Saarnat 16.8.2019-22.3.2020

Saarna Kangasniemen alakoulujen alkajaisjumalanpalveluksessa 16.8.2019

Sananl. 3: 3-8

Olemme saaneet Jumalalta paljon hyviä lahjoja ja saamme iloita niistä. Kiitämme Jumalaa kesästä, joka nyt kääntyy lopuilleen. Kiitämme Jumalaa myös kodista, kavereista, harrastuksista ja terveydestä. Tänään kiitämme Jumalaa siitä, että saamme käydä koulua, sillä kaikilla maailman lapsilla ei ole tätä mahdollisuutta.

Kauan sitten oli Ruotsissa poika, jolla oli lapsihalvaus. Koska hän oli liikuntakyvytön, hän ei voinut mennä kouluun. Hänkin olisi halunut päästä opintielle. Hänellä oli kuitenkin rakastava isä, joka otti pojan selkäänsä ja kantoi hänet joka aamu kouluun ja kävi hänet iltapäivällä hakemassa kotiin. Näin hänkin pääsi oppimaan uusia asiota.

Tämä hyvä isä menestyi työelämässä ja sai hankituksi auton. Koulunkäynti helpottui nyt tuntuvasti. Aikanaan tämä lapsihalvausta sairastava poika suoritti ylioppilastutkinnon. Tämä oli mahdollista, koska hänellä oli kunnon isä, joka otti osaa pojan taakan, sairauden kantamiseen.

Ehkä sinunkin lähipiirissä on sairaita tai erilaisten puutteiden tai heikkouksien rasittamia. Te pojat ja tytöt voitte omalla kauniilla tavallanne ottaa osaa niiden kantamiseen. Meillä on ehkä jokaisella omat taakkamme . Ne voivat olla näkymättömiä, mutta silti raskaita. On sairautta, surua ja murhetta.  Jumalan sana kehoittaa meitä kantamaan toistemme taakoja. Näin me täytämme Kristuksen lain, rakkauden lain.

Ennenkaikkea Jumalan rakkaus tuli ilmi siinä, että Jeesus kantoi syntitaakkamme ristille ja sovitti syntimme. Näin me saamme uskoa kaikki syntimme anteeksiannetuiksi. 

Te kuljette yhdessä tulevan kouluvuoden. Auttakaa ja tukekaa toisianne tämän kouluvuoden aikana. Rakastakaamme toisiamme, niin kuin Jeesuskin on rakastanut meitä.

----

Saarna Kangasniemen yläkoulun alkajaisjumalanpalveluksessa 16.8.2019

Joh. 14: 1-6

Elämä on matkalla oloa. Myös kouluvuosi on yksi matkataival. Emme tiedä mitä kaikkea tuleva kouluvuosi tuo tullessaan. Siksi saamme tänään pyytää Jumalan siunausta kouluvuoteemme ja hän kulkisi joka päivä vierellämme. 

Kerran eräs vaellusryhmä kulki kohti 40 kilometrin päässä olevaa erämaajärveä. Oli taivallettu pitkä matka sateessa. Ryhmä pysähtyi puron rannalle, teki puista kuivatusnuotion ja sen lähelle laavun, jossa ruokailtiin ja pidettiin sadetta. Matka jatkui puron vartta eräälle kodalle, jossa ryhmä yöpyi. Aamu koitti sumuisena eikä tuntureita näkynyt. Ryhmä lähti nousemaan kompassin avulla ylös tunturiin. Nousu oli jyrkkä ja raskas. Lopulta he löysivät sumun seasta kivikeon, mikä oli tehty tunturin korkeimmalle kohdalle. Sumun takia he eivät voineet ihailla komeita maisemia tunturin huipulla. Kompassia seurattiin tarkkaan matkan jatkuessa. 

Ryhmää vastaan tuli kolmen nuorta, jotka hätääntyneinä ja väsyneinä tiedustelivat sijaintia. He olivat eronneet omasta ryhmästään käydäkseen siinä kodassa, josta ryhmä oli tulossa. He oli eksyneet sumussa. Tyytyväisinä he liittyivät ryhmään , joka kulki heidän leiripaikan suuntaan. 

Tämä retkikokemus osoittaa, miten tärkeä on pitää oikea suunta. Myös sumussa pystyy kompassin ja kartan avulla löytämään perille. Elämässä olemme matkalla eteenpäin. Kristityn päämäärä on taivas. Tällä matkalla voimme joutua välillä sumuun. Tällöin on tärkeä turvata Jumalan sanaan ja hyvän omantunnon neuvoihin. Elämän vaikeinakin päivinä olemme turvassa, kun Jumalan sana ja omatunto opastavat meitä. Voimme myös opstaa oikealle reitille niitä kanssakulkijoita, jotka ovat eksyneet huonoon seuraan tai kiusausten sumuun. 

Kouluvuodessakin voi olla vaikeita hetkiä. Voi olla oppimisvaikeuksia tai voi tulla huonoja numeroita kokeista Aina ei kuljeta kirkkaassa valossa. Jeesus on tie, totuus ja elämä myös vaikeinakin hetkinä ja johdattaa meitä eteenpäin. Hän on kanssamme joka päivä koko kouluvuoden ajan.

----

Saarna Kangasniemellä 25.8.2019

11. sunnuntai helluntaista, Luuk. 19: 41-48

Jeesus rakastaa jokaista ihmistä maan päällä. Hän rakasti myös jokaista Jerusalemin asukasta. Hän toimi heidän keskellään ja levitti sanoin ja tunnusteoin Jumalan rakkautta heidän elämäänsä. Hän auttoi monia ihmisiä. Mutta silti jerusalemilaiset hylkäsivät hänet.

Jeesus joutui murheissaan toteamaan saman hylkäämisen muuallakin Israelissa ja joutui lausumaan voi-huutoja kaupungeille, joissa häneen ei uskottu, vaikka Jeesus oli tehnyt niissä monta voimallista tekoa. Johannes kirjoittaa: Jeesus tuli omiensa luokse, mutta hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan, mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskoivat hänen nimeensä.

Jeesus oli tosin päivää paria aikaisemmin saanut hetkellisen kunnioituksen, kun hänet hoosianna-huudoin oli vastaanotettu kaupunkiin. Mutta hyvin pian ihmiset taas käänsivät selkänsä hänelle. Jeesus oli matkalla kärsimykseen ja kuolemaan. Jeesus antautui häväistyksi ja ihmisten lyömäksi. Sen tien hän halusi kulkea rakkaudesta meitä kaikkia syntisiä kohtaan.

Jeesus itki, koska ihmiset hylkäsivät etsikkoaikansa ja torjuivat hänet. Jeesus itki ihmisten paatumista. Paatuminen on tila, jossa ihminen ei enää ota vastaan Jumalan ilmoitusta. Jeesus itki myös sitä, että ihmisille Jeesusta tärkeämmäksi oli tullut temppelin liepeillä rehottava liiketoiminta ja rahastaminen. Markkinatouhu ja uskonnollisilla menoilla rahastaminen oli tullut tärkeämmäksi kuin hiljentyminen rukoukseen ja Jumalan kohtaaminen Jerusalemin temppelissä.

Jeesus ilmaisi murheensa itkemällä. Hän ilmaisi pettymyksensä myös toiminnalla: hän kaatoi rahanvaihtajien, kyyhkysten ja eläinten myyjien ja muiden kaupustelijoiden pöydät ja tuolit. Hän otti köydenpätkiä käsiinsä ja ajoi niiden avulla kaikki kaupustelijat eläimineen ja rahoineen pois. Hän puhdisti temppelin ja näin siitä tuli taas rukouksen huone. Jeesus suoritti uskonpuhdistuksen.

Pitäisiköhän meidänkin kirkossamme suorittaa uskonpuhdistus? Ainakin silloin se on tarpeen, jos Jeesus syrjäytetään maallisten asioiden tieltä. Uskonpuhdistusta tarvitaan jos seurakunnassa ei saisi kertoa miten ihminen voi tulla uskoon tai ei saisi todistaa omasta uskostaan. Inkerin kirkon pappi Arvo Survo totesi saarnassaan kolme vuotta sitten tänä samaisena sunnuntaina, että jos kirkkorakennus häpäistään, pitää se uudelleen vihkiä käyttönsä Jumalan kohtaamisen paikaksi. Hänen mukaansa Herran huone saastuu esimerkiksi silloin kun siellä toimitetaan Jumalan sanan vastaisia uskonnollisia toimituksia, kuten homoliittoon vihkiminen.

Meidänkin aikanamme osa ihmistä on uskon yhteydessä Jumalaan, mutta osa on etääntynyt ja vieraantunut hänestä. Etsikkoaika on mahdollisuus löytää Jumalan armo ja rakkaus. Etsikkoaikana on mahdollisuus löytää usko ja pelastus uudelleen, jonka sait lahjana, kun sinut kastettiin. Kasteessa lapsena Sinusta tuli Jumalan lapsi. Kun yhteys Jumalaan on särkynyt, Jumala kutsuu ihmistä rakkaudella, kärsimyksellä, toisten esimerkillä ja ennen kaikkea Jumalan sanalla. Etsikkoaikana herää kiinnostus uskonasioihin. Ihminen huomaa elämän tyhjyyden ja rauhattomuuden ilman Jeesusta. Ja Jumalan sana puhuttelee.

Etsikkoaikana Jumala kutsuu kadonnutta lasta yhteyteensä. Ihmisen on otettava Jumalan kutsu vastaan. Jesaja rohkaisee meitä siihen näin: Etsikää Herraa silloin, kun hänet löytää voidaan; huutakaa häntä avuksi, kun hän läsnä on. Jumalaton hyljätköön tiensä ja väärintekijä ajatuksensa ja palatkoon Herran tykö, niin hän armahtaa häntä, ja meidän Jumalamme tykö, sillä hänellä on paljon anteeksiantamusta.

Jumalan kutsun edessä ihmiselle voi tulla esteitä. Sellaisia voi olla esimerkiksi kavereiden pelko tai ratkaisun siirtäminen, jolloin ihminen menettää mahdollisuutensa. Kun ihminen ottaa Jumalan kutsun vastaan, hän näkee oman syntisyytensä. Silloin syntyy kaipaus Jumalan puoleen, hän katuu syntejään ja tunnustaa ne Jumalalle. Näin syntyy usko.

Jumalan kutsun vastaanottaminen voi olla uusi alku epäonnistuneelle ja syntiselle elämälle. Ihminen saa tunnustaa ja hylätä syntinsä ja häneen virtaa uusi elämä. Pyhä Henki kirkastaa hänelle Jeesuksen henkilökohtaisena Vapahtajana ja Herrana. Hän saa kokea pelastettujen riemua nyt ja iankaikkisesti.

Jos koet olevasi etsikonajassa tai haluat löytää uskon Jumalaan, voit rukoilla seuraavan rukouksen: Jeesus, minä tarvitsen sinua. Tunnustan, että olen tehnyt syntiä. Anna kaikki syntini anteeksi. Kiitos, että kuolit ristillä ja sovitit syntini. Avaan sydämeni oven Sinulle ja haluan antaa elämäni sinulle. Ota hallintaasi koko elämäni. Aamen.

Mitä tästä rukouksesta seuraa? Onneksi olkoon! Olet pelastettu! Olet palannut jo kasteessa saamaasi armoon. Mitä tämän jälkeen: Rukoile, lue Raamattua, osallistu seurakuntaelämään ja käy ehtoollisella.

Ehtoollisen armopöydästä tulee mieleen erään miehen tapaus. Hänellä ei ollut tapana käydä kirkossa. Kerran hän joutui kyyditsemään toisia kirkkoon. Hän jäi kirkon takapenkkiin istumaan jumalanpalveluksen ajaksi. Papin saarna kosketti häntä. Hänelle syntyi kaipaus löytää Jumalan armo. Kun pappi kutsui ehtoolliselle, hänkin nousi paikaltaan ja riensi ehtoollispöytään. Siinä hän sai kokea, että Jeesuksen ruumis ja veri on hänenkin puolesta annettu ja vuodatettu syntien anteeksi antamiseksi. Näin hän tuli uskoon. Ja sen jälkeen hän kävi säännöllisesti kirkossa. 

----

Saarna Kangasniemellä 15.9.2019

14. sunnuntai helluntaista, Luuk. 10:25 - 37

Vertaus Laupiaasta samarialaisesta on yksi Jeesuksen tunnetuimmista vertauksista. Vertausta edeltää Jeesuksen ja lainopettajan keskustelu. Yksimielisesti nämä kaksi miestä toteavat, että kaikki elämänohjeet voidaan tiivistää rakkauden kaksoiskäskyyn: on uskottava Jumalaan ja rakastettava lähimmäistä. Kristillisen uskon keskeinen sisältö pelkistyy siis uskoon ja rakkauteen. Lainopettaja pitää itseään hyvänä ihmisenä. Ehkä hän on omasta mielestään kyennyt elämään niiden sääntöjen ja normien mukaan, joita kirjoitettu laki on häneltä edellyttänyt. Hän ei ilmeisesti ole varastanut eikä tappanut, ei ole valehdellut eikä pettänyt. Tulee mieleen eräs äiti, joka kehui omaa poikaansa: "Ei juo, ei polta, ei vietä huonoa elämää. Kuka siitä miehen saisi." Lainopettaja on elänyt hänelle asetettujen yleisten sääntöjen ja määräysten mukaan. Hän on kuin autoilija, joka ei ole rikkonut liikennesääntöjä tai kuin työntekijä, joka on tunnollisesti tehnyt kaiken sen, mitä häneltä vaaditaan. Mutta riittääkö pelkkä sääntöjen noudattaminen? Kirjaimet ja pykälät on kenties täytetty, mutta onko aina rakastettu? Olisi joskus ehkä pitänyt tehdä vielä enemmän tai toisella tavoin? Tällaisia lainopettaja ehkä kyselee, mutta on kuitenkin sisimmässään ylpeä. Hän tuntee tehneensä riittävästi, kun tekee niin kuin lain kirjain vaatii. Kysyessään Jeesukselta "kuka on minun lähimmäiseni", lainoppinut haluaa asettaa velvollisuuksille kohtuuden rajat. Samalla hän pyytää rajoja lähimmäisyydelle ja rakkaudelle.

Lainopettaja on yksi meistä. Meidän heikkoutemme ei nimittäin ole siinä, ettemme tietäisi, mitä pitää tehdä. Sen sijaan olemme erinomaisen voimattomia tekemään kaikkea sitä, mitä sydämemme todellisuudessa vaatii. Siksi haluamme asettaa rakkaudellemme erilaisia rajoja. On paljon mukavampaa kohdata kivoja ihmisiä ja rakastaa heitä. On helppoa kiertää hankalat ihmiset kaukaa eikä auttaa heitä, jos he ovat avun tarpeessa. "Kuka on minun lähimmäiseni?" on siis myös meidän kysymyksemme, johon epäröiden ehkä tekisimme vastakysymyksen: ei kai vain homot, pakolaiset, mustalaiset, juopot, sosiaalitapaukset, työtä pakoilevat, jupit, kiihkouskovaiset uusnatsit, homojen haukkujat, epärehelliset liikemiehet - kuka nyt ketäkin meistä kauhistuttaa.

Kertomuksellaan laupiaasta samarialaisesta Jeesus haluaa osoittaa meille, että lainopettajan kysymyksen näkökulma on väärä. Perätessä sitä "kuka on minun lähimmäiseni?" edellytetään, että joku ei olisi minun lähimmäiseni. Jeesuksen mielestä rajoja ei tässä asiassa saa asettaa. Lähimmäinen on hän, joka tarvitsee apua, siis rakkautta. Lähimmäiseksi tulee hän, joka vastaa tuohon avuntarpeeseen, siis rakastaa. Tämä vertaus osoittaa, että rakkaudella ja sen kohteille ei ole oikein asettaa rajoja.

Jokainen meistä on varmasti joskus kävellyt apua pyytävän ohi. Siinä kokee piinaavaa syyllisyyttä, vaikka yhtä aikaa ymmärtää, ettei kaikkia voi auttaa. Silti kirpaisee jättää kerjääjä ilman almua. Lähimmäisen sunnuntaina voi silti pohtia myös sitä kärsimystä, osattomuutta ja köyhyyttä, johon me olemme välillisesti osallisina. Vaikka kärsimys kaduillamme ei lyö vasten kasvoja, emme voi silti ummistaa silmiämme tältä totuudelta: Olemme yltäkylläisyydessämme osallisina maailmassamme vallitsevassa rakenteellisessa epätasa-arvoisuudessa. Mitä voi pieni ihminen tehdä kaiken maailman hädän edessä? Ei paljoakaan. Epätoivoon suistumisen tai suistamisen sekä lamaantumisen vaara vähenee, kun keskitytään siihen, mitä voimme tehdä, mitä olemme jo tehneet ja miten voimme vaikuttaa. Jokaisesta seurakunnasta löytyy hyvää tekeviä ihmisiä, jotka eivät jää voivottelemaan, vaan toimivat, kutsuvat mukaan ja ojentavat auttavan käden. Kekseliäs rakkaus ei lannistu, vaan etsii keinoja vaikuttaa. Koko maailmaa emme voi muuttaa, mutta voimme tietoisesti osoittaa laupeutta siellä, missä toimimme. Pienetkin teot muuttavat maailmaa, teko kerrallaan! Voimme tehdä Kristusta läsnä olevaksi arjessa, aina ja kaikkialla.

Rakkauden käskyn noudattamisessa meitä ohjaa se mikä on lähimmäisen sen hetkinen tarve. Näin rakkauden käskyn vaatimus kohtaa meidät aina siinä todellisessa elämäntilanteessa, missä olemme. Sen lähtökohta on aina toinen ihminen tai toiset ihmiset: lapsemme, aviopuolisomme, vanhempamme, asiakkaamme, esimiehemme, työtoverimme. Kristillinen elämä on olennaisesti sitä, että opetellaan huomaamaan toisaalta lähimmäisemme ja toisaalta hänen tarpeensa. Rakastaa pitäisi, kaikkia ja kaikin keinoin. Sitä Jumala tahtoo. Tietoisuus tästä kuitenkin särkee jokaisen. Mitä rehellisempi itselleen on, sitä enemmän tekee sisimmässä kipeää ja sitä vähemmän on mitään ylpeilemisen aihetta. Sydämeen sattuu, koska huomaa rakkautensa itserakkaudeksi, voimansa väsymykseksi, osaamisensa taitamattomuudeksi. Armollista kuitenkin on, että laupiaan samarialaisen kertomus ei opeta vain oikeaa lähimmäisen rakkautta - tai sen puutetta. Se johdattaa meidät tuntemaan myös Jumalan rakkauden käskyn, siis uskon, sisällön. Silloin me olemme haavoitetun miehen osassa ja Kristus on laupiaana samarialaisena. Tuo kuva Kristuksesta laupiaana samarialaisena ilmaisee Lutherin mukaan Kristuksen koko olemuksen maan päällä. Hän kirjoittaa: "Kristus on tullut ihmiseksi ja kulkenut samoja teitä kuin me. Hän on tullut meidän syntiseen elämäämme, metsään täynnä murhia ja tappoja. Kristus tulee ihmisen luokse, katsoo häntä, armahtaa, vuodattaa öljyä hänen haavoihinsa, ts. tuo evankeliumin." Luther opettaa, että koko kristillinen elämä on vertauksen maalaamassa kahdessa kuvassa: Kristus laupiaana samarialaisena meitä kohtaan ja me laupiaina samarialaisina lähimmäisiämme kohtaan.

Tässä saarnassa on lainattu Markku Tynkkysen ja Satu Saarisen saarnaselityksiä Cruxissa 2004 ja 2013.

----

Saarna Kangasniemellä 13.10.2019

18. sunnuntai helluntaista, Luuk. 14: 1-6

Tänään on ekumeeninen lähetyspyhä ja tämän sunnuntai aihe on Kristityn vapaus. Lähetystyö on kautta aikojen tuonut vapautta ihmisille. Afrikassa on perinteisesti ollut tapauksia, kun sairastutaan, mennään noitatohtorin luo. Näin usein sairaus vain pahenee, kunnea potilas löytää kristillisen lähetysaseman ja saa siellä oikeaa hoitoa ja saa vapautua kaikista sairauksista. Lähetystyön vapauttavasta toiminnasta nykyaikana voisi mainita sen kuinka Kyproksella ollaan vapauttamassa ihmiskaupan uhreja. Esimerkiksi köyhistä oloista olebia tyttöjä houkutellaan seksiorjiksi. Lähetystyö antaa ihmiskaupan uhreille uutta toivoa ja elämää. Ja esimerkiksi Taiwanilla lähetystyö auttaa maahanmuuttaneita siirtotyöläisiä, joiden asema on tukala. Monia muitakin esimerkkejä voisi kertoa kuinka ilosanoma Jeesuksen tuomasta vapaudesta viedään kaikkien kansojen keskuuteen.

Mitä on vapaus? Nuori saattaa kapinoida vanhempien antamia sääntöjä vastaan. Hän haluaa olla niistä vapaa, mutta saattaakin olla riippuvainen kaveripiirin mielipiteistä. Ihminen saattaa etsiä vapautta ja sanoa: En tarvitse Jumalaa, mutta hän saattaa olla jonkun asian kahlitsema. Kristus tahtoo vapauttaa meidät monista meitä kahlitsevista asioista, kuten huume-, alkoholi-, peli- tai pornoriippuvuudesta. Samalla hän tahtoo tehdä meidät vapaiksi rakastamaan ja palvelemaan Jumalaa ja lähimmäisiämme. Kristuksen vapauttama ihminen löytää vastuunsa ja tehtävänsä maailmassa.

Ehkä olet elämäsi varrella törmännyt kysymykseen Mitä saa tehdä ja mitä ei saa tehdä? Eri aikoina on esimerkiksi kysytty: Voiko käydä tansseissa tai saako juoda alkoholia. Sisältääkö kristinusko käskyjä ja kieltoja vai saako kristitty tehdä ihan mitä vain? Onkohan kenties olemassa liian tiukkaa tulkintaa ja vastaavasti tulkintaa, jossa kaikki asiat ovat sallittuja. Oleellista näissä kysymyksissä on se, miten se liittyy rakkauden kaksoiskäskyyn, Jumalaan uskomiseen ja lähimmäisten rakastamiseen.

On myös olemassa niin sanottuja ehdonvallan asioita. joista Raamattu ei anna käskyjä tai ohjeita. Sana "ehdonvalta" tulee on kreikankielen sanasta "adiaphora", jonka voisimme kääntää "ei-erottavat asiat. Ehdonvallan asioissa on kaksi periaatetta. Ensinnäkin kaikki mitä teemme, täytyy perustua uskoon. Jos epäilemme, teemmekö nyt oikein, meidän ei tulisi tehdä sitä. Mutta jos olemme varmoja, että se mitä teemme, ei ole Jumalan tahtoa vastaan, olemme vapaita tekemään niin. Välillä siis kohtaamme asioita ja tilanteita, joista Raamattu vaikenee. Lisäksi meidän on siedettävä ja hyväksyttävä, että näissä asioissa on erilaisia mielipiteitä ja käytäntöjä.

Toiseksi ehdonvallan asioissa ne, jotka ovat niin sanottuja vahvoja kristittyjä, eivät saa tekemisillään saattaa niin sanottuja heikkoja kristittyjä pois uskosta. Tässä kysytään "vahvoilta" tarkkavaisuutta ja rakkautta. Toisaalta taas "heikot" eivät saa vaatia "vahvoilta" kieltäytymistä asioissa, joita Raamattu ei kiellä. Tällainen olisi evankeliumin vapauden rajoittamista.

Martti Luther on kirjoittanut tästä aiheesta jopa kirjan. Siinä hän toteaa: Kristitty ihminen on uskossa täysin vapaa ja riippumaton, mutta rakkaudessa kaikkien lähimmäistensä orja ja palvelija. Hän ei pyri hyvillä teoilla ansaitsemaan lisäpyhyyttä Jumalan edessä, mutta uusi elämä Kristuksessa antaa hänelle vilpittömän halun tehdä hyvää mahdollisimman paljon.

Pitääkö uskon elämään kuulua myös hyviä tekoja? Miten voin tulla pyhäksi ihmiseksi? Itse asiassa Jaakko Pirttiaho on käsitellyt tätä pyhitysteemaa Yksin armosta-illoissa. Ja voitte löytää hänen opetuksiaan seurakuntamme facebook-sivujen kautta. Viimeisestä Jaakon luennosta mieleeni jäi Kalevi Lehtisen ajatus: Pyhitys on sitä, että tulemme syntisinä Jeesuksen luokse hänen parannettavakseen.

Päivän evankeliumissa tapaamme Jeesuksen ja hänen vastustajansa. Tapahtumat liittyvät sapattiin ja siihen kuuluu parantamisihme. Mikä kumma siinä on, että fariseukset intoilivat lain puolesta. Ja kuitenkin se oli turhaa. Laki, tässä tapauksessa sapatti, ei ollut heille elämän palvelija, vaan taakka ja kahle. Jeesus osoitti lain ja säädösten orjille sapatin ja todellisen rakkauden merkityksen. Sapatti on ihmistä varten, eikä ihminen sapattia varten. Ihmisen Poika on sapatinkin herra.

Jumalan antamassa alkuperäisessä laissa ei ollut kielletty auttamasta lähimmäistä sapattinakin. Fariseukset olivat lisänneet Jumalan lain rinnalle suullisen perimätiedon. Yksinkertainen sanoma sai rinnalleen uusia Jumalan sanaa tiukempia ohjeita. Näin he takertuivat lain ulkonaiseen muotoon, mutta olivat kadottaneet sen sisällön.

On arveltu, että tämä sairas oli tarkoituksella tuotu sapattina fariseuksen taloon, että voitaisiin tarkkailla Jeesuksen toimintaa ja päästäisiin näin syyttämään häntä sapatin rikkomisesta. Mutta kävikin niin, että Jeesuksen vastustajat jäivätkin sanattomiksi. Eikö jo maalaisjärkikin sano, että nostaisin sunnuntaina kaivoon tippuneen pojan tai härän. Näissä Mitä saa tehdä -kysymyksissä pitäisi käyttää maalaisjärkeä ja ottaa lähimmäinen huomioon. Ja tietenkään mitään itselleen vahingollista ei kannata tehdä.

Jumala on kutsunut jokaisen valtakuntaansa rakastamaan eikä elämään lain ja säädösten orjuudessa. Vain Vapahtaja voi osittaa meille todellisen rakkauden. Tarvitsemme Vapahtajaa avaamaan silmämme suhteessa Jumalaan ja lähimmäiseen.

Lepopäivä on meille kristityille Jumalan antama ilon ja rakkauden päivä. Se ei ole ristiriidassa inhimillisten tarpeiden kanssa. Kun Jeesus paransi vesipöhöä sairastavan fariseuksen kodissa, hän vapautti miehen monestakin taakasta, jota sairaus tuohon aikaan merkitsi. Samalla hän haluaa vapauttaa fariseukset ja lainopettajat siitä moralismista, joka tukkii heiltä tien kärsivän veljen luokse. Kristitty on rakkaudessa vapaa ja siihen kristityn vapaus on samalla sidottu. Kysyessään, onko sapattina lupa parantaa, Jeesus kysyy, mikä tässä ja nyt on Jumalan tahto.

Jeesus on meille suuri esikuva sisäisestä vapaudesta. Hän on samalla tuon vapauden lahjoittaja. Ja hän suostui meidän kaikkien orjaksi ja oli valmis antamaan itsensä ristinkuolemaan meidän puolestamme. Näin hän vapauttaa meidät synnin, kuoleman ja kaiken pahan vallasta. Kolmiyhteisen Jumalan pelastusteot on kuvattuna uskontunnustuksessamme ja nousemme nyt ylös tunnustamaan uskomme.

----

Saarna 27.10.2019 Kangasniemellä

20. sunnuntai helluntaista, Mark. 2: 1-12

Huomio tässä evankeliumissa kiinnittyy sairaan ja kantajien uskoon. On suorastaan liikuttavaa havaita kuinka kantajat toimivat. He tuovat paareilla ystäväänsä Jeesuksen luo. Sisälle pääseminen näyttää mahdottomalta. Talo ja sen piha on täynnä ihmisiä. Kukaan ei väisty heidän edessään. Kantajat eivät halua luovuttaa. He päättävät, että Jeesuksen luokse on päästävä, vaikka millä tavalla. Sitten he keksivät: noustaan katolle, särjetään katto siitä kohtaa, missä Jeesuksen ääni kuuluu parhaiten. Vihdoin he saavat laskea sairaan ystävänsä Jeesuksen eteen. Ihanaa, että sairas sai sittenkin kohdata Jeesuksen, vaikka se hetkeä aikaisemmin näytti mahdottomalta. Kantajat luottavat siihen, että Jeesus ottaa vastaan sairaan ja tekee hyvän teon heidän ystävälleen.

Oikea usko ei tunne esteitä. Mitä enemmän tulee vastuksia, sitä voimakkaampi on kilvoitus. Mitkään seinät eivät silloin estä pääsyä Jeesuksen luokse, vaan kaikki vastukset revitään pois. Minua puhuttelee tässä sairaan ja kantajien halu päästä Jeesuksen luokse. Tänään kysymme, onko meillä halu päästä Jeesuksen luokse. Haluammeko mennä hänen parannettavakseen? Mieleeni tulee Jorma Pihkalan kertoma tapaus Japanista.

"Jumalanpalvelus Ananin seurakunnassa Japanissa oli juuri alkanut, kun nuori sairaanhoitajatar Michika astui kirkon ovesta sisään Raamattu kainalossaan. Hän oli ensimmäistä kertaa elämässään kirkossa. Jumalanpalveluksen päätyttyä hän kertoi tätinsä kehotuksesta jo kolme vuotta lukeneensa Raamattua. Tämä toisella puolella Japania asuva täti oli tullut uskoon ja kastettu. Hänessä tapahtunut muutos ja hänen rakkaudelliset kirjeensä olivat saaneet Michikan kiinnostumaan kristinuskon sanomasta.

Mutta mitä enemmän Michika luki Raamattua, sitä tuskallisemmaksi hänen olonsa kävi. Jumalan sanan totuus paljasti hänelle kipeästi, miten hän oli syvästi juuttunut synnin karille. Lopulta hän oli tehnyt rohkeutta vaativan päätöksen lähteä etsimään apua kirkosta. Puhelinluettuolosta hän löysi Ananin luterilaisen kirkon osoitteen ja tuli jumalanpalvelukseen.

Michikalla oli voimakas Jumalan sanan kuulemisen nälkä. Hänen koko olemuksensa huusi apua: Haluan nähdä Jeesuksen, sen Jeesuksen, joka on muuttanut tätini elämän uudeksi. Miten minäkin pääsisin kohtaamaan Vapahtajan ja saisin sisimpääni rauhan ja vapauden?" Näin Michikakin löysi uskon.

Olen lähes 40 vuotta ollut pappina. Minun mottoni on toimia niin kuin nuo kantajat, että mahdollisimman moni pääsisi Jeesuksen eteen. Haluan olla raivaamassa esteitä, jotka tukkivat ihmisiltä Jumalan armon kohtaamisen. Mieleen tulee Jippii kuoron laulun sanat: "Me tahdomme nähdä Jeesuksen, kun lippunsa nousee yli maan ja totuuden kaikki nähdä saa. Hän ainut tie on taivaaseen! ... Me tahdomme XXX, me tahdomme XXX, me tahdomme nähdä Jeesuksen! ... Askel askeleelta käymme. Maata haltuun otamme, rukoukset aseenamme. Sortuu muurit edestämme alas alas alaaas."

Tänään puhutaan uskosta ja epäuskosta. Epäuskoon kuuluvat kaikki ne esteet, jotka tukkivat ihmiseltä pääsyn Jeesuksen luokse. Syntinen ihminen ei silloin löydä Jumalan armoa ja pelastusta. Mitenköhän meidän elämästämme saataisiin raivattua epäuskon esteet päästä Jeesuksen luokse? Ihminen ei voi omilla ajatuksillaan rakentaa uskoa ja päättää omassa voimassaan uskoa Jumalaan, vaan se on Pyhän Hengen työtä. Erkki Leminen on ilmaissut asian näin: Ihmisen osuus pelastuksessa on 'hangotella' vastaan. Usko on aivan käsittämättömän mahtava asia. Jumalia synnyttää ihmisessä halun seurata Jeesusta. Mieleeni tulee tapauksia, kun luokseni on tullut henkilöitä, jotka ovat halunneet tulla uskoon. Siinä olemme sitten yhdessä keskustelleet, rukoilleet Jeesusta elämään ja olen opastanut uskontiellä eteenpäin. Totta kai kristillisellä kasvatuksella ja esirukouksilla on suuri merkitys sille, että ihminen uskoo Jumalaan.

Uskonelämässä on paljon sellaista, joka ei sovi järkeen, kuten rukouksien kuuleminen, ihmeellinen johdatus, Raamatun sanan avautuminen ja sydämen rauha ja ilo. Moni uskoon tullut ihminen on kertonut, kuinka hän jopa kadehti uskovaisia. Heillä oli jotain sellaista, mikä häneltä puuttui. Uskossa on kyse uusien asioiden ymmärtämisestä. Ihminen tajuaa tuonpuoleisen maailman todellisuuden. Hän saa uuden maailmankatsomuksen. Ihminen tulee tähän uuteen elämään usein jopa vastoin omia odotuksiaan. Vasta jälkikäteen hän tajuaa kaiken tämän: Ennen uskon löytymistä kääntyminen Jumalan puoleen ei ollut hänen oma päämääränsä. Hänen olisi ollut ehkä mieluisempaa jatkaa elämäänsä Jumalasta vieraantuneena ja tehdä syntiä rauhallisella omatunnolla. Häntä ei saatu mukaan aivopesulla, vaan hänen vakaumuksensa syntyi kokonaan toisenlaisessa sisäisessä prosessissa. Hän tajusi joutuneensa ylimaallisten voimien koskettamaksi. Uskossa ihminen tajuaa, ettei aistein tunnettu maailma ole koko todellisuus. Uskoon tullut ei voi kuitenkaan todistaa uskonkohteensa paikkansapitävyyttä tieteellisellä tavalla. Tieteellinen tutkimus ei ulotu tuonpuoleiseen maailmaan. Korkeintaan se voi havaita miten yhteys Jumalaan vaikuttaa ihmiseen.

Tänään täällä messussa meillä on vapaa pääsy Jeesuksen luokse. Erottavat seinät on purettu pois. Tänään meille Jeesus sanoo samat sanat kuin mitkä evankeliumissamme sanottiin halvaantuneelle: Sinun syntisi on annettu sinulle anteeksi. Nämä sanat liittyvät ehtoollisen armon ateriaan. Saamme ottaa vastaan Jeesuksen ruumiin ja veren syntiemme anteeksiantamiseksi. Saamme tulla Jeesuksen luokse ja sanoa rukouksessa nämä sanat: Jumala olen tehnyt syntiä sinua vastaan ja haluan saada syntini anteeksi. Uskon että Jeesus Kristus on kuollut minun syntieni tähden ja haluan hylätä syntielämän. Avaan nyt sydämeni sinulle Jeesus ja otan sinut vastaan Herranani ja Pelastajanani. Kiitos Jeesus, että olen saanut kaikki syntini anteeksi. Tahdon nyt lähteä seuraamaan sinua. Aamen.
-----

 Saarna 2.11.2019 Kangasniemellä

Pyhäinpäivä, Ilm. 7: 2-3, 9-17

Jokainen meistä joutuu jossakin elämän vaiheessa kohtaamaan kuoleman. Joskus jonkun läheisen poismenon ja lopulta omankin kuoleman. Tänään pyhäinpäivänä muistelemme kaikkia edesmenneitä läheisiämme. Käynti haudalla palauttaa mieleen poislähteneen kanssa vietetyt yhteiset hetket. Läheisen muisto ja kaipaus eivät koskaan kuole.

Pyhäinpäivänä katsomme taivaallista elämää. Totta kai me haluamme päästä taivaaseen. Kukapa nyt haluaisi joutua kadotukseen. Monesti tuntuu, että me ymmärrämme vain tämän ajallisen maanpäällisen elämän. Ajatus kuoleman jälkeisestä elämästä voi olla outoa ja käsittämätöntä.

Hebrealaiskirje toteaa: "Eihän meillä täällä ole pysyvää kaupunkia, vaan me odotamme ikävöiden sitä kaupunkia, joka tulee." Me ihmiset olemme vain hetken lapsia. Iankaikkisen Jumalan mitoissa kaikki tämän maailman aika on lyhyttä. Kun ihmisen elämäntehtävä on loppuun suoritettu, kutsuu Jumala ihmisen pois tästä katoavasta elämästä. Lopullisesti kestävä tulee vasta sitten, kun Jumala luo uudet taivaat ja uuden maan.

Täällä elämässä meidän vaikea tietää minkälainen on elämä taivaassa. Tämän päivän epistolateksti kuvaa Kristuksen omien joukkoa. Miten ilahduttavan laaja ja monenkirjava se on! Ihmisiä kaikista maista, kaikista heimoista. Sanoma on julistettu ja eteenpäin puhuttu kaikilla kielillä: "Minä näin suuren kansanjoukon, niin suuren, ettei kukaan kyennyt sitä laskemaan. Siinä oli ihmisiä kaikista maista, kaikista kansoista ja heimoista, ja he puhuivat kaikkia kieliä." Jumalan palvelijat saavat sinetin otsaansa pelastuksen merkiksi.

Ilmestyskirjan kuvaus taivaasta on kaunis ja mahtava. Se antaa jonkinlaisen aavistuksen taivaan ihanuudesta ja suuruudesta. Kristukseen uskovina tiedämme, että iankaikkinen elämä ei ole vain haavekuva, vaan totisinta totta. Koko kristillinen uskomme nojaa siihen toivoon, mikä Jumalan omia kohtaa taivaassa. Kuitenkin täällä maan päällä joudumme toteamaan Paavalin tavoin: Nyt katsomme kuin kuvastimesta arvoituksen tavoin, mutta kerran taivaassa saamme nähdä Vapahtajan ja kaikki pelastetut kasvoista kasvoihin. Nyt tunnemme vajavaisesti, mutta silloin tunnemme täydellisesti. "Mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mitä ihminen ei ole voinut sydämessään aavistaa, minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat".

Meillä itse kullakin on ajallinen elämäntehtävämme kesken. Kuitenkin meille on tärkeää, että pidämme taivasta elämämme päämääränä. Kirkkokäsikirjan rukouskin muistuttaa siitä: "Herra, elämäntaipaleemme on kesken ja tarvitsemme voimaa moniin tehtäviin. Sen tähden pyydämme, suo meidän löytää elävä yhteys Kristukseen, ... Varjele meitä uppoutumasta työhön ja huoliin, sillä tavoin, että kadotamme iankaikkisen päämäärän".

Me katsomme sekä elämää että kuolemaa tämän ajallisen elämän kannalta. Näemme tehtävämme ja kysymyksemme tässä ja nyt. Elämme jokapäiväistä arkea terveinä ja työkykyisinä. Elämään kuuluu perhe ja läheiset ihmiset. Olemme kiinni töissämme ja tehtävissämme. Meillä on tulevaisuuteen liittyviä suunnitelmia ja toiveita. Emme osaa ottaa huomioon kuoleman mahdollisuutta. Kun kuolema yllättää näemme vain läheisemme menettämisen.

Jumalan sana sen sijaan kuvaa kaiken iankaikkisuuden kannalta, jossa tähtäin on tuonpuoleisessa. Tämä elämä on armon aikaa, jolloin valmistaudutaan iankaikkista elämää varten. Meillä on mahdollisuus elää Jumalan armoon turvautuen syntien anteeksiantamuksen sanomasta. Silloin kuolemakaan ei kauhistuta meitä, vaan se on siirtymistä taivaan iloon. Jumala haluaa kaikessa iankaikkista parastamme. Siksi hän lähetti Jeesuksen maailmaan sovittamaan syntimme ja tekemään taivaaseen pääsyn meille mahdolliseksi.

Kuoleman läheisyys tuo taivasasiat entistä läheisemmäksi. Se voi olla myös Jumalan puhuttelua meille. Jumala voi kutsua meitä yhteyteensä. Kristillinen uskomme perustuu siihen, mitä Jeesus on tehnyt. Jeesus on kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan kukistanut synnin, kuoleman ja pahan vallan. Kuolema ei siis sano viimeistä sanaa yhdenkään ihmisen kohdalla.

Ihminen elää täällä maailmassa yhden ainutlaatuisen elämän. Tällä elämällä on vaikutuksensa myös tuonpuoleiseen elämään. Jumala on antanut meille sanansa matkaevääksi, että löytäisimme oikean päämäärän ja tien taivaaseen. Kun tajuamme tämän maailman ajan lyhyyden, voimme antaa sen Kristuksen käsiin. Antakoon Jumala meille sanansa kautta rohkeutta luottaa hänen tuomaan pelastukseen. Tärkeintä on se, että olemme sillä tiellä, mikä vie taivaaseen. Meillä on rukouksen etuoikeus, Jumalan sanan lupaukset matkaevääksi ja seurakuntayhteys tukenamme. Saamme luottaa siihen mitä kolmiyhteinen Jumala on tehnyt puolestamme. Hänen pelastustyönsä on kerrottuna uskontunnustuksessamme. Saamme nyt nousta tunnustamaan kristillisen uskomme.

----

Saarna Kangasniemellä 15.12.2019

3. adventtisunnuntai, Matt. 11: 11-19

Kun jotain suurta tapahtuu, pitää siitä informoida edeltä käsin. Jeesuksen julkinen esiintyminen tuli olemaan niin suuri tapahtuma, että hänellä täytyi olla tienraivaaja. Sen tehtävän sai Johannes Kastaja, joka kuulutti kansalle mitä tuleman pitää. Hänestä oli jo Malakia ennustanut: "Minä lähetän enkelini sinun edelläsi ja hän on valmistava sinun tiesi sinun eteesi" (Mal. 3:1).

Johannes Kastajalla oli päällään profeetan vaatimaton puku. 3. adventtisunnuntai nostaa esille kaikkien paastoajien ja askeettikojen esikuvan, Johannes Kastajan. Hän ei syö eikö juo. Hän tekee tilaa itseään suuremmalle. Hän pysähtyy ja odottaa. Omalla karulla tavallaan hän kutsuu toisiakin mukaan. Jos hän ilmestyisi meidän keskuuteemme, hämmästyttäisi se varmasti meitä.

Kuinka erilainen onkaan Jeesus, armon ja rakkauden lähettiläs. Hän ei paastoa eikä pukeudu kamelinkarvapukuun. Hän nauttii ruuasta ja juomasta kuten toisetkin.

Jeesus on kuitenkin erilainen kuin toiset. Jos hän ilmestyisi meidän aikanamme hän varmaan viihtyisi jouluaattoiltana kapakoissa juoppojen ja perheensä unohtaneiden seurassa. Hän olisi kenties juoppojen, huorien, ongelmanuorten ja kaikella tavalla meistä outojen ystävä. Jeesus tuo Jumalan valtakunnan sinne, missä elämä on mennyt pieleen, sinne missä on surua, ahdistusta, kipua ja tarkoituksettomuutta. Toki hän samalla arvostaa niitä, jotka tekevät hyvää ja toimivat oikein.

Niin Johanneksen kuin Jeesuksenkin tapa toimia oli radikaalia tuon ajan ihmisille ja varmasti myös meidän aikana monien olisi vaikea käsittää heidän tapaansa toimia.

Tämä 3. adventtisunnuntai tuo esille, miten vaikea oli Johannes Kastajan ja Jeesuksen elämäntehtävä. He eivät voineet miellyttää kaikkia. Jonkun on oltava Johannes Kastajan tavoin epäkiitollisessa tehtävässä paljastamassa oman aikansa pahuuksia. Tai Jeesuksen tavoin torjua oman ajan uskonnollisten johtajien virheitä ja mennä sinne missä oman ajan samarialaiset, publikaanit, huorintekijät ja ryövärit ovat. Jos hän on uskollinen kutsumuksessaan, saa hän kokea myös vastustusta. Kuitenkin Jumalan valtakunta etenee juuri tällä tavoin.

Kirkkohistoria tuntee monta tapausta, jossa Jumalan tahdon mukaan toimivat henkilöt ovat saaneet vastustusta. Kirkkomme herätysliikkeiden johtajia on laitettu vankilasaarnaajiksi ja muullakin tavalla heitä on vastustettu. Niin kuin kansan uskonnolliset johtajat torjuivat Johannes Kastajan ja Jeesuksen, on herätysliikkeittemme syntyvaiheissa kirkossa ollut torjuvaa asennetta niitä kohtaan.

Päivän evankeliumissa on aika yllättäviä lause: "Johannes Kastajan päivistä asti taivasten valtakunta on ollut murtautumassa esiin, ja jotkut yrittävät väkivalloin temmata sen itselleen". Tämä kuvaa uuden aikakauden alkamista pelastushistoriassa. Kun Johannes Kastaja alkoi toimia, syntyi suorastaan kansanliike. Monet Johanneksen sanoman vastaanottajista liittyivät myöhemmin Jeesuksen seuraajiksi. Se kuvaa ihmisten hengellistä etsintää ja intoa päästä Jumalan valtakuntaan. Voidaan sanoa, että monet suorastaan ryntäsivät ja tempasivat sen itselleen. Tärkeintä on sydämen halu tulla Jumalan luo. Sana "väkivalloin" tarkoittaa sitä, että pelastus ei tule helpolla, vaan siihen liittyy kilvoittelua ja vaivannäköä.

Laki ja profeetat olivat Johannes Kastajaan asti ja sen jälkeen julistettiin evankeliumia Jeesuksesta. Vanhan liiton aika päättyi Johannes Kastajaan ja Jeesuksen ilmestyessä alkoi uuden liiton aika. Evankeliumi ei syrjäyttänyt lakia, vaan esitti sen vaatimuksen uudessa valossa. Kun ihmiselle selviää, ettei hän pysty pelastamaan itseään lakia noudattamalla, evankeliumi kertoo, ihminen voi synteineen turvautua Jeesuksen tuomaan pelastukseen. Laki johdattaa ihmisen vastaanottamaan evankeliumin. Laki näyttää, että olemme syntisiä ja evankeliumi on lääke syntiongelmaamme.

Johannes Kastaja on meille esikuvana hiljentymisestä Jumalan edessä. Hän oli yksin erämaassa valmistautuen tehtäväänsä rukoillen ja paastoten. Mekin voimme rukoilla kansamme puolesta, rukoilla parannuksen soveliaita hedelmiä ja herätystuulia, rukoilla yhteiskuntamme puolesta, rukoilla kirkkomme puolesta, että se pysyisi hengellisesti elävänä ja tavoittaisi kaikki Kristuksesta vieraantuneet. Totta kai meidän tulee rukoilla myös oman uskonelämämme puolesta, että elämässämme toteutuisi Johannes Kastajan lause: Kristuksen tulee kasvaa ja minun vähetä. Rukoillen saamme valmistautua Kristuksen syntymäjuhlaan.

----

Saarna Kangasniemellä 25.12.2019

Joulupäivä, Luuk. 2: 1-20

Ensimmäisenä jouluyönä tapahtui maailman historiassa suuri hetki. Jumala syntyi ihmiseksi. Maailman mahtavat eivät aavistaneet mitään. He nukkuivat omissa linnoissaan ja palatseissaan. Maailman Vapahtajan syntymisestä jouluyönä ilmoitettiin vain vähäisille paimenille. Voisi kuvitella, että maailman Vapahtaja syntyisi parhaassa mahdollisessa synnytyssalissa taitavien kätilöiden ja lääkärien ympäröimänä. Mutta Jumalan suunnitelma toteutui yllättävällä tavalla. Hän valitsi maan hiljaiset ja alhaiset kokemaan ja näkemään uuden vaiheen alkua pelastushistoriassa. Hän valitsi vaatimattoman eläinsuojan poikansa synnyinpaikaksi.

Jouluevankeliumissa tapaamme ihmisiä, jotka elivät omien huoliensa ja murheittensa vaivaamina. Maria ja Joosef olivat vaatimattomista Galilean oloista. Paimenet olivat köyhiä ja vähäarvoisia, arkisen työn väsyttämiä ja hikisiä miehiä. Heidät kaikki Jumala halusi yllättää.

Paimenet olivat tehneet karua ja raskasta työtään jo vuosia. Välillä oli sadetta ja välillä taas auringon paahdetta ja yöt olivat kylmiä. Paimenet olivat yövuorossa samoilla kedoilla, missä kuningas Daavid oli nuoruudessa ollut paimenessa. Ehkä heillä oli jotakin tietoa profeettojen lupauksista, että Messias syntisi Daavidin sukuun Betlehemissä. Kuitenkin kaikki se, mitä he kokivat jouluyönä, tuli heille yllätyksenä.

Enkelin viesti paimenille sisälsi suuria lupauksia. Ensin hän sanoi: "Älkää pelätkö." Miten monien pelkojen ympäröimiä nuo paimenet olivatkaan. Esimerkiksi petoeläimet ja karjavarkaat olivat jatkuvana uhkana. Petoja vastaan he taistelivat henkensä kaupalla. "Älkää pelätkö", näin Jumalan sanansaattaja lähestyi heitä. Rauhan ja toivon lupaus oli tulossa.

Toiseksi enkeli ilmoitti: "Minä ilmoitan teille suuren ilon". Näiden miesten elämässä oli ollut hyvin vähän iloa. Heillä oli huono yhteiskunnallinen asema. Heitä halveksittiin muun muassa siksi, että he joutuivat sapattinakin olemaan työssä. Jumala valitsi paimenet kuulemaan ensimmäisenä suurta uutista, jotta ilahduttaminen olisi mahdollisimman suuri.

Se mitä enkeli kolmanneksi heille ilmoitti, oli kaikkein merkittävin: "Teille on syntynyt Vapahtaja". Paimenten joulu alkoi siitä, kun he pääsivät Jumalan armon kohteeksi. He saivat sen lahjana ilman mitään omaa ansiota. Heidät johdatettiin pelastajan luokse. Oli juhlavaa polvistua Jeesuksen seimen äärellä ja kokea, että tässä on maailman Vapahtaja.

Jeesus on todellakin Vapahtaja. Jeesus haluaa vapauttaa ihmisen taakoista. Jeesus on varsinkin unohdettujen ja vaikeuksissa olevien auttaja. Hän haluaa johdattaa Jumalasta etäällä olevat pelastukseen. Tämän hän osoitti jo maan päällisen elämänsä aikana parantamalla sairaita, tukemalla ihmisiä, johdattamalla heitä Jumalan valtakuntaan ja erityisesti kuolemalla meidän puolestamme.

Jouluevankeliumi kertoo, että enkelit kertoivat paimenille suuria asioita Jeesus-lapsesta. Maria ja Joosef kuuntelivat niitä ihmeissään. Ja Maria pani muistiin kaiken, mitä oli tapahtunut ja pohti niitä mielessään. Jeesuksen seimen ääreltä palatessaan paimenet kiittivät ja ylistivät Jumalaa kaikesta kokemastaan. Yön hiljaisuus oli muuttunut innostuneiden miesten riemukkaisiin sanoihin.

Paimenten elämä oli toisenlainen tuon ihmeellisen jouluyön jälkeen. Ulkonaisesti mikään ei muuttunut. Sama arkinen aherrus jatkui. Mutta tästä ihmeellisen yön kokemuksesta riitti heille puhuttavaa pitkiksi ajoiksi. Kaikki, jotka kuulivat paimenten kuvausta jouluyön tapahtumista ja Jeesus-lapsesta, olivat ihmeissään. Siinä ei ollut kyse harhanäystä, vaan todellisesta koskettavasta elämää mullistavasta tapahtumasta. Emme tiedä, elivätkö paimenet 30 vuotta myöhemmin, kun Jeesus toimi julkisesti. Emme tiedä, näkivätkö he Jeesuksen ristinkuoleman ja ilmestyikö hän heille ylösnousemuksen jälkeen. Joka tapauksessa he saivat kohdata ensimmäisenä maailman Vapahtajan Marian ja Joosefin jälkeen.

Joulun sanoma yllätti paimenet keskellä arjen harmautta. Se merkitsee, että joulun sanoma on koko elämää varten. Se ei kuulu vain tähän juhlaan, vaan se kantaa arjessakin. Näinhän joululaulussakin sanotaan: "Voit joulun elää joka päivä vaan, ja parhaan vuotes tulet tuntemaan. Jos vain joulun lapsi saa sydämessäs asustaa, niin silloin joulu luonas aina on."

Rukoilemme: Joka joulu minä katson Sinua, Jeesus-lapsi, ja ihmettelen sitä taivaallista säteilyä ja rauhaa, joka täyttää pimeän tallin ja maailman ja ne, jotka ovat tulleet Sinun luoksesi. Joka joulu minä katselen sitä ja rukoilen: Jeesus, katso minuun rakastavilla silmilläsi. Älä käännä katsettasi pois, vaikka minulla ei ole muuta tuotavaa Sinulle kuin elämäni solmut ja sirpaleet. Katso minuun, Jeesus. Ravitse sieluni, korjaa se mikä on rikki ja korjaamatta. Katso minuun, niin minä eheydyn. Katso minuun, niin pimeyteeni syttyy valo ja tahdon oppia rakastamaan. Joka joulu, joka päivä, minä katson Sinuun, Jeesus, ja rukoilen: älä käännä rakastavaa katsettasi minusta koskaan pois. Aamen.

----

Puhe 31.12.2019 Kangasniemellä

Uudenvuodenaatto, Valitusvirret 3: 22-26

Tekstimme päättyy sanoihin "Hyvä on hiljaisuudessa toivoa apua Herralta". Vuoden vaihteessa muistelemme mielessämme kulunutta vuotta ja tähyämme myös tulevaan. Saamme pysähtyä ja olla hetken hiljaisuudessa. Hiljaisuudessa kuulemme myös sisäisiä ääniä. Näitä ääniä emme välttämättä kuule muulloin, kun olemme työn ja touhun keskellä. Nämä äänet tahtovat viestittää meille jotakin arvokasta juuri tähän elämäntilanteeseen.

Palauttaessamme ajatuksissamme kuluneen vuoden tapahtumiin ensimmäisenä mieleemme tulee muistojen ääni. Mieleen tulee paljon yksin ja yhdessä elettyjä ja koettuja tapahtumia ja tilanteita. Vuosi on sisältänyt monenlaisia muistoja. Voitte kertoa toisillekin näistä tärkeistä tapahtumista yhteisen elämän eri tilanteissa. Varsinkin hyvät kokemukset rohkaisevat ja kantavat eteenpäin.

Mutta muistojemme keskellä mieleemme voi tulla myös ikävät muistot. Kaikki ei mennyt niin kuin olisimme toivoneet. Kuulemme myös omantunnon äänen. Hiljaisuus tuo eteemme väärin tekemisemme ja laiminlyöntimme. Muistamme, ettemme ole kaikissa tilanteissa toimineet oikein. Ne painavat omatuntoamme.

Mutta rakkaat ystävät. Vapahtajamme ei halua jättää meitä taakkojemme ja syntiemme alle. Kolmas sisäinen ääni, jonka kuulemme hiljaisuudessa, on anteeksiantavan Vapahtajan ääni, joka sanoo syytetylle ja katuvalle "Älä pelkää. Minä olen lunastanut sinut. Minä olen sinut nimeltä kutsunut. Sinä olet minun" (Jes 43:1). Tämä usein synninpäästön lauseena lausuttu Jumalan armon vakuutus lupaa meille, että vaikka emme osaisikaan elää oikein, on meillä Vapahtaja, johon saamme syntisinä turvautua. Kaikki vuoden aikana tehdyt laiminlyönnit ja rikkomukset saa vapaasti tuoda Vapahtajamme ristin juurelle ja uskoa anteeksi hänen armoonsa turvautuen.

Valitusvirret rohkaiset meitä epäonnistuneinakin luottamaan Jumalan armoon Kristuksessa: "Herran armoa on, ettemme ole aivan hävinneet, sillä hänen laupeutensa ei ole loppunut." Vapahtajan luona raskautettu omatunto saa rauhan, ahdistettu sielu saa toivon ja etsivä kristitty löytää pelastusvarmuuden. "Hyvä on Herra häntä odottaville, sille sielulle, joka häntä etsii."

Vapahtajamme rohkaiskoon teitä kaikkia elämässä eteenpäin. Lukemassani Raamatun kohdassa vakuutetaan, että Jumalan apu ja armo on tarjolla meille kaikille. Vaikka meillä nyt olisi murheita ja huolia, välittää Jumala meistä ja saamme turvautua Häneen. Tässä luottamuksessa saamme käydä tulevaan vuoteen! Toivotan teille kaikille voimia ja Jumalan siunausta tulevaan vuoteen. Hyvä on hiljaisuudessa toivoa apua Herralta.

----

Saarna 6.1.2020 Kangasniemellä

Loppiainen, Matt. 2: 1-12

Loppiaisen evankeliumi kertoo itämaan tietäjien matkasta uuden kuninkaan luokse. He menivät luonnollisesti ensin hallitsijan palatsiin. Mutta sieltä heidät ohjattiin Betlehemiin. Sieltä he löysivät Jeesus-lapsen, ei kuninkaan linnasta, vaan tallin seimestä. Tietäjien arvellaan olivat eri kansojen kuninkaita. Jeesuksen löytyminen lopulta oli heille ilon aihe.

Itämaan tietäjät edustavat Vapahtajaa etsiviä kaikkia kansoja. Evankeliumi on tarkoitettu kaikille kansoille. Siksi loppiainen on lähetystyön juhlapäivä. Lähetystyö on jatkuvaa arkista toimintaa. Välillä se voi näyttää vähäpätöiseltä, kun tuloksia tulee vähän kerrallaan. Kuitenkin meillä on syytä iloita tänään, että ilosanoma menee eteenpäin.

Raamatun tapahtumiin on liitetty erilaisia legendoja. Raamatun tapahtumat ovat totta ja legendat ovat satua. Yleensä legendoissa on kuitenkin puhutteleva sanoma. Perinteisesti on  ajateltu, että itämaan tietäjiä tai kuninkaita oli kolme. Eräässä legendassa kerrotaan neljännestä kuninkaasta, joka myös näki tähden taivaalla ja halusi mennä kumartamaan rakkauden kuningasta. Hän varusti matkalle paljon kameleita, aaseja, palvelijoita, vettä, ruokaa, vaatteita ja rahaa sekä arvokkaan rubiinin, jonka hän antaisi rakkauden kuninkaalle.

Matkan teko muodostui hyvin vaikeaksi. Se kesti monta vuotta. Ja sen aikana hän menetti kaiken mitä hänellä oli matkassaan. Se johtui siitä, että hän joutui matkan varrella auttamaan valtavan määrän eri kansoihin kuuluvia kärsiviä ja hätään joutuneita ihmisiä.

Eräässä kaupungissa oli orjamarkkinat. Hän kuuli heidän puhuvat oman maansa kieltä. Vihollinen oli siis valloittanut hänen maansa. Silloin hänen oli luovuttava kallisarvoisesta rubiinista, ainoasta rikkaudesta, mikä hänellä oli enää jäljellä. Sillä hän osti koko orjajoukon vapaaksi. Orjille se oli käsittämätön ilouutinen, mutta he eivät tunteneet omaa kuningastaan, jonka ulkonäkö oli vanhentunut vuosien varrella.

Kuningas ajatteli, ettei hänen kannata enää jatkaa matkaa. Mutta nähdessään tähden, hän tuumi: Haluan nähdä miten rakkaus vallitsee tuon kuninkaan valtakunnassa.

Lopulta hän saapui Jerusalemiin. Siellä oli paljon kansaa. Hän näki, kuinka kolmea miestä vietiin ristiinnaulittavaksi. Hän ihmetteli, miten rakkauden kuninkaan maassa voi tapahtua tällaista. Sitten hän näki kyltin, jossa luki: Jeesus Nasaretilainen, juutalaisten kuningas. Sitten hänen ja Jeesuksen katseet kohtasivat. Silloin hän ymmärsi: Siinä on hän, jonka luokse olen matkannut vuosikausia. Tämä Jeesus tuntee minut läpikotaisin. Hän tietää kaiken pitkästä matkastani ja hyväksyy tekemiseni kärsivien ja puutteen alaisten auttamiseksi, minkä takia vasta nyt pääsin perille. Kuninkaan matka ei sittenkään ollut turha. Hän oli toiminut juuri niin rakkauden kuningas oli halunnutkin. Tämä silmänräpäys riitti hänelle. Hän käsitti, että rakkauden kuningas uhrattiin meidän puolestamme, että me pelastuisimme. Ja se teki hänet onnelliseksi.

Kun Jumalan rakkaus kohtaa ihmisen, saa se ihmisen toimimaan, että ilosanoma Jumalan rakkaudesta leviäisi kaikkialle maailmaan. Suuri todistus Jumalan rakkaudesta köyhien maiden ihmisille on kristittyjen avustustoiminta. Silloin annetaan omasta toisen hyväksi niin Kristuskin, joka oli rikas, tuli meidän takiamme köyhäksi, että me hänessä rikastuisimme.

Kangasniemen seurakunnassa on ollut ilo vierailla eri kylien lähetyspiireissä. Eräällä kylällä jopa pääsin kolmen pitkäaikaisen lähetyspiirin vetäjän kanssa samaan valokuvaan. Lähetystyössä ei koskaan pidä väheksyä pienten alkujen päivää. Eräässä kylässä väki väheni, eikä siellä ollut enää kuin kaksi taloa, joissa molemmissa asui vanhus. Nämä vanhukset alkoivat käymään toistensa luona kerran viikossa. Silloin keitettiin kahvit ja päätettiin joka kerta laittaa kahviraha lähetystyön hyväksi. Kun näin oli toimittu vuoden verran, he veivät kolehtinsa seurakunnan lähetyssihteerille, joka ilahtui heidän kekseliäisyydestään. Olkoon tämä rohkaisuksi myös meille, kun väki kylillämme vähenee. Lähetysrakkaus keksii keinoja silloinkin. Lähetysrakkaus syntyy siitä, kun itse on ensin saanut kokea Jumalan rakkauden, kun hän antoi meille Jeesuksen pelastajaksi. Silloin herää halu toimia niin, että kristillinen toiminta tavoittaisi mahdollisimman monta ihmistä.

Tämän päivän vaihtoehtoisessa saarnatekstissä Jeesus sanoo: "Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo" (Joh. 8:12). Liekit-musikaali kertoo omalla tavallaan lähetysrakkaudesta. Rohkaiskoon meitäkin toimimaan niin, että mahdollisimman moni ihminen lähellä ja kaukana pelastuisi ja tulisi tuntemaan totuuden: Jumalamme saapui kerran ihmisenä päälle maan. Vielä elää sana Herran ja se sydämissä syttyy loistamaan, loistamaan. Jeesus tahtoo yhä vielä seuraajiaan maailmaan. Vielä kaikki eivät tiedä, että syyllinen saa levon teoistaan, teoistaan. Jos nyt Jeesus uskon liekin sytyttänyt sinuun on, häntä seuraa, tie minne viekin, et ole yksin, et turvaton. Herran liekin anna palaa. Anna kasvaa rakkauden. Kunnes tuli valtaa alaa ja valo saapuu, luo jokaisen.

----

Saarna 12.1.2020 Kangasniemellä

1. sunnuntai loppiaisesta, Joh. 1: 29-34

Mielenkiintoista Jeesuksen saamassa kasteessa oli se, että häntä ei olisi tarvinnut kastaa. Hänellä ei ollut syntiä, jota hänen olisi pitänyt katua tai mikä olisi pitänyt pestä Johanneksen kasteessa pois. Syy Jeesuksen kasteelle menemiseen on päinvastainen kuin kaikilla muilla, jotka Johanneksen luo tulivat. Johannes sanoi nähdessään Jeesuksen: "Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin! Mitä ihmettä siis synnitön tekee syntisten kasteella? Johannes tiesi tämän ongelman ja sen vuoksi seuraa merkillinen tilanne, jossa Johannes esteli Jeesusta tulemasta kasteelle. Jeesus meni syntisten kastelle, koska hän on täyttämässä syntisten ihmisten puolesta kaikkea vanhurskautta. Jeesuksen täytyi mennä kaikkien ihmisten puolesta parannuksen kasteelle, koska kukaan ihminen ei voinut tehdä oikeaa parannusta Jumalan edessä. Jeesuksen täytyi täyttää jokaisen ihmisen puolesta vanhurskaus, koska kukaan ihminen ei sitä pysty täyttämään. Samalla tavalla Jeesus ottaa syntisen paikan Golgatan keskimmäisellä ristillä ja suostuu ristinkuolemaan meidän puolestamme.

Jeesuksen kasteessa tapahtui myös ihmiskunnan syntien päälle ottaminen. Kun syntiset ihmiset menevät Jordan-virtaan, heistä pestiin synnin lika ja saasta pois. Kun Kristus synnittömänä meni veteen, hän imi itseensä kaiken lian ja saastan. Jeesus tuli todelliseksi syntipukiksi. Jumala siirsi synnit häneen. Johannes Kastaja laittoi samalla tavalla kädet Jeesuksen päälle tämän kasteessa, kuin Aaron laittoi kätensä syntipukin päälle. Jeesushan on Jumalan karitsa, joka pois ottaa maailman synnin.

Johanneksen kaste ulkonaisella tavalla kuvasi mielenmuutosta ja puhdistusta. Johannes Kastaja vaati kaikkia parannukseen ja parannuksen tekijät ottivat kasteen kuuliaisuuden askeleena. Kristillinen kaste tuli mahdolliseksi vasta Jeesuksen ristinkuoleman ja ylösnousemuksen jälkeen. Siksi Jeesuksen oma kastekaan ei ollut kristillinen kaste vaan parannuksen kaste. Esimerkiksi Apostolien tekojen 19. luku kuvaa, kuinka, Johanneksen kasteella kastetut kastettiin uudelleen kristillisellä kasteella. Kristillinen kaste on Jeesuksen sovitustyön, siis kuoleman ja ylösnousemuksen, osallisuuteen kastamista. Tässäkin täydellinen lahja tulee Jumalalta. Kun perusteellisin ihmisparannus ja täydellisin kuuliaisuus jää vajaaksi eikä siksi anna syntiselle rauhaa, osoittaa Jumalan sana: "Katso Jumalan Karitsa, joka pois ottaa maailman synnin". Jeesus asetti kristillisen kasteen, jotta Hän voisi kastaa Pyhällä Hengellä. Hän synnyttää uudesti ylhäältä "vedestä ja hengestä". Vain Jumalan täydellisen armotyön varassa voi olla ihminen pelastuminen. Kasteen perusta on Jeesuksen pelastustyö, ei siis ihmisen oma suoritus. Ja uskonelämän lähtökohta on se, kun ihminen saa tämän pelastuksen lahjan pyhässä kasteessa. 

Kun perusta ja lähtökohta on selvä, voidaan todeta, että kristillinen kastekin on parannuksen kaste siinä mielessä, että pyhä kasteemme on jokapäiväisen parannuksen sakramentti: kutsu, kehotus ja voima joka päivä hylätä synti ja uskossa turvautua Kristukseen. Jumalasta etäällä oleva, epäuskossa elävä ihminen voi löytää takaisin kasteessa lahjoitetun pelastuksen. Jatkuvasti tarvitsemme sitä, että jätämme syntimme Jeesuksen ristin juurelle ja Jumala uudistaa uskomme. Katekismus opettaa: Uskonelämä on sitä, että kristityssä elävä vanha ihminen on joka päivä parannuksessa upotettava pahoine tekoineen ja himoineen ja näin meissä nousee uusi ihminen, joka uskoo Jumalaan. 

Raamatun kastekäskyissä kasteeseen liitetään kasteopetus ja usko. Varsinkin meidän aikana tulee kiinnittää huomiota kasteopetuksesta huolehtimiseen. Vanhemmat, isovanhemmat ja kummit ja isovanhemmat ovat siinä avainasemassa ja myös seurakunnan lapsi- ja nuorisotyö. Varsinkin rippikoulussa opetetaan mitä merkitsee se, että meidät kasteessa otettu Jumalan lapseksi ja seurakunnan jäseniksi.

Kerran oli kastetilaisuus kirkossa. Yhtäkkiä pappi huomasi, että kastevesi puuttui kastemaljasta. Silloin hän avasi sakastin oven ja sanoi: Seuraavaksi suntio tuo pyhän kasteveden. Kaikki seurasivat, kuinka suntio kaatoi veden kastemaljaan ja toimitus pääsi jatkumaan.

Miksi pappi sanoi: Pyhä kastevesi. Kastevirsi kuvaa tätä kasteen sakramentin salaisuutta: Silmämme näkee kasteessa vain vettä paljaaltansa, vaan sana Hengen voimassa on siinä veden kanssa. Uskossa meidät kätketään Kristuksen pyhään vereen ja kaikki synti heitetään syvälle armon mereen (Virsi 214: 2). Jaakko Haavion runossakin sanotaan: Vesi kastemaljassa kimmeltää, vedessä Jumalan sana. Katekismus selittää kasteen sakramenttia: Kaste vaikuttaa syntien anteeksiannon, vapauttaa kuoleman ja Perkeleen vallasta sekä antaa iankaikkisen autuuden kaikille, jotka uskovat Jumalan sanat ja lupaukset. Sitten Katekismus kysyy: Miten vesi voi tehdä näin suuria asioita? Ja vastaa siihen: Kastevesi ei ole pelkkä vesi, vaan vedessä on Jumalan sana. Näin Pyhä Henki voi synnyttää siinä uuden hengellisen elämän. Meitä kerran kastettua kehotetaan jatkuvasti palaamaan kasteen armoon ja luottamaan Jumalan sanan lupauksiin. 

Saarnassa lainattu Keijo Rainerman tekstiä Perusta-lehdessä ja https://www.luterilainen.net/mita-jeesuksen-kasteessa-tapahtui/

----

Saarna Kangasniemellä 2.2.2020

Kynttilänpäivä, Luuk. 2: 22-33

Evankeliumimme taustalla on Mooseksen lain säädös, jonka mukaan naisen oli 40 päivää poikalapsen syntymän jälkeen tultava uhraamaan polttouhri ja syntiuhri. Köyhä kansanosa, johon myös Maria kuului, uhrasi kaksi kyyhkystä. Tämä oli siis puhdistautumisuhri. Maria ja Joosef matkustivat 40 päivän ikäisen Jeesus-lapsen kanssa  kansan uskonnolliseen keskukseen, Jerusalemin temppeliin. He noudattavat juutalaisuuden sääntöjä ja sitoutuvat omaan hengelliseen perinteeseensä.

Ihmeellistä on hengellinen johdatus. Vanha Simeon oli saanut Jumalalta lupauksen, että hän näkee vielä eläessään tulevan Messiaan. Hän jaksoi uskollisesti odottaa tämän lupauksen toteutumista. Pyhän Hengen johdattamana hän oli juuri oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Hän kohtasi temppelissä Marian, Joosefin ja Jeesus-lapsen. Heti hän tiesi, että tässä on Jumalan lähettämä Vapahtaja. Hän oli eläessään nähnyt monia pikkulapsia, mutta hengellisen näkökyvyn ansiosta hän tiesi, että tämä lapsi erottui muista. Hän ottaa lapsen käsivarsilleen ja lausuu mahtavia lupauksia Jeesuksesta. Vuosien odotus oli täyttynyt. Tämän jälkeen hän saattoi rauhassa kuolla rauhassa.

Kun me rippikoulussa käymme läpi näitä elämän perimmäisiä asioita, me todella uskomme, että Jumala on olemassa ja vaikuttaa meidän keskellämme. Jumala toimii seurakuntansa keskellä yhtä voimallisesti kuin Raamatun lehdillä.

Päivän lukukappaleessa, jonka rippikoululaiset lukivat tästä lukupulpetista, kerrotaan, kuinka Mooses sai olla lähellä Jumalaa. Jumala kohtasi Mooseksen jo aiemminkin mm. palavassa pensaassa. Siksi lauloimme juuri siitä kertovan laulun ennen tätä saarnaa. Mooses sai olla Jumalan käytössä. On mahtavaa, jos saa olla juuri siinä tehtävässä, jonka saa Jumalalta. Olen monta kertaa kokenut alamittaisuutta Jumalan valtakunnan työntekijänä. Kerron kuitenkin yhden rohkaisevan esimerkin, kuinka itsekin olen saanut olla pienellä panoksellani Jumalan käytössä.

Minut kutsuttiin kotiin, jossa olin kastanut tytön kolme vuotta aiemmin. Nyt tämä tyttö oli sairastunut pahanlaatuiseen luusyöpään. Hän oli käynyt sairaalahoidossa, mutta ennuste oli huono. Hiljattain oli naapurissani kuollut nelivuotias poika vastaavaan sairauteen. Epätoivoissaan itkevät vanhemmat kääntyivät puoleeni: Voisiko Jumala auttaa? Käyntini päättyi siihen, että pidin rukoushetken tytön puolesta. Samalla voitelin hänet öljyllä ja siunasin hänet. Tyttö sai jäädä Jumalan hoitoon.

Kului muutama kuukausi. Lapsen vanhemmat ilmoittivat, että tyttö on parantunut kokonaan vakavasta sairaudesta. Viimeisetkin kontrollikäynnit oli käyty sairaalassa. Nyt he halusivat järjestää kiitoshetken kodissaan. Paikalla oli samat henkilöt, jotka olin tavannut ristiäisissäkin muutamaa vuotta aiemmin. Pidin kiitoshartauden ja annoin tytölle lahjaksi kristillisen taulun. Sillä ei ole väliä, paraniko tyttö sairaalahoidon vai rukoushetken ja öljyllä voitelemisen ansiosta. Pääasia oli, että Jumala paransi hänet. Kiitos ihmeitä tekevälle Herralle!

Koska täällä on tänään rippikoululaisia, kerron mitä eräs tyttö kertoo videollaan: Hän oli samanlainen kasiluokkalainen kuin muutkin nuoret. Seuraavana kesänä hän meni rippikoululeirille kuten kaikki kaveritkin. Ripari kuitenkin muutti hänen elämänsä suunnan. Siellä hän alkoi pohtimaan elämän tarkoitusta ja elämän perimmäisiä kysymyksiä, kun puhuttiin uskonasioista.

Kesän jälkeen hän meni ysiluokalle. Lisäksi hän osallistui kotiseurakuntansa nuorten toimintaan ja isoiskoulutukseen. Nämä elämän suuret kysymykset alkoivat taas pyörimään hänen mielessään, kun niitä käsiteltiin. Hän alkoi lukemaan Raamattua ja huomasi rukoilevansa välillä. Hänelle tuli halu uskoa Jeesukseen. Hän päätti ottaa asioista selvää ja rukoili: Jeesus, minä haluan oppia tuntemaan sinua. Hän luki Raamatusta millainen Jeesus on ja miten hän kohtasi ihmisiä. Hän oppi lisää tuntemaan Jumalaa. Hän huomasi, että hänen elämänsä oli ollut suorittamista. Hän tajusi, että Jeesus rakastaa ja hyväksyy hänet juuri sellaisena kuin on.

Lopuksi hän toteaa kahdeksan vuotta vanhempana, että on kiitollinen Jumalalle ajasta, jonka on saanut elää uskossa. Hän on kokenut Jumalan johdatusta ja sanoo, että Jeesuksen seurassa on hyvä elää.

Päivän evankeliumissa Simeon ylistää Jeesuksen olevan valo pakanakansoille ja kirkkaus Jumalan omaisuuskansalle Israelille. Kristuksen valoon tuleminen ei ole helppoa syntiä tekevälle ihmiselle. Pimeyteen ja Jumalasta eroon jääminen voi houkuttaa ihmistä. On vaara etsiä iloa ja sisäistä rauhaa väärästä paikasta. Kynttilänpäivän sana rohkaisee meitä kääntämään katseemme kohti Jeesusta, joka sanoo: Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo (Joh. 8:12).

----

Saarna Kangasniemellä 16.2.2020

2. sunnuntai ennen paastonaikaa, Joh. 4: 31-38

Tästä samasta Raamatun kohdasta Jeesus ja samarialainen nainen on saarnattu n. kuukausi sitten kahtena peräkkäisenä sunnuntaina. Nyt voidaan kertauksena todeta, kuinka Jeesus paljasti samarialaisen naisen syntielämän ja osoitti hänelle olevansa syntisen ystävä ja syntien anteeksiantantaja.

Samarialainen nainen oli päivästä toiseen mennyt kaivolle silloin kun siellä ei ollut toisia saadakseen vettä janoonsa. Hänellä oli ollut viisi epäonnistunutta avioliittoa ja nyt asui kuudennen miehen kanssa yrittäen sammuttaa elämän janoa. Nyt hän oli tavannut Jeesuksen. Sisäisen janon sammuttaja oli löytynyt.

Opetuslapset olivat kaupungilla ruokaostoksilta. He eivät tienneet mitä kaivolla oli sillä välin tapahtunut. Kun he palasivat takaisin he hämmästyivät kun näkivät juutaisen miehen, Jeesuksen, ja samarialaisen naisen keskustelevan keskenään.

Niin nainen jätti vesiastian kaivolle ja meni innoissaan kaupunkiin kertomaan kaupungin asukkaille löydöstään. "Tulkaa katsomaan miestä joka on sanonut kaiken elämästäni. Olisko hän Messias."

Kun nainen oli lähtenyt, opetuslapset tarjosivat Jeesukselle syötävää. Jeesus oli uppoutunut ajattelemaan äskeistä keskustelua naisen kanssa, että nälän tunne oli haihtunut. Jeesus iloitsi siitä että oli saanut herätetyksi syntisen ihmisen omantunnon. Hän näki naisen nyt juovan elämän vettä ja syövän iankaikkisen elämän ravintoa. Se tyydytti hänen nälkänsä ja janonsa. Sen tehtävän suorittaminen jota varten hän oli laskeutunut taivaasta maailmaan antoi hänelle voimaa ja kohotti hänet inhimmisten tarpeiden yläpuolelle. Totuutta janoavan sielun auttaminen ravitsi häntä enemmän kuin syöminen ja juominen. Siksi Jeesus sanoo opetuslapsilleen: minun ruokani se, että teen lähettäjäni tahdon.

Heidän istuessaan Jeesus katsoo laakson laajoja viljapeltoja. Nämä viljapellot vihannoivat parhaillaan. Mutta katsoessaan Samarian tielle, hän näki suureni joukon kaupungin asukkaita olevan tulossa heidän luokseen. Jeesus tiesi mitä varten nuo ihmiset tulivat. Samarialainen nainen oli yrittänyt sammuttaa elämänjanoa vaihtuvista miessuhteissaan. Hän oli tullut uskoon ja oli saanut koko kaupungin liikkeelle. Jeesus tiesi, että Jumalan sana on kylvetty. Jeesus näki nuo lähestyvät samarialaiset viljaksi, joka oli kypsynyt korjattaviksi Jumalan aittaan.

Jeesus puhui samarialaisillekin iankaikkisen elämän vedestä ja hekin halusivat juoda sitä pelastuakseen. Samalla raja-aidat kaatuivat. Jeesuksen vapahtajanrakkaus ulottui myös tähän halveksuttuun kansaan. Häntä pyydettiin jäämään kaupunkiin kahdeksi päiväksi. Jeesus tunsi, että Taivaallinen Isä oli avannut tämän työmaan. Maaperä parempi kuin Juudeassa, sillä täällä fariseukset eivät haitanneet Jeesuksen työtä. Hänen kylvämänsä siemen lankesi Samariassa hyvään maahan ja sato oli runsas. Monet uskoivat häneen ja sanoivat samarialaiselle naiselle: "Emme nyt enää usko vain sinun puheesi tähden, sillä me itse olemmekuullet häntä ja tiedämme, että hän on maailman Vapahtaja."

Kristillistä kasvatus on oleellinen osa Jumalan sanan kylvöä. Te rippikoululaiset olette tärkeässä elämän vaiheessa. Ottakaa vastaan rippikoulussa kylvetty hyvä Jumalan sana. Evankeliumissamme Jeesus puhuu Jumalan sanan kylväjistä ja leikkaajista. Leikkaaja saa korjata satoa näkemättä kylvämisen vaivaa. Kylväjä voi olla esimerkiksi pyhäkoulun tai rippikoulun opettaja, leikkaaja esimerkiksi evankelista, joka kohtaa etsikkoajassa olevan ihmisen. Molemmatkin saavat iloita sadosta, kun ihminen tulee uskoon. Kylväjä ja leikkaaja ovat usein eri henkilöitä. Käytännössä kylväjä harvoin pääsee näkemään uskoontulemista. 

Myöhemmin Jeesus lähetti opetuslapsetkin kaikkeen maailmaan kylvämään ja leikkaamaan. Jumalan valtakunnan työntekijä saa odottaa satoa kylvämästään sanasta. Kristillinen toiminta nykyäänkin on kylvämistä ja niittämistä. Huoli ja ahdistus lisääntyy, jos kasvu viipyy.

Onko niin, että vain harvoin näemme tulosta kylvötyöstä, kuinka ihmisiä tulee herätykseen, he tunnustavat syntinsä ja antavat elämänsä Jeesukselle. Toivomme, että Jumalan sanan kylvö tuottaa satoa. Ennenkaikkea saamme rukoilla, että saisimme niittää Jumalan valtakunnan satoa. Kristillistä työtä tehdään toivon ja esirukoksen näkökulmasta. Raamatussa on paljon lupauksia tällaisten rukousten kuulemisesta. Rukous seurakunnan tärkein työmuoto. Kaikessa kristillisessä toiminnassa kaikkialla tulee rukoilla herätystä ja runsasta satoa taivaan valtakuntaan. Vaikka näyttäisi siltä, että toiveista huolimatta herätystä ei tule, Jumalan sanan kylväminen kannattaa aina. Vain Jumalan sana synnyttää hengellisen elämän. Sitä kannattaa olla kuulemassa. Olet täällä kirkossa juuri oikeassa paikassa. Jumalan sana on täällä esillä. Saat ottaa Jumalan sanan vastaan. Rukoilemme: Herra Jumala, me kiitämme sinua pyhästä sanastasi ja suuresta armostasi, jonka olet kylvänyt sydämemme peltoon. Herätä meitä vastaanottamaan tämä sana että pelastuisimme. Aamen.

----

Saarna Kangasniemellä 8.3.2020

2. paastonajan sunnuntai, Mark. 9: 17-29

Tämän Raamatun kohdan tulkinnassa on eroja. Länsimainen liberaaliteologi, joka ei usko henkivaltojen olemassaoloon, selittää, että kyseessä on epilepsiaa sairasta henkilön paraneminen. Afrikkalainen kristitty sen sijaan sanoo, että Jeesus todella paransi pojan pahan hengen vallasta. Meidän oloissamme luonnollisesti riivattuja on vähemmän, koska lähes kaikki on lapsena kastettu ja elämme kristityssä maassa. Mutta jos mennään siihen, ettei lapsia enää kasteta ja vieraannutaan kristinuskosta, tulee tilalle muuta uskonnollisuutta ja pahan hengen vaikutus suurenee.

Luterilaisessa kirkossa ei juurikaan puhuta pahoista hengistä. Onko niin, että uskonpuhdistus on mennyt liiankin pitkälle, koska esimerkiksi roomalaiskatolisessa kirkossa on pappeja, joiden tehtävänä on pahojen henkien ulosajaminen.

Olen muutaman kerran joutunut tilanteeseen, että ihmiset ovat muuttaneet kotiin, jossa kummittelee. Kun olen jututtanut talon asukkaita, on selvinnyt, että samassa talossa on aiemmin harjoitettu okkultismia. Tällöin olen siunannut kodin ja samalla tarkkaan harkituilla sanoilla samalla lausunut pahojen henkien karkottamissanat. Sen jälkeen kummittelut ovat loppuneet. Omassa voimassa en voi tehdä yhtään ihmettä, mutta Jumala voi palvelijansa kautta tehdä suuria tekoja.

Jumalan ihmeet eivät jää vain Raamatun lehdille, vaan Jeesus on yhtä todellinen myös tämän päivän seurakunnan keskellä. Voiko nykyäänkin tapahtua samanlainen parantumisihme, mikä on kuvattuna päivän evankeliumissamme? Kerron tositapahtuman meidän ajaltamme, kuinka eräs nuori nainen vapautui pahojen henkien vallasta.

Hän oli rikkinäisestä kodista. Hänen elämäänsä kuului ryyppääminen ja koulunkäynnin laiminlyöminen. Hän sai paniikkikohtauksia. Itsetunto oli mennyt koulukiusaamisen takia. Sitten hän kiinnostui New Age -jutuista, kuten ufoista. Hän luki rajatiedon kirjoja ja ryyppäsi viikonloppuisin. Hän kävi Ufo-seuran kokouksissa ja kiinnostui henkiparantamisesta. Hän haki kontaktia henkioppaina olevien ufo-olentojen kanssa. Siitä seurasi kamalat pelkotilat. Niitä aiheuttivat myös kauhufilmit, joita hän katseli. Pelkojen takia hän oli todella sekaisin. Hän ei uskaltanut olla missään yksin ja näki painajaisunia. Hän koki olevansa irti ruumiista ja avaruusoliot veivät häntä avaruuteen. Hän oli kuluttanut itsensä täysin loppuun näillä kaikilla asioilla. Tuskissaan hän kaipasi muutosta.

Sitten hän sain puhelun uskovalta tädiltään. Hän pyysi kylään ja se reissu muutti hänen elämänsä. Siellä hän sai kuulla Jeesuksesta ja että Hän on kuollut ristillä puolestamme ja Hänen kauttaan saa anteeksi syntini ja että Hän voi muuttaa koko elämän, jos lähtee Häntä seuraamaan. Hän voi vapauttaa myöskin kaikista peloista ja kahleista. Hän ei ollut koskaan ennen kuullut Jeesuksesta, mitä Hän oikeasti on tehnyt ja voi tehdä. Siellä Jumala antoi hänelle uskon ja siitä lähtien olen ollut sillä tiellä. Jeesus on tie, totuus ja elämä!

Jeesus tosiaankin vapautti, mutta oli se aikamoista taistelua alkuun. Ufo-olennot tietysti kävivät oikein voimalla kimppuun. Mutta hän vastusti niitä Jeesuksen voittamattomassa nimessä. Henkivaltojen oli pakko häipyä. Enää niillä ei ollut mitään valtaa. Hän pääsi sitten peloistakin, kun Jeesuksen nimessä voidaan ajaa kaikki pahat henget pois. Ja hän sai nukkua yöt rauhassa. Alkoholistakin hän pääsi myös eroon pikkuhiljaa. Jeesus antoi hänelle uuden elämän. Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut. (2Kor. 5:17).

Hän löysi seurakuntayhteyden ja pääsi ylistysryhmään. Sitä kautta hän vapautui paniikkihäiriöstä. Pikkuhiljaa hän vapautui ja parantui seurakunnan parissa ja Jeesuksen hoidossa. Ja Hän tekee työtään koko ajan, loppuun asti.

Päivän aiheena on rukous ja usko. Evankeliumimme henkilöitä kuitenkin vaivasi epäusko tai uskon heikkous. Niinpä Jeesus joutuukin huudahtamaan: Voi tätä epäuskoista sukupolvea! Pojan isä on kokenut pettymyksen, kun Jeesuksen opetuslapset eivät osanneet auttaa. Siksi hän epäilee Jeesuksenkin mahdollisuuksia lausuessaan: Jos voit. Tärkeintä kuitenkin on se, että hän kääntyy Jeesuksen puoleen. Matteus lisää vastaavaan Raamatun kohtaan Jeesuksen sanat uskosta sinapinsiemen verran. Se rohkaisee meitä, kun tiedämme uskomme olevan vähäistä. Evankeliumissamme isä myöntää uskonsa heikkouden, kun hän lausuu: Minä uskon, auta minua epäuskossani. Ja Jeesus todella auttoi. Hän ei ajanut epäuskoaan tunnustavaa pois, vaan tekee parantavan ihmeensä.

Jeesus ei aja meitäkään pois, jos me lähestymme häntä hädässämme ja kysymyksissämme. Meillä ei ole tuotavana hänelle vahvaa uskoa. Sen sijaan saamme tuoda hänelle syntimme ja epäuskomme ja ottaa vastaan syntien anteeksiantamuksen ja pelastuksen. Jos koet uskosi heikkoutta tai olet menettänyt uskosi, saat rukoilla sydämessäsi nämä sanat: Jeesus, ota minut vastaan, anna syntini anteeksi ja tule elämääni. Jeesus sanoo: Sitä, joka minun tyköni tulee minä en heitä ulos.

----

Saarna Kangasniemen kirkossa 22.3.2020

Marian ilmestyspäivä, Luuk. 1: 46-55

Maria sai kutsun valtavan suureen ja ihmeelliseen tehtävään. Hän sai synnyttää maailman Vapahtajan, huolehtia hänestä lapsena ja tukea häntä kasvaessa aikuisikään.

Evankeliumissamme Maria on saanut tiedon, että Jumala on valinnut hänet tulevan Messiaan äidiksi. Sen jälkeen hän menee Elisabetin luo. Elisabet odotti vanhalla iällään Johannesta, joka oli varttunut hänen kohdussaan puoli vuotta ja joka oli oleva Jeesuksen edelläkävijänä 30 vuotta myöhemmin. Pyhän Hengen synnyttää ilo täytti Elisabetin ja Johanneksen hänen kohdussaan. Jumalan lupaama uusi aika oli koittamassa.

Kautta aikain Jumala on kutsunut ihmisiä erilaisiin tehtäviin Jumalan valtakunnassa. Itse ajattelin tässä viimeisessä saarnassani luoda katsauksen 40 vuoden palvelukseeni seurakuntapappina. 

Tulin varhaisnuorena uskoon ja sain Jumalalta kutsun viedä evankeliumia eteenpäin, että mahdollisimman moni pelastuisi ja tulisi tuntemaan totuuden. Olin mukana seurakuntanuorten toiminnassa. Vapaat suunnatkin houkuttelivat riveihinsä, mutta pidin kotiseurakuntaani hengellisenä kotinani. Jo nuorena tajusin, että parhaiten tavoitan kaikenlaisia ihmisiä nimenomaan luterilaisena seurakuntapappina. Lähetystyöhön lähtöäkin haaveilin.

Valitettavasti monesti uskonelämä on ollut penseää. Papin tärkein tehtävä on oman hengellisen elämän hoitaminen. Papin työ on ollut hengellistä sodankäyntiä. Siksi olen pukenut aamurukouksessani päälleni Efesolaiskirjeen 6. luvun mukaisen Jumalan antaman sota-asun.

Lahjakkuutta minulla on ollut vähän, mutta Jumalan avulla olen aina selvinnyt eteenpäin. Virheitä ja epäonnistumisiakin on ollut matkan varrella, mutta myös onnistumisia. Haastaviakin tilanteita on ollut. Esimerkiksi Joensuun vuosina jouduin kohtaamaan New Ageen, rajatietoon ja saatananpalvontaan eksyneitä ja neuvomaan heitä uskontielle. Parhaita hetkiä ovat olleet mm. ne, kun pelastusta etsivä on tehnyt uskonratkaisun ja toistanut perässäni ns. syntisen rukouksen. Ikävintä on ollut ivan ja vastustuksen kokeminen varsinkin kirkon liberaalisiiven taholta.

Yli 10 vuotta sitten vaimoni ystävä sai profetian, että Jumala on tiettyä tehtävää varten johdattanut minut Kangasniemen seurakuntaan. En vielä silloin aavistanut mikä se olisi. Mutta sen jälkeen olen saanut olla mukana monenlaisissa jutuissa. Olen iloinnut, että Jumalan sana ei ole jäänyt syrjään seurakunnassamme. Olen myös iloinnut seurakunnassamme esiintyvästä terveestä karismaattisuudesta. On tärkeää, että Jumalan valtakunnan työntekijä näyttää värinsä ja tuo taitavasti kristillisen näkemyksen esille. Sitä arvostavat kaikki, myös kristinuskosta vieraantuneet ja vieraiden uskontojen edustajat.

Koen etuoikeudeksi olla maailman arvokkaimmassa tehtävässä. Tärkeintä on se, että tekee hengellistä työtä sydämellään. Työ oli välillä kuluttavaakin enkä osannut säästellä itseäni. Kun siihen lisätään innokkuus, oli seurauksena loppuun palaminen, jonka koin työurani puolivälissä. Siitä toivuttuani siirryin nuorisotyöstä aikuis- ja lähetystyön puolelle.

Meillä on hyvä seurakunta. Iloitsen, että meillä on ollut paljon ihania vapaaehtoisia vastuunkantajia, mukavia seurakuntalaisia ja kivoja työtovereita. Kiitän kaikkia, joiden kanssa olen saanut tehdä yhteistyötä. Seurakuntapappina olen voinut evankelioida ja olen tavoittanut suuren määrän myös uskonasioista vieraantunutta väkeä esimerkiksi kirkollisten toimitusten kautta. Lisäksi huumori ja ilo kuuluvat seurakuntaelämään.

Eläkkeellä aion tehdä papillisia tehtäviä vain vähän. Olen lähes joka kerta mukana Majatalo-illassa. Ja vierailen säännöllisesti Inkerin kirkon Harlun ja Pitkärannan seurakunnissa.

Olen pitänyt omassa papin työssäni kolmea tavoitetta. Toivon, että olisin voinut edes hitusen verran saavuttaa näitä tavoitteita.

1. Uskonnollinen kokemus ilon ja vapauden ilmapiirissä. Se toteutuu jo silloin kun seurakuntayhteys on hoitava ja ihminen palaa kotiinsa rakastettuna, huomattuna, kuultuna, hyväksyttynä, rohkaistuneena, ilahtuneena ja ravittuna. Hän kokee saavansa voimaa elämänsä arkeen.

2. Innostunut opetus ja julistus. Pidän suurena etuoikeutena olla ilosanoman palveluksessa, niin kuin Paavali kirjoittaa: "Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima itse kullekin pelastukseksi". Kristillinen usko ei ole vain pään tietoa, vaan se on käytännön elämää. Se mitä tapahtui Raamatussa, toteutuu tänäkin päivänä, kun Jumala on seurakuntansa keskellä. Kalevi Lehtisen on sanonut: "Pidä huoli siitä, että mahdollisimman moni muukin pääsee taivaaseen. Elä sellaista elämää... että sinusta hehkuu Jeesuksen läheisyys, joka houkuttelee toisia ihmisiä Hänen yhteyteensä. Kun elät tällaista elämää, niin missä ikinä kohtaatkin ihmisiä, siellä evankeliumi tarttuu kuin flunssaepidemia. Sinun ei tarvitse muuta kuin avata suusi ja rakastaa Jeesusta, niin evankeliumi tulee varmasti esille. Sinä opit kertomaan ihmisille evankeliumin perusasiat. Sen että Jumala rakastaa, ihminen on syntinen, Jeesus on ainoa vastaus tähän ihmisen syntiin. Hänen kauttaan voi päästä Jumalan yhteyteen. Ja kun ihminen uskoo Jeesukseen, hän pelastuu."

3. Apuna elämän tarkoituksen löytämisessä. Elämme vakavaa aikaa. Monilla on huoli tulevaisuudesta. Korona-virusepidemian aikanakin saamme muistaa mitä rakas piispamme Seppo Häkkinen sanoi viikko sitten tässä samassa paikassa: "Kun meillä on hätä, Jumala ei jätä." Maailmassa on paljon epävarmuutta, kärsimystä ja vääryyttä. Levottomassa maailmassa pohtii helposti kaiken mielekkyyttä. Jokainen tarvitsee elämälleen kestävän turvan ja toivon. Sen me löydämme Jumalan sanasta, sillä se ei koskaan horju.

Marian tuleminen Jeesuksen äidiksi oli luvattu Jesajan profetiassa. Jeesuksen nimi Vanhassa Testamentissa oli Immanuel. Se tarkoittaa: Jumala meidän kanssamme. Olkoon teillä kaikilla Kangasniemen seurakunnassa sellainen kokemus, että Jumala ei jätä sinua. Ihmisiin ja pappeihinkin saatetaan pettyä, mutta Jumalaan ei tarvitse pettyä. Saat luottaa häneen ja hänen sanansa lupauksiin. Olkoon ne viitoittamassa kulkuasi kohti taivaan kotia.