän tallessa.
Olemme turvassa silloinkin kun evankeliumimme kuvaama ahdistus ja epätoivo vallitsevat ja taivaitten voimat järkkyvät. Tämä toivo ei ole keinotekoista luuloa, vaan se on todistusta kestävästä Jumalan sanan perustasta, vaikka kohtaisimme vaikeitakin aikoja ennen Jeesuksen paluuta. Saat olla Taivaan Isän tallessa niin hyvinä kuin pahoinakin päivinä. Vaikka emme tietäisikään, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, tiedämme kuka on tulossa. "Ja silloin he näkevät ihmisen Pojan tulevan pilvessä suurella voimalla ja kirkkaudella."
Evankeliumissamme puhutaan siitä sukupolvesta, joka elää silloin kun Jeesuksen kuvaamat Ihmisen Pojan tulemusta edeltävät merkit tapahtuvat. Samalla lailla kuin viikunapuu puhkeaa lehteen keväällä, niin voidaan päätellä, että kesä on lähellä. Samoin, kun näette Raamatun ennustukset lopunajoista tapahtuvan, tietäkää, että Jumalan valtakunta on lähellä. Apostolien ajoista asti on odotettu Herraan tuloa ja silti Jeesus on sanonut "Minä tulen pian". Vain Isä tietää, milloin kaikki tapahtuvat.
Toisena adventtina lausumme "Tule Herra Jeesus". Se on valvovan ja Kristuksen tulemusta odottavan seurakunnan rukous. Olkoon se meitäkin rohkaisemassa uskossa, toivossa ja rakkaudessa. Tule Herra Jeesus.
----
3. adventtisunnuntai, Matt. 11: 11-19
Päivän evankeliumi kuvaa kahta erilaista saarnamiestä, Johannes
Kastajaa ja Jeesusta. Se myös kuvaa, miten heidän sanomaansa ei haluttu ottaa
vastaan.
Johannes Kastaja on suurin maailmaan syntyneistä ja pienin taivasten
valtakunnassa on suurempi kuin hän. Tämä lause saattaa vaikuttaa
ristiriitaiselta. Miten me ymmärrämme sen? Kuka voisi olla pienin taivasten
valtakunnassa? Hän on Jeesus. Hän on itse sanonut: Joka teistä tahtoo suureksi
tulla, hän olkoon kaikkien orja, niin kuin Ihmisen Poikakaan ei tullut
palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä kaikkien edestä.
Jeesus siis syntyi ihmiseksi ja otti orjan muodon. Jeesus nöyrtyi
pienimmäksi, mutta onkin suurempi kuin merkittävin saarnamies maailmassa.
Jeesus antoi suuren arvon Johannes Kastajalle, mutta luvattuna Messiaana oli
häntä suurempi.
Monia Raamatun lukijoita hämmentää myös tämä lause: Jotkut yrittävät
väkivalloin temmata taivasten valtakunnan itselleen. Kun suuri määrä ihmisiä
otti innolla vastaan ensin Johanneksen ja myöhemmin Jeesuksen sanoman, he
suorastaan tempasivat Jumalan valtakunnan itselleen, Tosin oli paljon niitäkin,
jotka torjuivat sen luotaan.
Luukkaan vastaava kohta kuuluu näin: Lain ja profeettojen aika kesti
Johannekseen asti. Siitä lähtien on julistettu hyvää sanomaa Jumalan
valtakunnasta. Ja jokaista vaaditaan tulemaan sinne.
Maininta "Ihmiset yrittävät väkivalloin temmata taivasten valtakunnan
itselleen" voi viitata myös Johannes Kastajan ja Jeesuksen väkivaltaiseen
kohtaloon. Mutta hyökkääjät eivät saaneet Jumalan valtakuntaa itselleen. Niin
kuin Martti Lutherin virressä sanotaan "Jos veis he henkemme, osamme,
onnemme... vaan meidän iät on Jumalan
valtakunta". Jos Jumala on meidän puolellamme, olemme voittajia.
Evankeliumimme kuvaa kahta erityyppistä sanajulistajaa. Onko ollut
suurempaa herätyssaarnaajaa kuin Johannes Kastaja. Hänellä oli rohkeus sanoa
mahtimiehillekin totuus. Hän osasi pistää omantunnon kipeään kohtaan. Hän
pelästytti tulevalla tuomiolla. Hänen saarnassaan puututtiin yhteiskunnan
epäkohtiin. Ja huomiota herätti hänen karu pukeutumisensa ja ankara
elämäntapansa.
Entä sitten Jeesus? Hän oli ihmisläheinen julistaja, opettaa niin kuin
se, jolla on valta, lohduttaa, rakastaa, on vapaa muodollisuuksista, on terävä-älyinen
ja terapeuttisesti lämmin.
Näillä miehillä ei ollut vain sanoja, vaan myös näkyviä tuloksia
puheista. Raamattu todistaa Johanneksesta: Juudean ja Jordanin seudulla monet
tunnustivat syntinsä ja heidät kastettiin. Ja Jeesuksesta: Sokeat näkivät,
kuurot kuulivat, rammat hyppelivät, pitaaliset puhdistuivat ja kuolleita
herätettiin.
Mikä on tulos näiden miesten työstä? Ei kelvannut iloinen häälaulujen
soitto, eivät myöskään itkuvirret. Ihmiset torjuivat heidät. Juutalaiset eivät
ymmärtäneet Johannes Kastajan askeettisuutta. Jeesuksessa kauhisteltiin sitä,
että hän seurusteli ja aterioi publikaanien ja syntisinä pidettyjen ihmisten
kanssa. Mikään ei ollut ihmisten mieleen.
Jumalan valtakunnassa ei voi miellyttää ihmisiä. Johannes Kastaja,
kuten myös monet Vanhan Liiton profeetat, oli oman aikansa äänitorvi. Löytyykö
enää sellaista? Eksyttävien virtausten ja maailman pahuuden lisääntyessä
toivotaan, että pasuuna antaa selvän äänen. Varmasti sen esittäjä saa
vastustusta. Hänet leimataan ahdasmieliseksi. Hänet pitää masentaa ja vaientaa.
Sitä vastustusta voi tulla jopa kirkon sisältä.
Kerran eräs vapaa-ajattelija ja eräs uskova keskustelivat televisiossa
elämän perimmäisistä kysymyksistä. Jumalan kieltäjänä tunnettu vapaa-ajattelija
syytti kristillistä toimintaa henkiseksi painostamiseksi. Usko Jumalaan oli
hänelle pakoa elämän todellisuudesta. Olennaista hänelle uskonasioissa oli
kirkon rahavarat ja keskiaikainen miekkalähetys. Mutta hengellisessä
sokeudessaan hän ei ollut tajunnut evankeliumin ydintä. Kun sanoma maailman
Vapahtajasta ja pelastuksesta ei kelpaa, täytyy luoda hienoa oppeja maailman
synnystä, elämän tarkoituksesta, totuudesta ja kuoleman jälkeisestä elämästä.
Elämän ohjeeksi ei kelpaakaan Raamatun sana vaan ihmisfilosofia. Useat haluavat
palvella jumalaa, mutta vain neuvonantajina.
On ihmisiä, joille kristinuskossa on paljon huomauttamista. Vikaa voi
löytyä papeista ja uskovista. Kritiikki voi olla myös aiheellista. Saatetaan
pettyä Jumalan valtakunnan työntekijöihin, mutta Jumalaan ei koskaan tarvitse
pettyä.
He moittivat myös kristillistä sanomaa. Se voi olla liian ankara ja
vanhanaikainen. Tai se voi olla liian lempeä, heikko ja passiivinen. Toisinaan
se on liian syvällinen ja toisinaan liian pinnallinen. Missään tapauksessa se
ei miellytä. Sitä pitää uudistaa joka suhteessa. Mutta Jumalan tahto ei ole
meidän mielemme mukainen. Ei ole meidän asiamme muuttaa kristinuskoa, vaan
kristinuskon tehtävä on muuttaa meidät.
Kyse voi olla verukkeista, kun kristinusko ei kelpaa. Kristinoppimme
kirjoittaa Jumalan sanan hylkäämisestä: Ihminen esittää silloin monenlaisia
puolusteluja voidakseen välttyä asettumasta Jumalan kasvojen valkeuteen. Näin
hän vaipuu yhä syvemmälle suruttomuuteen ja paaduttaa sydämensä.
Tänä sunnuntaina kysytään, kelpaako Jumalan sanansaattajien esittämä
sanoma meille? Kaikki saavat tulla armoa omistamaan. Lain maahan lyömille, oman
viheliäisyytensä tunteville, niille, jotka eivät pysty muuttamaan itseään
paremmiksi ja kaikille syntisille kaikuu ilosanoma: Herra tulee, hän saapuu.
Meille synnin laaksossa vaeltaville koittaa lupaus: Kristus on ilmestynyt
Vapahtajaksemme. Jeesus haluaa kohdata Sinut ehtoollispöydässään. Monet ovat suorastaan
rynnänneet innoissaan jumalan valtakuntaan. Mekin saamme tulla hänen armopöytäänsä
ja avata sydämemme Vapahtajallemme. Sitä, joka tulee Jeesuksen luokse, hän ei
heitä ulos. Jumalan luo tulemme, kun nousemme tunnustamaan uskomme.
------
Saarna Kangasniemen kirkossa 26.12.2017
Tapaninpäivä, Luuk. 12: 8-12
On suuri hyppäys siirtyä joulun riemujuhlasta marttyyrien järkyttävän ja verisen muiston äärelle. Tuntuu kuin tapaninpäivä särkisi joulun idyllin. Kristikunta kuitenkin haluaa juhlansa keskellä muistaa kaikkia niitä, joita on vainottu ja vainotaan uskonsa takia.
Viime vuonna kristittyjä vainottiin 65 maassa, 350 miljoonaa kristittyä koki vainoa ja noin 7000 kuoli uskonsa takia. Nykyään kristittyjä vainotaan enemmän kuin milloinkaan aikaisemmin maailman historiassa. Monessa maassa myös valtiot tukevat vainoja. Kristityksi kääntyminen on monessa maassa hengenvaarallista. Vainoa esiintyy monella eri tavalla: esimerkiksi on pahoinpitelyä tai estetään eteneminen työ- tai opiskelu-uralla. Kaikkein voimakkainta vaino on Pohjois-Koreassa, sitten tulevat Irak, Eritrea, Afganistan ja Syyria. Seuraavina tulevat Pakistan, Somalia, Sudan, Iran ja Libya. Suurin osa näistä 10 kärjessä olevista maista on muslimivaltioita. Otan lainauksen Marttyyrien ääni -lehdestä ja Open Doors -järjestön kotisivuilta. Näissä kuvataan miten vainoaminen käytännössä totetuu.
Talib pakeni Pakistanista Thaimaahan vuonna 2009. Häntä syytettiin islamin loukkaamisesta kotipaikkakunnallaan.... Tapahtuma johti sadan kristityn kodin tuhoamiseen ja seitsemän kristutyn surmaamiseen. Talib piileskeli Pakistanissa kahden vuoden ajan, kunnes pääsi pakenemaan Thaimaahan. Tämän tapahtuman jälkeen tuhannet kristityt pakenivat Thaimaahan toivoen pääsevänsä turvaan jonnekin länsimaahan.
Thaimaassa on tällä hetkellä noin 11 500 pakistanilaista turvapaikanhakijaa.... Pakistanilaisten kristittyjen asemaa on pyritty helpottamaan sen jälkeen, kun heidän ahdinkonsa on tullut maailmanlaajuiseen tietoon uutisoinnin kautta. Heidät, jotka ovat jääneet maahan ilman virallista lupaa, on suljettu pidätyskeskuksiin. YK:n edustajia on moitittu siitä, että he eivät ymmärrä Pakistanin kristityillä olevan todellinen vaara joutua vainon kohteeksi, jos he palaavat kotimaahansa. Suuret perheet asuvat pienissä huoneissa. Pulaa on ruosta ja lääkkeistä. Lasten koulunkäynti on vaikeaa, usein jopa mahdotonta kieliongelmien takia. Intialainen pastori Viji Zachariah on työskennellyt lähetystyössä Thaimaassa vuodesta 2014 lähtien. "Viimeisen kahden vuoden aikana olen tehnyt työtä auttaakseni näitä ihmisiä. Työtä on paljon, mutta hallituksen politiikka ja taloudellisen ja lainopillisen avun puute tekevät siitä hyvin vaikeaa. Turvapaikanhakijat Thaimaassa ovat pääasiassa Pakistanin kansalaisia ja tosiasia on, ettei perusihmisoikeuksia kunnioiteta tässä maassa. Hallitus katsoo, että kaikki turvapaikanhakijat ovat laittomia maahanmuuttajia. Heidät pidätetään, jos he yrittävät saada apua sairauksiinsa tai ostavat ruokaa kaupasta. Eräs raskaana oleva pidätettiin kotona. Hän kuoli vankilassa, koska ei saanut ajoissa lääketieteellistä hoitoa."
Turvapaikanhakijan elämä täällä on pelkkää kurjuutta. He eivät saa hakea taloudellista tai oikeusapua, eivät saa ottaa vastaan palkallista tai palkotonta työtä. Jos he tekevät niin, poliisi pidättää heidät ja vie pidätyskeskukseen.
Pastori Edvin on itse paennut vainoa Pakistanista vaimonsa ja tyttärensä kanssa Bankokiin. Heidän kolme lastaan ovat yhä Pakistanissa ja joutuvat piileskelemään maan alla. "Ihmiset kohtaavat todella vaikeita tilanteita täällä."
Suomessa eri puolueiden kansanedustajat ovat perustaneet parlamentaarisen tukiryhmän ajamaan vainottujen kristittyjen asemaa. Marttyyrien Ääni toimii asiantuntijana tässä työryhmässä. Työryhmän ensimmäisiin tehtäviin kuuluu pakistanilaisten kristittyjen asian ajaminen Thaimaassa. Muistattehan rukouksin ttyöryhmää ja heidän tärkeää työtään, samoin kuin Pakistanin vainottuja kristittyjä.
Toisen lainauksen otan Alepposta. Meidänkin kirkon kelloja on soitettu tänä syksynä Aleppon uhrien muistoksi. Elämä sisällissodan runtelemassa Aleppossa ei ole ollut helppoa 28-vuotiaalle, armenialaissyntyiselle, kristitylle äidille, Kristinalle. Hän ja hänen miehensä olivat asuneet kaupungissa jo pitkään ennen Syyrian sodan alkua vuonna 2011. Heille syntyi lapsi 18 kuukautta sitten piiritetyssä Aleppossa. Vastasyntyneen kanssa eläminen sodan keskellä oli Kristinan mukaan hänen elämänsä vaikeinta aikaa.
Kun ulkona liikkumiseen tuli mahdollisuus, lähtivät Kristina, hänen miehensä ja lapsensa naapurivaltio Libanoniin turvaan. Perhe päätti odottaa sodan loppumista ennen paluutaan. Monet muutkin ovat lähteneet evakkoon Alepposta, ja Kristinan kotikirkon vakiokävijöistä Aleppossa on jäljellä enää kymmenesosa.
"Tiedättekö, mikä on hämmästyttävää", Kristina kysyy. "Kirkko on yhä täynnä - kaupungin sisäiset pakolaiset tulevat paikalle niiden sijaan, jotka ovat lähteneet muualle. Paikalle tulevista suuri osa on muslimeja."
Aleppon muslimialueilla taistelu on kovempaa, joten kristityt kaupunginosat ovat monelle turvasataman asemassa. Monelle muslimille tämä on ensimmäinen kerta, kun he ovat kristittyjen seurassa.
"Useat muslimit ovat aidosti yllättyneitä, kun kristityt naiset kirkoissamme palvelevat ja auttavat heitä. Heidän käsityksensä kristityistä naisista on ollut se, että he viettävät suurimman osan ajastaan yökerhoissa tanssimassa ja juomassa alkoholia. Muslimien ja kristittyjen välinen tapaaminen on ollut shokki niin heille kuin meillekin."
Myös se, että kirkot tarjoavat apua ja tukea kaikille syyrialaisille eikä vain kristityille, on hämmästyttänyt musliminaisia. "Heidän moskeijansa eivät toimi näin. Tämä on saanut monet ajattelemaan uskoa, johon heidät on kasvatettu, ja luopumaan vihamielisyydestään kristittyjä kohtaan." Muslimilapsia on myös osallistunut lapsitoimintaan, jossa Raamattu on auki päivittäin. "Heidän äitiensä mielestä on hyvä, että lapset oppivat lisää Jumalasta. Isät ovat usein jyrkempiä suhtautumisessaan."
Pikku hiljaa kokonaisia muslimiperheitä on sodan vuoksi tullut kirkon toiminnan piiriin jumalanpalveluksia myöten. "Tätä ei tapahtunut ennen sotaa. Lapset avasivat heille kirkkojen ovat, äidit tulivat perässä ja lopulta miehetkin", Kristina kertoo. "Naiset saavat kokea vapautta ja yksilöllisyyttä, joita heillä ei muslimikulttuurissa usein ole."
"Ensimmäistä kertaa historiassa muslimit tulevat itse luoksemme. Meidän täytyy vain kertoa heille hyvä uutinen; he odottavat sitä. Silloin he ymmärtävät, että kristittyjen läheisyyden tunnusmerkki on se, että kristillinen sanoma on esillä. Lisäksi heille evankeliumin julistamatta jättäminen voi olla merkki heikkoudesta."
Sodista huolimatta Kristina kuvailee kirkon tilannetta Lähi-idässä "kultaiseksi ajaksi". Jos on jotain pahaa, niin on jotain hyvääkin. Tällaiseen toivon näkökulmaan onkin saarnani hyvä lopettaa.
----
Saarna Kangasniemen kirkossa 6.1.2017
Loppiainen, Matt. 2: 1-12
Kun olin pappina edellisessä seurakunnassa, meillä seurakunnan työntekijöillä oli erilaisissa joulujuhlissa tiernapoikaesitys. Se kuvaa itämaan tietäjien saapumista Herodeksen luo ja sitä seurannutta Betlehemin seudun lastenmurhaa eli Matteuksen evankeliumin toisen luvun tapahtumia. Näitä tapahtumia muistelemme loppiaisena ja viattomien lasten päivänä. Itse esitin tiernapojissa Knihtin roolia, joka kuninkaan palvelijana teki ns. likaisen työn, kuten Betlehemin lastensurman.
Itämaan tietäjät tekivät pitkän ja vaivalloisen matkan ja saapuivat lopulta Jerusalemiin. Voimme kuvitella minkälaisen hämmennyksen muukalaisten saapuminen aiheutti Herodeksen palatsissa. Vilpittöminä matkaajina he kertoivat tulleensa kumartamaan uutta kuningasta. He olettivat, että tämä oli syntynyt kuninkaan linnassa. He eivät arvanneet minkälaisen kiihkon ja juonittelun se sai aikaan Herodeksessa. Jumalan pojan syntyminen sysäsi Herodesta paatumukseen, mutta tietäjiä se ohjasi uskoon.
Näin käy nykyäänkin: Missä Jeesus esiintyy sanassaan siellä toiset paaduttavat sydämensä ja toiset uskovat häneen, jotta pelastuisivat. Herodes, joka oli kasvanut vanhan liiton lupausten parissa, vihastui Jumalan Poikaan. Tietäjät, jotka olivat pakanoita ja etäisiä Jumalan lupauksille, halusivat antaa Jeesukselle kallisarvoiset lahjansa ja ottaa hänet vastaan Vapahtajanaan. Näin ensimmäiset tulevat viimeisiksi ja viimeiset ensimmäisiksi.
Tähti johdatti tietäjät lähelle, mutta Raamatun kirjoitukset veivät heidät perille. Profeetta Miika oli ennustanut Messiaan syntyvän Betlehemissä ja tämä tieto vei heidät Jeesuksen luo. Yleinen ilmoitus kertoo Jumalan olevan olemassa, mutta Raamatun sana ohjaa meidät Jeesuksen luo. Jeesus on läsnä sanassaan ja se kutsuu kaikkia kansoja Jumalan yhteyteen.
Tietäjät tulivat kaksoisvirtain maasta ja Persiasta. Noilla alueilla oli juutalaisia siirtokuntia. Niiden kautta itämaiset tähtientutkijat saivat tietää, että juutalaiset odottivat Messiasta. Luukas kuvaa joulutapahtumia länsimaiden kannalta. Siinä kuvataan Rooman keisarin käskyä. Matteus taas tuo jouluevankeliumissaan esille Jeesus-lapsen merkityksen itäisille kansoille. Näin Jeesus on koko maailman vapahtaja.
Itämaan tietäjiä on myös kutsuttu kuninkaiksi ja heille on annettu nimet: Balthasar, Melkior ja Kaspar. Idän viisaiden miesten retki merkitsi pakanoiden tulemista Jeesus-lapsen luo. Loppiaisesta onkin tullut lähetystyön juhlapyhä. Paavi Leo kirjoitti aikoinaan: Meidän tulee pyhällä kunnioituksella arvostaa päivää, jolloin meidän Vapahtajamme ja Kristuksemme ensi kerran ilmestyi pakanoille. Ja meidän tulisi tänään tuntea sydämessämme sitä iloa, mikä oli kolmen idän miehen sydämessä, kun uuden tähden merkki ja johto pakotti miehiä kulkemaan eteenpäin.
Mikä on meidän elämämme johtotähti? Mitä me seuraamme? Mistä etsimme elämämme sisältöä ja tarkoitusta? Myös meidän aikanamme on itäisiltä mailta tullut monenlaisia tietäjiä. He ovat guruja, jotka eivät tule tänne etsimään ja löytämään totuutta, vaan julistamaan pakanauskonnon viisautta, itämaista mietiskelyä ja vierasta filosofiaa. Jälkikristillinen Länsi-Eurooppa on heidän lähetyskohteensa. Itämaista uskontoa ujutetaan vähän joka paikkaan: On mietiskelyä, joogaa, äiti Ammaa ja paljon muutakin, jota seurataan. Miten erilainen olikaan muinaisten tietäjien tulo länteen. Siinä ei kerätty lahjoja ja seuraajia itselleen, eikä tuotu omaa valoa palvottavaksi, vaan etsittiin Jumalan ilmoitusta ja pelastusta ihmiskunnalle.
Muita uskontoja tutkiessa näemme mitä meillä itsellämme on. Näemme mikä aarre ja valo meillä on Kristuksessa. Jumala voi käyttää ulkopuolelta tulevaa ihmistä avaamaan ymmärryksemme kuinka paljon kristillinen usko meille antaa. Mikään filosofia ei voi vetää vertoja aidolle kristilliselle evankeliumille.
Intialainen Rabi Maharaj oli aiemmin hindu ja hän kääntyi kristityksi. Kerran hän istui lentokoneessa tanskalaisen liikemiehen viereen. Tämä mies oli etääntynyt kristinuskosta ja kiinnostunut idän uskonnoista. Nyt hän oli menossa tapaamaan guruaan Intiaan.
Rabi Maharaj ihmetteli sitä paljon ja kertoi hänelle esimerkin: Ajatellaan,että Intiassa tapahtuu maanjäristys. Rikkaat intialaiset hindujohtajat eivät pane tikkuakaan ristiin hädänalaisten auttamiseksi, koska karman laki kieltää sen. Vain hyvin harva tekee tässä poikkeuksen, jos joku haluaa saada parempaa karmaa tulevassa jälleensyntymisessä. Varakkaat muslimijohtajat eivät myöskään tee mitään hädänalaisten hyväksi, koska kyseessä on Allahin langettama rangaistus.
Länsimaiset ihmiset sen sijaan auttavat, koska kristinusko on opettanut niin. Sellaisetkin, jotka eivät ole uskossa, haluavat auttaa. Länsimaissa vaikuttanut kristillinen kulttuuri on opettanut: Lähimmäistä on autettava! Ja niin apua tulee länsimaiden kristityiltä laivoilla ja lentokoneilla Intian maanjäristyksen uhreille. Silloin tanskalainen liikemies näki ensimmäisen kerran kristinuskon myönteisessä valossa.
Meidän kristittyjen johtotähti, jota me seuraamme, on Jeesuksen risti. Risti avautuu neljään suuntaan. se kuvaa maailman neljää ilmansuuntaa. Kaikkialla tarvitaan Kristuksen ristiä, mikä kuvaa sovitusta ja lunastusta ihmiskunnan puolesta. Tälle sovituksen ja lunastuksen aterialle mekin saamme tänään käydä, kun vietämme ehtoollista. Jeesuksen risti olkoon johtotähtemme, jota me seuraamme.
------
Saarna Kangasniemen kirkossa 29.1.2017
4. sunnuntai loppiaisesta, Matt. 14: 24-33
Mikä on papin tärkein tehtävä? Vastaus voi tuntua aika yllättävältä: Oman hengellisen elämän hoitaminen. Luulisi, että tärkeintä on huolehtia seurakuntalaisista ja suorittaa omat virkatehtävät. Mutta kaikkein tärkeintä on varustaa itseään hengellisesti, rukoilemalla, tutkimalla Jumalan sanaa ja kokemalla seurakunta- ja ehtoollisyhteyttä. Silloin voi myös jakaa Jumalalta saatua seurakunnalle.
Onnetonta on, jos rukous on pakkopulla, velvollisuus tai se ei maita ollenkaan. Outoa on se, jos rukoileminen on vain sitä, mitä joutuu tekemään virkatehtävissään käsikirjan mukaisesti. Evankeliumissamme Jeesus on esimerkki hengellisen elämän hoitamisesta. Hän meni vuorelle rukoilemaan. Hän halusi viipyä Jumalan edessä.
Jeesus oli edellisenä päivänä ruokkinut tuhansia ihmisiä suuren ihmeen avulla. Tämän jälkeen ihmiset halusivat tehdä hänestä leipäkuninkaan, joka tekee heidän elämänsä helpoksi ja vapauttaa heidän Rooman vallan alaisuudesta. Hän joutui näin kiusaukseen, mikä houkutteli häntä luopumaan varsinaisesta kutsumustehtävästään. Jeesus koki sen jopa henkivaltojen hyökkäykseksi. Siksi hän kävi rukoustaisteluun.
Jos ihminen on Jumalan valtakunnan työssä, hän tarvitsee Jumalalta aivan erityisen varustuksen. Hän on hengellisen sodankäynnin etulinjassa ja tarvitsee sitä varten pelastuksen kypärän, hengen miekan eli Jumalan sanan, vanhurskauden haarniskan, totuuden vyön, uskon kilven ja alttiuden kengät sekä Jeesuksen veren suojelun. Jeesus on esimerkki rukouksessa valmistautumisesta tukeviin tehtäviin. Siksi hän viipyi vuorella rukoilemassa monta tuntia ja vasta yöllä kello kolmen jälkeen lähti oppilaittensa luokse.
Jeesus tiesi koko ajan oppilaiden huolen. He joutuivat soutamaan vastatuulessa. Heidän voimansa alkoivat uupua ja väsyneinä he varmaan jo ajattelivat, miksi Jeesus jätti heidät selviämään yksin myrskyssä. Jeesus yllättää oppilaansa. Edellisenä päivänä hän oli yllättänyt kansan ruokkimisihmeellä. Nyt hän tulee veden päällä kävellen heidän luokseen juuri kun ovat jo vaipumassa epätoivoon. Saatamme rukoilla Jumalalta jotakin ja ajattelemme Jumalan vastaavan tietyllä tavalla. Mutta Jumalalla on moninkertaiset mahdollisuudet vastata rukoukseen.
Evankeliumimme tuo esille Pietarin. Pietari on aina ensimmäisenä äänessä. Hän toimii taas kerran vilkkaasti: puhuu ensin ja ajattelee sitten. Näinhän hän avasi suunsa silloinkin kun Jeesus kertoi tulevasta kärsimyksestä, ettei Jeesuksen tarvitsisi kärsiä. Jeesus joutuu silloin torumaan häntä voimakkaasti, koska Pietari ajatus merkitsi hänelle ristinkuolemasta luopumista. Ennen Jeesuksen ristinkuolemaa Pietari uhoaa seisovansa tämän rinnalla loppuun asti, mutta sitten kieltääkin Jeesuksen kolme kertaa.
Pietari lähtee kävelemään veden päällä. Aluksi Pietari näyttää onnistuvan. Varmaan hän ajattelee: katsokaa kuinka taitava minä olen. Mutta hetkeä myöhemmin hän kokee nöyryytyksen. Jeesus moittii häntä pelkuriksi. Ylpeys käy lankeemuksen edellä. Tämäkin kokemus oli hänelle Jeesuksen koulutusta kalliomieheksi, tulevan alkuseurakunnan johtajaksi.
Hetken veden päällä oltuaan Pietari katsoi sivulle ja silloin epäusko ja epätoivo valtasi hänet ja hän vajosi veteen. Kun Pietari katsoi sivulle, hän hylkäsi Kristuksen tuoman avun. Kuinka helposti käy ihmiselle, joka on ensin varma uskossaan, että kiusauksen tullessa lankeaa ja vajoaa synnin aaltoihin. On murheellista, jos on ensin palavassa uskossa ja sitten usko kylmentyy ja kadottaa ensimmäisen rakkauden Kristukseen. On helppoa katsoa muualle ja kadottaa yhteys Kristukseen.
Raamattu ei peitä Pietarin, eikä muidenkaan Raamatun suurten henkilöiden, virheitä ja heikkouksia. Raamattu on sen tähden luotettava, koska se tuo esille suurtenkin uskonsankareiden lankeemukset. Pietari oli heikko. Ratkaisevalla hetkellä hänen uskonsa ja rohkeutensa pettivät. Näin tapahtui järvellä ja samoin tapahtui myös silloin kun hän kielsi Jeesuksen. Hän ei kestänyt koetusta.
Toisaalta Pietari oli altis ja rohkea ihminen. Hän ei arkaile nousta veneestä ja lähteä veden varaan. Hänen päättäväisyytensä on hyvä esimerkki toisillekin: Älä jää veneeseen, vaikka siinä on turvallista, vaan ota haasteet vastaan ja mene myrskyn keskelle. Älä eristäydy suojaisaan paikkaan, vaan lähde liikkeelle auttamaan ihmisiä, vaikka joudutkin aallokkoon. Pietari oli altis vain hetken, sitten hänen rohkeutensa petti, kun hän katsoi aallokkoa ja hän alkoi vajota.
Tämän päivän aihe on Jeesus auttaa hädässä. Hän kuulee rukouksemme. Hän itsekin rukoilee puolestamme. Jeesus auttaa sinua, kun sinulla on vaikeata. Hän tarttui Pietarin käteen, kun hän alkoi vajota. Papin työssä olen nähnyt miten Jeesus on tarttunut monen ihmisen elämään ja nostanut hänet ylös. Jeesus on läsnä myrskyssä. Hän tulee luoksemme, kun huudamme: Syvyydestä minä huudan sinua, Herra, kuule minun ääneni. Hän on läsnä sairaudessa ja tuskassa. Hän ei hylkää, kun kuolema tulee.
Kun olin 12-vuotias, olin Oronmyllyllä Ensio Lehtosen vetämällä tyttöjen ja poikien suurleirillä. Siellä tämä Ensio-setä kertoi kuinka hän lapsena kerran putosi veteen ja oli jo hukkumaisillaan. Sitten isän käsi tarttuu häneen ja nostaa hänet ylös. Tuolla leirillä laulettiin tähän tapaukseen viittaavaa laulua:
Meren pauhuihin vaipuu lapsonen, hätähuutonsa
kaikuu tuskainen: oi mä vajoan, hukun Isäni, nyt jo syvyyteen vaipuu lapsesi.
Isä kuulevi huudon kaukaisen, tuntee
äänestä oman pienoisen. Silloin etsien meren myrskyyn käy, Hän luo hukkuvan
kyllä ennättäy.
Jopa lapsensa rakkaan löytää Hän, jonka heikosti kuulee ääntävän. Isä kuohuista nostaa rakkaansa, hänet itkien painaa rintaansa.
Eräs nuori mies halusi hylätä lapsuuskodin kristillisen vaikutuksen. Hän halusi etäälle kaikesta hengellisestä elämästä. Niinpä hän lähti merimieheksi. Hänen elämäänsä eivät Jumala ja uskonasiat kuuluneet millään lailla. Kerran hän joutui merihätään; laiva alkoi upota ja hän joutui veden varaan. Silloin hänen mieleensä palautui lapsuuskodissa opitut hengelliset asiat ja hän rukoili niin kuin Pietari tämän päivän evankeliumissa: Herra, pelasta minut. Sen jälkeen hänen eteensä heitettiin pelastusrengas ja hän pääsi sen avulla uimaan rantaan.
Olen rippikoulussa opettanut, kuinka Jeesus on pelastusrengas syntiselle ihmiselle, niin kuin pienoisevankeliumissa sanotaan: ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan saisi iankaikkisen elämän. Kun ihminen on putoamassa syvyyteen, Jumala heittää pelastusköytensä häntä avukseen huutavalle ja nostaa hänet ylös pelastukseen. Tänäkin päivänä Jumala nostaa langenneen ylös. Me turvaudumme kolmiyhteiseen Jumalaan, kun nousemme tunnustamaan kristillisen uskomme.
----
Saarna Kangasniemen kirkossa 12.3.2017
2. paastonajan sunnuntai, Mark. 9: 17-29
Päivän evankeliumi toistaa monia seikkoja, jotka ovat aiemmin esiintyneet Markuksen evankeliumissa. Pahan voimat ja sairaudet ovat todellisia, mutta Jeesus osoittautuu niitä voimakkaammaksi (Mark. 1:23-27,34,39; 3:11-12; 5:1-20; 6:24-30). Myös opetuslapset olivat saaneet vallan saastaisia henkiä vastaan Jeesuksen lähettäessä heidät saarnaamaan evankeliumia (6:7-8,13). Nyt he eivät kyenneet käyttämään tällaista lahjaa. Aikaisemminkin Jeesus oli arvostellut opetuslasten (4:40; 8:14-21) ja koko kansan epäuskoa (8:38). Epäuskon takia hän ei voinut tehdä tunnustekoja (6:5-6). Uskon Markus kuvaa kaikkivoivana voimana (5:34,36; 7:29).
Tässäkin tilanteessa Jeesus paransi heti, kun hän näki, että uteliasta kansaa riensi paikalle. Joskus hän meni jopa meni parannettavan kanssa piiloon (5:40; 7:23; 8:23) ja kieltänyt parannettua kertomasta terveeksi tulemisestaan (1:43-45; 5:43; 7:36; 8:26). Markuksen evankeliumissa Messias-salaisuus ilmoitettiin vain Jeesukseen uskoville. Tämä käy ilmi myös siitä, että Jeesus selitti vertauksia vain omilleen (4:10-12,33-34,; 7:17-23). Jumalan ihmetyöt eivät ole markkinatavaraa. Epäuskoinen saattaa saada niistä entistä enemmän pilkan aihetta. Jumala voi tosin puhutella ihmistä myös ihmeen kautta. Uskovalle se on aina vahvistamassa uskoa.
Evankeliumimme kuvaa riivaajavoiman hallintavaltaa erään pojan elämässä. Poika ei voinut tehdä, mitä hän halusi, vaan hänen käytöstään ohjasi häntä vahvempi voima. Mieleeni tulee tapaus kuinka eräs saatananpalvoja jälkikäteen pahoitteli käytöstään eräässä tilanteessa. Hän kirjoitti minulle: En voinut mitään sanoille mitä suustani tuli ulos, vaan vieras voima lausui ne puolestani. En voinut mitään teoilleni mitä siinä tilanteessa tein. Paholainen siis hallitsi häntä. Mutta Jeesus tuli maailmaan kukistamaan synnin, kuoleman ja sielunvihollisen vallan.
Käytännössä ihmisen vastaisiksi voimiksi voidaan katsoa kaikki, mitkä tuhoavat häntä henkisesti, ruumiillisesti ja hengellisesti. Henkinen vaara löytyy jo pelkästään itsenäisen ja kehittävän ajattelun tuhoamisena, jonka jälkeen on helppo levittää valhepropagandaa ja ala-arvoisia juttuja. Valeuutisia on olemassa. Ruumiillinen vaaratekijä on terveen elämäntavan sijaan väärien elämäntottumusten oppiminen. Tämä voi johtaa esimerkiksi päihteiden orjuuteen. Siinä ihminen on sidottu kierteeseen, jota on vaikea katkaista. Hengellinen vaara on Jumala-yhteyden katkeaminen.
Evankeliumissamme tapaamme pojan, joka oli ollut koko pienen ikänsä pahan hengen vaivaama. Totta kai se masensi perhettä. Hänen isänsä oli monta kertaa hakenut apua. Sitten hän oli kuullut ihmeellisiä uutisia Jeesuksesta. Kerrottiin, että hän paransi sairaita ja karkotti pahoja henkiä. Isä halusi tavata tällaisen yllättävän miehen. Hänessä heräsi harras toive: Jospa oma poikani paranisi.
Isä vei poikansa ensin Jeesuksen opetuslasten parannettavaksi. Hän varmaan oletti: Koska he Jeesuksen uskollisina seuraajina ovat samaa joukkoa, he voivat auttaa. Mutta pettymys oli suuri, kun paranemista ei tapahtunut.
Tämäkin tapaus osoittaa kuinka Jeesuksen lähimmät miehet olivat tavallisia inhimillisiä ja erehtyväisiä ihmisiä. Joukkoon kuului muun muassa epäilijä, kieltäjä ja jopa kavaltaja. Ja kuitenkin juuri näiden henkilöiden käsiin jäi kristillinen toiminta Jeesuksen jälkeen. Jeesus luotti siihen, että evankeliumi etenee heikkojen ja raadollisten ihmisten välityksellä.
Kirkon toiminta on uskottu monella tavalla erehtyväisten ihmisten harteille. Saatamme joutua pettymään kirkkoon ja sen edustajiin. Varsinkin eräiden kirkon edustajien kannanotot viime aikoina ovat pahoittaneet monia. Mutta itse kristinuskon sanomaan ja sen päähenkilöön Jeesukseen ei tarvitse pettyä. Näin tapahtuu myös päivän evankeliumissamme, kun Jeesus saapuu paikalle.
Evankeliumimme mies oli kuullut Jeesuksesta hyvää. Hänen uskonsa joutui epäilyksen valtaan, koska opetuslapset eivät voineet parantaa poikaa. Siksi mies esittää epäröiden asiansa Jeesukselle. Tässä tilanteessa Jeesus puuttuu hänelle tyypillisellä tavalla miehen uskon horjuvuuteen. Hänen huomautuksensa "jos voit" käännetään myös "jos voit uskoa", johon hän vielä jatkaa: Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo. Jeesus halusi luoda mieheen luottamusta Jeesuksen mahdollisuuksiin.
Jeesuksen sanat rohkaisivat isän uskoa. Jeesus haluaa tänäkin päivänä olla vahvistamassa myös meidän uskoamme. Saamme jättää epäonnistumisemme ja turhat yrityksemme hänen hoitoonsa. Saamme olla pyytämässä pojan isän kanssa: Minä uskon. Auta minua epäuskossani.
Olisipa tämä päivä meille hengellisen uudistumisen päivä. On mahtavaa, kun hengellisesti kuollut löytää uskon. Jos suhteemme Jeesukseen on jäänyt etäiseksi, saisimme kokonaan uuden innon seurata häntä ja toimia sen hyväksi, että evankeliumi menisi eteenpäin.
Mitä on se usko, jota Jeesus odotti pojan isältä ja opetuslapsiltaan sekä odottaa nyt meiltä kaikilta? Usko on luottamusta ja jättäytymistä Jeesuksen hoitoon. Se tuli oikeastaan jo ilmi siinä, että isä toi poikansa Jeesuksen luokse. Meidätkin on kerran tuotu Jeesuksen luokse, kun meidät kastettiin. Pelastus perustuu Jumalan tekoihin.
Jumala tahtoo, että me joka päivä tulemme Jeesuksen luokse ja jättäydymme hänen hoitoonsa. Tämän voimme tehdä esimerkiksi rukoilemalla. Isä rukoili Jeesusta muun muassa: Minä uskon, auta minua epäuskossani. Olkoon se meidänkin rukouksemme, kun olemme epävarmoja Jeesuksen suhteen. Jos emme jaksa uskoa, voimme keskustella asiasta jonkun uskossa olevan kanssa. Täällä kirkossakin on rukouspalvelijat tässä saarnatuolin takana, jonka kanssa voit rukoilla. Tai voit sanoa ihan itsekin rukouksessa Jeesukselle: Ota minut vastaan, anna syntini anteeksi ja tule elämääni.
Lopulta poika saa kohdata itse Jeesuksen, jolla on kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Hän on kaikkia sairauksia ja pahan voimia väkevämpi. Evankeliumimme kuvaa Jeesuksen herruutta ja voimaa. Pitkä harras odotus tuskastuttavine kokemuksineen päättyy, kun Jeesus on paikalla.
Evankeliumissamme Jeesus auttoi sekä poikaa että hänen isäänsä. Poika parantui kaikista vaivoista ja isän usko uudistui. Jeesus haluaa meidätkin vapauttaa kaikista taakoista ja auttaa meitä uskomaan. Rohkaiskoon tämän päivän sanoma meitäkin sanomaan: Minä uskon. Näin voimme ilmaista nyt luottamuksemme kolmiyhteiseen Jumalaan, kun nousemme tunnustamaan uskomme.