Saarnoja 2011-2014

Saarnat on kirjoitettu 2024 alkaen muistiinpanojen pohjalta, ei siis sanatarkasti.

Saarna Kangasniemen kirkossa 30.7.2011

11. sunnuntai helluntaista, Matt. 7:13–14

Kun tänään puhutaan ahtaasta portista ja kaidasta tiestä, mikä vie taivaaseen sekä avarasta portista ja laveasta tiestä, mikä johtaa kadotukseen, sopii hyvin ottaa esille John Bunyanin kirja Kristityn vaellus. Se on hyvin puhutteleva kirja ja kuvaa hyvin kristityn vaellusta ahtaalle portille ja siitä eteenpäin aina taivaaseen saakka.

Turmeluksen kaupungissa asuva Kristitty on ryysyihin pukeutunut mies. Hän on saanut evankelioivan kirjan käteensä. Sitä luettuaan hän on saanut selkäänsä raskaan syyllisyyden taakan. Ahdistuksissaan hän sanoo: Mitä minun pitää tehdä, että tulisin autuaaksi? Silloin hän tapaa miehen, jonka nimi oli Evankelista. Evankelista neuvoo häntä menemään Ahtaan portin luokse ja näyttää paikkaa, josta loistaa valo. Hän neuvoo kulkemaan valoa kohti, jotta löytäisi ahtaan portin. Näin Kristitty pakeni turmeluksen kaupungista, eikä välittänyt siitä, että muut yrittivät saada häntä luopumaan tästä ajatuksesta.

Kristitty kohtasi heti alkuun kaksi koetusta: epäilyksen suon ja Maailman viisaan kohtaamisen. Sen jälkeen hän tapaa taas Evankelistan, joka johdattaa hänet Ahtaalle portille. Sitten Kristitty kolkuttaa porttia. Portin luo tulee Hyvä Tahto, joka kysyy, kuka on kolkuttaja, mistä hän tulee ja mitä hän tahtoo? Kristitty kertoo olevansa kurja vaivattu syntinen Turmeluksen kaupungista matkalla Siionin vuorelle ja pyytää, että hänelle avataan portti. Hyvä Tahto avaa hänelle portin. Sitten Hyvä Tahto kertoo Kristitylle edessä olevasta tiestä, jonka ovat kulkeneet patriarkat, profeetat, Kristus ja hänen apostolinsa ja varoittaa vääristä teistä.

Kristitty saa opastusta myös Selittäjän talossa. Sen jälkeen hän tulee ristin luokse. Syntitaakka irtautui ja putosi hänen selästään vierien alas ja putosi hautaan. Silloin Kristitty tunsi olonsa iloiseksi ja kevyeksi. Sen jälkeen kolme Loistavaa olentoa tervehtivät häntä. Ensimmäinen heistä sanoi Kristitylle: Sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi. Toinen riisui häneltä ryysyt ja puki hänet juhlavaatteisiin. Kolmas antoi hänelle sinetillä lukitun käärön. Sitä piti katsella matkalla ja se piti antaa todistukseksi taivaan portilla. Kristitty jatkoi innoissaan matkaansa.
Kristitty kohtasi monenlaisia koetuksia ja vaarallisia tilanteita matkan varrella. Matkalla on mm. Kuoleman laakso, Turhuuden markkinat ja Epäilyksen linna. Hän tapasi myös monenlaisia henkilöitä, kuten Muotojumalisen ja Ulkokullatun, jotka myös olivat matkalla Siionin vuorelle, mutta eivät olleet lähteneet matkaan Ahtaan portin kautta. Siksi näiden matka tyssäsi Vaikeuksien vuorille tultaessa.

Kristitty tapaa myös lavertelijan, joka puheillaan eksyttää kaidan tien kulkijoita. Kristitty kuvaa häntä matkatoverilleen Uskolliselle: Hän puhuu rukouksesta, katumuksesta, uskosta ja uudestisyntymisestä, mutta kykenee niistä vain lörpöttelemään. Hänen kotinsa on tyhjä uskonnosta. Siellä ei ole rukousta eikä merkkiäkään synnin katumisesta.
Monien vaiheiden jälkeen Kristitty saa opastusta paimenilta Suloisilla vuorilla. Sitten hän jatkaa kulkuaan Toivorikkaan kanssa. He tulivat tienhaaraan, eivätkä tienneet kumpaa on mentävä. Heidän luokseen tulee mies, joka peittänyt pimeytensä valkeilla vaatteilla. Hänkin sanoo olevansa matkalla taivaaseen ja neuvoo matkalaisia seuraamaan häntä. Vähitellen he etääntyivät oikealta tieltä. Lopulta he takertuivat verkkoihin eivätkä saaneet itseään irti niistä. Heitä opastanut mies poisti valkeat vaatteensa ja paljasti todellisen olemuksensa. Kristitty ja toivorikas huomasivat eksyneensä. Sitten Loistava olento tulee heidän luokseen ja vapauttaa heidät siteistä. Hän sanoo, että olette seuranneet Liehakoitsijaa, väärää apostolia, joka muuttanut itsensä valkeuden enkeliksi. Lisäksi hän joutui kurittamaan eksyneitä matkalaisia, koska he eivät olleet lukeneet matkaopasta, jonka olivat saaneet paimenilta.

Lopussa vaikeakulkuisen Kuoleman virran jälkeen Kristitty ja Toivorikas saivat seuraansa kaksi Loistavaa miestä ja lähenivät porttia, jossa taivaan enkelit tulivat heitä vastaan. Heille nämä kaksi Loistavaa sanoivat: Nämä miehet ovat rakastaneet Herraa maailmassa ollessaan ja luopuneet kaikesta hänen pyhän nimensä tähden. Hän on lähettänyt meidät heitä noutamaan, jotta he tulisivat sisään katselemaan Lunastajan kasvoja. Silloin taivaan enkelit huusivat suurella äänellä: Autuaat ne, jotka on kutsutut Karitsan hääaterialle. Sitten Kristitty ja Toivorikas menivät portista sisään taivaaseen. Sisällä heidän ylleen puettiin kullalle hohtavat vaatteet, harput ylistämistä varten ja kruunut päähän.

Myös Taitamaton, joka ei ollut uskossa, pyrki taivaan portille. Hän ylitti Kuoleman virran lautalla, jota meloi Turha Toivo. Turhaan hän kolkutti taivaan porttia. Kun häneltä kysyttiin mistä hän tulee, hän laverteli: Minä olen syönyt ja juonut Kuninkaan kanssa ja hän on opettanut meidän kaduillamme. Mutta hänellä ei ollut sinetillä varustettua kääröä näyttää Kuninkaalle. Niinpä kaksi enkeliä sitoivat hänet käsistä ja jaloista ja heittivät hänet helvettiin.

Tämän päivän evankeliumi kertoo siis kahdesta tiestä ja päämäärästä. Olemmeko me oikealla tiellä kohti taivasta? Saat jättää syntikuormasi Jeesuksen ristin juurelle ja pyytää häntä elämäsi Herraksi ja Vapahtajaksi. Saat nyt turvautua kolmiyhteisen Jumalamme pelastustekoihin, kun nousemme yhdessä tunnustamme kristillisen uskomme.

-----

Saarna Kangasniemen kirkossa 26.8.2012 

13. sunnuntai helluntaista, Joh. 9: 1-7, 39-41

Antaessaan lähetys- ja kastekäskyn, Jeeus kuvaa, mitkä merkit seuraavat uskovia, mainiten mm. sairaiden parantumisen (Mark. 16: 17–18). Karismaattisen liikkeen laajentuessa 1900-luvulla, kasvoi myös tieto armolahjoista, kuten terveeksitekemisen lahjoista.

Viime vuosikymmeninä on karismaattisesta liikkeestä erkaantunut menestysteologiaa korostava ylihengellinen suuntaus, jossa mm. kaikki sairaudet ja puutteet nähdään merkkinä siitä, ettei ihminen ole saanut tarpeeksi siunausta. Tällaisessa kristillisyydessä ei ymmäretä, kuinka sairaudellakin voi olla oma paikkansa ja tehtävänsä ihmisen elämässä. Virhe on myös syyllistää sairasta, jos hän ei esirukouksesta huolimatta parane. Toinen ääripää on vieraasta kaikkea karismaattisuutta ja torjua niiden esiintymistä seurakunnissa. Yksi suurimpia erheitä, mihin rationaalisesti ajatteleva ihminen voi eksyä, on ajatella, että ihmeet kuuluvat vain Raamattuun.

Täällä kirkossa oli viikko sitten tilaisuus, jossa vieraili Seppo Juntunen. Hän rukoili sairaiden puolesta. Toiset ovat parantueet sen työn tuloksena, mitä hän on tehnyt, toiset taas eivät. Itsekin olen törmännyt siihen, miten valtavasti tulee esirukouspyyntöjä sairaiden puolesta. Vaikka useimmat eivät ole parantuneet, silti uskon myös ihmeiden mahdollisuuteen.

Maailman luomisessa kaikki oli hyvää. Kukaan ei syntynyt sairaana eikä saanut eläessään mitään kärsimystä. Syntiinlankeemus turmeli ihmisen elämän. Vaikeudet ja vajavuudet maan päällä, kuten sairaudet, ovat seurausta syntiinlankeemuksesta. Ihmiskuntaa painaa synnin kirous.

Tähän maailman aikaan kuuluvat sairaudet, kärsimykset ja kuolema. Sairaudessa ruumiillis-sielullinen elämä on epäjärjestyksessä, kun Jumalan alkuperäinen luomisjärjestys on sotkeutunut. Siksi Jeesuksen parantamisihmeet ovat osa sitä lunastustyötä, jossa hän kukisti synnin ja kirouksen. Parantumiset ovat esimakua tulevasta täydellisyyden ajasta ja parantumisesta taivaassa.

Päivän evankeliumi kertoo kuinka Jeesus paransi sokeana syntyneen miehen. Sen jälkeen mies todistaa innoissaan tapahtumasta. Se närkästyttää fariseuksia. He ovat epäuskoisia ja kysyvät miehen vanhemmilta, onko tämä totta. Sen jälkeen he kuulustelevat parannettua. Tapahtuma vaikauttaa jo koomiselta, kun mies vastaa, johan minä kerroin mitä on tapahtunut, tahdotteko tekin tulla hänen opetuslapsikseen, Jumalahan kuulee niitä jotka häntä kunnioittavat eikä ikinä ole maailmassa tapahtunut tällaista ihmettä. Fariseukset suuttuivat tällaisesta puheesta, kirosivat miehen ja ajoivat hänet pois. Sitten palataan äsken kuultuun evankeliumiin, jossa todetaan fariseusten olevan hengellisesti sokeita.

Päivän evankeliumin taustalla oli juutalaisuudessa esiintynyt käsitys, että sairaus luettiin synnin seuraukseksi. Sen mukaan jokainen sairaus tai onnettomuus oli oikeudenmukainen rangaistus synnistä. Jeesus kumoaa tällaisen ajattelutavan kohdatessaan sokeana syntyneen miehen (Joh. 9: 1-3). Joskus sairaus on kuitenkin synnin seurausta (esim. Ps 107: 17–20). Kerran Jeesus varoitti parannettua: "Sinä olet nyt terve. Älä enää tee syntiä, ettei sinulle kävisi entistä pahemmin" (Joh. 5: 14).

Kärsimyksen salaisuus on elämän vaikeimpia kysymyksiä. Kärsimyksestä voi jopa olla hengellistä hyötyä meille ja toisille joko tässä tai tulevassa elämässä. Kärsimys voi olla koetus uskon vahvistumiseksi (1 Piet. 1: 7). Herra kurittaa rakastamiaan ihmisiä (Hebr. 12: 6). Tästä on oivana esimerkkinä Job. Jumala asetti kuitenkin rajan, mihin asti häntä koeteltiin (Job 1: 12, 1 Kor 10: 13). Usein sairauden tarkoitus jää salaisuudeksi. Evankeliumimme mukaan syyttävien miksi-kysymysten sijaan tulee pohtia, mitä Jumala tahtoo puhua meille ikävienkin tapausten kautta.

Tässä yhteydessä on syytä myös korostaa, että sairailla ja vammaisilla on täysi ihmisarvo. Sairasta ei pidä ahdistaa sillä, ettei hänellä ole riittävästi uskoa. Ihmisen parantumattomuus ei johdu hänen epäuskostaan, vaan hänen kohdallaan toteutuu Jumalan suunnitelma toisella tavalla. Raamatussakin monet Jumalaan uskovat pysyivät sairaina.

Kaikki parantumiskertomukset ovat ihmeellisiä. Parantamisen tapa on aina ainutlaatuinen. Hiskian tapauksessa jopa aurinko ja sen varjo siirtyi 10 askelmaa taaksepäin! Lukupulpetista kuulimme Naamanin tapauksen. Hänen kohdallaan erikoista olis se, ettei hän edes tavannut Elisaa. Elisan kehoitus hänelle oli hyvin erikoinen. Lopulta hän suostuu kastautumaan Jordanissa seitsemän kertaa. Jos hän ei olisi noudattanut sitä, hän ei olisi parantnut.

Raamatulliset paranemisihmeet ovat suorastaan sensaatiomaisia ja hyvin näyttäviä. Ne todistivat Jumalan voimasta ja suuruudesta. Niihin ei voi liittää vapautumista joistain psykosomaattisista vaivoista. On hyvin vaikuttavaa kun kuuro alkaa kuulla, sokea nähdä, halvaantunut nousee äkisti ja kävelee, rampa/invalidi saa liikuntakyvyn, spitaali poistuu hetkessä ja kuollut (jopa neljä päivää haudassa ollut) herää eloon sanan/rukouksen vaikutuksesta.

Kaikki tuo kävi äkisti, Jeesuksen tai myöhemmin hänen apostoliensa sanan, kosketuksen tai rukouksen voimasta tai esimerksi tekemällä syljen avulla jonkinlainen "tahna", kuten päivän evankeliumissa kerrotaan.

Sairaiden parantaminen oli merkittävä osa myös Jeesuksen julistutyötä. Jopa neljäsosa evankeliumeista on kuvauksia yliluonnollisista parantumisista. Parantamalla sairaita, ajamalla ulos pahoja henkiä ja herättämällä kuolleita Jeesus osoitti Jumalan valtakunnan saapuneen ihmisten keskuuteen. Messias ennustukset ovat täyttyneet. Esim. Matt. 11:5 Jeesuksen vastauksessa Johannes Kastajan opetuslapsille taas viitataan Jes. 35: 5-6 ja Jes. 61: 1 lupauksiin: Sokeat saavat näkönsä ja rammat kävelevät, spitaaliset puhdistuvat ja kuurot kuulevat, kuolleet herätetään henkiin ja köyhille julistetaan ilosanomaa. Tässä valtakunnassa syntiset julistetaan vapautetuiksi ja alas painetut nostetaan ylös. Tämä on valtakunta, jossa Jumalan voima muuttaa ihmisen elämän. Kristuksen seurakunta on kutsuttu julistamaan evankeliumia ja toimimaan Jumalan voimassa.

Evankeliumeissa usein esiintyvät sanat "pelastaa" ja "parantaa" ovat kreikaksi ´σωζω´ , sootsoo. Se viittaa Jes. 53: 4-5:n sanoihin "Hän kantoi meidän tautimme…" ja "Hänen haavansa ovat teidät parantaneet". Jesajan profetia tarkoittaa sitä, että Jeesus parantajana ja syntien sovittajana täytti profeettojen ennustukset. Hän hoitaa koko ihmistä, ruumista, sielua ja henkeä. Parantamisihmeet olivat tärkeä lisä evankeliumille.

Parantamiskertomukset kuvavat koskettavalla tavalla Jumalan laupiasta mielenlaatua sairaita kohtaan. Jeesuksen toiminnassa parantaminen ja opettaminen vuorottelivat. Jeesukselle Jumalan sanan esillä pitäminen oli tärkeintä. Jeesus luki kirjoituksia synagogassa, opetti ja paransi sairaita. Sen sijaan hän torjuu merkkien pyytäjien vaatimukset (Matt. 12: 38–42). Hän jopa käski parannettuja vaikenemaan tapahtumasta (Matt. 8: 4; 12: 16).

Parantumistoiminnasta iloitsemisen sijaan Jeesuksen vastustajat syyttivät häntä. Päivän evankeliumin parantaminen tapahtui sapattina ja Jeesusta nuhdeltiin sapatin rikkomisesta. Aina kun näin tapahtui, he alkoivat vainota Jeesusta. Julistaessaan sairaille synnit anteeksi, tapahtumia seuraavien lainopettajien mielestä Jeesus pilkkasi Jumalaa.

Jeesuksen parantamistoiminnan suurin este näytti olevan ihmisten epäusko. Hänet torjuttiin kotikaupungissaan Nasaretisssa "koska he eivät uskoneet häneen, hän ei tehnyt siellä montakaan voimatekoa" (Matt. 13:58). Sen sijaan häneen uskovalle hän lausui: "Tyttäreni, uskosi on parantanut sinut" (Mark. 5:34). Jeesus paransi myös sellaisia, jotka eivät uskoneet häneen, esim. ylipapin palvelijan, kun hänet vangittiin.

Me sen sijaan saamme uskoa Jumalan suuriin tekoihin. Jeesus toimii Pyhän Henkensä kautta meidänkin aikanamme. Parantamisen armolahjalla tarkoitetaan Jumalan ihmeen kautta saatua apua. Lahjoja on monenlaisia. Paraneminen voi tapahtua monella tavalla. Lahjat esiintyvät silloin, kun se on Jumalan tahto. Pyhän Hengen lahjojen tarkoitus on seurakunnan rakentuminen "yhteiseksi hyödyksi". Niiden vastaanottamiseen tarvitaan rukousta ja uskoa. Tärkeintä on pysyä "täynnä Pyhää Henkeä" ja luottaa siihen, että Herra johdattaa ja käyttää meitä.

Öljyllä voitelu ja siihen liittyvä rukous sairaan puolesta on seurakunnalle ja sen vanhimmille tarkoitettu lahja. Jos joku sairastaa tai on heikkouden tilassa, hän kääntyä seurakunnan vanhimpien puoleen. Siinä yhteydessä voi joutua myös ripittäytymään. Jaakob kirjoittaa: "Rukous, joka uskossa lausutaan, parantaa sairaan (Jaak. 5:15)". Paraneminen tapahtuu viimeistään Jeesuksen paluun yhteydessä.

Jumala on meidän parantajamme. Siksi nousemme nyt tunnustamaan kristillisen uskomme. 

-----

Saarna Kangasniemen kirkossa 6.12.2012

Itsenäisyyspäivä, Ap.t. 17: 24-30

Aivan aluksi palaan muistoissani vuoteen 1977. Suomi täytti silloin 60-vuotta. Partiolaiset levittivät tuolloin rintamerkkejä ja tarroja, joissa luki Iloitse Suomesta! Emme aina saa ilon aiheita elämässämme. Jatkuvasti kuulemme epäkohdista. Mutta tänään syytä iloita ja juhlia. Asumme vapaassa Suomessa. Sitä on verrattu jopa lottovoittoon. Iloitse Suomesta!

Tuolloin vuonna 1977 sota-ajan tapahtumat olivat ajallisesti lähempänä kuin nykyään. Kuulun sodan jälkeen syntyneisiin suuriin ikäluokkiin. Moni nuoremman sukupolven edustaja ei ymmärtänyt tuolloin sota-aikaa. Se sijoittui monien ajatuksissa kauas menneisyyteen. Elämää arvioitiin oman lyhyen kokemuksen perusteella. Sodan läpikäyneen sukupolven kokemus oli tietysti toisenlainen: heidän elämässään sota-aika ja sen koettelemukset ovat lähtemättömästi mielessä.

Me sodan jälkeen syntyneet saimme syntyä vapaaseen maahan. Sodan kestänyt sukupolvi ei kuitenkaan saanut 60- ja 70-luvuilla meidän ikäpolveltamme aina osakseen ansaitsemaansa arvostusta. Yksi syy tähän oli epäilemättä juuri se, että me nuoremmat olimme eläneet kokonaan toisenlaisissa olosuhteissa, minkä oma lyhyt elämämme meille oli antanut. Parempi elämänosa oli sekin aikaisemman sodan kokeneen ja jälleenrakentajasukupolven ponnistelun tulosta. Mitä enemmän ikää on kertynyt, sitä ymmärtäväisemmin ja arvostavammin on suhtauduttu vanhempaan sukupolveen.

Nuori ihminen katselee asioita aina väistämättä oman lyhyen elämänsä valossa. Kun me vanhemmat muistelemme omia vaiheitamme, meillä luulisi olevan ymmärtämystä nuoria kohtaan, vaikka emme kaikkia heidän tekemisiään hyväksyisikään. Valitettavasti meille, joille on jo karttunut elämän kokemusta, voi käydä niin, että näköalamme elämään ja maailmaan ei laajennekaan vaan alkaa kaventua. Jäämme ehkä menneisyyden ja omien kokemustemme vangeiksi.

Menneisyyteen takertuva ei halua hyväksyä sitä, että maailma kehittyy ja muuttuu jatkuvasti. Pyrkimys pysäyttää ajan ja historian kulku sisältyy myös oletukseen, että kaikki jatkuu tulevaisuudessa entiseen tapaan. Tällaiset ikään kuin epähistorialliset tavat jäsentää elämää ja maailmaa ovat haitallisia.

Maailman historia osoittaa, kuinka moni suurvalta on ollut ensin kukoistuksessa ja sitten se on menettänyt mahtinsa. On tietysti uskaliasta ennustaa tulevaisuutta, mutta historia osoittaa, ettei maailman tapahtumat etene edes suurvaltojen ajattelemalla tavalla. Myös meillä suomalaisilla on ollut oma vuosisatojen historia.

Meille on käynyt Suomessa niin, että olemme suuressa määrin unohtaneet sen, miten tähän päivään on tultu. Erityisesti on unohtunut, mikä merkitys kristinuskolla on ollut kansamme vaiheissa. Tämän vuoksi ei myöskään nähdä sitä, että kristinusko on vieläkin tärkeä yhteiskuntaamme ohjaava ja koossapitävä tekijä.

Maamme vuosisatainen kristillinen perinne ja luterilainen ihmiskuva vaikuttavat yhteiskunnassamme monella tavalla, ilman että tätä ollenkaan tiedostetaan. Historian professori Juha Sihvola totesi taannoin lehtihaastattelussa: "Suomalainen menestyksen malli perustuu luterilaiseen ihmiskuvaan. … Ihmiskuva on vahva voimavara. Vaikka ihmiset olisivat kirkosta eronneita, tämä ihmiskuva ohjaa heidän toimintaansa. He eivät sitä edes huomaa."

Yhteiskunnan tiedostamattomat syvärakenteet eivät muutu hetkessä. Mutta aikaa myöten näin tapahtuu. Kun kristillisen kulttuurin merkitys vähenee, tilalle tulee väistämättä jotain muuta. Kristinuskon mukana menetetään paljon sellaista, mitä on alettu pitää itsestäänselvyytenä. Jokaisessa yhteiskunnassa nähdään jotkin asiat tärkeiksi ja arvokkaiksi, ja kun tärkeä ja arvokas määritellään uudelta pohjalta, ollaan suurien muutosten ja murrosten edessä.

Kristinuskolla on ollut tärkeä merkitys kansamme vaiheissa kahdesta syystä. Ensinnäkin juuri siksi, että se on antanut yhteiskunnalle ja kulttuurille sen kantavan rakenteen. Mutta vielä paljon tärkeämpää on ollut ja on edelleen kristillinen usko itsessään. Tarkoitan sitä, että oleellista on ollut ja on se, että kansamme on turvautunut ja turvautuu Jumalaan.

Joskus ajatellaan, että kristinusko on vain kulttuuriin liittyvä asia. Sillon ajatellaan, että kristilliset asiat ovat samanlaisia kuin jonkun harrastuksen tai järjestön toiminta. Kristinuskossa on kuitenkin kysymys siitä, mitä historiassa on kerran tapahtunut. Siitä, että Jumala syntyi kerran ihmiseksi, kärsi ja kuoli meidän puolestamme ja nousi kuolleista kolmantena päivänä.

Ihmiskunnan historia ja kansojen vaiheet ovat Jumalan kädessä. Historialla on myös loppu, ei kuviteltu vaan todellinen loppu, kun Jeesus palaa takaisin maan päälle. Mikään aate tai uskomus ei voi auttaa ihmistä, kun hän joutuu tilanteeseen, missä hänen omat voimavaransa ovat lopussa. Sota-aikana oltiin usein kasvotusten tämän tosiasian edessä. Ja monella tavalla myös koettiin, että on olemassa elävä ja todellinen Jumala, joka voi auttaa.

Jumala on elävä ja todellinen tänäänkin. Meidän tulee elää tätä päivää ja tätä aikaa – kuitenkin niin, että emme sulje sisintämme menneeltä emmekä tulevalta. Meidän on syytä pitää mielessä ja tutkia, mitä aikaisemmat polvet ovat kokeneet ja oppineet. Kallein asia elämässämme on muistaa se, mitä tapahtui 2000 vuotta sitten, ja ymmärtää, että historian Jumala ohjaa myös tulevia tapahtumia. Vaikeina aikoina kädet menevät ikään kuin luonnostaan ristiin. Sellaisia aikoja meillä on jokaisella omassa elämässämme. Kansana olemme saaneet elää pitkään hyviä aikoja. Hyvinä päivinä on vielä tärkeämpää kääntyä Jumalan puoleen kuin ahdistusten keskellä. Häntä meidän on kiittäminen kaikesta osaksemme tulevasta hyvästä. Hän on turvalinna, jonka suojaan meidän on syytä hakeutua – mitä tulevaisuus sitten tuokaan mukanaan.

Maamme tulevaisuus on Jumalan käsissä. Hän on ollut meille tähän asti hyvin armollinen, mutta me olemme hänet unohtaneet. Meitä kutsutaan tänään kansakuntana, kirkkona, seurakuntana ja yksittäisinä kristittyinä parannukseen. Muistakaamme, kuinka Jumalan sana muistuttaa: "Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala. Sinua kannattaa iankaikkiset käsivarret".

-----

Saarna Kangasniemen kirkossa 16.12.2012

3. adventtisunnuntai, Matt. 11: 2-10

Toivon, että Jeesus Kristus itse olisi valmistamassa myös meidän sydäntämme oikealla tavalla joulua viettämään. Adventin aika on valmistatumista jouluun.

Tänään puhutaan Johannes Kastajasta. Ja Johannes on komea. Johannes olisi voinut julistautua Messiaaksi ja elää hienosti  ihmisten suosiossa ja heitä miellyttäen. Mutta hän toimi toisella tavalla. Johanneksen elämän vaikein vaihe liittyi hetkeen, kun Jeesus aloitti julkisen toimntansa. Johannes totesi: "Hänen tulee kasvaa ja minun vähetä." Hän myös luopui opetuslapsistaan ja lähetti heidät Jeesuksen seuraan. Kuitenki Jeesus totesi, ettei ihminen ole ollut Johannes Kastajaa suurempi. Hän arvosti Johanneksen elämäntyötä.

Johannes julisti rohkeasti Jumalan sanaa ja joutui vankilaan, eikä pitkään aikaan kuullut mitään Jeesuksesta. Hän, joka oli aiemmin kansalle todistanut Jeesusesta : "Katso Jumalan Karitsa, joka pois ottaa maailman synnin", ajautuu vankilan pimeydessä epäilemään, olisiko hän erehtynyt. Vastauksena epäilyihin Jeesus lähettää Johanneksen oppilaat kertomaan Jeesuksen suurista. Jeesus siteeraa Jesajan 35 luvun sanoja: "Jumala itse tulee ja pelastaa teidät. Silloin aukenevat sokeiden silmät, ja kuurojen korvat aukenevat, rampa hyppii kuin kauris, mykän kieli laulaa riemuaan."

Sitten Jeesus alkaa arvioimaan Johannesta. Hän kysyy: "Mitä lähditte automaahan katsomaan? Ruokoako, jota tuuli huojuttaa? Johannes Kastajaa ei tuulet huojuttaneet, vaan sai julistuksellaan aikaan myrskyn ravistellen jopa kuninkaan perhettä. Hänellä oli rohkeutta. Ajatelkaamme, jos meidän aikanamme joku uskaltaisi esiintyä näin. Sellaista tuskin löytyy, joka huojuttaisi kaikkea, mikä ei kestä päivän valoa. Paljon helpompaa on miellyttää ihmisiä ja taipua ajan tuulten mukana. Sitähän valitettavasti kirkkomme liberaalipapit tekevät. Edelleenkin tarvitsemme rohkeita Jumalan sanan julistajia keskellemme.

Viimeisen kirkon nelivuotiskertomuksen tutkimustulokset ovat hälyttäviä, kun verrataan suomalaisten käsityksiä kristillisistä totuuksista vuosien 1999 ja 2011 välillä. Kun todetaan: Jeesus on Jumalan Poika, on sen kanssa samaa mieltä 77 prosenttia vuonna 1999, mutta vuonna 2011 luku on pudonnut 41 prosenttiin. Kun todetaan: Jeesus on noussut kuolleista, on sen kanssa samaa mieltä 69 prosenttia vuonna 1999, mutta vuonna 2011 luku on pudonnut 36 prosenttiin. Kun todetaan: Raamatussa kerrotut ovat totta, on sen kanssa samaa mieltä 68 prosenttia vuonna 1999, mutta vuonna 2011 luku on pudonnut 34 prosenttiin. Kun todetaan: Saatana on olemassa, on sen kanssa samaa mieltä 57 prosenttia vuonna 1999, mutta vuonna 2011 luku on pudonnut 31 prosenttiin. Kun todetaan: Jeesus palaa takaisin, on sen kanssa samaa mieltä 60 prosenttia vuonna 1999, mutta vuonna 2011 luku on pudonnut 28 prosenttiin. Kun todetaan: Jeesus syntyi neitseestä, on sen kanssa samaa mieltä 59 prosenttia vuonna 1999, mutta vuonna 2011 luku on pudonnut 28 prosenttiin.

Huolestuttavinta on se, että kirkossa moni myötäilee yhteiskunnassa tapahtuvaa kehityssuuntaa ja yhä enemmän uskotaan liberaalilla tavalla. Kun luopuminen perinteisestä kristinuskosta kasvaa ja liberaaliteologia saa lisää jalansijaa, aletaan seuraavaksi muuttamaan kristillistä oppia. Se mikä meille on itsestään selvää totuutta, onkin jatkossa toisin. Jo nyt kuulee teologien epäilyjä Jeesuksen neitseestäsyntymisestä ja kuolleista ylösnousemuksesta. Gospelmuusikko Pekka Simojoki ilmaisee ajan henkeä terävästi laulunsa sanoissa: "Minne joutuu se valtakunta, jonka paimenetkin nukkuu syvää unta, näkemättä, huomaamatta, mikä hetki yössä on. Onko täällä vielä niitä, joille valheet eivät riitä? Kuka yötä rohkeasti soihduillansa valaisee? Onko vielä pasuunoita, valtakunnan vartijoita, jotka aamunkoittoon asti muurin päällä taistelee?" 

Johannes Kastaja oli tällainen muurinaukossa seisova mies. Pasuuna antoi selvän äänen. Voi olla, että pasuunana toimiminen ei anna kunniaa, Voi olla, että se vie vaikeuksiin. Johannes Kastaja olikin marttyyri. Itsekin haluan pysyä Jumalan sanan muuttumattomassa totuudessa. Turvaudumme Jumalan sanan muuttumattomiin totuuksiin, kun nousemme nyt tunnustamaan kristillisen uskomme.

-----

Saarna Kangasniemen kirkossa 23.12.2012

4. adventtisunnuntai, Matt. 1: 18-25

Maria oli 14 vuotta vanha, kun hän odotti Jeesus lasta. Tuohon aikaan kihlaus oli sitova ja avioliiton solmisen jälkeen mies otti vaimonsa luokseen asumaan. Joosef suuttui kuulessaan Marian raskaudesta. Hän luuli tulleensa petetyksi. Tässä tilanteessa hän olisi voinut purkaa kihlauksen, mutta hän ei halunut Marian joutuvan häpeään ja jättää häntä oman onnensa varaan. Ennen kuin Joosef sai tietää asian todellisen laidan, hän päätti kaikessa hiljaisuudessa hyljätä vaimonsa. Mariaakin huolestutti oma kohtalo. Tuohon aikaan oltiin paljon ehdottomampia sukupuolielämän asioissa, kuten avioeroon ja avioliiton ulkopuolisiin raskauksiin.  Ja uskottomuudesta tavattu saatettiin kivittää. 

Miehensä hylkäämisuhan alla kuoleman vaarassa elävän ja lasta odottavan Marian avuksi tuli taivaan enkeli, joka kertoi Joosefille mistä Marian raskaudessa on kyse: Hän on raskaana Pyhästä Hengestä. Joosefilla ei ollut muuta opastajaa kuin Jumalan sana ja hän hurskaana miehenä otti sen vastaan. Jumalaton mies olisi sanonut, että se oli vain unennäköä, mutta Joosef uskoi Jumalan sanan ja otti vaimonsa luokseen.

Maria ei voinut julkisesti ilmoittaa odottavansa Pyhän Hengen eikä Joosefin lasta. Häntä ei olisi ymmärretty, eikä hän olisi voinut sitä todistaa. Se soti kaikkia pyhiä kirjoituksia, järkeä ja kokemusta vastaan. Hänet olisi voitu surmata. Joosef säilytti salaisuuden ja palveli Mariaa. Neitsyys pysyi salassa maailmalta ja avioliitto julkistettiin. Näin huolet väistyivät Marian elämästä ja hän varjeltui kaikelta pahalta. Hän pääsi häpeästä vapaaksi.

Jeesuksen erikoinen sikiäminen ei ollut hänen aikalaisilleen itsestäänselvä ja ymmärrettävä asia. Joosefkaan ei olisi sitä käsittänyt. Jumalan piti selittää hänelle, että kyseeessä on poikkeuksellinen tapahtuma ja Jumalan ihme. Neitseestä syntyminen oli juutalaisuudessa outo ilmiö. Sitä voitiin jopa pitää Jumalan Pojan perusteltaessa suorastaan herjaavana. Tämä on siis Jumalan suuri ihme. Kristillinen kirkko ei ole pohtinut tätä biologian näkökulmasta, vaan se on tulkittu kuuluvaksi Jumalan pelastussuunnitlmaan. Jo profeetta Jesaja oli ennustanut, kuinka neitsyt tulee raskaaksi synnyttää pojan, ja hänen nimensä on Immanuel eli Jumala meidän kanssamme.

Joulun tapahtumissa, kuten kaikissa pelastushistoria merkittävissä tapahtumissa toteutuvat tietyt tosiasiat. Ensinnäkin niihin, liittyy ihme. Jeesuksen elämässä kaikki oli poikkeuksellista, syntymä, kuolema ja ylösnousemus. Saatamme ehkä kuulla liberaalitelogian väitteitä, jossa usko Jumalan ihmeisiin kielletään ja Jumalan sana vesitetään, mutta ne me jätämme omaan arvoonsa. Mekin saamme varmoina uskoa Jumalan sanan vakuuttaviin lupauksiin. 

Toisena Jeesuksen elämän merkittäviin tapahtumiin kuuluu enkelien ilmestyminen. Vaikeassa elämäntilanteessa elävien Marian ja Joofin avuksi tuli taivaan enkeli. Ilman enkelien ilmoitusta Jumalan suunnitelma olisi jäänyt ymmärtämättä.

Kolmantena on mainittava proottojen ennustukset, joihin Maria ja Joosef, muutkin joulun evankeliumeissa mainitut Jumalaan uskovat ihmiset luottivat. Kaikki toteutui kirjaimellisesti niin kuin oli kirjoitettu.

Neljänneksi on sanottava, vaikka nämä Jeesuksen elämän tapahtumat oli ennustettu, olivat kuitenkin yllätyksellisiä. Jumala yllättää omansa. Se myös kertoo Jumalan armollisesta valinnasta. Maria ja Joosef yllättyivät itsekin omaa asemaansa ja tehtäväänsä. Jumala vie pelastushistorian tapahtumia eteenpäin. Se tapahtuu välillä vaikeuksien kautta, niin kuin Marian ja Joosefin kohdalla.

Ja vielä on mainittava se, että Jeesuksen nimi ilmoitettiin etukäteen Joosefille. Raamatussa nimellä on tietty merkitys. Kuva nimen kantajan elämän tehtävää. Jeesuksen nimi tarkoittaa pelastajaa ja vapahtajaa. Tähän nimeen mekin saamme luottaa. 

-----

Saarna Kangasniemen kirkossa 1.1.2013 

Uudenvuodenpäivä, Luuk. 2: 21

Hyvää Uutta Vuotta! Näin me olemme toivottaneet toisille nähdessämme tuttujamme ja naapureitamme. Hyvää uutta vuotta haluaa varmasti jokainen toivottaa itselleenkin, sillä kukaan ei tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Toiset astuvat reippain askelin ja hilpein mielin uuteen vuoteen, toiset epäröiden vavisten. Jumala tahtoisi meidän kaikkien kulkevan rohkein mielein, mutta on sellaista mikä estää meitä. Joka tapauksessa hän haluaa vahvistaa meitä Pyhän Hengen kautta tulevaa kristillistä elämää varten. Hän vahvistaa meitä sanallaan ja ehtoollisellaan. Joka vuosi on Herran armon vuosi.

Menneisyyttä, tulevaisuutta ja nykyisyyttä voidaan tulkita sanoilla usko, toivo ja rakkaus. Usko liittyy menneisyyteen, siihen mitä Jeesus teki puolestamme. Se on pohja, jolle rakennamme. Toivo suuntautuu tulevaisuuteen. Jeesus antaa seuraajilleen tulevaisuuden ja toivon ja kerran taivaan kodin. Rakkaus on nykyhetkessä tapahtuvaa käytännön toimintaa kanssaihmisten parissa. Eilinen on mennyt, huomista emme tunne ja tänään auttaa Herra. Tämä päivä on Jumalan antama lahja ja tehtävä.

Mennyttä vuotta on tiedotusvälineissä tarkasteltu eri näkökulmista. Nyt on yhteenvedon aika. Keskustelua on käyty mm. lestadiolaisuudesta. Leatadiolaisuus korostaa erästä tärkeää kristillisen elämän asiaa, rippiä. Rippi päättyy synninpäästön vakuutukseen: "Jeesuksen nimessä ja veressä ovat sinun syntisi anteeksiannetut." Jeesuksen pyhässä nimessä ja kalliissa sovintoveressä on pelastus. Raamattu vakuuttaa: "Jokainen, joka avuksi huutaa Herran nimeä, pelastuu," niin kuin virressä sanotaan: "Saan armoasi julistaa, nyt vielä maailmassa. Vain Jeesus nimi pelastaa, tuo voiton kuolemassa." Tämän päivän kristillinen aihe on Jeesus nimi.

Uudenvuodenpäivän evankeliumiteksti on lyhyt ja ytimekäs. Jeesus sai nimen, kun hänet juutalaisessa tradition mukaan ympärileikattiin kahdeksan päivän ikäisenä. Tälle traditiolle uskollisina Jeesuksen vanhemmat toivat Jeesuksen ympärileikattavaksi. He jo tiesivät ennakolta minkä nimen heidän lapsensa on saava. Jeesuksen nimi on enne. Se kertoo hänen tehtävästään auttajana, pelastajana ja vapahtajana. Se tulee hebrean sanasta jasa, joka perusmerkityksessään sisältää käsitteet avara, laaja ja rajoituksista vapaa. Siitä johdettu verbi merkitsee tehdä tilaa, viedä ulos ahtaudesta avaraan paikkaan. 

Kun Jeesus ympärileikattiin, hänet asetettiin pyhien säädösten ja käskyjen tielle. Jeesus on ainoa, joka on syntynyt ilman turmelusta. Hän olisi kelvannut Taivaan Isälle ilman ympärileikkausta, mutta näin hän täytti lain vaatimukset syntisten sijasta, kuten Paavali kirjoittaa: "Kun aika oli täyttynyt, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen, lunastamaan lain alaiset, että me päisisimme lapsen asemaan." Jeesus-lapsi asetetaan lain alaiseksi meidän sijastamme. Meiltä ei enää vaadita Jumalan säädösten täyttämistä kelvataksemme hänelle. Lain alaiset ovat lunastetut vapauteen. Kristus-lapsi on täyttänyt koko lain koko ihmiskunnan puolesta. Siksi meidät otetaan hänen tähtensä Jumalan lapsiksi.

Lain ainoana täyttänyt Jeesus on pelastajamme. Pelastus on sitä, että saa epäonnistua ja aloittaa aina uudelleen. Pelastus on sitä, että saa uskoa taivaaseen. Pelastus on sitä, että saa luottaa maailman pahuuden keskellä Jumalan huolenpitoon. Pelastettuna saamme uskaltaa uuden vuoden alkaessakin katsoa rohkeasti tulevaan ja luottaa siihen, että asioilla on tapana järjestyä.

Saamme aloittaa uuden vuoden Jumalan lahjoittamilla eväillä ja siunauksella. Jumalan antama siunaus on hänen turvallisiin käsiin jäämistä. Se ei ole sama asia kuin helppo elämä. Psalmi 121 kuvaa edessä olevaa vaaroja ja niistä selviämistä: "Minä katson vuoria kohti. Mstä tulee minulle apu? Apu minulle tulee Herralta. Hän ei salli sinun jalkasi horjua. Sinun varjelijasi ei torku." Jumalan siunaukseen kuuluu varjelus ja johdatus. Jumala haluaa antaa meille tämän siunauksen tähän vuoteen. Jumalan siunaamaa uutta vuotta teille kaikille.

Uudenvuodenpöivän rukous kirjasta Muukalaisen kotielämä.

-----

Saarna Kangasniemen kirkossa 13.1.2013

1. sunnuntai loppiaisesta, Matt. 3: 13-17

Johannes Kastajaan päättyy vanhan liiton aika ja Jeesuksessa alkaa uusi liitto. Jeesua nimi tarkoittaa pelastajaa, vapahtajaa. Hänen kaimansa Vanhassa Testamentissa oli Joosua, joka johti israelilaiset Jordanvirran yli luvattuun maahan. Jordanilla olemme myös tämän päivän evankeliumissa. Tapahtuu niin kuin myöhemmin Kirkastusvuorella: taivas aukenee ja Jumalan ääni kuuluu samalla sanomalla. Ja Johannes viittaa Jeesus tulevaan tehtävään: Katso, Jumalan Karitsa, joka pois ottaa maailman synnin.

 Johannes ei olisi halunnut kastaa Jeesusta, vaan esteli ja sanoi, että pikemminkin hänen tulisi saada Jeesukselta kaste. Johanneksen estely oli ymmärrettävää, koska Johannes kastoi ihmisiä parannukseen: Ne, jotka ottivat kasteen, sitoutuivat tekemään parannuksen ja luopumaan synneistään. Jeesus, ainoa pyhä ja synnitön, ei tällaista parannuksen kastetta tietenkään tarvinnut, mutta ottamalla sen hän osoitti haluavansa samaistua meihin syntisiin.

Jeesuksen kaste liittyi kiinteästi hänen tehtäväänsä. Hän asettui meidän asemaamme ja hyväksyi sen, että hän joutuu kantamaan kaikki synnin seuraukset. Kasteesta näet alkoi Jeesuksen julkinen toiminta, joka päättyi ristinkuolemaan. Meidän osaamme asettuminen maksoi Jeesukselle niin paljon, että hän joutui meidän tähtemme ja meidän sijastamme Isänsä hylkäämäksi.

Jordanilla Jeesus vihittiin tehtäväänsä. Pyhän Hengen kyyhkysen laskeutumista hänen päälleen kuvaa Jes. 11:2: Hänen ylleen laskeutuu Herran Henki, viisauden ja ymmärryksen henki, taidon ja voiman henki, totuuden tuntemisen ja Herran pelon henki. Eli Jeesus sai ainoana ihmisenä täydellisyyttä kuvaavan 7-kertaisen Pyhän Hengen täyteyden. Nyt hän saattoi aloittaa tehtävänsä.

Jeesuksen kaste oli ensimmäinen kristillinen kaste, kaste vedellä ja Hengellä. Johannes mainosti Jeesusta häneksi, joka oli kastava tulella ja Pyhällä Hengellä. Ensiksi Jeesus oli itse kastettava vedellä ja Pyhällä Hengellä.

Jeesuksen kaste oli enemmän kuin se kaste, jolla Johannes kastoi muut kastattaviksi tulleet. Jumalan todellisuus oli siinä erityisellä tavalla läsnä. Myös meidän kasteessamme oli Jumalan todellisuus läsnä ja taivas aukeni. Kun meidät kastettiin, varsinainen kastaja oli Jeesus; kastepappimme kastoi meidät vain ulkonaisessa mielessä hoitaessaan virkaansa. Aivan kuin Jeesuksen kasteessa myös meidän kasteessamme Pyhä Henki laskeutui yllemme ja taivaallinen Isä sanoi: "Sinä olet minun rakas poikani/tyttäreni, sinuun minä olen mieltynyt." Vaikka Pyhä Henki ei tullut yllemme näkyvässä muodossa, ja vaikka Jumala ei puhunut korvin kuultavia sanoja, kolmiyhteinen Jumala oli varmasti lupauksensa mukaan kasteessamme läsnä.

Vesi on peruselementti elämälle. Ilman vettä emme yksinkertaisesti voi elää. Vesi ei kasteessa ole pelkkää vettä, vaan Jumalan sanaan yhdistettynä se on armorikas elämän vesi, kuten Luther meitä opettaa. Jeesus Kristus Vapahtajamme on ollut kaiken aikaa uskollinen, pitänyt liittonsa, sen kasteessa solmitun, hän on johdattanut ja siunannut. Kaikki on lahjaa kristityn elämässä, kaikki on armoa, alkaen parannuksen tekemisestä ja elämän uudistumisesta. Jumala on aina halukas tekemään meille hyvää, antamaan hengellisiä lahjoja.

Eräs pappi kertoi kerran joutuneensa pikahälytyksellä hoitamaan tämän sunnuntain saarnan. Hän kertoi mitä Vähä Katekismus opettaa kasteesta. Sen jälkeen hän sai negatiivista palautetta harhaoppisuudesta. Itsekin muistan tilanteen kastetilaisuuden kahvikeskustelusta, jossa kritisoitiin sitä, että luin kirkkokäsikirjan rukouksen, jossa kiitetään kasteen lahjasta ja uudestisyntymisen armosta. Ansaitsemattoman lahjan saaminen vailla mahdollisuutta antaa vastalahjaa on vaikeaa, jopa nöyryyttävää. Katekismus kuitenkin opettaa, että nöyrinä saamme joka päivä uudestaan pukeutua kasteen lahjaan.

Ne jotka ahkerammin käyttävät sanaa uudestisyntyä, liittävät sen yleensä vain uskoontuloon. Uudestisyntyminen liittyy ennen kaikkea kasteeseen. Uskoontullessa vain palataan kasteen armoon. Päivän epistola kuvaa kastettamme pesuksi. Paavali kirjoittaagh: Hän pelasti meidät pesemällä meidät puhtaiksi, niin että synnyimme uudesti ja Pyhä Henki uudesti meidät.

Kaste on Jumalan teko, joka pysyy aina voimassa. Me emme voi mitätöidä kastettamme, eivätkä mitkään syntimmekään – olivatpa ne sitten kuinka suuria tahansa – voi mitätöidä kastettamme. Uskon me sen sijaan voimme kadottaa. Epäuskokaan ei mitätöi kastettamme mutta tekee sen sillä tavoin turhaksi, että se ei hyödytä meitä. Me voimme kääntää selkämme Kristukselle ja hänen kirkolleen, mutta kun käännymme takaisin, niin me voimme ottaa jälleen vastaan kasteen armon. Meidän ei tarvitse tulla uudelleen kastetuiksi, mutta uudelleen uskomista me sen sijaan tarvitsemme, sillä kasteessa me olemme saaneet Kristuksen tähden syntiemme anteeksiannon , vapautuksen kuoleman ja pimeyden valloista ja Pyhän Hengen voiman.

Uskominen edellyttää kahta asiaa. Ensinnäkin meidän täytyy tarvita Jeesusta. Jokainen ihminen tarvitsee häntä, mutta kuvittelemme luonnostamme, että tulemme omillamme toimeen. Siksi on välttämätöntä, että Pyhä Henki ohjaa meitä Jumalan luo. Erityisesti Jumalan Henki puhuu meille Jumalan sanan välityksellä, joka nuhtelee meitä ja paljastaa syntimme, eikä vain syntejämme vaan myös syntisyytemme. Kun Jumalan sana meidän kohdallamme vetää ikään kuin maton jalkojemme alta, ymmärrämme, että emme voi itsessämme kelvata Jumalalle, vaan tarvitsemme Vapahtajaa.

Toinen uskomisen edellytys on, että näemme Jeesuksen. Ja juuri siksi me olemme siis tulleet yhteen, että saisimme nähdä hänet, syntisten ystävän. Voimme nähdä hänet vain uskon silmin, jotka Jumalan sana eli Jeesus itse meille antaa. Jos olemme tulleet armoa tarvitseviksi syntisiksi ja näemme Jeesuksen, emme voi olla uskomatta. Suurin näky maailmassa on nähdä, että armo ja pelastus kuuluvat syntiselle ihmiselle. Jeesuksen näkeminen antaa uskon. Mekin saamme nyt uskoa. Siksi nousemme nyt tunnustamaan kristillisen uskomme.

------

Saarna Kangasniemen kirkossa 29.3.2013

Pitkäperjantai, Luuk. 23:32–46

Golgata ja Jeesuksen hauta ovat lähellä toisiaan. Nykyään ne ovat Jesusalemissa Pyhän haudan kirkon sisällä. Jeesuksen aikaan Golgata sijaitsi kaupungin muurin ulkopuolella. Tämä Pääkallo niminen paikka oli silloisten rikollisten mestauspaikka. Löytyihän sieltä entisten rikollisten pääkalloja. Sen nimi aramean kielellä oli Golgata. Golgata ei ole kaunis nimi. Se tuo mieleen kuoleman ja luurangot. Tuohon asti Golgata oli epämieluisa ja saastainen paikka, jonne rikolliset vietiin kärsimään kuoleman. Risti oli rangaistuspuu, missä kaikkien vihaamat kuolivat ansaitulla tavalla. 

Meille kristityille Golgata sen sijaan  on kaikkein rakkain paikka. Lausumme sen mielellämme. Tosi kristityt tulevat mielessään päivittäin katuen ja rukoillen syntitaakkansa kanssa Golgatalle. Golgatalla Jeesus saavutti voiton synneistämme. Näin Golgata ei ole enää saastainen, vaan maailman pyhin ja siunattu paikka. Se ei ole enää karmea paikka, vaan voiton paikka, rakkain turvapaikkani. Kaikki syntini on sovitettu Golgatalla. Vapaudun siellä syntitaakoistani. Tänään saamme mennä tälle ristiinnaulitsemisen paikalle. Pitkäperjantain sanoma on meillä täällä kirkossa aina esillä. Aina tänne tullessamme näemme alttaritaulussa Jeesuksen ristillä. Ja saamme kuulla syntien anteeksiantamuksen julistuksen Jeesuksen ristiinnaulitsemisen ansiosta.

Jumala eli maan päällä Poikana. Ristillä Jumala oli ihmisten armoilla. He  olivat vanginneet hänet ja tekivät hänelle mitä tahtoivat. Ihminen pahoinpiteli Jumalansa. Jumala oli avuton ja ihminen mahtava. Luotu oli tuominnut kuolemaan hänet, jonka kautta kaikki oli luotu. Merkillinen ja käsittämätön on kristinuskon keskeinen sanoma. Yllättävää tässä on se, että ihmisen röyhkeästä teosta tulee meidän pelastuksemme. "Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa, eikä hän lukenut heidän rikkomuksiaan, vaan uskoi heille sovituksen sanan." Jumala osallistui myös ihmisten kärsimyksiin. Pahuutta kokiessamme voimme muistaa, että Jumala on maistanut sitä enemmän kuin kukaan meistä. Näin syntien rangaistus pantiin täysin viattoman kannettavaksi.

Tuskan ja häväistyksen keskellä Jeesuksella riitti mielenkiintoa ja armahtavaa myötätuntoa ristiinaulitsoitaan, rinnallaan kuolevaa ryöväriä sekä äitiään ja Johannesta kohtaan. Hän eli 100 prosenttisesti muiden hyväksi. Golgatalla paatunut rikollinen tulee synnintuntoon ja turvautuu Jeesuksen tuomaan pelastukseen. Jopa karski roomalainen upseerikin lausuu uskontunnuksen: "Tämä oli Jumalan Poika."

Tällaisen pelastustien Jumala oli valinnut häntä vastaan ylpeään kapinaan nousseelle ihmiselle, joka halusi olla kuin jumala. Hän osoittaa ristiä ja sanoo: "Tässä on sinun Jumalasi, kärsivä Jeesus, kaikkien hylkäämä, riutumassa ristillä. Vain tällaisen pahennuksen ja hulluuden hyväksyminen ja sen edessä särkyminen saatoi taata ylimieliselle langenneelle ihmiselle iankaikkisen pelastuksen.

Miksi Jumala valitsi ristinkuoleman? Miksi Jeesus ei voinut kuolla arvokkaammalla tavalla? Miksi Jumala valitsi kaikkein vastenmielisimmän tavan? Ensinnäkin vastaamme tähän, miten Jumala reakoi syntiin ja pahuuteen. Tällä tavoin Jumala saattoi ilmaista vihansa syntiä kaikkein voimakkaimmin. Se tuon ajan julmin rangaistus ja oli järkyttävin tapa osoittaa, miten vakavasti Jumala suhtautuu ihmisen itsensäkorottamiseen, sääntöjen rikkomiseen ja kapinaan. Toiseksi vastaamme tähän Jumalan rakkaudesta käsin. Se osoittaa, miten Jumala samaistuu ihmisen syvimpään alennustilaan ja kärsimykseen. Niin ei ole olemassa sellaista ihmisen pahuuden ja kärsimyksen muootoa, jota ei voitaisi kukistaa. Siksi vaikeimmissakin tilanteissa on valoa. "Niin alhaalla ei kukaan kulje, ettei siellä Jeesus ois".

Monet hengelliset laulut ovat syntyneet elämänkokemusten kautta. Juuri siksi niissä on syvällinen sanoma. Eräs lauluntekijä kuvaa Jeesuksen ristinkuoleman merkitystä näin: "Golgatalle saavuin synteineni. Sinne painoi tyhjyys maailman. Rauhatonna kuljin taakkoineni, kunnes kuulin tiestä Golgatan. Golgatalla kuului ääni hellä. Siellä lempeen katseen kohtasin. Siellä ainoo turva syntisellä. Sinne itkien mä uskalsin. Siellä nähdä sain sun rakkautesi, kipujen ja kärsimysten mies. Armovirta puhtaaksi mun pesi. Kirpos kantamani synnin ies. Totisesti kannoit sairauteni. Voimatonna väistyi eestäs kyy. Totisesti olet autuuteni. Olet ikikiitokseni syy." Pitkäperjantain sanoma tulee todelliseksi omalla kohdalla tämänkaltaisen kokemuksen kautta. Moni ihminen on lauluntekijän tavoin kulkenut jo kauan rauhattomalla mielellä. Elämän sisältöä on etsitty kaikesta mitä maailma tarjoaa, mutta se kaikki oli vain tyhjyyttä. Sitten hän kuuli Vapahtajan kutsun ja rohkaisi mielensä seurata Vapahtajan kutsua.

Kuinka moni ihminen kulkeekaan elämässään välittämättä siitä, että Jeesus kuoli hänenkin puolesta? Kuinka moni etsii elämän tarkoitusta muulta eikä välitä Vapahtajan kutsusta? Kuitenkin ristillä kuollut Vapahtaja voi antaa ihmiselle kaikkein suurimman lahjan, mitä hän voi saada. Rakas ystävä, tänään voi olla sinun mahdollisuutesi. Anna sinäkin itsesi kokonaan Kristukselle. Hän haluaa kantaa sinun syntikuormasi harteillaan. Hän puhdistaa sinun sielusi ja antaa iankaikkisen elämän. Hänen haavoitetut kätensä ottavat sinut vastaan.

-----

Saarna Kangasniemen kirkossa 21.4.2013 

3. sunnuntai pääsiäisestä, Joh 16:16-23

Se mitä rakastamme paljon, sitä myös paljon ikävöimme. Onko sinulla ollut ikävä toista ihmistä? Eri ikäisillä ihmisillä voi olla ikävä. Lapsi saattaa matkoilla ollessaan ikävöidä kotiin, eri paikkakunnilla asuva seurusteleva pari kaipaa toistensa luo. Läheisen kuolema tuo kaipausta ja ikävää. Lyhytkin ero rakkaimmistamme, perheestämme ja ystävistämme, saattaa muodostua hyvin vaikeaksi. Onneksi jälleennäkemisen riemu on sitä suurempi, mitä hartaammin olemme kohtaamista odottaneet. Ilo tuttujen kasvojen näkemisestä pyyhkii pikaisesti pois sen ahdistuksen, jonka ero on aiheuttanut.

Olennaista ikävöimisessä on, että tuntee hyvin sen, jota ikävöi. Tuntematonta emme ikävöi samoin kuin läheistä. Kaipaamme niitä, joita rakastamme yli kaiken ja joita koemme tarvitsevamme jokapäiväisessä elämässä. Mikäli tätä tunteen paloa ei ole, niin ei ole myöskään syvää ikävää.

Tämän pyhän aiheena kirkkovuodessa on 'Jumalan kansan koti-ikävä'. Teistä nuorista se saattaa tuntua etäiseltä asialta. Kyllähän tuo vähän kaanaankieliseltä ilmaisulta kuulostaa, mutta tänään puhutaan taivasikävästä. Siihen viitataan Nuoren seurakunnan laulussa "Minä tahtoisin Isä jo kotiin, Isä minua väsyttää".

Voi olla, että teille nuorille ja terveille keski-ikäisille Jumalan kansan koti-ikävä tuntuu kovin etäiseltä. Mutta monet hyvin iäkkäät ja vakavasti sairaat uskaltavat sen sanoa ääneen. Mistähän tämä johtuu, ettei taivasikävästä kuule nykyisellään paljon puhuttavan? Pelkään pahoin, että yksi suuri syy on se, ettemme tunne tarpeeksi hyvin Taivaan Isää. Onko niin, että kaipuumme hänen valtakuntaansa on heikkoa, koska rakastamme häntä liian vähän? Hän ei ole kuten hyvä ystävä, jonka kohtaamista odottaisimme palavin sydämin. Onko niin, ettemme tarvitse Jumalaa täyttämään päivittäisiä tarpeitamme? Tätä kuvaa, valheellista kuvaa, tämä maailma tahtoo jatkuvasti mielissämme vahvistaa. Se sanoo: Miksi kaivata Jumalaa, kun sitä ei enää mihinkään tarvitse?

Jos koet ikävää lähimmäisiäsi kohtaan, onnittelen sinua. Jos ikävöit Jumalaa ja hänen hyvyyttään, onnittelen sinua vielä enemmän. Oikea kristitty kaipaa aina Jumalaa ja haluaa päästä kerran taivaaseen.

Kristillistä elämää on kuvattu vaellukseksi kohti taivasta. Samalla tavalla Raamatussa Israelin kansa teki pitkän vaelluksen kohti luvattua maata. Jumalaan uskovat ovat maanpäällä muukalaisia, sillä tämä ei ole lopullinen tyyssija. Nykyinen on ainoastaan välietappi kohti suurempaa ja parempaa. Koska uskovan todellinen isänmaamme ei ole täällä, puhumme "Jumalan kansan koti-ikävästä". Luotamme, että Jeesus on mennyt valmistajamaan meille sijaa taivaaseen. Jumalaan uskovalla on kahden maan kansalaisuus, tämä ajallinen ja taivaallinen. Hänellä on toivo Vapahtajan paluusta, niin kuin apostoli Paavali kirjoittaa: "Mutta me olemme taivaan kansalaisia, ja taivaasta me odotamme pelastajaksi Herraa Jeesusta Kristusta" (Fil. 3:20).

Kristillinen seurakunta kadottaa yhteyden ylösnousseeseen Herraansa, jos se lakkaa odottamasta hänen paluutaan. Silloin huomio keskittyy ensisijaisesti ajallisiin asioihin ja tärkein unohtuu. Näin voi tietysti käydä myös yksityisen kristityn kohdalla.

Evankeliumissamme Jeesus puhuu "vähästä ajasta". Kristitty on matkalla, kotimatkalla, ja on nurinkurista, jos hän unohtaa määränpäänsä ja häntä alkaa kiinnostaa enemmän ajalliseen kuin ikuiseen elämään liittyvät asiat. Edesmennyt arkkipiispa Martti Simojoki on todennut, että "kristillisyytemme aitous on arvosteltavissa sen mukaan, miten paljon ajattelemme taivasta."

Koti on lapselle ja aikuisellekin paras paikka maan päällä, ja kun olemme poissa kotoa, kaipaamme sydämessämme, että pääsemme sinne takaisin. Ja jos olemme taivaallisen Isämme lapsia, mikään ei ole luonnollisempaa kuin se, että odotamme ikävöiden pääsevämme siihen kotiin, joka yksin on ikuinen.

"Tie valmis on, ja päässä sen vastaus löytyy ikuinen, ja kerran ehjä ihminen ylistää tietä Kristuksen" (VK 511:7). Päämäärä on matkanteon tärkein osa. Sitä se on meille kristityillekin. Aivan kuten autolla ajaja, mekään emme tarkallaan tiedä, mitä seuraavan mutkan takaa paljastuu. Näemme vain pienen matkan kerrallaan. Mutta Jumalaan uskovalle tärkeintä on luvattu perillepääsy: hänen navigaattoriinsa laitettu osoitteeksi taivaan koti. Tie valmis on! Hän on lupauksen lapsi. Se mikä on luvattu pitäisi olla tärkeämpää kuin se, mitä saamme tässä ja nyt.

Jumalan lupauksen voimalla uskova jaksaa taivaltaa kotia kohti. Hän iloitsee siitä, mikä on edessäpäin. Tottakai rukoilemme hartaasti, että pääsisimme kaikki kerran perille taivaaseen ja että meitä olisi siellä paljon.

"Vielä vähän aikaa, ettekä te näe minua, taas vähän aikaa, ja te näette minut jälleen." Opetuslapset eivät ymmärtäneet Jeesuksen sanoja. Jos tämän päivän evankeliumi on meille vaikeatajuinen, oli se sitä myös opetuslapsille. He eivät olleet vielä kypsiä ymmärtämään Jeesuksen sanojen merkitystä. Jeesuksen ristinkuolema ja ylösnousemus pysyivät heille vielä tuossa vaiheessa salaisuutena. He eivät tienneet, että ensiksi heitä kohtaisi ristinjuurella suru ja sitten tyhjällä haudalla ilo. Opetuslapseuden piti syntyä kivun kautta, aivan kuten ihmislapsikin tähän maailmaan syntyy: "Te joudutte murehtimaan, mutta tuskanne muuttuu iloksi. Nainen, joka synnyttää, tuntee tuskaa, kun hänen hetkensä koittaa. Mutta kun lapsi on syntynyt, äiti ei enää muista kipujaan vaan iloitsee siitä, että ihminen on syntynyt maailmaan. Tekin tunnette nyt tuskaa, mutta minä näen teidät vielä uudelleen, ja silloin teidän sydämenne täyttää ilo, jota ei kukaan voi teiltä riistää."

Ennen Jeesuksen kuolemaa opetuslapset kyllä näkivät Jeesuksen opetukset ja ihmeteot, mutta tavan takaa he eivät niitä käsittäneet. Jeesus oli vielä hetken heidän edessään, mutta pian hän olisi poissa. Vasta Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus muuttaisivat tilanteen. Helluntain ihmeessä opetuslapset saivat ymmärryksen hengen, Pyhän Hengen. Silloin he näkivät Jeesuksen uudessa valossa.

Kun Jeesuksen jäähyväispuhetta seurannut pitkäperjantai toi tullessaan epäuskoa, ahdistusta ja murhetta, niin pääsiäinen toi puolestaan niiden tilalle näkemistä, uskoa ja iloa. Tässä muutoksessa on evankeliumin perusajatus – inhimillinen näkeminen ja hätä muuttuvat Jumalan armosta hengelliseksi näkemiseksi ja iloksi.

"Kaiken uusin silmin näen nyt, näen nyt. Sydän kun auki on, sinne Jeesus tekee asunnon. Tänään Häneen uskon, näen aamuruskon. Päivä sarastaa, sarastaa." Näin lauletaan nuorten virressä. Sen sanat kertovat opetuslapseudesta ja uskosta kaiken oleellisen. Usko antaa uudet silmät. Uudet silmät nähdä se, kuka Jeesus oli ja on ja mitä hän on tehnyt puolestani. "Sydän kun auki on, sinne Jeesus tekee asunnon." Vasta uskoon tultuaan ihminen näkee, miten kaikki asiat todellisuudessa ovat. Elämä saa uuden tulkinnan. Vaikeudet ja murheetkin on helpompi kantaa. Lisäksi Jeesus nostaa seuraajansa katseen ylös maan mullasta taivaaseen.

Siellä näkyy aamunsarastus, kun taas maahan katsoessamme saattavat näkyä vain omat kuraiset saappaat lujasti saveen juuttuneina: "Tänään Häneen uskon, näen aamuruskon. Päivä sarastaa, sarastaa." Jopa kärsimys saa koitua siunaukseksi Jeesuksen yhteydessä, sillä usko antaa toivon pimeimpäänkin hetkeen. Jeesus pitää kiinni lupauksistaan ja hoitaa omiaan matkalla ikuisuuteen, taivaaseen. Sinne kaipaamme joko tiedostaen tai tiedostamatta.

Tärkeintä on usko Jeesukseen. Tärkeintä on pelastus. Tärkeäksi tulee näin myös Jumalan kansan koti-ikävä. 

--------

Saarna Kangasniemen kirkossa 19.5.2013

Helluntaipäivä, kaatuneiden muistopäivänä, Sotiemme veteraanien kirkkopyhä, Ap.t. 2: 1-13

 Aluksi tapauskertomus kolmesta nuorukaisesta sodassa.

(kursiivilla olevat lainattu: Jorma Laulaja: Mitä on karismaattisuus seurakunnassa?)
Tänään on myös helluntai, Pyhän Hengen vuodattamisen muistopäivä. Äsken kuulimme Apostolien teoista ensimmäisen kristillisen helluntain tapahtumista.
Miten Pyhän Hengen vuodatus voisi jatkua meidänkin päivinämme kirkossamme? Monet kaipaavat ja rukoilevat kirkkoomme hengellistä uudistusta. He hyväksyvät iloiten sen, että Jumala-suhde ja seurakunnan elämä nähdään Pyhän Hengen vaikutuksista ja armolahjoista käsin. Karismaattisuus merkitsee heille lämminhenkistä koolle tulemista, jossa Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen ilo vahvistavat. He tulevat tilaisuuksiin ylistämisen, esirukouksen, siunaamisen tai sielunhoidon tähden.
Sitten on niitä, jotka vierastavat näitä ilmiöitä. Ja jos saatuu jokin virhe karismaattisuussa, he ovat valmiit hylkäämään kaiken karismaattisuuden. Onneksi meillä on varaa erehtyäkin, profetoimisemme on vajavaista, tietomme on vajavaista, vain osa sairaista paranee, kun heidän puolestaan rukoillaan, kaikki armolahjat ovat vajavaisia.
Miten armolahjoilla varustettu seurakunta toimii. 1 Piet. 1:ssa mainitaan: Ensiksi Jumala synnyttää uuteen elämään. Hän siirtää pimeydestä valkeuteen. Hän antaa elävän toivon. Häneltä saamme perinnön, joka ei turmellu. (1:3-4.) Ensin Pyhä Henki avaa sydämet ja selkiinnyttää kristitylle hänen identiteettinsä.
Toiseksi uskova on osallinen Jumalan seurakunnasta siten, että Pyhä Henki tekee jokaisesta hengellisen papin:"Te olette valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, Jumalan oma kansa, määrätty julistamaan hänen suuria tekojaan, joka teidät on pimeydestä kutsunut ihmeelliseen valoonsa." (2:9.)
Karismaattisuudessa on olennaista kristittyjen yhteinen pappeus; se on maallikkoliike, jossa jokaisella on oma armolahjansa - yhdellä on yksi, toisella on toinen (1. Kor. 12:11). Ensimmäisessä Pietarin kirjeessä kehotetaan kutakin tiedostamaan oma armolahjansa ja panemaan se käyttöön. (4:10-11.)
Kuitenkin papeilla on tärkeä rooli karismaattisessa seurakunnassa. Vaikka Pyhä Henki siis toimii missä ja miten tahtoo, hengellistä elämää on johdettava: "Kaitkaa…sydämenne halusta… olkaa laumanne esikuvana" (5:2-5). Juuri se, että jokaisella on oma armolahjansa ja oma tehtävänsä, vaatii suunnittelua ja hengellistä johtamista. – Tärkeää on, että seurakunnan työntekijät ja vastuunkantajat ymmärtävät karismaattisen hengellisyyden arvon – ymmärtävät senkin että herätyksessä myös kuohuu - ja että he itse tulevat mukaan tai ainakin antavat sille kotipaikkaoikeuden seurakunnassa.
Asian toinen puoli on suostuminen seurakunnan kaitsentaan. Karismaattisen hengellisyyden tulee rakentua seurakuntaan. On oltava mahdollisuus keskusteluun ja palautteen antamiseen. On järjestettävä turvallinen tapa käsitellä myös ylilyöntejä ja vinoutumia.
Miten karismaattisuus näkyy käytännön seurakuntaelämässä? Se voi esiintyä kaikessa, esimerkiksi koti- ja laitoskänneillä, opetustilanteissa, sielunhoidossa, jne. Miten karismaattisuus voi toimia seurakunnan jumalanpalveluselämässä? Vastauksen tähän saamme Messusta yhteisöksi –kirjasta: Piispa Tapio Luoma kirjoittaa: Messua rakennettaessa tärkein kysymys ei ole, mitä seurakuntalaiset messulta odottavat. Oleellisisnta on sen sijaan kysyä Pyhä Henki haluaa seurakunnalle antaa rukouksissa, musiikissa, Raamatun sanassa ja ehtoollisen sakramentissa.
Pastori Marko Huhtala puolestaan jatkaa samassa kirjassa: Ylösnousemuksen päivän juhla saa voimaannuttaa meidät palvelemaan Jumalaa ja elämään Jeesuksen opetuslapsena arjessa. Raamatusta näemme, mikä Hengen aktiivinen läsnäolo kristittyjen kokoontumisessa saa aikaan. Pyhän Hengen vaikutuksesta syntyy yhteys ja luottamus. Ihmispelko saa poistua, ja tilalle tulee toisten palvelemisen ilmapiiri. Tässä ilmapiirissä uskallamme tuoda esiin ne armolahjat, joilla Jumala on meitä varustanut.
Armolahjojen ilmenemiseen kuuluvat aina kokeileminen, erehhtyminen ja onnistuminen. Seurakunta on armon ilmapiiri, jossa näitä asioita arvioidaan ja tuetaan. Toiset kristityt Pyhässä Hengessä, Hengen luonteen mukaisesti kehottavat, ohjaavat ja lohduttavat. Ilman tällaista ilmapiiriä eivät saa esiintyä messussa ja seurakunnan elämässä.
Meidän seurakunnassa voivat armolahjat toimia yhteiseksi hyödyksi ja seurakunnan rakentumiseksi. Yhdessä saamme rohkaista ja vahvistaa siinä toisiamme. Karismaattisuus alkaa jo siitä, että rukoilemme omaan seurakuntaamme Pyhän Hengen armoa ja iloa. Sitä saamme pyytää myös tässä vanhassa kirkkorukoksessa. Rukoilemme:
Nikean uskontunnustus

-----

Saarna Kangasniemen kirkossa 26.5.2013
Pyhän kolminaisuuden päivä, Joh. 3: 1-15

"Muistan Nikodemuksen saapuneen luoksesi yöllä salaa hiipien portaita. Ja löytäneen sinut sieltä yksinään. Ja hänelle sinä avasit sydämesi. Hän lähti ulos täysin muuttuneena miehenä. Minäkin tahdon kohdata sinut. Minäkin tahdon kertoa sinulle. Kertoa salaiset toiveeni. Puhua salaiset pelkoni. Puhua sulle monet huoleni. Käsitellä kaikki ongelmat. Ja tietää, että sinä ymmärrät. Ja sinä rakastat minua."

Mikä on elämän tarkoitus? Mikä on totuus? Nämä ovat etsijän kysymyksiä. Kolminaisuuden-päivän iloinen uutinen on Jumalan vastaus ihmisen etsintään. Tänään puhutaan siitä, miten ihminen pelastuu ja pelastavan uskon. Tekstimme puhuu etsijästä, joka yöaikaan kuun valossa hakeutui erään talon saadakseen vastauksen Jeesukselta. Juutalaisten rabbien tapana oli keskustella yöaikaan. Varsinaisesti Nikodemoksen tulemisen syy oli se, että hän halusi löytää Jumalan. Rabbina hän työkseen tutki näitä asioita. Hän tiesi, että Messias on tuleva ja Jeesuksen toiminnasta hän päätteli, että Jeesus täyttäisi nuo odotukset.

Nikodemos joutui kohtaamaan uuden todellisuuden. Lähtökohta on se, että syntiinlangennut ihminen on pelastuksen ulkopuolella. "Lihasta syntynyt on liha." Kaikki ovat luonnostaan ulkopuolella, koska kuuluvat syntiinlangenneeseen ihmissukuun. Nikodemos luuli juutalaisen käsityksen mukaan, että kun ihminen tekee parhaansa, Jumala armahtaa hänet. Myöhemmin uskonpuhdistuksen aikaan anekauppias kuulutti: "Kun raha kirstuun kilahtaa, niin sielu taivaaseen vilahtaa." Martti Lutherin vastaus tähän oli: Ihminen pelastuu yksin armosta, yksin uskosta ja yksin Jeesuksen ansiosta. Nykyään kristillinen tietämys on vähentynyt. Päivän evankeliumissa olemme keskeisen kristillisen totuuden äärellä. Meidänkin aikana monella saattaa olla sellainen käsitys, että autuaaksi tullaan tekemällä jotakin hyvää. Toki onhan hyvän tekeminen arvokas asia.

Nikodemos antaa Jeesuksesta arvokkaan lausunnon. Tunnustus ja pelkkä uskonasioiden totenapitäminen ei kuitenkaan riittänyt Jeesukselle. Sen sijaan Jeesus sanoo Nikodemokselle: Pitää syntyä vedestä ja hengestä; pitää syntyä uudesti ylhäältä. Tätä muuten ei pidä sotkea jälleensyntymiseen, uskomukseen, että ihmisellä on monta elämää. Se on täysin eri asia. Vesi tässä tarkoittaa kastetta ja henki Pyhää Henkeä, koska uskon syntyminen on Pyhän Hengen työtä. Uudestisyntyminen liitetään kasteeseen ja jos ihminen kadottaa sen, se liitetään uskoontulemiseen. 

Olen avioliittoon vihkimisessä sanonut, että avioliittoa tulee hoitaa kuin jotakin kasvia, että se pysyy elossa. Samalla tavalla voidaan uskonelämää verrata kasviin, joka on istutettu ja kasteltu. Kastekäskyn mukaisesti kaste, kristinnen kasvatus ja usko liittyvät yhteen. On valitettavasti myös ihmisiä, jotka ovat kuin kastelematta ja hoitamatta jääneitä kasveja. Heissä uskonelämä on kuollutta. Tarvitaan Jumalan ihme, että kuolleesta tulee elävä. Jos sellainen ihme tapahtuu, sanotaan, että ihminen tuli uskoon. 

Kun papin työssä olen kohdannut ihmisiä, jotka ovat rukoilleet, että saisivat Jeesuksen omaan elämäänsä, olen omassa vastausrukouksessani lausunut: "Kiitos Jeesus, että jo pyhässä kasteessa otit tämän henkilön omaksesi ja annoit hänelle pelastuksen lahjan. Hän oli eksyksissä, mutta kiitos, että nyt on löytänyt tien takaisin kasteen armoon." 

Ne tahot, jotka eniten puhuvat uudestisyntymisestä, eivät lainkaan liitä sitä lapsena saatuun kasteeseen. Tämä ajatus tuli mieleeni, kun kerran kävin eräässä paikassa. Minulla oli papin pantapaita päällä. Sen perusteella eräs henkilö tunnisti minut evankelis-luterilaisen kirkon papiksi ja kysyi vihaisentuntuisesti: "Oletko sinä uudestisyntynyt?" Hän varmaan arveli, ettei tuo pappi voi olla uskossa eikä osaa vastata. Myös kirkon piirissä saatamme törmätä kysymykseen: Oletko sinä uudestisyntynyt?, jolloin sillä tarkoitetaan hengellisesti kuolleen uudestisyntymistä. Kysymyksen esittäjä on huolissaan toisen Jumala-suhteesta. Ongelma vain on siinä, että liian tungetteleva tai tuputtava sävy voi myös aiheuttaa kielteisen vastareaktion. Myös lapsuuskodin pakottava uskonasioiden esilläpitäminen voi johtaa lukuisista esirukouksista huolimatta päinvastaiseen tulokseen. Täytyy muistaa, että kaikki uskonelämä on Pyhän Hengen työtä. Ihminen ei voi herättää kuollutta eloon. Niin myöskään toinen ihminen ei voi käännyttää toista.

Tänä päivänä rohkenen kuitenkin hyvin nöyrästi kysyä sinulta rakas kuulijani: Oletko sinä hengellisesti elävä vai kuollut? Elätkö tänä päivänä sitä elämää, joka kasteessasi on osaksesi tullut? Sinua kutsutaan omistamaan tätä lahjaa evankeliumin kautta. Usko on turvautumista, Jumalan avuksi huutamista. Jokainen, joka avuksi huutaa Jeesuksen nimeä, pelastuu. Sinäkin voit rukouksessa turvautua Jeesukseen. Voit rukoilla niin sanotun syntisen rukouksen näillä sanoilla: Jeesus, tarvitsen sinua. Tunnustan sinulle kaikki syntini. Tule elämääni. Otan sinut Herrakseni ja Vapahtajakseni. Kiitos, että annat syntini anteeksi. Johdata elämääni tästä eteenpäin. Aamen. Jos rukoilit tuon rukouksen kanssani, saat uskoa kaikki syntisi anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä. Tämän uskominen avaa ovet elämään. "Jos joku on Kristuksessa, hän on uusi luomus. Ja se mikä on vanhaa, on kadonnut. Katso, uusi on sijaan tullut". 

Saamme tänään iloita siitä, että pelastuksemme on kolmiyhteisen Jumalan työtä. Isä suunnitteli sen, Poika teki sen mahdolliseksi ja Pyhä Henki toteuttaa sen kohdallamme. Nousemme nyt tunnustamaan uskomme Luojaamme, Lunastajaamme ja Pyhittäjäämme.

-----

Saarna Kangasniemen kirkossa 2.6.2013
2. sunnuntai helluntaista, Luuk. 16: 19-31

Suuri juopa rikkaan miehen ja köyhän Lasaruksen välillä täällä maan päällä. Ja suuri juopa heidän välillään kuoleman jälkeisessä elämässä, jolloin köyhälle näyttäisi käyvän hyvin ja rikkaalle huonosti. Jeesus ei kuitenkaan opeta, että rikas omaisuutensa takia joutuisi kadotukseen tai köyhä kurjuutensa perusteella pelastuisi, mutta hän muistutti, että monet ulkonaiset arvot ovat tämän elämän ajaksi annettua lahjaa ja lainaa, joita tulee käyttää oikein. Kun Jeesus toisessa yhteydessä toteaa, että rikkaan on vaikea päästä taivaan valtakuntaan, ei hän silloinkaan kiellä omistamasta mitään, vaan muistuttaa rikkauden vaarasta. Maalliseen omaisuuteen voi kiintyä niin, että Jumala ja lähimmäiset unohtuvat.

Raha ja tavara on Jumalan lahjaa. Mutta sekö erotti rikkaan miehen Jumalasta? Varmaankin hänen omaisuuden käytössä ja elämän tavoissa oli jotakin tuomittavaa, mutta niitä ei voi pitää ratkaisevina miehen kohtaloa ajateltaessa. Köyhyys ja rikkaus eivät anna onnea tai onnettomuutta, vaan me olemme Jumalan edessä ja matkalla Jumalan eteen. Rikkaan miehen synti oli Jumalan unohtaminen, hengellinen kuolema ja siitä johtuva itsekäs elämäntyyli. Rikkaalta mieheltä puuttui oikea elämän perusta, luottamus Jumalaan ja hänen sanaansa. "Mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saisi sielullensa vahingon." Omaisuuden varaan ei elämäänsä rakentaa, mutta luottamus Jumalaan ja hänen sanaansa tuo turvallisuuden ja pelastuksen.

Mikään ei ole loputonta tämän maan päällä. Jokainen päätyy kerran kuolemaan. Alastomina me tänne maailmaan synnyimme, ja alastomina kerran täälä lähdemme. Mitään maallista emme voi viedä mukanamme ajan rajan toiselle puolelle. Vertaus opettaa, että elämän arvot tulee arvioida iäisyyden valossa. Vain sillä on todellista merkitystä, millä on arvoa iäisyydessäkin. Vain sellaiseen kannattaa turvautua, mikä ei luhistu viimeisellä rajalla. Ei ole mitään syytä kadehtia makeaa elämää, jos siitä puuttuu Jumala, eikä kurjinkaan kärsivä ole säälittävä, jos hänen turvansa on Jumalassa.

Vain Lasarus mainitaan evankeliumissa nimeltä. Tuo nimi tarkoittaa Jumala auttaa. Jumalan apu ja armo, johon Lasarus nimestään päätellen turvasi, olisi kyllä riittänyt sovittamaan myös rikkaan miehen synnit ja olisi varmaan auttanut niistä paljolti myös vapautumaan. Rikkaalta puuttui se, mitä hän tuonelan vaivoista käsin asioita tarkastellessaan olisi pitänyt veljilleenkin välttämättömänä: Parannus. Se ei sisällä vain joistakin paheista luopumista, vaan koko ihmisen kääntymistä, mielen uudistumista ja Jumalan apuun turvautumista.

Rikas mies havahtui tuonelan tuskissa. Hän tuli herätykseen liian myöhään. Tämä on jatkuva peruskysymys kirkon työssä: Mitä on tehtävä, että ihmiset löytäisivät kristillisen uskon ja seuraisivat sitä elämässään? Meidänkin aikanamme ihmisiä elää joko ilossa loisteliasti tai surussa surkeasti, mutta ilman uskonelämää. Jumalan maailma on heille vieras niin kuin rikkaalle miehelle ja hänen veljilleen.

Rikas mies ajatteli, että jos tapahtuisi sellainen ihme, että kuollut Lasarus palaisi takaisin elämään ja kertoisi hänen veljilleen, millaisia ovat kadotuksen tuskat ja miten ihanaa on Aabrahamin pöydässä, niin veljet sitten tekisivät parannuksen. Mutta eiväthän monet ihmiset uskoneet Jeesustakaan, vaikka näkivät hänen tunnustekonsa. Evankeliumi opettaa, että "usko syntyy kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan sanan kautta." Lause "heillä on Mooses ja profeetat" viittaa Raamatun ilmoitukseen. Kuolleen palaaminen tähän maailmaan tai muut ihmeet eivät synnytä pelastavaa uskoa. Mutta siellä missä on uskoa, tapahtuu myös ihmeitä.

Evankeliumimme opettaa, että uskon syntymisen paikka on täällä armon ajassa. Jesaja kirjoittaa: "Etsikää Herraa silloin kun hänet löytää voidaan, huutakaa häntä avuksi, kun hän läsnä on. Jumalaton hyljätköön tiensä ja väärintekijä ajatuksensa ja palatkoon Herran tykö, niin hän armahtaa häntä, ja meidän Jumalamme tykö, sillä hänellä on paljon anteeksiantamusta." Tässä elämässä tulee ottaa Jumalan apu ja armo vastaan. 

Varsinainen rikkautemme on evankeliumin sana. Se on alati tarjolla. Itse olemme niin köyhiä , että olemme kokonaan armon ja syntien anteeksiantamuksen sanan varassa. Otamme tämän sanan vastaan, kun tunnustamme nyt kristillisen uskomme.  

-----

Saarna Kangasniemen kirkossa 16.6.2013
4. sunnuntai helluntaista, Luuk. 15: 1-10, konfirmaatiomessu

Näissä perhejuhlissa ja elämän taitekohdissa ihmettelee, että aika on kulunut nopeasti. Te vanhemmat, isovanhemmat ja kummit muistatte kuin eilisen päivän, kun rippikoululaisemme kastettiin. Nyt omaa lasta ei saa enää syliin, mutta halaamaan ja onnittelemaan me pääsemme ja täytekakkua syömään. Uskon, että teille vanhemmille ja nuorten läheisille tulee tippa silmään, kun nuorenne tulee kohtaa tänne alttarille. Moni varmaan ajattelee: Mitä minun lapsestani tulee? Siinä on varmaan toiveita ja odotuksia, mutta myös huolta. Tänään meille vakuutetaan Jumalan armosta, jonka nämä nuoret ovat saaneet, kun heidät kastettiin. Tänään on lupausten päivä. Tahdomme kaikki näille nuorille parasta mahdollista elämää. Tietysti elämään kuuluu välillä myös vastoinkäymisiä ja pettymyksiä. Kuitenkin Jumala haluaa kuljettaa meitä eteenpäin. 

On tärkeää, jos koti myös tukee sitä kristillistä vaikutusta, jota nuori on saanut rippikoulussa. Rippikoulussa on kerrottu, että kristillinen usko on koko elämän kantava voima.  Seurakunta haluaa tukea kaikkia kasvatusvastuussa olevia. Niin kotona kuin seurakunnassakin nuori voi kokea, että on hyväksytty. Yhdessä saamme jättää nämä nuoret esirukoustemme varaan.

Olet varmaan joskus kadottanut jotakin. Mitä arvokkaamman esineen olet kadottanut, sitä enemmän se sinua harmittaa. Esineet voivat myös löytyä jonkun ajan kuluttua. Jokainen ihminen, joka elää ilman Jumalaa, on kadonnut. Jokainen ihminen on Jumalan luoma, hänelle rakas ja arvokas. Jumala ei haluaisi kadottaa yhtään ihmistä. Mutta syntiinlankeemuksessa ihminen lähti omille teilleen. Ihminen on ilman Jumalaa eksyksissä. Jo syntiinlankeemuksen yhteydessä Jumala ei jättänyt kadonnutta omille teilleen, vaan huusi: "Missä olet?" Tänäänkin Jumala kysyy, missä olemme ja kutsuu meitä luokseen. Kun hän sanansa kautta löytää ihmisen, on siitä suuri ilo, niin kuin kadonneen lampaan ja kadonneen hopearahan löytymisen johdosta. Ja samalla iloitaan siitä taivaassa. Jumala sanoo enkeleilleen: Iloitkaa kanssani. Minä löysin ihmisen, joka oli kadonnut. 

Päivän evankeliumissa Jeesus oli aikansa huonomaineisten ja uskonkilvoituksessaan epäonnistuneiden vierellä. Ateriayhteys kuvaa Raamatussa hyvin läheistä yhteyttä. Myös meidät Jeesus kutsuu ateriayhteyteen tänään. Hän sanoo meille: "Tulkaa, kaikki on jo valmiina. Evankeliumimme antaa toivon näkökulman. Jumalasta etäällä oleva voi löytää tien takaisin. Jumala välittää syntisestä jo ennen parannuksen tekoa. Nainen etsii hopearahaa ja paimen etsii lammasta. Jumala tekee aloitteen. Kun ihminen tulee herätykseen, hän saa turvautua valmiiseen armoon.

Riparilla käsittelimme uskonelämän syntymistä. Siihen tarvittiin vapaaehtoisia. Kun te rippikoulualaiset olitte niin aktiivisia, niin heti löytyi kolme poikaa. Opetustilan edessä oli kastepöytä, jonka luona kahdelle laitettiin alba päälle, mikä kuvasi kasteessa saatua pelastusta. Yksi oli viettelijä, joka sai nämä kaksi väärille teille pois kastepöydän luota opetustilan takaosaan . Hän laittoi näiden eksyneiden päälle mustan takin. Sitten nämä kaksi tulivat etsikkoaikaan. Olin omassa roolissani pappina. Toinen kääntyi takaisin viettelijän luo. Mutta toinen tuli kastepöydän luokse kanssani ja musta takki otettiin hänen päältään pois. Sanoin tuolloin: " Tämä ei ole tarinan loppu, vaan alku. Tämä vaeltaja on palannut kasteessa saatuun kristillisen elämän alkuun. Tässä konfirmaatiossa me myös saamme muistaa omaa kastettamme ja sitä kuinka jo silloin Jumala otti meidät omiksi lapsikseen. Aina saamme palata kasteen armoon.

-----

Saarna Kangasniemen kirkossa 21.7.2013

9. su helluntaista, Matt. 7: 15-21

Väärä profeetta on kuin susi lammasten vaatteissa. Sitä on vaikea tunnistaa. Kun väärä profeetta esiintyy seurakunnassa, on se seurakunnalle annettu koetus, kestääkö se oikeassa uskossa. Eksytys pyrkii aina olemaan mahdollisimman paljon totuuden kaltainen. Näinhän esimerkiksi rahan väärentäjä toimii, ettei väärennettyä voi erottaa oikeasta.

Väärä profeetta ei aina ole se, jota me pidämme vääränä profeettana. Saatamme puhdasoppisuudessamme helposti tuomita toisin ajattelevia Jumalan lapsia. Jotkut saattavat kokea sen velvollisuudekseen ja saavat siitä hyvän mielen. Itseään tuskin kukaan tohtii epäillä harhaanjohtajana. Päivän evankeliumi kehottaa meitä rehellisyyteen itseämme kohtaan. Jumalan sana puhuttelee aina henkilökohtaisesti. On syytä nöyrästi tunnustaa, että väärä profeetta ei ole kaukana yhdestäkään ihmisestä. Itsetutkiskelukin kuuluu kristilliseen vaellukseen. Jokapäiväisen parannuksen tulisi alkaa omasta elämästä. Näin saa armahtavaa mieltä myös toisinajattelevia ja kaikella tavalla puutteellisia lähimmäisiä kohtaan. 

Meitä on täällä kirkossa erilaisia kristittyjä. Sekin on haaste ja rikkaus seurakuntayhteyden rakentamiseksi. Kaikki saamme toimia yhteisen päämäärän eteen, että uskon, toivon ja rakkauden teot lisääntyisivät keskuudessamme. Jumsala tahtoo, että olisimme saman Jumalan lapsia, samalla kertaa vanhurskaita ja syntisiä.

Vääriä profeettoja ovat ne, jotka levittävät himon, itsekkyyden, vastuuttomuuden ja vihan vääriä oppeja. Nämä paheet saattavat olla puettuina hienoihin pukuihin ja sudenkynnet saattavat piileskellä lampaan vaatteen alla. Näitä pahoja viettelyksiä ja eksytyksiä vastaan tarvitaan yhteistä esirukoustamme.

Todellisia vääriä profeettoja ne, jotka tuovat jotakin Jeesuksen Kristuksen tilalle ja ohjaavat harhaan. He saattavat luvat nautintoa, onnea, mutta tuovat vain tyhjyyttä.  He saattavat sanoa: "Herra, Herra", mutta eivät elä Herran tahdon mukaan. Tyhjät sanat raatelevat ja vieraannuttavat todellisuudesta. Fariseukset opettivat eri tavalla kuin elivät. Heitähän Jeesus tässä erityisesti tarkoitti. Meidän aikamme harha on uushenkisyys. Se saattaa käyttää kristillisiä termejä, mutta antaa niille uuden sisällön. Huolestuttavampi harha kirkkokansalle on liberaaliteologia, jossa kielletään keskeiset kristilliset totuudet.

Evankeliumissamme Jeesus antaa meille käytännöllisen ohjeen, miten saamme selville väärän profeetan. Hän kehottaa tutkimaan heidän tekojaan ja niiden seurauksia. Orjantappura ei tuota viinirypäleitä eikä ohdake viikunoita. Kun hedelmien ilmestymisen aika tulee, näemme tuloksen. Jeesuksen "hedelmistä puu tunnetaan"- menetelmä vapauttaa meidän tuomitsemasta toisia. Ehkä olemme jaotelleet toisia mieltymyksemme mukaan vuohiksi ja lampaiksi. Ihmisten työn tulokset, hedelmät, ovat ajastaan arvioitavissa. Huonoa hedelmää tuottava puu hakataan pois ja heitetään tuleen. Tuomio kuuluu vain Jumalalle. On ihanaa, ettei meille kuulu niin vaikea tehtävä.

Opillisissa käsityksissä meillä saattaa olla puutteita, mutta ihminen voi silti elää Jumalan tahdon mukaan. Silti kaikki uskonkäsitykset eivät ole samanarvoisia. Puhdas oppikaan ei ole yhdentekevä asia. Martti Luther opastaa: "Joka siis on varovainen, eikä usko mitään katsomatta sanaan, hän pysyy terveenä eikä häntä petetä. Hengelliseltä näyttävä voi ollakin ihmisestä lähtevää sielun voimien liikettä. Ylihengellisyys, jota esiintyy ainakin äärikarismaattisissa liikeissä, voi pettää viattoman kilvoittelijan. Siksi seurakunta tarvitsee myös henkien erottamisen armolahjaa. Se on aivan erityinen lahja tunnistaa totuus ja harha. Saamme rukoilla Jumalalta erilaisia armolahjoja seurakunnan rakentumiseksi.

Moni Jumalaan uskova on vilpittömästi kysellyt miten voin arvoida jonkun uuden virtauksen, koska hedelmien kypsymisessä menee aikaa ja vastaus tarvitaan usein heti. Silloin arviointiperusteena on pidettävä Jumalan sanaa. Kaikki Jumalan sanan mukainen profetia on siis väärää. Jumalasta lähtevä ei koskaan sodi Raamattua vastaan. Vanha viisaus pitää paikkansa tänäänkin: Seurakunta on siellä missä evankeliumia puhtaasti saarnataan ja sakramentit evankeliumin mukaisesti jaetaan. Tätä keskeistä totuutta ei voi mikään eksytys meiltä riistää. Tänään olemme täällä kirkossakin sanan ja sakramentin äärellä. Se pitää meidät totuudessa.

Totuudesta ja harhasta puhuttaessa haluan tässä yhteydessä siteerata Raamatusta kohtaa, joka korostaa juuri sitä, kuinka tärkeää on luottaa Jumalan sanan lujaan perustukseen. Paavali kirjoittaa Timoteukselle: "  Pysy sinä siinä minkä olet oppinut ja mistä olet varma, koska tiedät keiltä olet sen oppinut, ja koska jo lapsuudesta saakka tunnet pyhät kirjoitukset, jotka voivat tehdä sinut viisaaksi, niin että pelastut uskon kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa, että Jumalan ihminenolisi täydellinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmistunut."

-----

Saarna Kangasniemen kirkossa 28.7.2013

10. su helluntaista, 1. Piet. 4: 7-11

Kaikkia tarvitaan. Kirkko on oikein ymmärrettynä maallikkoliike. Ihanne olisi, että jokainen, jolle kristillinen sanoma on kirkastunut, löytäisi oman tehtävän seurakunnassa. Kaikkien panos on tärkeä. Seurakunta on toisaalta koti, toisaalta vastuun paikka.
Seurakunnan työtä eivät tee vain sen palkatut työntekijät. Ajatelkaamme esimerkiksi lähetystyötä. Tarvitaan lähetyssihteeri ja nimikkolähetit, jotka ovat seurakunnan edustajina maailmalla. Mutta ratkaisevan tärkeä on jokaisen vapaaehtoisen vastuunkatajan panos. He toimivat lähetyspiireissä, myyjäisissä, lähetysjuhlissa ja kaikissa lähetystyön tempauksissa. Olen kiitollinen Kangasniemen seurakunnan eri työmuodoissa palvelevista vastuunkantajista. Esimerkiksi nytkin yksi yhdeksästä messuryhmistä on palvelemassa.
Jokaiselle, joka haluaa toimia seurakunnassa, tulisi keksiä mielekäs ja rakentava tehtävä. Olisi hyvä, jos innostuisimme omista toimintamahdollisuuksistamme elävän ja toimivan seurakunnan hyväksi. Työ kasvaa maallikoiden avulla.
Seurakuntaelämään vähemmän osallistuneenkin on hyvä kokea, että hänestä välitetään. Kuka tahansa kristitty voi nykäistä toisenkin mukaan aktiivisempaan seurakuntayhteyteen. Näin seurakuntatyö ulottuu sinnekin, minne työntekijät eivät ehdi. 

Pietari krjoittaa: Palvelkaa saamallanne armolahjalla Jumalan moninaisen armon hyvinä huoneenhaltijoina. Armolahja ei ole ansiolahja, ei uskon määrän mitta, vaan apuväline seurakunnan rakentumiseksi sekä evankeliumin ja Jumalan valtakunnan työn eteenpäin viemiseksi. Jumala antaa jokaiselle jonkun armolahjan, jolla voi palvella seurakunnassa. Raamattu manitsee muun muassa opettamisen, evankelistan, kehottamisen, tiedon sanojen, viisauden sanojen lahjan. Nämä ovat puhumisen lahjoja Jumalan antamin sanoin. Silloin puhe ei ole ihmismielen tyhjiä hokemia. Ihanne on, että puheessa on profetaalinen viesti: Näin sanoo Herra. Palvelemisen lahjoja ovat esimerkiksi avustamisen, antamisen ja terveeksitekemisen lahjat. Silloin palvellaan Jumalan antamalla voimalla, Omassa voimassa se olisi taakka ja ikävä velvollisuus.  Tai itsensä korottomista ja ansiontavoittelua. Jumala antaa palvelijoilleen ilon, taidon ja jaksamisen. Paljon muitakin armolahjoja on olemassa.

Nyt kutsun eteen nimikkolähettimme Elisa Wathenin. Tämän sunnuntain aihe on Uskollisuus Jumalan lahjojen hoitamisessa. Tämä aihe sopii hyvin tähän sunnuntaihin. Päivän tekstit kertovat, että olemme saaneet Jumalalta erilaisia lahjoja. Ennenkaikkea ne kehottavat hoitamaan Jumalalta saatuja lahjoja uskollisesti ja vastuullisesti. Kysyn Elisalta, 1. ´Miten voisimme löytää ja rohkaista käyttämään Jumalalta saamiamme lahjoja? Vastaus. 2. Haluatko sanoajotakin Jumalan antamista armolahjoista tai muista lahjoista seurakunnan rakentumiseksi? Vastaus. 3. Millaista on olla Jumalan käytössä? Onko sinulla esimerkkitapauksia siitä kuinka Jumala toimii ja käyttää sinua työvälineenään? Vastaus. 4. Kristiityn velvollisuus on käyttää annettuja mahdollisuuksia älykkäästi ja viisaasti, totuudesta tinkimättä. Mitä on se tai miten olet kokenut , että Jumalalta on saatu viisautta ja taitoa Jumalan valtakunnan työssä? Vastaus. 5. Kristityn toimintaa ohjaa kaikissa elämänvaiheissa uskollisuus myös vähässä. Miksi uskollisuus Jumalan valtakunnan työssä on tärkeää? Miksi kannattaa toimia Jumalan valtakunnan asialla? Saako siitä itselleen mitään "palkinnoksi"? Vastaus. 

Tämän sunnuntai viesti meille on: Älä jätä lahjojasi piiloon, vaan tuo käyttöön. Tervetuloa palvelemaan yhteisen asian hyväksi.

-----

Saarna Kangasniemen kirkossa 11.8.2013
12. sunnuntai helluntaista, Luuk. 18: 9-14, lapsen kaste messun yhteydessä

Oletko kokenut, että uskoasi on ylenkatsottu? Tai oletko asettunut omassa uskossasi toisten yläpuolelelle? Mieleeni tulee tapaus, kun lapsuuden kodissani vieraili 1950-luvulla kaksi naisjulistajaa. He sanoivat päässeensä korkeammalle hengelliselle tasolle ja elävänsä sellaista voittoisaa uskonelämää, etteivät enää lankea syntiin. He suhtautuivat ylimielisesti ja halveksivasti muun muassa vanhempieni uskonelämään. 

Uskovan ei tarvitse tarjota mitään itsestään lähtevää hyvää, ei nöyryyttä, ei rukousta, ei Raamatun lukemista, ei palvelua, ei ylistystä, ei jonkun yhteisön jäsenyyttä, eikä mitään muutakaan hengellistä, saadakseen Jumalan edessä suuremman arvon. Kristitty saa kaiken Jumalalta ansiottomana armona.

Päivän evankeliumi mainitsee fariseuksen ja publikaanin temppelissä. Fariseusta voidaan pitää mallikelpoisena ihmisenä. Hän teki juuri sitä, mitä kunnon kristityn oletetaan nykyisinkin tekevän. Nykyäänkin on houkuttelevaa, jos voisi jotenkin ansioitua kristityn vaelluksessa. Kuitenkin Jeesuksen arvio kahdesta rukoilijasta oli erilainen kuin se näyttäytyi paikalla olijoille.

Jumalan sana on lakia ja evankeliumia. Lakia on saarnattava, jotta ihminen tulisi synnintuntoon. Jos ihminen ei ole kauhistunut syntiensä tähden, hän ei osaa tarttua Jumalan lahjoittamaan pelastukseen. Synnintunnossa ihminen näkee pahuutensa ajatuksissa, sanoissa ja teoissa. Hän kokee, ettei olemuksensa ole sellainen, että Jumala voisi hyväksyä hänet yhteyteensä. Juuri tällainen oli evankeliumimme publikaani. Syntinsä tunteva pääsee eteenpäin, kun hän kuulee armon ja syntien anteeksiantamuksen lupauksen.

Kristittyinä elämme edelleen tässä synnin turmelemassa ruumiissa, Vaikka olemme ristiinnaulinneet niin sanotun vanhan ihmisen eli syntisen luontomme, niin kuitenkin himot ja halut näkyvät meissä. Synti on meihin piintyneenä koko maallisen vaelluksemme ajan. Mutta myös Kristus asuu hänen seuraajissaan. Emme tarvitsisi enää Jeesusta, jos synti olisi kokonaan kadonnut meistä. Jeesus tuli maailman syntisten Vapahtajaksi. Jos olisimme vapautuneet kokonaan synnistä, ei julistus ristiinnaulitusta Jeesuksesta enää kiinnostaisi meitä. Jeesus olisi silloin meille vain esikuva ja voiman antaja suurenmoisiin tekoihimme. Me elämme uskonelämää synnin turmelemassa olemuksessamme. Näin ymmärrämme mitä on armo. Se ei tule meille menestyksen tai hyvän elämän ansiosta. Vaan sen saamme, koska Jeesus antoi henkensä meidän puolestamme. Se on siinä, että elämme uskossa tähän Vapahtajaan.

Teemme Jumalan armon tyhjäksi, jos emme pidä arvossa Jeesuksen sovituskuolemaa. Se on uskonelämämme perusta. Turhennamme Jeesuksen sovituskuoleman, jos uskonelämän painopiste siirtyy pois armosta, Kristuksen kuolemasta ja uskonvanhurskaudesta omiin saavutuksiimme. Ihmisen ylpeys on suurimmillaan, kun hän ei välitä eikä tarvitse Jumalan armoa ja Kristuksen kuolemaa. Juuri tällainen oli fariseus evankeliumissamme. Jeesus kertoikin vertauksen ihmisille, jotka luottivat omaan erinomaisuuteensa. Martti Luther kirjoittaa: "Ole Paavalin kanssa tietämätön kaikesta muusta paitsi Jeesuksesta Kristuksesta ja hänestä ristiinnaulittuna, niin ettei mikään loista hänen rinnallaan. Silloin tulet oppineeksi, vanhurskaaksi ja pyhäksi ja saat Pyhän Hengen, joka pitää sinua puhtaassa sanassa ja uskossa. Mutta jos Kristus katoaa silmistäsi, on kaikki turhaa." Meidän ei tarvitse perustautua mihinkään itsessämme olevaan, vaan kaikessa saamme turvautua taivaassa olevaan ja meille talletettuun perintöön. 

Kasteessa saimme lahjana taivaallisen perinnön, pelastuksen. Jos eksymme pois Vapahtajan seurasta, paluutie on avoinna takaisin kasteen armoon ja uskonelämään. Pieni lapsi ei voi tehdä mitään pelastuksensa hyväksi. Kasteen armo on Jumalan lahja. Jotta ihminen voisi ymmärtää ja hyötyä tästä lahjasta, tarvitaan kasteopetusta. Uskon, että tämä lapsi, joka kohta kastetaan, oppii jo lapsuuden kodissa iltarukouksen ja lasten hengelliset laulut sekä yhteyden seurakuntaelämään. Näin lapsi oppii myös elämään uskossa. Kaste, opetus ja usko liittyvät yhteen. Vanhemmat ja kummit tuovat kohta lapsen kastemaljan äärelle. Jatkossa he tuovat hänet Jeesuksen luo, kun rukoilevat hänen puoletaan.  Saamme rukoilla, että tämä lapsi aina pysyisi Jeesuksen seuraajana.

-----

Saarna Inkerin kirkon Kelton kirkossa 18.8.2013

12. kolminaisuudenpäivän jälkeinen sunnuntai, Matt. 5: 33-37

Pappi sanoi seurakunnalle, että ensi sunnuntaina hän saarnaa Markuksen evankeliumin luvusta 17 ja voitte tutustua siihen etukäteen kotona. Kun seuraava sunnuntai koitti, hän ensimmäiseksi kysyi, kuinka moni oli lukenut tämän luvun. Noin puolet nosti kätensä ylös. Silloin pappi sanoi: "Juuri teille haluankin tänään saarnata, koska valehtelitte. Markuksen evankeliumissa on vain 16 lukua.  Ja onhan tänään valheen sunnuntai." Ja olihan pappi itsekin huijannut seurakuntalaisia.

Tämän sunnuntain evankeliumin takana on Vanhassa Testamentissa oleva varoitus väärästä valasta. Jeesus ei torju oikeuden edessä annettavaa valaa. Kun Jeesusta kuulusteltiin, ylipappi vaati häneltä valaa vannottamalla: "Oletko sinä Jumalan Poika?" Jeesus vastasi valan velvoittamana: "Itsepä sen sanoit. Te saatte nähdä Ihmisen Pojan istuvan Voiman oikealla puolella ja tulevan taivaan pilvien päällä." Jeesus itsekin vannoi valan tällaisessa tilanteessa. Hebrealaiskirje kuvaa, kuinka Jumala vannoi omaan nimeensä antaessaan Aabrahamille lupauksensa: "Minä siunaan sinua runsain määrin ja annan sinulle runsaasti jälkeläisiä."

Tässä opetuksessaan Jeesus viittaa siihen, että vannoskelu voi johtaa epärehellisyyteen, väärän oikeaksi sanomiseen. Mikäli oikeuden edessä sellaiseen syyllistyy, joutuu siitä tuomittavaksi. Jumalan edessä lopulta kaikki valheet saacvat tuomionsa. Jeesuksen mukaan ihmisten tulee olla niin vilpittömiä ja totta puhuvia, ettei heidän tarvitse puhettaan vannomalla vahvistella. Evankeliumitekstimme taustalla om 3. Mooseksenkirjan 19. luvun sana: "Älkää vannoko väärin minun nimeeni, sillä jos te niin teette, häpäisette Jumalanne nimen. " Jeesuksen aikaan Jumalan nimessä suoritettua valaa ei uskallettu rikkoa. Siksi vannottiin Jerusalemin, taivaan tai maan kautta, jopa oman pään kautta. Ne kuulostivat mahtavilta, mutta niitä uskallettiin myös rikkoa.

Tässä yhteydessä Jeesus sanoo, että valassa taivaan, maan ja Jerusalemin kautta ihminen sekottaa Jumalan nimen vääryyksiinsä kiertotietä, sillä nämä ovat Jumalan omaisuutta. Myös oman pään kohtalo on Jumalan käsissä. Siksi valat myös näiden kautta ovat Jumalan nimessä annettuja. Kun sanotaan yksinkertaisti "kyllä" tai "ei", niin ollaan uskottavia Jeesuksen tarkoittamalla tavalla. Mitä siihen lisätään, on lähtöisin valheen isästä. Sielunvihollinen on ollut valehtelija alusta alkaen. 5. Mooseksen kirjan 23. luvussa sanotaan: "Kun annat lupauksen Herralle, täytä se viivyttelemättä, sillä Herra vaatii sinut tilille lupauksestasi." 

Puheiden ja tekojen välillä ei saisi olla ristiriitaa. Ja myös tämä näkökohta sisältyi Jeesuksen opetukseen. Jeesus moitti niitä, jotka sanovat, mutta eivät tee. Mikä on sanojemme totuus? Mikä on lauseittemme rehellisyys? Voiko niiden varaan rakentaa ihmisten välisen luottamuksen? Paavali kirjoittaa: "Pankaa pois valhe ja puhukaa lähimmäisestänne totta ja oikein, sillä me olemme toinen toistemme jäseniä. Keskinäinen luottamus on kaikkein tärkein asia avioliitossa, perheessä, työpaikalla, yhteiskunnassa ja seurakunnassa. Yhä edelleen erilaisten sopimusten tai kaupanteon yhteydessä ihminen yrittää pettää toista ihmistä. Tällöin on kyse Jeesuksen antaman periaatteen laiminlyömisestä. Ihminen ei saa millään tavoin pyrkiä kieroudella tai painostuksella hyötymään toisen ihmisen kustannuksella.

Tämä sanojen sunnuntai jättää meidät harjoittamaan avointa ja sydämellistä puhetta lähimmäistemme kanssa. Totuutta noudattaen rakkaudessa. Jeesus on ollut ainoa täydellinen maan päällä kaikessa, puheissaankin. Hän ei herjattaessa herjannut takaisin. Hän ei kärsiessään uhannut, vaan jätti asiansa sen haltuun, joka oikein tuomitsee. Jumalan haltuun jättäminen on oikea elämän asenne kristityllekin. Kun ihmisellä on anteeksiantamuksen kautta saanut synnit anteeksi ja selvät välit Jumalan kanssa, hänen selustansa on turvattu, olemuksensa puhdistettu ja hänen sisimpänsä on vapaa. Jättäkäämme siis itsemme Jumalalle. Hän antaa voimaa oikeisiin ajatuksiin, sanoihin ja tekoihin. Kun Jeesus ohjaa elämää, näkyy se sanoissakin. Silloin ei tarvita arkipuheissa voimasanoja ja vahvistuksia. Kun Jeesus puhdistaa ihmisen olemuksen, on hän puheitten tae. Omantunnon vapaus on hänen voimansa, avoimuus Jumalaan ja avoimuus lähimmäisiin on hänen elämäntapansa ja Kristus hänen uudistuksensa lähde ja sielun turva. Tähän Kristuksen antamaan vapauteen ja uuteen elämään sinuakin kutsutaan tänä päivänä.

-----

Saarna Kangasniemen kirkossa 1.9.2013
4. sunnuntai helluntaista, Luuk. 17: 11-19

Olin kerran ystäväni kesämökillä talkoissa. Mukana oli myös toinen mies. Hän oli ollut vakavasti sairas ja parantunut siitä. Nyt hän totesi olevansa todella kiitollinen jokaisesta päivästä, jonka saa olla terveenä. Se oli opettanut häntä laittamaan elämän asiat tärkeysjärjestykseen. Hänen elämänkokemuksensa puhutteli minua. Pidämme terveyttä liiankin itsestään selvänä asiana. Vasta sitten, kun sairastaa, osaa arvostaa sitä tarpeeksi. Terveys on lahja, mutta sitä ei ole kaikilla. 

Entäpä jos meiltä puuttuu esimerkiksi terveys, ruoka, koti tai hyvinvointi. Vanhempi sukupolvi muistaa, kuinka meidänkin maassamme on eletty puutteessa. Ennen vanhaan sai kovalla työllä juuri sen mitä tarvittiin ja oltiin tyytyväisiä. Nykyään saa vähällä vaivalla enemmän ja ollaan silti tyytymättömiä. Jotenkin herää kysymys: Pitääkö Taivaan Isän taas opettaa sitä, että olemme riippuvaisia Jumalasta.

Muistan, kuinka kerran loppui vesi. Silloin huomasin, kuinka monia itsestään selviä toimintoja ei enää voinut suorittaa ja miten elintärkeä on meille. Siinä tilanteessa jotenkin muistutettiin, miten kiitollinen saa olla joka päivä puhtaasta ja juomakelpoisesta vedestä. Onhan olemassa monia maita, joissa on pula vedestä ja varsikin puhtaasta juomakelpoisesta vedestä. Kuinka paljon meillä Suomessa on paljon muutakin hyvää, joista saamme kiittää Jumalaa.

Tänä sunnuntaina puhutaan kiitollisuudesta ja kiittämättömyydestä. Jeesus teki hyvää erityisesti toisten hylkäämille ihmisille. Niistä ihmisistä, joita hän auttoi, vain harvat palasivat kiittämään häntä ja tunnustamaan uskonsa häneen. Toisia kiusasi se, ettei Jeesus toiminut heidän tahtomallaan tavalla, Jeesus halusi tehdä hyvää erotuksetta kaikille.

Tässäkin messussa rukouspyynnöissämme on paljon huolta ja jopa hätää. Olemme nähneet, kuinka meidän maassamme suuren onnettomuuden tapahtuessa ihmiset lähestyvät Jumalaan. Seurakunnat tarjoavat apuaan. Kirkot täyttyvät rukoushetkeen osallistujista. Sielunhoitopäivys on avoinna ja ihmiset hakevat lohdutusta. Onnettomuudet panevat rukoilemaan, vaikkei muuten völitettäisi Jumalasta. Tuntuu, eetä elämän koetuksissa jokainen rukoilee. 

Päivän evankeliumissa tapaamme 10 spitaalista surkeassa asemassa oman onnensa nojassa. He olivat joutuneet yhteiskunnan ulkopuolelle. He näkivät tilaisuutensa koittavan, koska Jeesus liikkui tuolla seudulla. He eivät saaneet mennä ketään lähelle. Siksi he huusivat jonkun matkan päästä avunhuutonsa Jeesukselle. Jeesus kehotti heitä menemään pappien luo, jotka tuohon aikaan saattoivat todeta spitaalista parantumisen tapahtuneen. Sen jälkeen parantunut sai palata normaaliin elämään yhteiskunnassa. Matkalla pappien luo spitaaliset huomasivat, että spitaali oli poissa. Hyvää tässä tapauksessa oli se, että spitaaliset huusivat Jeesukselta apua. Huonoa sen sijaan oli se, että vain yksi palasi kiittämään.

Vieläkin tärkeämpää kuin paraneminen ruumiin sairauksista, oli hengellisen elämän , siis Jumalasuhteen paraneminen. Tämä tapahtui samarialaisen elämässä. Yhdeksän muuta miestä olivat kokeneet vain ulkonaisen parantumisen. He eivät halunneet enää palata Jeesuksen luo, koska heidän sydämensä oli edelleen kylmä Jumalalle. Heissä ei ollut syntynyt hengellistä elämää ja kiitollista mieltä. Vakava sairauskaan ei ollut heitä saanut etsimään elämän todellista sisältöä. Siksi parannuttuaan he tuskin muistivat Jeesusta, vaan jatkoivat surutonta vaellustaan, nyt tosin terveenä. Heille Jeesus oli vain tavallinen auttaja, eivätkä he tunnistaneet Jumalaa, joka vaikutti Kristuksessa.

Jeesus ei käskenyt samarialaista tulemaan kiittämään. Hän käski miehiä vain näyttäytymään papeille. Samarialaisen kiittäminen oli ylimääräinen teko. Aito kiitos syntyi hänessä käskemättä. Sitä ei tarvinnut teeskennellä tai väkisin puristaa, vaan se tapahtui luontevasti itsestään. 

Kiittämättömyys on maailman palkka. Jeesus sai toimia melkein aina ilman kiitosta. Mitä hän sai palkaksi? Ihmiset naulitsivat hänet ristille. Jeesus ei kerjää ihmisiltä kiitosta, mutta ihminen tarvitsee sitä. Ihmiselle se on tärkeää, että hän oppii kiittämään Jumalaa. Samaa voidaan sanoa rukoilemisesta. Jumala ei ole siitä riippuvainen, mutta ihminen tarvitsee sitä. Ja joskus Jumala vie ihmisen tilanteisiin, joissa hän oppii rukouksessa lähestymään häntä.

Kiittämätön ihminen pyrkii torjumaan Jumalan tietoisuudestaan. Hän puhuu mukavasta sattumasta, kun kyseessä on Jumalan varjelus ja Jumalan hyvän tahdon toteutuminen. Hän asettaa tieteen ja tekniikan saavutukset Jumalan antaman avun tilalle. Kun Jumalalta tuleva apu selitetään muuten, Jumalan ylistämiselle ei ole tarvetta. Jeesus antoi kiittämättömien jäädä omaan oloonsa. Mutta samarialaiselle hän sanoi: "Sinun uskosi on sinut pelastanut." Hän lähetti tämän eteenpäin kertomaan Jumalan suurista teoista. Hän sai uuden lahjan, jonka Jeesus olisi halunnut antaa myös niille yhdeksälle. Sinäkin saat tänään tulla kiitollisin mielen Jumalan eteen. Hän on antanut sinulle elämän, tehtävän ja kaiken mahdollisen, mitä tarvitset elämässä. Ennen kaikkea hän on antanut meille Jeesuksen ja hänen tuoman syntien anteeksiantamisen. Siksi hän tahtoo sanoa sinullekin: "Nouse ja mene. Uskosi on pelastanut sinut."

-----

Saarna Kangasniemen kirkossa 29.9.2013
Mikkelinpäivä, Matt. 18: 1-10

Kitolan kahvilan kokoustilassa pidettiin enkelinäyttely. Näytteillä oli lähes 100 taideteosta. Oli monenlaisista materiaaleista valmistettuja tauluja ja enkeliasetelmia. Erilaiset ryhmät, kuten eläkeläisjärjestöt, koululuokat ja seurakunnalliset piirit kävivät tutustumassa näyttelyyn. Se ihastutti monia kävijöitä. He pitivät sitä kristillisenä kulttuuritekona. Olihan esillä myös Raamatusta tuttuja kuvauksia. Monet kävijöistä eivät havainneet näyttelyn taustalla olevaa filosofiaa. Kristillisille termeille on helppo antaa uusi eksyttävä sisältö.

Taneli Purnanenkin kävi tutustumassa näyttelyyn. Hän ja näyttelyn pitäjä Aino Malttin eivät tunteneet toisiaan entuudestaan. Tanelilla oli mahdollisuus jututtaa näyttelyn pitäjää. Aino kertoi eräästä taideteoksesta, että on rukoilemalla siinä olevaan enkeliin yhteydessä. Sen seurauksena käytiin seuraavanlainen keskustelu:

• Sepä mielenkiintoista. Kerropa tarkemmin, mitä tämä rukous on?
• Se on meditoimista.
• Saatko rukousvastauksia?
• Hmm..., saan viestejä henkimaailmasta.
• Tämä enkelikö niitä lähettää?
• Joo, tuota..., se on henkiopas.
• Kuka on jumalasi?
• Kaikkiykseys.
• Mitä se tarkoittaa?
• Jumala on kaikkialla. Siitä puhutaan henkisellä kurssilla. Olisitko kiinnostunut siitä?
• Järjestääkö sen seurakunta?
• No jaa..., sen pitää paikallinen uushenkinen seura.
• Ei kiitos. Olen kristitty.

On eri asia puhua enkeleistä ja niin sanotuista "enkeleistä". Jos tätä eroa ei osaa tehdä, voi eksyä. Kun internetistä hakee sanan enkeli, puolet vastauksista vie kristillisille kotisivuille, mutta toinen puoli johtaa uushenkisille nettipalstoille. Niissä puhutaan esimerkiksi enkelien viesteistä ja enkelihoidoista. Enkeli niissä on henkiopas. Enkelikirjoista vain osa on kristillisiä. Eräänkin teoksen takakannessa sanotaan, että tämä on opas enkelien maailmaan. Kristittynä joudun toteamaan: Se on opas eksytykseen. On eri asia puhua enkeleistä ja niin sanotuista "enkeleistä". Mikkelinpäivänä seurakunnissa enkeleistä puhutaan kristillisen käsityksen mukaisesti.

Me emme rukoile enkeleitä, vaan rukoilemme Jumalaa. Kun Jumala vastaa rukoukseemme, hän saattaa lähettää enkelin asialle. Enkeli voi olla Jumalan lähettämänä varjelemassa jostakin pahasta. Keskimmäinen poikani oli neljä vuotias, kun hän erään kaupungin keskustassa lähti huomaamattani kauppaliikkestä ulos ja lähti ylittämään katua. Huomasin, että joku nainen oli ilmestynyt paikalle, ojensi pojalle kätensä ja talutti hänet ohi ajavien autojen välistä kadun toiselle puolelle. Kun tulin poikani luokse, nainen oli jo hävinnyt. Hän oli Jumalan lähettämä enkeli vaarallisessa tilanteessa. Kerran pappani herätettiin keskellä yötä rukoilemaan tyttärensä perheen puolesta. Myöhemmin selvisi, että tämä perhe oli ihmeellisellä tavalla selvinnyt häkämyrkytyksestä omassa kodissaan. He kaikki ymmärsivät, että Jumala kuuli papan rukouksen ja lähetti enkelinsä tämän perheen avuksi.

Päivän evankeliumissa Jeesus käskee kääntymään lasten kaltaiseksi. Se ei missään tapauksessa tarkoita samaaa kuin lapsellinen. Kyse on siitä aidosta tavasta, jolla lapsi ottaa asioita vastaan. Lapsen uskokin on hyvin konkreettinen. Eräs lapsi oli sota-aikana pommisuojassa. Hän piti kättänsä koholla. Joku aikuinen kysyi, miksi hän tekee näin. Hän sanoi pitävänsä Taivaan Isän kädestä kiinni. Näin hän tunsi olonsa turvalliseksi. Lastenkaltainen kristitty panee toivonsa Jumalaan. Jumala on meidänkin turvamme. Siksi nousemme nyt tunnustamaan uskomme kolmiyhteiseen Jumalaan.

-----

Saarna Kangasniemen kirkossa 27.10.2013
23. sunnuntai helluntaista, Matt. 18: 23-35

Voi, voi, miten paljon riitaa, vihaa ja katkeruutta saattaa olla perheessä, suvussa, naapurien kesken, työpaikalla tai tutun henkilön kanssa. Moni pohtii, miten paljon se ja se tehnyt vääryyttä minulle. Tänä sunnuntaina meitä kehotetaan antamaan anteeksi. Anteeksiantaminen on elämän voima. Ei tarvitse kantaa katkeruuden, vihan ja kostonhalun painolastia, mikä kuluttaa ihmistä, vaan saa heittää sen pois ja jatkaa kevein mielin. 

Päivän evankeliumissa tapaamme armottoman palvelijan ja hänen kansspalvelijan. Armottoman palvelijan ensiksi anteeksisaatu rahasumma oli 10 000 talenttia. Yksi talentti on 6000 denaria. Ja yksi denari oli työmiehen päiväpalkka. Eli hänen velkansa oli käsittämättömän suuri. Hänellä ei ollut mitään mahdollisuutta saada tätä velkaa maksetuksi. Hänen olisi pitänyt käydä töissä 60 miljoonaa päivää saadakseen tämän velan maksettua. Sen sijaan hänen kanssapalvelijansa velka hänelle oli 200 denaria, eli 300 000 kertaa pienempi summa. Olisihan hän voinu tuon velan voinut anteeksi, kun itse sai 300 000 kertaa suuremman velan anteeksi. Meidän rahassa kanssapalvelijan velka 200 denaria on 15 euroa ja armottoman palvelijan velka 60 miljoonaa denaria on 4,5 miljoonaa euroa.

Miksi armoton palvelija toimi näin? Miksi me saatamme toimia näin? Silloin emme näe omia vikojamme ja kannamme katkeruutta siitä mitä toinen on tehnyt. Näin anteeksiantamattomuus on elämän tuhoava voima ja anteeksiantaminen on uuden hengellisen elämän voima, mikä uudistaa ja parantaa ihmisen ja ihmissuhteet. Sananlaskuissa sanotaan: "Viha ajaa ihmiset toisiaan vastaan, rakkaus peittää paljotkin rikkomukset" (10:12). Anteeksiantamaton mieli johtuu siitä, että meissä asuva vanha ihminen, oma liha, hallitsee ja kahlitsee ihmisen. Silloin ihminen ei ole päässyt iloitsemaan evankeliumin tuomasta vapaudesta ja sisäisestä rauhasta. Kun Jumala ensin pukee ihmisen anteeksiantamuksen keveisiin vaatteisiin, hän saa uuden voiman ja sisällön elämään. Silloin on luontevaa myös antaa anteeksi toisille.

Jumalan rakkaus tulee esille anteeksiantamisessa. Jeesus sanoo: "Jos te annatte anteeksi ihmisille heidän rikkomuksensa, niin taivaallinen Isänne myös antaa teille anteeksi. Mutta jo te ette anna ihmisille anteeksi, ei myöskään teidän taivaallinen Isänne anna anteeksi teidän rikkomuksianne" (Matt. 6: 14-15). Kovasydäminen palvelija kadotti saamansa anteeksiannon. Se ei muuttanut hänen sisintään. Hän oli selvinnyt pulmastaan, mutta ei vastaanottanut sitä anteeksiantoa, mikä uudistaa elämän. Hänen suhteestaan toiseen palvelijaan näkyi, että hän jatkoi entistä itsekästä ja väärää elämää. Hän eli kuin ei oliisi saanutkaan anteeksi. Siksi anteeksiantamus otettiin häneltä pois.

Jumalan anteeksiantamus ei riipu siitä mitä me teemme. Jumala antaa anteeksi hänen rakkautensa takia, ei siis oman ansiomme, katumuksemme tai parannuksemme takia. Jumala antaa antteksi, että saisimme voimaa anteeksiantamiseen. Jumalan anteeksiantamuksella on uutta luova voima. Jos se ei saa vaikuttaa meissä, katoaa anteeksiantamuskin. Jumalan rakkauden ja anteeksiannon tulisi näkyä elämässämme. Johannes kirjoittaa: "Jos Jumala on näin meitä rakastanut, niin melkin olemme velvollisia rakastamaan toinen toistamme. Rakkaus antaa sijan anteeksiantamukselle.

Tämä sunnuntai haastaa evankeliumin ytimeen, armon ja sovituksen sanoman äärelle. Jos olisimme armottoman palvelijan asemassa ja saisimme kaiken anteeksi, voisiko meidän kohdallamme vastaava tilanne jatkua toisella tavalla? Saamme rukoilla anteeksiantamusta itsellemme, mutta myös anteeksiantavaa mieltä. Pyhä Henki saattaa paljastaa tilanteita, joissa emme ole halunneet antaa anteeksi. Eteen voi tulla monta selvittämätöntä asiaa. Tämä päivä voi johtaa sovintoon sekä Jumalan että kaikkien lähimmäisten kanssa. Myös sen henkilön kanssa, jota kohtaan kokee katkeruutta ja vihaa. Saamme jättää Herran armopöydässä kaikki syntikuormamme, myös anteeksiantamattomuutemme, Herramme hoidettavaksi. Meillä on täällä mahdollisuus keskustella rukouspalvelijan kanssa, että saisimme jättää taakkamme ja saisimme voimaa pyytää anteeksi, antaa anteeksi ja unohtaa kaikki menneet. Olkoon tämä päivä vapauden, ilon, rauhan ja uuden elämän päivä meille kaikille.

----- 

Saarna Kangasniemen kirkossa 3.11.2013 

24. su helluntaista, Ap.t. 4: 18-21

Eräs nainen muistelee omaa rippikouluaikaansa. Hänellä oli omituiset ennakkokäsitykset niistä ihmisistä, jotka toimivat seurakunnassa. Rippikoulussa hän tutustui isoisiin, pari vuotta vanhempiin nuoriin. He olivat iloisia ja rentoja tyyppejä, pukeutuivat mukavasti, viljelivät huumoria ja suhtautuivat kivasti toisiin ihmisiin. Silloin hänen asenteensa muuttuivat. Hän halusi tietää, mikä oli heidän ilonsa takana ja mikä oli heidän elämänsä perusta.

Muistan itse, kun olin ensimmäistä kertaa rippikoulussa isoisena. Minulta kysyttiin, miten olen tullut uskoon. Kun kerroin sen, kaikki kuuntelivat hiiren hiljaa. Kaikkia rippikoululaisia kiinnosti, miten heidän kaltainen nuori uskoo Jeesukseen. Tämän päivän epistolassa sanotaan, ettemme voi olla kertomatta siitä mitä olemme nähneet ja kuulleet. Rippikoulussa haluamme kertoa, mitä mitä on kristinusko ja mitä se voi merkitä nuorelle.

Päivän epistolassa apostolit joutuvat ensimmäistä kertaa vangituiksi ja kansan hengelliset johtajat miettivät, miten saisivat heidät vaiennetuiksi. On kuitenkin ilo lukea rohkeudesta ja uskosta, millä Pietari esiintyy vastatessaan närkästyneille papeille ja pyhäkön vartioille: "Silloin Pietari, Pyhää Henkeä täynnä, sanoi heille: "Kansan hallitusmiehet ja vanhimmat!" - ja hän selittää heille, kerraten tapahtumaa terveeksi tulleesta miehestä. Hän selvittää parantumisen tapahtuneen Jeesuksen nimen voimasta ja että "Hän on 'se kivi, jonka te, rakentajat, hylkäsitte, ja joka on kulmakiveksi tullut'. Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman."

Tuosta rohkeasta puheesta hämmentyneenä - papit ja vanhimmat jäivät miettimään, mitä pitäisi tehdä, ja päätettyään kieltää apostoleja puhumasta Jeesuksesta he päästävät heidät menemään. Pietari ja Johannes vastasivat heille: "Päättäkää itse, onko oikein Jumalan edessä kuulla teitä enemmän kuin Jumalaa; mutta me emme voi olla puhumatta siitä, mitä olemme nähneet ja kuulleet".

On mielenkiintoista, miten hengelliset johtajat suhtautuivat tuona aikana sanomaan Jeesuksesta - siitäkin huolimatta, että oli tapahtunut merkittävä ja omin silmin nähtävä suuri tunnusteko.

Apostolit olivat nähneet Jeesuksen ja kulkeneet hänen seurassaan. He olivat seuranneet häntä siihen asti, kunnes hänet vangittiin ja tapettiin. He olivat surreet ja olleet epätoivoisia. Mutta tämä epätoivo oli muuttunut iloksi: Jeesus nousi haudasta ja oli nyt elävä Vapahtaja! Pyhä Henki oli vakuuttanut heidät siitä, että se, mistä profeetat todistivat, on totta. He olivat saaneet vakuutuksen siitä, että tie Jumalan luokse on auki jokaiselle syntiselle ja että heidän syntinsä oli anteeksi annettu.

Tositapahtumat muuttivat heidän elämänsä. Näin pelkäävistä opetuslapsista tuli rohkeita uskostaan todistajia. Apostoli Johannes aloittaa ensimmäisen kirjeensä toteamalla: "Mikä on alusta asti ollut, minkä olemme kuulleet, minkä omin silmin nähneet, mitä katselleet ja käsin kosketelleet, siitä me puhumme: elämän Sanasta"

Kristinusko on historiallinen uskonto. Yksikään Raamatun kirjoista ei ala sanoilla "Olipa kerran…" Kaikki tapaukset on ankkuroitu historiaan. Ne tapahtuivat tiettynä aikana tietyssä paikassa ja tietyille ihmisille. Vain Raamattu, juutalaisten ja kristittyjen pyhä kirja, perustuu silminnäkijöiden havaintoihin. Muiden uskontojen kirjoitukset perustuvat ihmisten ajatuksiin.

Meillä on hyvä syy uskoa, että apostolit vastatessaan syytöksiin puhuvat Pyhän Hengen antamalla voimalla. Olihan Jeesus jo aiemmin luvannut: "Mutta kun he vievät teitä synagoogain ja hallitusten ja esivaltojen eteen, älkää huolehtiko siitä, miten tai mitä vastaisitte puolestanne tahi mitä sanoisitte; sillä Pyhä Henki opettaa teille sillä hetkellä, mitä teidän on sanottava."

Apostolien vastaus heitä vastaan esitettyihin syytteisiin sisältää sovellettuna psalmin 118 neuvon: "On parempi turvata Herraan kuin luottaa ihmisten apuun. " Apostolit mieluummin "tottelivat Jumalaa kuin ihmisiä" jopa tilanteessa, kun he joutuivat vastakkain juutalaisen itsehallinnon ja uskonnon korkeimman hallintoelimen kanssa.

Siellä missä kristittyjä vainotaan, kuten islamilaisissa maissa, Jeesukseen uskovat joutuvat valinnan eteen: joko päästä helpolla ja olla hiljaa kristillisestä uskosta tai vastata kuten apostolit: "emme voi olla kertomatta mitä olemme kokeneet elämässämme".

Ei liene epäilystäkään, etteivätkö Pietari ja kumppanit olisivat noudattaneet tunnustuksessaan ja palvelutehtävässään samaa tinkimätöntä kuuliaisuutta ja tottelevaisuutta Jumalaa kohtaan myös vähäisimmissä kysymyksissä, jos he kerran olivat valmiit kuolemaankin Herransa tähden. Ja samaa tinkimätöntä asennetta ovat osoittaneet lukemattomat enemmän ja vähemmän tunnetut uskonsankarit heidän jälkeensäkin. Ehkäpä yksi kuuluisin Herran tinkimättömistä palvelijoista oli tuntemamme kirkonkiroukseen joutunut entinen katolinen munkki, joka Wormsin valtiopäivillä vuonna 1521 puolustautui näin:

"Jos ette voi osoittaa Raamatusta, että minä olen tehnyt vääriä päätelmiä, minä en voi enkä halua peruuttaa sanojani. Minun omatuntoni on sidottu Jumalan sanaan. Tässä seison, enkä muuta voi. Jumala minua auttakoon. Aamen.", Näin siis sanoi Martti Luther.

Uskon, että niin apostolien kuin lukuisten kirkkoisienkin esimerkki, pysäyttää myös meidät itsemme pohtimaan Pietarin esittämää ajatusta: "Ennemmin tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä".

Tätä taustaa vasten me ymmärrämme apostolien innon julistaa evankeliumia. He eivät voineet vaieta tästä tiedosta, sillä tämä kuului kaikille. Myös meillä kirkon työntekijöillä on tämä tärkeä tehtävä, suorastaan etuoikeus kertoa Jumalan suurista teoista, jotka jatkuvat tänäkin päivänä niin kuin ne tapahtuivat Raamatun aikana. Aivan niin kuin Paavali kirjoittaa: Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima. Toivon, että osaisimme välittää nuorille, miten Jumala rakastaa ja välittää jokaisesta nuoresta ja haluaa antaa heille tulevaisuuden ja toivon. Me olemme, niin kuin Paavali sanoo, velassa niille, jotka eivät vielä tunne Jeesusta. Saamme myös rippikoulussa yhdessä kysellä, kuinka Jumala tulee läheisemmäksi ja seurakunta tutummaksi. Uskomme kolmiyhteiseen Jumalaan on ilmaistu uskontunnustuksessa, johon saamme nyt kaikki yhtyä.

-----

Saarna Kangasniemen kirkossa 24.11.2013
Tuomiosunnuntai, Matt. 18: 23-35

Oli kuuma heinäkuinen sunnuntai. Maalaistalojen väki oli uurastanut arkipäivät heinäpelloilla. He olivat raskaan työn uuvuttamia, mutta tulivat sunnuntaina kirkkoon. Pappi piti pitkää saarnaansa ja kaikkia väsytti. Kun lopulta pappi huomasi kanttorinkin nukahtaneen urkuparvella, hän huusi: "Tuli on irti!" Silloin kaikki säpsähtivät hereille ja vilkuilivat, missä on tulipalo. Sen jälkeen pappi jatkoi: "Tuli palaa ikuisesti helvetissä." Nykyään ei juurikaan saarnata helvetistä. Sitä saatetaan pitää vanhanaikaisena ja turhana. Silloin ajatellaan, että kirkon tehtävä ei ole pelotella, vaan julistaa ainoastaan armon ja rakkauden sanomaa. On mukava tulla kirkkoon adventtina laulamaan "Hoosianna", jouluna laulamaan "Enkeli taivaan" tai pääsiäisenä "Kristus nousi kuolleista". Mutta miten on tuomiosunnuntaina, kun laulamme "Vihanpäivä kauhistava" ja "On päivä tuomion, nyt polvillemme". Ei ole papillekaan tuomiosunnuntaina viimeisestä tuomiosta.

Päivän evankeliumi kuvaa viimeistä tuomiota, jolloin suuri ihmisjoukko on suuren valtaistuimen ja tuomarin edessä. On tilinteon hetki ilman puhtaita tai lieventäviä asianhaaroja. Tämän kauhukuvan alta tekisi mieli luikerrella pois. On niitäkin, jotka näyttävät tietävän, ketkä pääsevät taivaaseen ja ketkä joutuvat helvettiin. Ja myös niitä, jotka sanovat, että kaikki pääsevät taivaaseen. Näin selittäen he kiermurtelevat pois ahdistavasta aiheesta. Herkullisinta on päätellä, että oppi viimeisestä tuomiosta on isoon kirjaan lipsahtanut virhe. Olisi se vaan tosi kova kiusaus olla näin edistyksellinen Raamatun selittäjä. 

Jokaisen on helppo esittää mielipiteensä Jumalasta. Vaikeampaa on kuunnella, mitä Jumala sanoo meistä ja itsestään. On vaikea antaa Jumalan olla Jumala. Nykyaikana ajatellaan, että jokainen määritelköön omat arvot, uskomukset ja totuudet. Ihminen haluaa määritellä Jumalan. Entäpä, jos väistyn omasta viisaudestani Jumalan sanan alle, ihmisen Luojan puhuttelulle. Psalmissa 75 sanotaan: "Minä, Herra, asetan määräajan ja tuomitsen oikeudenmukaisesti." Malakian kirjan kolmannessa luuvussa sanotaan: "Se päivä tulee liekehtivänä kuin tulinen uuni, Kaikki röyhkeät ja pahantekijät ovat silloin oljenkorsia." Jos onnistuisin väistelemään nuo Raamatun paikat, panisi Herra lukemaan vielä peräti 150 ison kirjan kuvausta tilinteon päivästä. Voimme unohtaa helvetillä pelottelijat ja katteettomien taivasosuuksien jakajat. Tuomiosunnuntaina hyssyttelyn ja kieltämisen sijaan rehellisempää on, jos menemme kaikki tuomarin valtaistuimen eteen. Siellä oikeudenmukaisuus saatetaan voimaan.

Maailmassa on paljon pahuutta: sotia, raakuutta, ryöstämisiä, tappamista, aviorikoksia ja niin edelleen. Vääryys vaatii oikeudenmukaisen tuomion. Tämän maailman pahuuden keskellä tulee mieleen ajatus, että paha saakoon palkkansa Jumalan edessä ja haluaa luottaa Jumalan oikeusjärjestelmän toimivan. Mutta meidän tehtävämme ei ole jakaa tuomiota vuohiin ja lampaisiin. 

Jeesus korostaa ihmisen vastuuta Jumalan edessä. Ei ole yhdentekevää, miten elämme ja miten kohtelemme toisiamme. Kaikella, mitä teemme tai jätämme tekemättä, on merkityksensä. Vaikka luterilainen usko korostaa, että pelastumme yksin armosta, tuo Jaakobin kirje esille: "Usko ilman tekoja on kuollut". Tuomiosunnuntain sanassa Jeesus korostaa, että usko kulkee käsi kädessä toisista välittävän rakkauden kanssa. Jumalan armo ja ihmisten välinen armollisuus kuuluvat yhteen. Jumala tarvitsee meitä kantamaan toistemme taakkoja. Rakastamisen vaatimuksessakin on mukana armo. Saamme Jobin kanssa sanoa: "Minä tiedän lunastajani elävän, hän sanoo viimeisen sanan maan päällä." Jumala saa olla Jumala. Hän on oikeus ja armo. 

Omassa varassa emme kestä viimeisellä tuomiolla. Mutta meille on varattuna on valtava armahduksen sanoma. Tuomarina on hän, joka on sovittanut ja maksanut kaikki syntimme. Hänen kauttaa voimme saada armahdustuomion. Siksi saamme turvautua häneen ns. syntisen rukouksen sanoin: Jeesus, tunnustan sinulle kaikki syntini. Anna ne anteeksi ja pelasta minut. Luovutan elämäni sinulle, tule elämääni ja johdata sitä tästä eteenpäin. Aamen. Jumalan sanan vastaus tähän rukoukseen on: "Ole turvallisella mielellä. sinun syntisi on anteeksi annettu. Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän." 

-----

Saarna Kangasniemen kirkossa 8.12.2013

Luuk. 12: 35-40, 2. adventtisunnuntai

Adventtiaikana on odottamisen aikaa. Ensinnäkin odotamme Vapahtajamme syntymäjuhlaa ja valmistaudumme siihen, toiseksi Jeesus tulee yhä uudelleen keskellemme Jumalan sanassa ja pyhissä sakramenteissaan, kolmanneksi odotamme myös hänen toista tuloaan uudelleen keskellemme ja valmistaudumme ottamaan hänet vastaan. Kerran Kristus-kuningas tuli luoksemme nöyränä, ja kerran hän tulee luoksemme kunniassaan. Nämä kaksi tapahtumaa liittyvät yhteen. Molemmatkin olivat omalla tavallaan yllättäviä. Tänään keskitymme siihen, kuinka Jeesus on tuleva takaisin kunniassaan.

Ne elämme Jeesusken ensimmäisen ja toisen tulemisen välistä armonaikaa. Saattaa olla, että odotamme joulua, mutta emme Jeesuksen paluuta. Silloin voi olla, että meille tärkeintä joulussa ei olekaan Jeesuksen syntymä. Jumala sana kehottaa meitä odottamaan hartaasti ja innokkaasti Kristuksen paluuta. Jeesuksen paluun odotus näyttää meille, uskommeko ja turvaudummeko elämässämme häneen. Jos Jeesuksen paluun odotus hiipuu, on se merkkinä myös uskon hiipumisesta.

Päivän evankeliumissa Jeesusantaa ohjeita, miten olemme valmiita, kun Jeesus tulee. Hän kehottaa valvomaan kahdella vertauksella, pitämään vaatteet vyötettyinä ja lamput palamassa. Vaatteiden vyöttäminen tarkoittaa toimintavalmiina olemista. Jeesuksen aikana käytettiin pitkää viittaa, mikä piti sitoa vyöllä ennen työhön ryhtymistä, jotta työn teko onnistuisi. Näin Jeesus kehottaa meitä jatkuvasti olemaan valmiita ottamaan hänet vastaan.

Valvominen on sitä, että teeme sen, mitä Jeesus haluaa meidän tekevän. Valvomaton palvelija unohtaa isäntänsä ja tekee kaiken vain itseään varten. Valvova palvelija tekee kaiken oikein, vaikkei näe sitä, että isäntä on paikalla. Kallis hunajan pisara kirjanen neuvoo meitä: "Kaikissa arkisen elämän askareissa katso Kristukseen: ennen työhön ryhtymistäsi katso Kristukseen saadaksesi anteeksiantamuksen, työtä tehdessäsi saadaksesi apua ja työn päättyessä saadaksesi hänen hyväksymisensä." "Tee kaikki, mitä teet sydämestäsi Kristukselle, aivan kuin olisit Jeesuksen Kristuksen kanssa, ikään kuin hän neuvoisi ja sinä katsoisit häneen."

Toinen vertuskuva, lampun pitäminen palavana, puhuu toimintavalmiudesta, uskon säilymisestä. Valvominen ei onnistu ilman uskoa. Miten siis uskon lamppu pysyy palamassa? Öljylamppu tarvitsee öljyä, jotta se voisi palaa, eikä sen sydän saa olla likainen. Öljyä pidetään Pyhän Hengen vertauskuvana. Emme voi lisätä öljyä uskon lamppuun, koska emme voi hallita Pyhää Henkeä. Hän antaa uskon lahjaksi. Uskon lamppu pysyy palavana, jos olemme siellä missä Pyhä Henki toimii ja käyttämällä armonvälineitä: eli lukemalla ja kuuntelemalla Jumalan sanaa ja käymällä Herran puhällä ehtoollisella. Näiden armonvalineiden kautta Pyhä Henki synnyttää uskon ja vahvistaa uskoa.

Lampun sydämen pitäminen puhtaana kuvaa oman sydämemme puhdistamista. Me emme voi pestä sydäntämme puhtaaksi syntisyydestämme, mutta Jeesus voi tehdä sen. Hänen ansiostaa sydämemme voi olla puhdas ja meillä voi olla hyvä omatunto. Ilmestyskirja kuvaa taivaaseen päässeitä: "he ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä (Ilm. 7:14). Vain Jeesuksen sovitusveri voi pestä sydämemme puhtaiksi synneistämme niin, että uskon lamppu pysyy palamassa ja voimme kerran olla pelastettujen joukossa.

Sydämemme on kylmä ja uskon lamppumme sammuu, jos Jumala ei armahda meitä. Siksi on välttämätöntä, että elämme jatkuvasti syntien anteeksiantamuksessa. Muutoin emme voi valvoen odottaa Kristuksen paluuta. Teemme jatkuvasti syntiä. Synti kiusaa meitä niin kauan kun elämme tässä kuolemaan tuomitussa ruumiissamme. Mutta kun käymme syntisinä Vapahtajan jalkojen juureen, myös valvomisen laiminlyönneinä, hän armahtaa meitä ja puhdistaa likaisen sydämemme sovintoverellään. Sitä varten hän on syntynyt Vapahtajaksemme.

Vain se, mitä maailmaan syntynyt Vapahtaja on tehnyt puolestamme, voi saada meidät odottamaan hänen paluutaan. Tämäkin elämä on arvokas ja iloitsemme ajallisen elämän lahjoista. Mutta kun Jumalan armo ja rakkaus Kristuksessa koskettaa meitä, toivo Jumalan luokse taivaaseen pääsemisestä tulee tärkeimmäksi sydämessämme. Tänäänkin saat uudistua uskossa. Saat käydä ehtoollisen armopöytään. Saat tuoda hänelle syntikuormasi. Saat pyytää Jeesusta elämässäsi Herraksi ja Vapahtajaksi. Saat sanoa hänen paluutaan odottaen: Tule, Herra Jeesus.

(Tässä saarnassa on otettu internetissä lainauksia jonkun toisen saarnasta) 

-----

Saarna Kangasniemen kirkossa 24.12.2013

Jouluaatto, Luuk. 2: 1-24

Hyvää Joulua! Joulurauhaa! Iloista Joulua! Annamme toisille monin tavoin hyvän joulun joulun toivotuksia. Joensuussa ollessani olisiko minua pidetty nuukana miehenä, kun sain seurakuntanuorilta joulukortin, jossa luki: Edullista Joulua!

Me kylmän ja pimeän Pohjolan asukkaat olemme saaneet juhlan. Kun on pimeässä tullut tänne kirkon mäelle, on kiva katsella joulun valoja. Joulun valot ovat virittäneet mielemme joulun tunnelmaan. Tänään ihailemme kynttilöiden loistetta hautausmaalla ja joulutunnelmaa täällä kirkossa. Hautakynttilä omaisen haudalla tuo mieleen yhteiset joulut kuolleiden läheisten kanssa. Heidän muistonsa elää jouluna.

Jouluevankeliumissa on esillä ihmeiden ihme ja tapahtumien tapahtuma: Jumala oli syntynyt ihmiseksi, kaltaiseksemme, yhdeksi meistä. Tämä on täysin käsittämätöntä!

Jumala kätki suuruutensa, kirkkautensa ja kunniansa ja nöyryytti itsensä, asettui meidän tasolle, jopa meidän alapuolellemme. Hän syntyi köyhien vanhempien lapseksi vaatimattomiin oloihin, myöhemmin hän alistui pilkattavaksi, hän kärsi ja kuoli torjuttuna ja halveksittuna. Hän kohtasi meidät sellaisina kuin olemme, jotta me voisimme kohdata hänet sellaisena kuin hän on.

Jumala puhuu meille, mutta kuulemmeko me häntä? Olemmeko me valmiit polvistumaan paimenten tavoin Lapsen eteen? Jumala jätti kirkkautensa meidän tähden ja haluaa olla vieläkin luonamme. Mutta torjummeko hänen viestinsä, kun paimenet kutsuvat meitä mukaansa Joulun Lapsen luo?

Joulun Lapsessa Jumala on luonut uuden yhteyden meihin syntisiin, sellaisen rakkauden yhteyden, joka kestää ikuisesti ja jota mikään ei voi tuhota. Hänen luokseen saa jokainen tulla taas tänä jouluna. Hän ojentaa kätensä puolemme, pienet kädet, jotka kuitenkin ovat Kaikkivaltiaan kädet.

Yksinkertaisesti me emme voi elää ilman Jumalaa. Sen tähden meillä on aina jokin Jumala, jonka me toivomme antavan meille turvaa ja iloa. Jumalamme voi olla epäjumala, jonka olemme luoneet omaksi kuvaksemme, tai oikea, todellinen Jumala. Elävän Jumalan luokse me kuitenkaan pääse omin neuvoin: Onhan hän täysin käsittämätön meille.

Mutta Jumala voi astua meidän elämäämme. Näin kävi Betlehemin kedon paimenille, jotka olivat yöllä vartioimassa laumaansa. Kesken arkisen työnteon tapahtui jotain täysin odottamatonta: Yhtäkkiä taivaallinen kirkkaus ympäröi paimenet. Välähdys Jumalan kirkkaudesta ja todellisuudesta avautui paimenille huikaisevana ja häikäisevänä enkelin kohtaamisessa keskellä yötä. Jumalan kirkkaus merkitsi Jumalan läsnäoloa. Elävä, kaikkivaltias ja pyhä Jumala oli tullut lähelle, keskelle paimenten arkista elämää.

Meille ei ilmesty enkeli, mutta Jumala puhuu meille sanassaan. Silloin kun ymmärrämme ja koemme, että Jumala puhuu henkilökohtaisesti juuri meille, näemme kaiken uudessa valossa ja tiedämme, että olemme syyllisinä Herramme edessä.

Se, mitä tapahtui Betlehemin kedolla, sai paimenet pelon valtaan, mutta seimessä makaavan Lapsen näkeminen antoi heille suuren ilon, niin että he palasivat lapsen luota kiittäen ja ylistäen Jumalaa.

Enkeli ilmestyi paimenille juuri siksi, että hän halusi johdattaa heidät Lapsen luo. Enkeli vakuutti, että paimenten ei tarvitse pelätä, ja hän kertoi siihen myös selvän ja vastaansanomattoman syyn: paimenille ja koko kansalle, jokaiselle ihmiselle, oli syntynyt Vapahtaja!

Meidänkin kohdalla Jumala toimii samalla tavoin kun paimenten kohdalla. Ensin Jumala ilmaisee kirkkautensa ja saa meidät pelon valtaan, ja vasta sitten hän voi tehdä meidät iloisiksi. Kun hän riisuu meidät ja osoittaa syyllisyytemme ja tuomionalaisen tilamme, hän haluaa johdattaa meidät Lapsen luo. Hän haluaa osoittaa, että juuri tätä Lasta me tarvitsemme, että juuri Hän voi poistaa pelkomme ja tehdä meidät iloisiksi.

Me olemme aivan samassa asemassa kuin paimenet. Me emme tee joulua, vaan saamme sen lahjana Jumalalta. Joulu ei tule meidän sydämeemme meidän tekemisiemme ja valmistautumisemme tähden. Voimme olla vain kuulijoita ja vastaanottajia.

Tie Joulun alkaa meidänkin elämässämme siitä, että havahdumme tavalla tai toisella näkemään, millainen Jumala on pyhyydessään ja millaisia me itse olemme. Sillä eihän Vapahtajan syntymä ole meille suuri ilo, jos emme koe Vapahtajaa tarvitsevamme.

Paimenet kiirehtivät seimen luo, koska tiesivät olevansa syntisiä ihmisiä. Samanlaisina syntisinä mekin saamme olla seimen luona Jumalan tekojen kohteena. Jouluevankeliumi ei vain kerro siitä, mitä tapahtui, vaan se on tapahtuu nytkin. Jouluevankeliumi on sellainen ilosanoma, missä Lapsi, jonka paimenet kohtasivat, tulee luoksemme, ja mekin kohtaamme hänet. Silloin me ymmärrämme, että tämä Lapsi antaa kestävän jouluilon ja luo valoa kaiken pimeyden keskelle, jota elämässämme kohtaamme.

Meillekin julistetaan tänään ilosanoma: lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille! Kuinka täysin käsittämätön ja mahtava asia onkaan, että Jumala tässä Lapsessa ilmaisee meille rakkautensa. Mikään ei voi olla parempaa kuin se, että Jumala on sellainen kuin hän jouluevankeliumissa ilmoittaa olevansa. Joulun Lapsessa on Jumala, joka armahtaa ja antaa anteeksi, Jumala, joka pysyy uskollisena, vaikka me olemme uskottomia, Jumala, joka ei käännä katsettaan meistä pois. Tällaisen Jumalan antaman ilosanoman saamme vastaanottaa tätä jouluna!

------

Saarna Kangasniemen kirkossa 29.12.2013

1. sunnuntai joulusta, Luuk. 2: 33-40

Kun muu joulun väki, kuten paimenet ja itämaan tietäjät, ovat jo menneet pois, tulevat hitaasti vanhukset, Simeon ja Hanna, kohtaamaan Jeesus lapsen temppelissä. Evankeliumimme liittyy kynttilänpäivän tapahtumiin. Pyhän Hengen johtaman sai ensin Simeon kokea pitkän elämänsä odotetun juhlahetken. Iloissaan hän piti Jeesus-lasta sylissään, joka on tullut valoksi Israelille ja kaikille kansoille.

Jumala johdatti paikalle myös Hannan. Hänen nuorena kokema onni seitsemän avioliittovuoden jälkeen oli muuttunut suruksi ja luopumiseksi. Hän oli elänyt leskenä 84 vuotta. Jumala kouluutti häntä elämän koulussa uskolliseksi rukoilijaksi. Temppeli tuli hänelle rakkaaksi paikaksi. Silloin elettiin hengellisesti pimeää aikana, mutta silti Israelissa oli tälläinen naisprofeetta. Jos me olisimme olleet paikalle, olisimme ehkä huomanneet ylipapit ja kirjanoppineet kaikessa komeudessaan. Mutta olisimmeko huomanneet Hannan kaltaista uskollista vastuunkantajaa.

Siellä temppelin hämärässä oli vanha Simeon odottanut messiasta, pelastajaa kansalleen. Siellä vanha Hanna oli rukoillut parempia aikoja nähden kansansa kärsimykset. Sillä vaikeita aikoja elettiin. Heillä oli hengellinen näkökyky. Ihmisiä tuli ja meni temppelissä. Ulkonaisesti Jeesus oli samanlainen vauva kuin muutkin pikkulapset. Jokin Jeesus-lapsessa sai heidän silmänsä avautumaan ja he saivat varmuuden siitä, että pelastus oli tullut maailmaan.

Simeon ja Hanna olivat vaalineet omia tapojaan Jerusalemin temppelissä. Simeon oli odottanut kärsivällisesti Jumalan lupausta siitä, että hän ei kuole ennen kuin on nähnyt Vapahtajansa. Hanna puolestaan oli viettänyt lähes koko elämänsä naisten esipihalla rukoillen ja paastoten. Vanha Hanna oli niin iloinen pelastajasta, että kertoi kaikille pelastusta odottaville, että messias oli syntynyt. Molemmat olivat vaalineet tapojaan ja ainoa syy oli nähdä Jeesus-lapsi. Mitä kärsivällisyyttä ja uskoa se vaatikaan. Kristillisessä toiminnassa on mahtavaa, jos kokee että on oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan. Simeonin ja Hannan kohdalla ainakin toteutui tässä hetkessä Raamatun lupaus "Minä johdatan niitä, jotka kulkevat rukoillen."

Se, että olet kirkossa kuten Joosef ja Maria aikanaan temppelissä, ei ehkä olekaan sattumaa. Näin on tarkoitus lohduttaa sinua, siunata sinua. Elämässä on vastoinkäymisensä, monta kertaa ne tuntuvat toistuvan useammin kuin ilon hetket. Ja ehkä juuri siunausten kautta olet jaksanut ja jaksat vaikeatkin hetket. Sillä kun Simeon siunasi Jeesuksen perheen niin samalla hän sanoi lapsen joutuvan kokemaan elämässään suosiota ja häpeää, ja äidin joutuvan kokemaan suurta tuskaa lapsensa kuoleman takia. Näin hän lausui profetaalia sanoja. Jumalan sanan kaksiteräinen miekka tuo julki myönteisiä ja kielteiisiä asioita.

Simeon lupasi ensin menestystä. Jeesuksesta tulisi odotettu kansojen pelastus; pakanoiden valo ja Israelin kirkkaus. Sitten hän kertoi Jeesuksen elämän toisesta puolesta. Jeesus tulisi olemaan kiistelty hahmo, jonka toiset kieltäisivät ja jonka avulla toiset nousisivat jaloilleen. Hänestä tulisi Jumalan antama merkki, johon ei uskota. Marian osana oli tietää poikansa ja samalla oman elämänsä valo- kuin varjopuoli. Ei Marian tarvinnut pelätä, että Jeesus joutuisi huonoille teille, mutta Hän sai kantaa äidin osan kokonaan sen ilossa ja sen tuskassa, niin kuin Joosefkin sai kantaa isän osan ja Jeesus ihmisen osan. Edes pyhää perhettä ei Jumala päästänyt helpommalla. Niin piti tapahtua, että ihmiskunta voisi pelastua.

Kiiltokuvamainen idylli pyhästä perheestä ilman arjen kamppailua on poissa. Edessä on ennustus tuskasta suuren menetyksestä, asioista, jotka koskettavat eri tavoin omaa elämäämme. Jeesus siis todella tuli meidän keskellemme, elämään niiden voimien alaisena, jotka meitä painavat. Samalla Jeesus toi meille armon, siunauksen ja lupauksen Jumalan läsnäolosta elämässämme. Mitä on armo, siunaus ja Jumalan läsnäolo silloin, kun on vaikeaa? Kärsimys on todellista, mutta tuleeko Jumalan läsnäolo myös todelliseksi?

Näiden asioiden perään kysyy ihminen, joka on menettänyt Marian tavoin rakkaimpansa tai kohdannut äkkiarvaamatta muun menetyksen, joka on vienyt valon päivistä ja pelastusta ei näy.

Mitä tuo alituinen Jumalan läsnäolo on menetyksen tullessa? Jumalan läsnäolo, joka käsittää armon ja siunauksen on koko elämämme läpäisevää. Se on meillä vuorokauden ympäri. Jumalan lapsen turvallisuus muodostuu luottamuksesta, että meillä on hänen siunauksensa koko ajan päällämme, koska hän otti varjeluksen pois Poikansa päältä ristillä meidän tähtemme. Ristillä Jeesus tuli Jumalan hylkäämäksi, ettei kenenkään meistä koskaan tarvitsisi tulla Jumalan hylkäämäksi.

Jeesus tuli koetukseksi. Hän oli Jumalan yllättävältä taholta tullut kädenojennus meille. Toiset eivät häneen turvautuneet, mutta häneen tarttuneet nostettiin ylös toivottomuudesta. Hän oli omana aikanaan Jumalan merkki, jota ei hyväksytty Jumalan todellisena käden ojennuksena meille.

Risti ja seimi kertoo Jumalasta. Jumala ei ole läsnä vain siellä, missä on menestystä, terveyttä, vaan Jumalan läsnäolo oli koettavissa myös siellä, missä on kärsimystä ja heikkoutta. Paavali toteaa: "Sen tähden ylpeilen mieluimmin heikkoudestani, jotta minuun asettuisi Kristuksen voima. Siksi iloitsen heikkoudesta, loukkauksista, vaikeuksista, vainoista ja ahdingoista, joihin joudun Kristuksen tähden. Juuri heikkona olen voimakas.

Elämä ja Raamattu osoittaa, että armo, siunaus ja Jumalan läsnäolo ei voi olla varjeltumista kärsimyksiltä. Armo, siunaus ja Jumalan läsnäolo on voima, joka kantaa syyllisyyden, epätoivon ja yksinäisyyden läpi. Paavali sanoo: "Kristus oli heikko, kun hänet ristiinnaulittiin, mutta Jumalan voimasta hän elää. Mekin olemme heikkoja, koska olemme häneen liitettyjä, mutta yhdessä hänen kanssaan me elämme Jumalan voimasta, ja te saatte sen tuntea."

(Tässä saarnassa on otettu internetissä lainauksia jonkun toisen saarnasta)