Saarnoja 2015-2016

Saarnat on kirjoitettu 2024 alkaen muistiinpanojen pohjalta, ei siis sanatarkasti.

Saarna Kangasniemen kirkossa 6.1.2015
Loppiainen, Matt. 2:1-12 

Viime aikoina kirkosta on puhuttu paljon varsinkin sosiaalisessa mediassa. Sysäyksen siihen antoi sukupuolineutraalin avioliittolain hyväksyminen eduskunnassa. Olen itsekin ollut mukana värikkäässä keskustelussa kommentoijana. Esimerkiksi facebookissa Pastorit  ryhmässä olen puolustanut konservatiivisia pappeja ja eräässä konservatiivisessa ryhmässä olen puolustanut kirkkoamme. Erään seurakuntalehden nettisivulla julkaistiin uutinen pienen vapaa-ajattelijoiden ryhmän suuresta vaikutuksesta ihmisten mielipiteisiin ja kirkosta eroamisiin. Tämä poiki monta sataa kommenttia, joissa haukuttiin uskovaisia, kirkkoa ja sen pappeja. Kommenteissa esitettiin sellaisia kristinuskon ja kirkon vastaisia fraaseja, jotka eivät edes pitäneet paikakkaansa. Keskustelua seuratessa sai sellaisen käsityksen, että valtaosa ihmisistä on vieraantunut kirkon varsinaisesta sanomasta ja etääntynyt kirkon hengellisestä toiminnasta. Kommentoijat näkevät kirkon vain yhteiskunnallisena laitoksena, johon ei tarvitse kuulua. Tuli sellainen olo, että Jeesuksen seuraajat ovat omissa piireissään, eivätkä pidä silmiään auki ja näe, mitä ympärillä tapahtuu. Mieleen tulee Raamatun lause: "Kun Ihmisen Poika tulle, löytääkö hän uskoa maan päältä."

Toissapäivän Helsingin Sanomissa kerrottiin, kuinka hätkähdyttävän kovalla vauhdilla kirkkoja suljetaan Englannissa ja samanaikaisesti rakennetaan suuria moskeijoita.  Rovasti Toivo Rapeli kuvasi jo muutamia vuosikymmeniä sitten käyntiään Lontoossa. Keskusta suuren liikekadun varrella on valtavan upea temppeli. Sen sisällä on tungokseen asti ihmisiä. Siellä on harras tunnelma. Ihmiset keskittyvät rukoukseen. Ongelma vain on se, että kyseessä on buddhalainen temppeli.

Muista lapsuudestani lähetystilaisuuden, jossa puhui musta afrikkalainen pastori. Hän sanoi: "Tähän asti te olette tuoneet Euroopasta evankeliumia Afrikkaan. Tulee aika, jolloin tulemme Afrikasta tuomaan evankeliumin tänne kristinuskosta luopuvaan Eurooppaan. Kristittyjen enemmistö on jo pitkään ollut maapallon eteläisellä pallonpuoliskolla. Kun seuraa aikaamme, tuntuu kuin tuon afrikkalaisen pastorin profetialliset sanat toteutuisivat. Maallistumiskehitys on rantautunut Suomeenkin.

Itämaan tietäjät tulivat maista, joissa nykyään on jyrkkää islamilaisia valtioita. Jyrkkyys näkyy kristittyjen vainoina ja haluna pyyhkäistä Israel pois maailman kartalta. Islamin tavoite on levitä länsimaihin. Koko ajan islam vaikuttaa yhä enemmän länsimaisissa yhteiskunnissa muun muassa maahanmuuton seurauksena. Olin pudota tuolilta, kun kuulin radiosta, että seurakunta voisi tarjota tilojaan muslimeille. Join aamukahvini väärään kurkkuun, kun luin lehdestä, että radion aamuhartauksia voitaisiin tarjota islamilaisille. Ja näiden ajatusten esittäjinä kirkolliset tahot. Islamilaisissa maissa ei tulisi mieleenkään vastaavalla tavalla edesauttaa kristillisiä kirkkoja. Samaan aikaan eräät seurakunnat ovat evänneet tukensa eräiltä lähetysjärjestöiltä. Tuen leikkaamisesta kärsii Jumalan valtakunnan työn lähetyskentällä. Muutenkin eräissä seurakunnissa on ilkeää suhtautumista herätyskristillisiä järjestöjä kohtaan.

Meneekö maallistumiskehitys suvaitsevaisuuden nimissä siihen, mitä se on ollut Länsi-Euroopassa jo pitkään. Jo parikymmentä vuotta sitten suomalainen lähetystyöntekijä sai vastustusta Saksan luterilaisen kirkon taholta, kun hän teki hengellistä työtä turkkilaissiirtolaisten parissa. Saksan kirkon mukaan muslimeja ei tarvitse käännyttää. Islamiin päin kumarretaan, mutta kirkon hengellistä siipeä vainotaan. Joku Dalai Lama saa esiintyä Helsingin tuomiokirkossa, mutta herätystä vieroksutaan.

Sellainen kirkko, joka leikkaa lähtystyön määrärahoja ja kieltää lähetystyön ja herätyskristillisen toiminnan, on menettänyt uskottavuutensa. Pahinta on yleisuskonnollisuus, jossa Jumalan sana vesitetään ja kaikki on sallittua, paitsi Raamattu-uskollisuus. Eurooppaan levinneet vieraat uskonnot lähetystyölle haaste, Ne ovat haaste myös kirkollemme kotimaassa. Näin lähetystyön merkkipäivänä tulee korostaa pitäytymistä alkuperäiseen Jumalan sanaan ja kirkon missionääriseen työnäkyyn. Saamme rohkeasti näyttää värimme ja tuoda esille uskomme. Silloin saamme parhaan arvostuksen niin muiden uskontojen edustajilta kuin kirkon jäseniltäkin.

Jeesus on kaikkina aikoina saanut ihmisiä liikkeelle. Vaikka itämaan tietäjät tulivat kaukaa ja heillä oli matkallaan monia vaikeuksia, ei ne estäneet tulemasta Jeesuksen luokse, Sen jälkeen vuosisatojen ajan lukemattomat ihmiset ovat lähteneet kertomaan Jeesuksesta kaukaisiin maihin saakka. Jumalan sana on tähti, joka ohjaa meidät Herramme luokse. Se loistaa silloinkin, kun muut valot sammuvat. Tänä päivänä me voimme viedä ilosanomaa Jeesuksesta siellä missä elämme ja toimimme. Kaikki lahjamme ja kykymme ovat arvokkaita Jumalan käytössä. Kun tiedämme, että Jumala on lahjoittanut meille Poikansa, niin me voimme myös unohtaa itsemme ja auttaa lähimmäisiämme. Lähetystyö on jokaiselle kristitylle annettu haaste viedä ilosanomaa eteenpäin sanoin ja teoin.

-----

Saarna Kangasniemen kirkossa 11.1.2015 

1. sunnuntai loppiaisesta, Luuk. 3: 15-18, 21-22

Me kristityt katselemme samaa asiaa eri puolilta ja korostamme eri tavoin sen eri puolia. Kaste, Pyhän Hengen lahja, kasteopetus ja uskonelämä ovat yksi kokonaisuus. Toiset korostavat sitä, mitä tapahtuu kasteessa, toiset uskoontuloa tai Pyhällä Hengellä täyttymistä. Monesti korostan puheessani hengellisesti kuolleen palaamista kasteen lahjan vastaanottamiseen. Tämän sunnuntain aihe on Kasteen lahja. Keskityn tässä saarnassa nimenomaan siihen, mitä olen jo saanut silloin lahjaksi, kun minut kastettiin.

Olen Jumalan lapsi. Pyhän Hengen kasteen sain jo kun 28.2.1956 minut kastettiin Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Kuten jo Hes 36:25-27 sanoo: "Minä vihmon teidän päällenne puhdasta vettä, niin että te puhdistutte, minä puhdistan teidät kaikesta saastastanne Minä annan teille uuden sydämen ja teidän sisimpäänne uuden hengen". Pyhän Hengen lahja tulee ihmisten osaksi kasteen välityksellä. Tuo heprean verbi "vihmoa" merkitsee sirottamista, pirskottamista, ripottelua. Tähän Hesekielin kohtaan Pietari liittyy helluntaisaarnassaan, kun hän kertoo että kaste antaa synnit anteeksi ja Pyhän Hengen lahjan: "teille ja teidän lapsillenne ja kaikille joita Herra kutsuu" Niin kuin Hesekielin kirjassa kaste oli kokonaisen kansan yhteinen kaste, niin Uuden testamentin kaste on koko maailmaa yhdistävä yhteinen kaste. Kristikunnan yhteinen perintö on sitä, että meillä on yksi usko, yksi kaste ja yksi Herra.

Aivan historiallinen tosiasia on, että käsitte "Pyhän Hengen kaste" vedestä irrallisena ilmiönä keksittiin vasta Keswickin kokouksessa vuonna 1875. Tuossa konferenssissa se otettiin erityisen pyhittymisen nimeksi. Kokonaan uusi vaihe tämän äskettäin keksityn opin lisäksi tuli sitten Parhamin kokemus 1900 -luvun alussa. Hän oli pohdiskellut tuota äskettäin keksittyä oppia, kun hän tapasi erään kielillä puhuvan ihmisen. Tuona hetkenä hänelle syttyi ajatus, että tässä nyt on tuo kaivattu Pyhän Hengen täyteys. Tätä kokonaan uutta oppia hän sitten alkoi levittää ympäristöönsä. Erityisesti se pääsi leviämään Azusa kadun herätyksen välityksellä, joka sai huippunsa 1906.

Täysin toinen asia, jolla ei ole mitään tekemistä Parhamin käsityksen kanssa on se, että kielillä puhumista on esiintynyt ja esiintyy kaikkina aikoina kautta koko kristikunnan.

Kasteesta on kristikunnassa kiistelty paljon. Ongelma ei mielestäni ole se, minkä ikäisenä kastetaan ja millä tavoin, vaan uudelleen kastaminen. Lapsikasteen merkityksen kieltäminen tuli kirkkohistoriaan kokonaan uutena asiana vasta 1520 -luvulla. Sen lähtökohtana oli halu kapinoida tuon ajan rakenteita vastaan. Hurmahenkisten kapinan aikana Ingolstadtin yliopiston vararehtori Hubmeier kastoi pääsiäisenä 1525 seurakunnassaan noin 300 ihmistä uudelleen käyttäen maitokannua kastemaljana. Hän myös kirjoitti useamman kirjan lapsikastetta vastaan ja aikuiskasteen puolesta. Voimme sanoa, että kaikki maailman uudestikastajat ovat tuon Hubmeierin opin seuraajia.

Raamattua lukemalla ei voi millään löytää sitä, lasten kastaminen olisi kielletty. Pietari sanoi helluntaina, että kaste kuuluu lapsille: "teille ja teidän lapsillenne on tämä lupaus annettu" Tässä sana "teknon" on synnyttää sanan johdannainen: vastasyntynyt, vauva, lapsi, jälkeläinen.

1. Johanneksen kirjeessä on selkeää kasteopetusta, missä äsken kastettuja puhutellaan pieninä lapsina. Aikaisemmin jo kirkon jäseniä puhutellaan kunnioittaen isiksi. Juutalaisten kastekäytäntö oli sellainen, että kaste annettiin vain sellaisessa tapauksessa, että koko perhe, koko talon väki, vaarista vauvaan, kastettiin yhdellä kertaa. Ei nimittäin haluttu vaarantaa perheen pyhyyttä sillä että joku vielä jäi pakanuuteen. Kirkko otti tämän käytännön suoraan juutalaisuudesta sellaisenaan. Kansa kastettiin perhekuntina kuten niin Apostolien teoista kuin Paavalin kirjeistäkin voi lukea.

Vanhan kirkon yhteinen todistus puhuu myös lapsikasteen pätevyyden puolesta. Justinus Marttyyri kirjoittaa: "Sitten me johdatamme heidät paikkaan, jossa on vettä ja synnytämme uudestaan samalla uudestisyntymistavalla kuin mekin, sillä heidät pestään vedessä kaikkien Isän ja hallitsijan, Jumalan, ja meidän Lunastajamme Jeesuksen Kristuksen ja Pyhän Hengen nimessä." Apologian 15 luvussa hän kertoo miehistä ja naisista, jotka "jo lapsina ovat tehdyt opetuslapsiksi" viitaten ilmauksellaan Matteuksen kastekäskyyn jossa opetuslapseuttaminen tapahtuu kasteen toimittamisella.

Irenaeus, joka eli 100-luvulla, kirjoittaa: "Kristus tuli pelastamaan kaikkia itsensä kautta, kaikkia sanon minä, kaikkia, jotka hänen kauttansa uudestisyntyvät Jumalalle, rintalapsia, pieniä lapsia, lapsia, nuorukaisia ja vanhempia, ---" Irenaeuksen sanankäytössä ja teologiassa uudestisynnyttäminen oli ilmaus jota hän käytti kasteesta, esim. nimittäen kastetta "uuden syntymisen kasteeksi Jumalalle".Origenes kastettiin pikkuvauvana vuonna 185. Hän tunsi koko kirkon perinteen oikein hyvin. Hän kirjoittaa: "Kirkollisen ohjeen mukaan tulee kastaa myöskin pieniä lapsia. "Kirkko on saanut apostoleilta perimätavan kastaa pieniäkin lapsia." "Ei kukaan ole puhdas syntisaastutuksesta, vaikkapa hän olisi vain yhden päivän vanha; ja koska synnynnäinen saastaisuus pestään pois kasteen kautta, tulevat pienet lapsetkin kastettaviksi. Sillä jollei joku synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi tulla sisällä Jumalan valtakuntaan." Hän jatkaa vielä: "Sillä he apostolit, joille jumalallisten salaisuuksien peitetyt asiat oli uskottu, tiesivät, että kaikissa on synnin luontainen saastutus, joka täytyy pestä veden ja Hengen kautta. Kukaan ei ole vapaa synnistä, vaikkapa hän olisi vain yhden päivän vanha."

Karthagon kirkolliskokous vuonna 253 oli ensimmäinen yhteinen kokous, jossa kastekysymystä mietittiin. Aiheen antoi piispa Fidus, joka mietti onko oikeampaa kastaa heti vaiko vasta kahdeksan päivän ikäisenä. Kokouksessa tuli päätös joka vahvisti vanhan jo apostolien ajalta olleen käytännön, että lapsen voi kastaa heti syntymän jälkeen mutta voi odottaa aina kahdeksanteen päivään.

Kun me kastamme lapsia, luemme Raamatusta lasten evankeliumin. Martti Luther kiinnitti huomiota siihen, mitä evankeliumin lupaus taivasten valtakunnasta tarkoittaa. Se ei ole vain kirkon ja sen uskon piiriin tulemista, vaan lapsi tulee taivaan valtakunnan kaikkien lahjojen piiriin. Hän ei tule mihinkään esipihaan eikä porstuaan, vaan hän tulee sisään itse huoneeseen, juhlasaliin tai peräkamariin, siihen osaan taloa, jossa kaikki pyhät ja autuaat ovat. Lutherille tämä oli tärkeää. Silloin kun pieni lapsi kastetaan, hän tulee osalliseksi kaikesta jumalallisesta samalla tavalla kuin aikuisetkin.

Sinut on siis kerran kastettu Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Olet saanut pelastuksen lahjan. Myös tänään sinuun tulee elää uskossa ja pitää kiinni tästä lahjasta. Tunustakaamme nyt yhteinen kristillinen uskomme, johon sinut on kastettu.

-----

Saarna Kangasniemen kirkossa 15.2.2015
Laskiaissunnuntai, Mark. 10: 32-45

Pappi vieraili koulussa ja hänen opetuksensa aiheena oli kirkkovuosi. Kun hän oli päässyt laskiaisen kohdalle, hän kysyi oppilailta, mikä mahtaa tulla seuraavana. Siihen innokas poika viittasi ja vastasi: "Nousiainen". Pappi totesi: "No jaa, laskiaisena laskeudutaan paastonaikaan ja sen jälkeen tulee se nousiainen eli pääsiäinen."

Päivän evankeliumissa Jeesus kertoo oppilailleen, että nyt menemme Jerusalemiin. Kaikki tapahtuu profeettojen ennusten mukaisesti: Ihmisen Poika otetaan kiinni, häntä ruoskitaan ja hänet surmataan, mutta kolmantena päivänä hän nousee ylös. Kirkkovuodessa tapahtuu käänne tällä viikolla. Alkaa paastonaika, jolloin hiljennymme seuraamaan Jeesuksen matkaa kohti ristinpuuta.

Paasto saattaa olla meille vieras asia. Tai emme mielestämme paastoa. Ruuasta paastoaminen voi olla ruumiin valmistautumista rukouselämää varten, jolloin se palvelee hartauselämää. Paastoksi voidaan käsittää muutakin kuin syömisestä tai juomisesta kieltäytyminen. Voimme paastota luopumalla turhista asioista. Paasto voi myös olla omasta luopumista ja uhrautumisesta toisten hyväksi. Voimme antaa omastamme lähetystyöhön tai yhteisvastuukeräykseen. Jeesus eli oikean paaston hengessä. Hän uhrasi koko elämänsä koko maailman pelastumisen puolesta. Jeesuksella oli oikea paastoamisen mieli. Ja sen hän teki vapaaehtoisesti ja mielellään. Olkoon meilläkin Kristuksen mieli, joka ei katsonut omaa etuaan, vaan alentui meidän puolestamme ristin kärsimys- ja alennustielle. Tärkeäpää, kuin ulkoiset tavat, on sydämen mieli.

Päivän evankeliumi kuvaa, mitä Jeesuksella on edessä: ristin kantaminen Golgatalle saakka. Omasta näkökulmastamme ja elämäntilanteestamme käsin on vaikea samaistua Jeesuksen asemaan. Monilla lähetyskentillä olosuhteet ovat usein lähempänä Raamatun maailmaa. Kristinusko näivettyy siellä, missä sanoma vesitetään. Usein sen taustalla on elintason nouseminen. Jeesuksen puhe vainosta ja kärsimyksestä on meille vieraampi asia kuin niille miljoonille kehitysmaiden kristityille, jotka elävät köyhyydessä ja vainojen keskellä. He myös ottavat myös Jumalan sanan tosissaan vastaan.

Kristillinen usko on ollut vuosisatojen aikana miljoonille ihmisille apu ja pelastus. Se on ollut  hämmästyttävin sanoma, mitä maailma on tuntenut. Sen merkitys ei ole ulkonaisessa mahdissa. Evankeliumin sanomaa on myös yritetty vainotoimenpiteillä tukahduttaa, mutta silloin se levinnyt vieläkin voimallisemmin. Erityisesti lähetyskentillä on havaittu, miten evankeliumi on vapauttanut ihmiset pelosta, tuonut heille sivistystä ja aineellista hyvää sekä ennen kaikkea antanut heille iankaikkisen elämän toivon. Vaikka kristillinen usko näyttäisi heikolta, niin kuin Kristus alentui ristintielle ja tuli kaikkien hylkäämäksi, on se monille merkinnyt kokonaan uutta elämää. Elämään on tullut tarkoitus ja päämäärä Jumalayhteydessä. Kristillinen sanoma voidaan käytännön elämässä kokea uudistavana voimana. Sen voima on kätketty Jeesuksen ristintiehen. Se on suurin sanoma maailmassa.

Jeesuksen kärsimysilmoituksen jälkeen Johannes ja Jaakob edustavat aivan toisenlaista ajattelutapaa, kun pyytävät saada parhaat paikat taivaassa. He olivat jo saaneet olla etuoikeutettussa asemassa muun muassa päästessään kokemaan kirkastusvuoren ihmeen. Eikö se jo riittänyt? He halusivat lisää hengellisiä siunauksia. He kokivat menestystelogien tavoin olevansa oikeutettuja saamaan Jumalalta suuria asioita. Se oli hyvin kaukana Kristuksen mielestä, ristin tiestä ja itsensä uhraamisesta toisten hyväksi. Johannes ja Jaakob eivät tajunneet mitä he pyysivät. He nimittäin pyysivät itselleen kärsimystä. Jeesus viittaa kasteeseen ja kärsimyksen maljaan eli ehtoolliseen, pyhiin sakramentteihin, jotka hän asetti kärsimisensä ja ristinkuolemansa perusteella. Samalla Jeesus opettaa oikeaa suuruutta olemalla toisten palvelija. Sen hän osoitti esimerkiksi pesemällä opetuslasten jalat, mikä oli orjan tehtävä. Evankelimme huipentuu Jeesuksen sanoihin, missä kertoo, miksi hän tuli maailmaan: Hän tuli palvelemaan, antamaan henkensä, että me synnin orjat pääsisimme vapaiksi. Näin laskiaisen sanomassa viitataan jo Golgatan ristin tapahtumaan. 

----- 

Saarna Kangasniemen kirkossa 22.2.2015

1. Paastonajan sunnuntai, Hebr. 2: 17-18

Lapsuuden kodissani vieraili 1950-luvulla kaksi naisjulistajaa. He sanoivat päässeensä korkeammalle hengelliselle tasolle ja elävänsä sellaista voittoisaa uskonelämää, etteivät enää lankea syntiin. He suhtautuivat ylimielisesti ja halveksivasti tuon kylän uskoviin ihmisiin, jotka jatkuvasti taistelivat syntiä ja kiusauksia vastaan. He eivät pitäneet näitä lainkaan oikeanlaisina uskovaisina, koska näiltä puuttui tietynlainen hengellinen kokemus.

Tämänkaltaiset henkilöt - jos heihin ylipäätään törmäämme- tosin myöntävät, että heissä vielä asuu syntinen vanha ihminen ja on mahdollista, että he voivat langeta kiusauksissa, mutta he sanovat selviytyvänsä niistä voittajina. Siksi he eivät siis enää tee syntiä. He sanovat päässeensä hengellisen kokemuksensa kautta sellaiselle tasolle, jonne saatana ja synti eivät enää yllä.

Heidän valoisa olemuksensa saattaa viehättää ja vetää puoleensa. Moni muukin haluaisi saavuttaa samanlaisen pyhyyden asteen, mutta eivät pääse tällaiseen tavoitteeseen ja vaipuvat toivottomuuteen. Tässä yrittämisessään he eivät pääse Pyhän Hengen avulla näkemään Jumalan lahjoittamaa ansaitsematonta armoa.

Miten on mahdollista, että ihminen voi elää näin pyhää elämää? Tuntien oman vajavaisen kilvoittelun, tämä tuntuu mahdottomalta. Tähän löytyy kolme selitystä:

1) Tällaisella ihmisellä on pintapuolinen käsitys synnistä. Itseasiassa hän on hengellisesti lapsen asteella. Hän käsittää synniksi vain tietyt ulkonaiset teot. Hän ei esimerkiksi tunnista itsessään mielen ja ajatuksen syntejä. Apostoli Johannes kirjoitti vanhoilla päivillään elämänkokemuksensa pohjalta: "Jos väitämme, ettemme ole syntisiä, me petämme itsemme eikä totuus ole meissä".

2) Hän elää jatkuvasti hengellisessä ilmapiirissä. Elämän täyttää pyhät asiat ja hän hokee koko ajan huulillaan Jeesusta. Näin hän kohoaa tietylle hengelliselle tasolle. Hän ei välttämättä ole tekemisissä arkisten asioiden kanssa, eikä myöskään tavallisten ihmisten kanssa, jotka kyllä näkisivät hänen virheensä, joille hän itse on sokea.

3) Hänelle on vierasta Psalmin sana: "Tutki minua Jumala ja tunne minun sydämeni. Koettele minua ja tunne minun ajatukseni. Jos minun on vaivaan vievä, niin johdata minut iankaikkiselle tielle." Hän ei täydellisyyden lumoissaan pysty näkemään omaa vajavaisuuttaan. Oikeaan hengelliseen elämään kuuluu myös itsetutkiskelu. Pyhä Henki näyttää synnin, mutta myös armon aina senkin jälkeen kun ihminen on uudestisyntynyt. Pyhä Henki on totuuden henki, joka paljastaa sielun julkiset ja salaiset synnit, jotka pesiytyvät "parhaimpiinkin" kristittyihin.

Moni ihminen haluaisi saada vahvistusta omalle heikolle ja vajavaiselle uskonelämälleen. On surullista, jos kääntyvät edellä kuvatun pyhittyneen ihmisen puoleen, jotka halveksuen suhtautuvat avunhakijaan. Silloin apu tulee ikään kuin korokkeelta ylemmältä taholta ja se vain lisää alamittaisuuden tuntua.

Oikea tapa lähestyä kiusausten helteissä langennutta kanssamatkaajaa on tukeminen ja kannustaminen. Rippi on Jumalan seurakunnalleen antama väline, jossa luotettavan kristityn kanssa saa jättää kaikki lankeemukset kiusauksissa Jumalalle ja uskoa ne anteeksi Jeesuksen kautta. Se on paras rohkaisu ja lohdutus, kun on joutunut kamppailemaan oman viheliäisyytensä ja heikkoutensa kanssa. Tärkeintä on tukea toinen toisiamme. Silloin ihminen auttaa lähimmäistään jo pelkästään ymmärtämällä häntä. Hän on inhimillisenä ja syntisenä ihmisenä on juuri sopiva rinnalla kulkija.

Raamattu kertoo kuinka Jeesuskin joutui kiusattavaksi. Meitä lohduttaa se, että hänellekin ovat kiusaajan hyökkäykset tuttuja. Hän käsittää, kuinka houkutteleva, petollinen ja voimakas kiusaus voi olla. Siksi hän tuntee sääliä heikkouksiamme kohtaan ja on meidän kiusattujen ystävä.

Ennen kaikkea Jeesuksen voima ja apu kiusauksissa perustuu siihen, että hän on voittanut kiusaukset ja kukistanut saatanan vallan. Hän ainoana täydellisenä ihmisenä voi pelastaa meidät. Siksi sielunvihollisella ei ole enää mitään valtaa meihin. Hän pystyy kiusaamaan meitä vain tiettyyn rajaan saakka.

Heprealaiskirje vakuuttaa tästä: "Meidän ylipappimme, jos kukaan, kykenee ymmärtämään vajavaisuuksiamme, sillä häntä on koeteltu kaikessa samalla tavalla kuin meitäkin koetellaan; hän vain ei langennut syntiin. Astukaamme sen tähden rohkeasti armon valtaistuimen eteen, jotta saisimme armoa ja laupeutta, löytäisimme avun silloin kun sitä tarvitsemme." Tänään me kiusatut ja langenneet saamme uskoa siinä kaikki syntimme anteeksi.ja turvautua Jumalamme apuun.

-----

Saarna Kangasniemen kirkossa 22.3.2015
Marian ilmestyspäivä, Luuk. 1: 46-55

Minä uskon, että Jeesus on neitseestä syntynyt. Me luterilaiset emme palvo, emmekä rukoile Mariaa.Vain Jeesus Kristus on välimies Jumalan ja ihmisen välillä. Mutta me tykkäämme Mariasta. Pidämme häntä suuressa arvossa, jopa kristityn elämän hyvänä esikuvana.

Tässä messussa on kahden Raamatun naisen ylistysvirsi luvatun lapsen syntymän johdosta. Vanhan Testamentin tekstissä on Hanna, profeetta Samuelin äiti. Ja evankeliumissamme on Maria. He muistuttavat toisiaan. Molemmat haluavat olla Herran palvelijattaria. Hanna luovutti Samuelin Jumalan käyttöön ja Maria kasvatti lapsensa suureen tehtävään.

Maria ylistää Jumalaa. Se on Jumalan suuruuden ylistämistä. Onhan hänellä aihetta ylistykseen. Enkeli sanoo Mariaa autuaaksi. Se ei tullut hyveellisyyden takia, vaan koska hän oli turvautunut Jumalaan ja syntien anteeksiantamuksen armoon. Tämän armon Jumala lupaa jokaiselle syntiselle, jolle Jumalan armo kelpaa.

Raamatussa varsinkin Psalmeissa on paljon ylistyslauluja Jumalalle. Psalmeissa ylistetään, mitä Jumala on ja mitä hän tekee. Esimerkiksi siellä kuvataan kuinka Jumala on armollinen, uskollinen ja voimallinen. On monta syytä ylistää Jumalaa. Ilmestyskirja kuvaa, kuinka taivaassa ylistetään Kristusta, joka verellään on lunastanut kaikki kansat omakseen.

Meillä luterilaisessa perinteessä Jumalan ylistäminen on vaisua. Siihen ei ole totuttu. Tosin Majatalo-illoissa on iloisia lauluja ja taputuksia. Tuntuu siltä, että vain karismaattisessa liikkeessä uskalletaan ylistää. Vieruksumme kuitenkin hurmoksellista huutamista, jossa kokemus tuleeJumalan sanaa tärkeämmäksi ja Kristus syrjäytetään.

Tämän päivän tekstit rohkaisevat ylistämään Jumalaa, joka on arvollinen saamaan kiitoksen, kunnian, vallan ja voiman. Se on ihan Raamatun mukaista. Psalmit kuvaa käsien kohottamista ja iloista Jumalan ylistämistä Herran temppelissä. Itse pidän ylistyslauluista. Esimerkiksi tästä: Nimeäsi Jeesus korotamme, kätemme nyt kohotamme - Sinua nyt palvomme! Sä suuri oot, Herra suurten ihmeiden. Sinun vertaistas ei oo, ei vertaistasi oo.

Miksi ylistämme Jumalaa? 1) Jumalan nimi on pyhä ja hänen tekonsa ovat mahtavat. 2) Jumala on uskollinen. Hänen lupaukset täyttyvät. Raamattu on lupausten kirja. Se lupaa syntien anteeksiantamuksen ja iankaikkisen elämän Jeesuksessa Kristuksessa. 3) Jumala alentaa ja korottaa. Haluamme menestyä ja onnistua, jotta voisimme ylpeillä. Jumalan valtakunnassa ei tarvitse olla menestyjä. Emme pärjää omassa voimassamme. Jumala tekee meidät syntiseksi. Hän poistaa oman hurskauden. Hän tekee meidät armon kerjäläisiksi, jotta me huutaisimme häntä avuksi. Näin hän voi tehdä hengellisesti köyhän rikkaaksi eli armon omistajaksi. Kristusen tuoman armon saa omistaa tänään ehtoollispöydässä. Sen kokemuksen johdosta sydämessä kaikuu ylistysvirsi. Aivan niin kuin Maria ylisti Jumalaa.

Marian ylistysvirsi kuvaa, miten meidän tulee kokea ja rakastaa Jumalaa. Miten voimallisella tavalla Maria ylistääkin Jumalaa, joka katsoi hänen puoleen, joka oli alhainen. Maria oli köyhistä oloista. Jeesuksen kotimaassa rikkaiden ja valtaa pitävien tyttäret sieviä ja sivistyneitä ja kaikkien kunnioittamia. Mariaan ei Nasaretissa kiinnitetty mitään huomiota. Hän oli ihmisten silmissä vain tavallinen palvelustyttö, joka teki sitä mitä käskettiin. Marian esimerkki rohkaisee meitäkin Herran palvelijoiksi. Jumalan työ tapahtuu tavallisten vajavaisten ihmisten kautta.

Marian ylistysvirsi on Herran ja hänen armollisuutensa ylistämistä pientä ja vähäistä kohtaan: Hän on katsonut palvelijattarensa alhaisuuteen... Tästedes tulevat sukupolvet ylistävät minua autuaaksi, sillä voimallinen on tehnyt minulle suuria tekoja." Myöhemmin Martti Lutherkin ymmärsi, että kaikki annetaan armosta. Mekin saatamme kokea mitättömyyttä ja pelkoa, kun Jumala kutsuu valtakuntansa työhön. Mutta armon ihmeellisen omistamisen seurauksena saamme rohkeuden Herran palvelukseen.

Evankeliumimme kertoo, kuinka Jumala käyttää suunnitelmiensa toteuttamisessa tavallisia ihmisiä. Vaatimaton puusepän vaimo tuli Jeesuksen äidiksi. Papin rouva tuli Johannes Kastajan äidiksi. Galilean kalastajat saivat kutsun ihmisten kalastajiksi. Evankeliumin kirjoittajat tallensivat ilosanoman meidänkin luettavaksi. Nämä kaikki olivat ihan tavallisia ihmisiä. Kirkkohistorian aikana Jumala on toiminut monien ihmisten kautta. Tänäkin päivänä Jumala kutsuu lähetystyöntekijöitä ja esirukoilijoita. Sielunhoitajan kautta ihminen kuulee synninpäästön vapauttavan sanan. Pyhäkoulun opettajan kautta evankeliumi tulee lastenkin ulottuville. Papin Jumala on kutsunut Raamatun sanan ja sakramenttien jakajaksi. Seurakunnan moninaisissa palvelutehtävissä jokaisella on paikkansa. Herra tarvitsee työtovereita, Hän toimii ihmisten kautta. Otamme tehtävän vastaan? Saamme sanoa Marian tavoin: "Minä olen Herran palvelijatar. Tapahtukoon minulle sinun sanasi mukaan.

-----

Saarna Kangasniemen kirkossa 3.4.2015
Pitkäperjantai, Matt. 27: 33-54

Tämän pitkäperjantain sanoma on niin keskeinen, että se on esillä vuoden jokaisena päivänä. Voidaan sanoa, että tämä on pelastuksen päivä. Tänään julistetaan, että Jeesuksen veri vapauttaa synnin rangaistuksesta. Jeesuksen ristin juurella voimme ottaa esille neljä hengellisen elämän tosiasiaa:  1) Jumala rakstaa sinua. 2) Olet tehnyt syntiä. 3) Jeesus sovitti syntisi. 4) Voit tulla Jeesuksen luo ja saada syntisi anteeksi. 

1) Jumala rakastaa sinua. Se kuvataan pienoisevankeliumissa: "Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän."

2) Me kaikki olemme tehneet syntiä. Ei ole mieluista puhua synnistä, mutta synti asuu meissä. Saattaa olla, että olet varastanut jotakin, eikä kukaan huomannut sitä. Tai olet katsonut himoiten toista ihmistä. Tai olet valehdellut. Tai olet kadehtinut toista ja toivot hänen epäonnistuvan. Ja niin edelleen. "Kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla."

3) Jeesus on sovittanut kaikki syntimme. "Hän, joka ei synnistä tiennyt, tehtiin meidän puolestamme syntiseksi, että me pelastuisimme." "Rangaistus oli hänen päällänsä, että me meillä olisi rauha, ja hänen haavojensa kautta meidät on parannettu." "Varma on se sana ja vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut syntisiä pelastamaan". Näitä Raamatun lauseita löytyisi kuinka paljon todistamaan Jeesuksen ristinkuoleman merkityksestä.

4) Tänään on mahdollisuus tulla Jeesuksen ristin juurelle. Silloin voi tunnustaa Jumalalle jonkun lankeemuksensa. Kun on tunnustanut syntinsä Jumalalle, saa myös anteeksiantamuksen vapauttavan lupauksen. Iljettävimmätkin lankeemukset saa kokonaan anteeksi. Jos tuntuu ettei papin messussa julistama synninpäästö riitä, voi ripittäytyä jollekin luotettavalle kristitylle. Anteeksiantamuksen lupaus on varma ja lopullinen. Näin Jeesus tulee elämäsi Herraksi ja Vapahtajaksi. 

Tänään olemme Jeesuksen ristin juurella. Mieleeni tulee Erkki Lemisen kirjoittamat laulun sanat, miten hieno paikka se on meille: "Ristin luona kiusatulla, langenneella, vaivatulla, paras paikka on. Siksi älä koskaan lähde, älä minkään tähden ristin luota pois. Ristin luona ainoastaan, synnin turmelusta vastaan voitto saatu on. Ristin luona ainoastaan Isä armahtavi lastaan, rauhan julistaa. Ristin luona pohja kestää, armo putoomasta kestää kauhun kuiluihin. Ristin luona lepo koittaa, toivo epätoivon voittaa, sydän puhdistuu."

Pitkäperjantain sanoma haastaa meidät elävään uskoon. Paavali kirjoittaa Elävän uutisen mukaan: "Jumala itse oli Kristuksessa ja teki hänen välityksellään sovinnon ihmiskunnan ja itsensä välille. Hän ei enää ottanut huomioon ihmisten syntejä, vaan pyyhki ne pois. Tämä on se valtava sanoma, jota hän lähetti meidät levittämään. Me olemme Kristuksen lähettiläitä. Jumala pyytää meidän välityksellämme: hyväksykää sovintotarjous, jonka Jumala on tehnyt. Pyydämme sitä hartaasti - niin kuin Kristus pyytäisi: ottakaa vastaan hänen rakkautensa. Jumala antoi meidän syntimme synnittömän Kristuksen kannettavaksi, että me saisimme Jumalan täyden hyväksymisen. Jumalan työtovereina pyydämme, ettette anna tämän viestin Jumalan suuresta hyvyydestä mennä ohi korvienne. Jumala sanoo: Avunhuutosi tuli sopivaan aikaan, pelastuksen portti oli selkoselällään. Autoin sinua päivänä, jolloin pelastusta tarjottiin. Hän on valmis pelastamaan sinut tänään." 

Pelastuksen portti on selkoselällään auki meille tänään täällä kirkossa. Rukoilemme: Jeesus, tunnustan sinulle kaikki syntini. Tuon nyt hiljaisessa rukouksessa sinulle sen lankeemuksen, mikä erityisesti painaa mieltäni. Jeesus, annan koko elämäni sinulle. Tule Jeesus asumaan sydämeeni. Kiitos, että saan turvautua verihaavoihisi ja luottaa siihen, että veresi puhdistaa minut kaikista synneistäni ja lahjoittaa pelastuksen ja autuuden. Aamen. Jeesus sanoo: Sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos. Ole turvallisella mielellä. Sinun syntisi on annettu anteeksi.

-----

Saarna Kangasniemen kirkossa 15.5.2015
Helatorstai, Luuk. 24: 46-53

Helatorstaina katselemme Jeesuksen opetuslasten tavoin taivasta kohti. Vain kourallinen opetuslapsia Öljymäellä. Jeesus kohottaa kätenä siunaten seuraajansa ja yhtäkkiä hän alkaa nousta ilmaan. Pilvi vie häntä taivasta kohti. Galilean miehet katsovat kaihoisasti etääntyvää Mestariaan. Hyvin karu ja vaatimaton on Jeesuksen lähdön hetki maan päältä. 

Taivaassa sen sijaan on komea juhla. Voimme vain hämärästi aavistella, mitä siellä tapahtuu, kun Jeesus saapuu käsissään, jaloissaan ja kyljessään olevine arpineen. taivaan joukkojen ylistyslaulun kaikuessa. Taivaan Isä ottaa ainoan Poikansa syleillen vastaan ja kerubit pukevat hänet viittaan. Jeesus on nyt tehnyt kaiken sen, mitä varten hänet lähetettiin maan päälle. Taivaan Isä kruunaa Poikansa, sillä hänellä on kaikki valta taivaassa ja maan päällä, niin kuin Jeesus oli sanonut ennen taivaaseen nousuaan. Sitten Jeesus istuutuu taivaalliselle valtaistuimelle Isän oikealle puolelle.

Siellä taivaassa Isän oikealla puolella Jeesus on esirukoilijan paikalla. Hän seuraa meitä ja rukoilee puolestamme. Stefanukselle näytettiin hänen kivittämisen yhteydessä, kuinka Jeesus nousi jopa seisomaan valtaistuimeltaan. Niin kunnioittavasti hän suhtautuu omiensa kärsimyksiin. 

Kristus hallitsee. Muistakaamme tämä silloin, kun maailman meno tuntuu pahalta ja kaikki näyttää toivottomalta. Herra ei ole hetkeksikään hellitänyt valtansa ohjia käsistään. Omakin pieni elämämme on hänen hoidossaan. Mitään ei tapahdu meille hänen sallimattaan.

Taivaalla me yleensä tarkoitamme ilmakehää. Näemme lintujen lentävän taivaalla. Puhutaan tähtitaivaasta ja taivaankannesta. Näytämme ylöspäin, kun puhutaan taivaasta. Kun Jeesus kohosi taivaaseen, ajattelemme, että se on jossain ylhäällä. Taivas ei kuitenkaan ole sellainen rajattu paikka, kuten planeetta tai muu taivaankappale. 

Kristillisessä mielessä taivas tarkoittaa Jumalan läheisyyttä. Jumala ei ole jossakin maailman kolkassa, vaan korkeudessa ja pyhyydessä, jota kukaan ei voi tietää. Samalla hän on jokaisen häneen turvautuvan vierellä. Jumala ja taivas on saavuttamattomissa niille, joille Jeesus ei kelpaa. Heillä ei ole taivasikävää, mikä on Jumalan lasten tuntomerkki. Mutta Jumalaan uskoville Jumala ja taivas on aina elämässä mukana. Uskovan taivaselämä alkaa täällä maan päällä ja jatkuu iankaikkisesti taivaassa. 

Meillä on ollut hiljattain kirkkovuoden sunnuntai, jonka aiheena oli Jumalan kansan koti-ikävä. Taivaskaipuuta kuvaa hengellinen laulu: Minä tahtoisin, Isä, jo kotiin, minua väsyttää. Ja siihen viittaa myös Paavalin sana: "Meillä on yhdyskuntamme taivaassa, ja sieltä me odotamme Herraa Jeesusta Kristusta Vapahtajaksi." Päivän tekstissä on myös lupaus Jeesuksen paluusta samalla lailla kuin oppilaat näkivät hänen nousevan taivaaseen. Valvova kristitty sanoo "Tule, Herra Jeesus."

Se on valtava asia, kun saa kokea omalla kohdalla taivaan, kun kokee tulleensa Jumalan armahtamaksi syntien anteeksiantamisen ja pelastuksen lahjan vastaanottajana. Kun Jeesus nousi taivaaseen, hän antoi seuraajilleen tehtäväksi viedä eteenpäin tätä parannuksen ja syntien anteeksiantamisen sanomaa. Oppilaille luvattu varustukseksi voima korkeudesta, Pyhän Hengen lahja. Koen valtavana etuoikeutena, että saan itsekin olla taivassanoman levittäjänä. Koen, että  Haluan, että mahdollisimman moni pääsisi taivaaseen, jonne Jeesus nousi valmistamaan paikan sinua ja minua varten. 

Jeesus ja taivas tulevat luoksemme ehtoollisessa. Virressä sanotaan: "Taivaaseen mua kehottaa, lahjat pyhät Herran pöydän. Siinä taivaan tavaraa, sielun ravinnoksi löydän. Kunnes häissä Karitsan, sitä nautin ainian." Joku saattaa ajatella, ettei voi tulla ehtoolliselle, koska ei ole tarpeeksi hyvä. Mutta ehtoollinen syntisten armopöytä. Olen monesti ottanut esille syntisen rukouksen, jossa voi antaa elämänsä Jeesukselle. Tänään saat kohdata Jeesuksen ehtoollisella. Siellä saat sanoa: Tule, Herra Jeesus myös minunkin sydämeeni asumaan. 

Ehtoollinen on meille kaikille etuoikeus. Sinä olet kutsuvieras, jolle Jeesus sanoo: "Tule". "Maistakaa ja katsokaa, kuinka Herra on hyvä. Autuas se, joka häneen turvaa." Näin kohtaamme konkreettisesti Jeesuksen ehtoollisaineissa. Se on taivashetki maan päällä. Niin kuin Jeesus taivaaseen astuessaan levitti kätensä oppilaittensa ylle, niin hän tekee sen meille tänään.  

-----

Saarna Kangasniemen kirkossa 31.5.2015
Pyhän kolminaisuuden päivä,  Matt. 28: 16-20

Onpa hieno  juttu, että tämän sunnuntain evankeliumissa on lähetyskäsky. Lähetyskäsky on annettu kaikille kristityille. Tavalla tai toisella voimme sitä omalla kohdalla toteuttaa. Ja osa menee vieraisiin maihin lähetystyöhön. Nuorena minäkin haaveilin lähetystyöhön lähtemistä. Kun se ei toteutunut , jäi se vaivaamaan mieltäni. Sitten minulle suotiin mahdollisuus. Jumala johdatti ja olin vuoden 2004 pappina Inkerin kirkon Skuoritsan seurakunnassa. 

Seurakuntaelämässä on kahdensuuntaista liikettä. Sisäänpäin kääntymistä ja ulospäin suuntautumista. Sisäänpäin kääntyminen kuvaa seurakuntayhteyttä, kun meitä ravitaan ja vahvistetaan Jumalan sanalla ehtoollisella. Tämä messu onkin kristitylle tankkauspaikka. Myös oma rukouselämä on tärkeä. Uskonelämän hoitaminen on papillekin tärkein asia. Silloin hän Jumalan antamilla eväillä voi julistaa sanaa toisille. Sisäänpäin suuntautuminen on syventymistä uskon sisältöön ja kasvamista Jumalan Pojan tuntemisessa. 

Seurakunta on uutta luova ja parantava yhteisö, jossa anteeksiantamus vallitsee. Mutta seurakunta ei saa olla sisäänlämpivä ja passiivinen. Päivän evankeliumissa ristiinnaulittu ja ylösnoussut Jeesus lähettää oppilaansa ulospäin, maailmaan, kutsumaan ihmisiä tähän uutta luovaan ja parantavaan yhteisöön. Ulospääin suuntautuva toiminta on mahdollista, kun yhä uudelleen vahvistutaan ja ollaan osallisia Jumalan armosta. Ulospäin suuntautuva toiminta on avautumista kuuntelemaan ihmisten kysymyksiä, kynnysten madaltamista ja ovien aukomista kirkkoon. 

Evankeliumi on liikkeelle lähettävä voima. Minua on puhutellut apostolien into levittää evankeliumia: "Me emme voi olla puhumatta, mitä olemme nähneet ja kuulleet." Ja Paavalin toteamus: "Voi minua, jos en evankeliumia julista." Haluan itsekin olla kertomassa, mitä Jeesus on minulle antanut. Sisäänpäin kääntyneestä yhteydessä Jeesus varustaa meidät liikkeelle. Kun on ensin saanut uskoa synnit anteeksi ja vahvistunut Jumalan sanan tuntemisessa, saa sitten lähteä kertomaan evankeliumia Jeesuksesta, ensin kotipiirissä, sitten laajemminkin ja aina maan ääriin saakka. 

Jumala koulutti Paavalin lähetystyöhön. Jeesuksen opetuslapset saivat valmistautua lähetystehtävään kolmen vuoden ajan. Sitten oli toiminnan aika. Kun Jumalan armo ja rakkaus on tullut ensin itselle läheiseksi, haluaa, että kaikki muutkin pelastuisivat. Kun me saamme Jumalan sanan opetusta ja uskon vahvistusta, herättää tuskaa hukkuvista sieluista lähellä ja kaukana. Emme voi lähteä liikkeelle omassa voimassamme, vaan Jumalan sanan siunaamina, Pyhän Hengen vahvistamana ja armolahjoilla varustettuna.

Meille kristityille on tärkeää, että pystymme ilmaisemaan kristillisen uskomme keskeisen sisällön. koska juuri meiltä odotetaan vastauksia aikamme ihmisten kysymyksiin. Meillähän on annettavana Jumalalta saatu kestävä elämän ja toivon perustus, maailman mahtavin sanoma. Tämän haasteen ymmärtämiseen ja vastaanottamiseen tarvitaan kaikkia uskovia. 

Hyvä sanoma menee eteenpäin sanoin ja teoin. Eikö hyvän sanoman eteenpäin vieminen ole sitä, että tarjotaan ihmisille parasta mitä meillä on, sanomaa rakastavasta Jumalasta. Kirkkomme lähetys -lehdessä eräs nuori kertoo näkemyksiään lähetystyöhön: "Kertokaa aina Jumalasta. Jos on aivan pakko, käyttäkää sanoja." Hänen unelmana on se, että me kristityt voisimme elää niin, että meistä näkyisi se Kristuksen rakkaus, joka on tullut osaksemme. Kun ihmiset näkevät, miten Jumala on vaikuttanut minun elämässäni, se vakuuttaa ihmisia enemmän kuin se, että vain sanoisin se heille. Vanha kristittyjen viisauson, että meidän kätemme ovat Kristuksen kädet maailmassa. Hän haluaa toimia meidän kauttamme. Pyhän Hengen avulla me olemme hänen jalkansa, kätensä, suunsa ja sydämensä. Meidät on lähetetty.

Rohkaiseva esimerkki Jumalan asialla toimisesta on thaimaalaisen nuori mies. Hän oli älykäs, lukenut tohtoriksi ja toimi professorina yliopistossa. Sitten lähti Yhdysvaltoihin opiskelemaan saadakseen toisenkin tohtorinarvon. Hän oli elänyt buddhalaisena saamatta itselleen iloa ja rauhaa mietiskelyn avulla. USA:ssa hän kohtasi filippiiniläisen opiskelijan, joka alkoi kertomaan hänelle kristinuskosta Neljän hengellisen elämän tosiasiaa -vihkosen avulla. Siinä tultiin kohtaan, miten ihmisen ja Jumalan välillä on kuilu ja miten risti on siltana kuilun yli. Ja siihen liittyi Jeesuksen sanat: "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani."

Näistä sanoista tämä professori loukkaantui. Käytyään aikansa sisäistä kamppailua, hän polvistui ja otti Jeesuksen vastaan Herrakseen ja Vapahtajakseen. Sitten hän kertoi ratkaisustaan vaimolleen, joka myös otti Kristuksen vastaan. Hän lopetti opintonsa ja professorin virkansa ja palasi kotimaahansa evankelistana. Hän kutsui kotiinsa kaikki sukulaisensa ja heistä yli 50 otti Jeesuksen vastaan. Sitten hän meni buddhalaiseen temppeliin ja kertoi entisille buddhalaisille ystävilleen Jeesuksesta. Puolessa vuodessa hän johti yli 100 buddhalaista munkkia Jeesuksen seuraajiksi. 

Kun tältä mieheltä kysyttiin, mikä ero on buddhalaisuuden ja Jeesuksen välillä, hän vastasi kuinka Buddha oli kuollessaan sanonut: "Etsikää totuutta, minä en ole totuus. En ole edes löytänyt totuutta, vaan erään mahdollisen tien totuuteen." Ylösnoussut Jeesus sen sijaan antoi tehtävän viedä hänen tuomaa pelastussanomaa eteenpäin. 

-----

Saarna Kangasniemen kirkossa 20.6.2015
Juhannuspäivä, Luuk. 1: 57-66

"Taas niityt vihannoivat ja laiho laaksossa." On tämä Suomen kesä mahtava! Yhä enemmän kuulemme väitteitä, että kaikki on syntynyt sattumalta. Ja ei ole olemassa Jumalaa, joka on luonut kaiken. Luonto kertoo omalla tavallaan Jumalasta, joka hallitsee ja ohjaa kaikkea. Entä jos Jumala vaikenee? Entä jos aletaan uskoa, että kaikki puhe Jumalan luomistyöstä on harhaa? Jumala vaikenee, jos kirkossa luovutaan Jumalan sanasta. Saamme kiittää Jumalaa hänen luomisteoistaan. Saamme luottaa Jumalan sanaan, silloin yhteys Jumalaan säilyy. 

Jumala vaiensi Sakariaan, koska hän epäili Jumalaa. Elia oli Vanhan Testamentin Johannes Kastajan tapainen profeetta. Mieleen tulee Karmel -vuoren tapaus. Silloin taivas vaikeni, kun Baal -nimisen epäjumalan papit huusivat epäjumaliaan sytyttämään uhrialttarin tuleen. Kun sitten Elia rukoili elävää Jumalaa, Jumala taivaasta vastasi heti ja tuli syttyi. Baalin papit edustivat kuollutta uskonnollisuutta, Elia edusti elävää uskoa. On siis ero uskonnollisuuden ja uskon välillä. Uskonnollisuudessa on yhdentekevää mitä tehdään ja mihin uskotaan. 

F. W. Krummacherin kirjassa Elia Tisbeläinen sanotaan: "Jumala, jonka armosta suurinkin konna on vakuutettu. Jumala, jonka edessä ei tarvitse hävetä suurintakaan pahetta, punastua saastaisintakaan himoa tai säikähtyä Jumalan pilkkaa. Tällainen Raamatun totuudesta poikkeavan kirkon julistama jumala ei ole kristillisen uskon Jumala. Taivas pysyy vaiti heidän huudoilleen. Jolla ei ole Kristuksen oppia, hänellä ei ole Jumalaa." Näin siis Krummacher. Miten osuvasti kuvaus sopii meidän ajan liberaalipappien harhaopetukseen. Varsinkin pääkaupunkiseudun monet papit esittävät kovin toisenlaisia kannanottoja esimerkiksi suhteessa islamiin tai sukupuolineutraaliin avioliittolakiin kuin mihin kristikunnassa on totuttu. Pahinta on sellainen yleisuskonnollisuus, jossa Jumalan sana vesitetään. Silloin sallitaan kaikki muu, mutta ei perinteistä raamatullista totuutta.

Entäs, jos Johannes Kastaja tulisi meidän aikaamme? Tarvitaanko tänä päivänä Johannes Kastajaa? Kankaanpään kirkkoherra Keijo Rainerma isännöi Hengellisillä syventymispäivillä 2011 seminaaria, jonka otsikko oli: Kunpa olisit palava. Rainerman mukaan palavien julistajien laji on kuolemassa sukupuuttoon. Hän jatkaa: "Pastorit eivät tajua, että käynnissä on taistelu sieluista. Ahdistaa myös oma penseys. Missä viimeksi kuulit saarnaajaa, joka oli tosissaan?" Tuntemani maallikkopuhuja totesi, että sanat pitää tulla taivaasta. Jumala voi antaa kehoituksen tai näyttää asioita. Silloin tuntuu siltä, että "näin sanoo Herra". Samalla on muistettava, että julistajat ja puheet ovat vajavaisia.

Huolestuttavinta on se, että kirkossa moni myötäilee yhteiskunnassa tapahtuvaa kehityssuuntaa ja yhä enemmän uskotaan liberaalilla tavalla. Kun luopuminen perinteisestä kristinuskosta kasvaa ja liberaaliteologia saa lisää jalansijaa, aletaan seuraavaksi muuttamaan kristillistä oppia. Se mikä meille on itsestään selvää totuutta, onkin jatkossa toisin. Jo nyt kuulee teologien epäilyjä Jeesuksen neitseestäsyntymisestä ja kuolleista ylösnousemuksesta. Gospelmuusikko Pekka Simojoki ilmaisee ajan henkeä terävästi laulunsa sanoissa: "Minne joutuu se valtakunta, jonka paimenetkin nukkuu syvää unta, näkemättä, huomaamatta, mikä hetki yössä on. Onko täällä vielä niitä, joille valheet eivät riitä? Kuka yötä rohkeasti soihduillansa valaisee? Onko vielä pasuunoita, valtakunnan vartijoita, jotka aamunkoittoon asti muurin päällä taistelee?" Johannes Kastaja oli tällainen muurinaukossa seisova mies. Pasuuna antoi selvän äänen. Voi olla, että pasuunana toimiminen ei anna kunniaa, Voi olla, että se vie vaikeuksiin. Johannes Kastaja olikin marttyyri.  Itsekin haluan pysyä Jumalan sanan muuttumattomassa totuudessa.

Olen ollut aika paljon sosiaalisessa mediassa. Siitä on tullut osa papin työtäni. Joillakin sivustoilla olen joutunut puolustamaan kristillistä uskoa, toisilla sivuilla taas kirkkoamme ja kolmansilla herätyskristillisyyttä. Ennen kaikkea voin myös sosiaalisessa mediassa viedä evankeliumia eteenpäin. 

Johannes Kastaja oli valkeuden todistaja. Hän todisti Jeesuksesta: "Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnit." Tänäkin juhannuksena saamme katsella totista valkeutta, Jeesusta. Tänäkin juhannuksena Jeesus Kristus antaa synnit anteeksi. Monilla on huoli Suomen kansasta. Monilla on tänäkin juhannuksena huoli läheistensä elämästä. Taivas on auki, jos käännymme Jumalan puoleen. Jumala kuulee avunpyyntömme. Johannes Kastaja ja Elia, vaikka kokivat vastustusta, olivat esimerkkeinä uskonihmisiä, jotka luottivat Jumalan apuun. Tänään ylistämme Jumalaa hänen luomistöistään. Iloitsemme Kristuksen lunastustyöstä ja Ja Pyhä Henki tekee hengellistä työtään meissä. Meidän Jumalamme on Luoja, Lunastaja ja Pyhittäjä. Nousemme nyt tunnustamaan uskomme.

-----

Saarna Kangasniemen kirkossa 28.6.2015
5. sunnuntai helluntaista, Luuk. 13: 1-5

Kuulemme monenlaisia ikäviä uutisia lento-onnettomuuksista, terrori-iskuista, nälänhädästä ja niin edelleen. Evanakeliumimme kertoo verilöylystä Jerusalemin temppelialueella ja tornin sortumisesta, jossa kuoli 18 ihmistä. Tuolloin ihmiset ajattelivat, että jos tekee väärin, Jumala rankaisee. Niinpä nämä onnettomuuksiin joutuneet olivat syntisempiä kuin muut. Jeesus selitti, ettei asia ole näin. Sokeana syntyneen kohdatessa häneltä kysyttiin, kuka on tehnyt syntiä, hän vai hänen vanhempansa, että hänelle on käynyt näin. Ojentaessaan tässä asiassa ihmisiä Jeesus sanoo ensinnäkin: Älkää tuomitko. Ja toiseksi : Tutkikaa mieluummin itseänne ja tehkää omassa elämässänne parannus. 

Rakkauden Jumala ei tahdo kenellekään kärsimystä. Hän haluaa meille hyvää. Mutta silti maailmassamme ja meidän elämässä on kärsimystä. Kärsimyksen lajeja on neljä: 1) Ihmisen omasta tai toisen henkilön pahuudesta johtuva kärsimys. 2) Jumalan sallima kärsimys. Se voi kuulua ihmisen elämän kouluun. Sen tarkoitus voi jäädä salaisuudeksi. Siitä esimerkkinä on Job Raamatussa. 3) Kärsimys uskon takia. Marttyyrejä on ollut kaikkina aikoina. 4) Kärsimys toisten puolesta. Sellainen kärsimys oli Jeesuksella meidän puolestamme. 

Evankeliumimme tuo esille syyn ja seurauksen lain eli synnin ja sitä seuraavan rangaistuksen lain tilalle uuden näkökulman: Armahtakaa toisianne ja tarkkailkaa omia tekojanne. Siinä tarkkailussa joudumme toteamaan: Olen tehnyt syntiä. Koko ihmisen ajallinen elämä on vajavaista. Raamatun lupaus on meille langenneille: Me saamme tulla omana itsenämme Jeesuksen luo ja saamme täyden anteeksiantamuksen. Syntinsä tunnustava saa armon. Oikeastaan on hyvä , jos ihmisellä on hätä synneistään, silloin synninpäästön vapauttava sana tuntuu todelliselta. Uskomme Jumalaan samalla kertaa syntisinä ja vanhurskautettuina eli Jumalalle kelpaavina. Paavali kirjoittaa: "Kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta, mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi." Kun Jumala loi ihmisen, hän ensimmäiseksi totesi, että ihminen täysin kelvoton pelastamaan itsensä. Hän ei voi millimetriäkään tehdä oman pelastuksensa hyväksi. Niinpä hän päätti armahtaa ihmisen. Ja siksi hän laati pelastussuunnitelman ihmistä varten.

Tämän sunnuntain aihe on Armahtakaa. Aiemmin se oli kirkkokäsikirjassa Vanhurskaus ja laupeus. Meille tuttu Raamatun kohta sanoo: "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomita." tuomiosta puheenollen Jumala on ainoa oikeudenmukainen tuomari. Kaikki oikeudenmukaisuus on kerran voittava, kun Jumala suorittaa tuomionsa ajallaan; ja henkilöön ei katsota. Meille ihmisille ei ole annettu tuomarin valtuuksia, ei uskovillekaan. Kaikkein kauheinta on lausua lähimmäiselle kadotustuomio. Raamattu kehottaa: "Olkaa sensijaan toisianne kohtaan ystävällisiä, hyväsydämisiä, anteeksiantavaisia toinen toisellenne, niin kuin Jumalakin on Kristuksessa taille anteeksiantanut." Sanommehan Isä meidän -rukouksessakin "anna meille anteeksi syntimme, niin kuin mekin antaeeksiannamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet." Jumala, joka itse on osoittanut rakkautensa sovittamalla koko maailman synnit, odottaa nyt meiltä vastarakkautta lähimmäisiämme kohtaan.

Onko meillä siis Jumalan rakkauden mukainen mieli? Siihen ei ainakaan kuulu lähimmäisen tuomitseminen. Evankeliumimme kehottaa meitä jättämään lähimmäisen tuomitsemisen Jumalalle. Jumala on oikeudenmukainen tuomiossaan myös meitä kohtaan. Hebrealaiskirje tuo esille mahdollisuuden, johon voimme turvautua: "Käykäämme uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden, ja löytäisimme armon avuksemme oikeaan aikaan," 

Armon saaminen haastaa toimimaan. Se haastaa auttamaan kärsiviä ja poistamaan surua. Niitä ihmisiä, joita meidän aikanamme kokevat vastaavanlaisia onnettomuuksia, mitkä evankeliumitekstimme mainitsee. Jumala tahtoo, että vanhurskaus ja laupeus toteutuvat jo täällä meidän maanpäällisessä elämässä. Yksikin ihminen voi tehdä paljon hyvää. Uskonelämä johtaa toimintaan. Kun on ensin saanut hyvää omalla kohdalla, ei jää sivustakatsojaksi, vaan vaikuttajaksi, että kaikilla olisi hyvä elämä aineellisesti, henkisesti ja hengellisesti. 

Meillä ihmisillä on surua ja kärsimystä. Ennen kaikkea saamme kääntyä suuren kärsijämme ja esirukoilijamme Jeesuksen puoleen. Jeesukselle saa tuoda surua, kärsimystä ja onnettomia asioita. Saamme tulla hänen luokseen myös syntiin sortuneina. Ja parannuksen tehneinä voimme toteuttaa vanhurskautta ja laupeutta maailmassa. Ikävät tapahtumat voivat myös johtaa ihmisiä etsimään Jumalaa. Niillä on silloin kasvattava merkitys. Ilman niitä emme joutuisi tarkkailemaan elämämme suuntaa. Silloin ikävätkin tapahtuvat voivat koitua siunaukseksi. Paha voi sellaisessa tapauksessa palvella hyvää. Luulen, että Jumala yleensä kutsuu ihmistä hyvyydellä. Sanotaanhan Raamatussa: "Jumalan hyvyys ja pitkämielisyys vetää sinua parannukseen." Ja ehkä vasta sitten Jumala saattaa käyttä kovempia keinoja, jos käyttää.

Vanhurskaus ja laupeus toteutuvat vasta sitten, kun joku uskaltaa ojentaa ystävällisesti kättä, ja vieläpä ulkopuoliselle, ilman ehtoja pyyteettömästi. Näin voimme olla Jumalan asialla. Se ajatus tulee esille Fransiskus Assisilaisen rukouksessa, johan nyt hiljennymme.

------

Saarna Kangasniemen kirkossa 12.7.2015

7.sunnuntai helluntaista, Luuk. 6: 27-31

Pidän suurena etuoikeutena julistaa evankeliumia ja pitää esillä kristinuskon rakkauden sanomaa. Jumalan sana on laki ja evankeliumi. Tämän sunnuntain aihe käsittelee, mitä on Jumalan laki. Laki osoittaa miten syntisiä me ihmispoloiset olemme. Laki osoittaa, että tarvitsemme avuksi Vapahtajaamme Jeesusta kristusta.

Jos ihmiselle tulee hätä, miten hänelle käy. Hänelle tulee tarve etsiä Jumalan armoa. Jumalan sanan laki ajaa ihmisen huomaamaan, että minä olen syntinen enkä voi pelastaa itseäni. Sen tuloksena ihminen rukoilee: Tule Jeesus elämääni ja pelasta minut. Sen seurauksena julistetaan evankeliumi: Tyttäreni, poikani, ole turvallisella mielellä, sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi. Olet armahdettu, olet pelastettu.

Jeesus on ainoa, joka on täyttänyt, kokenut toteuttanut lain. Evankeliumimme kuvaukset rakkauden lain noudattamisesta on mahdollista vain hänelle. Meille on esimerkiksi vaikeampaa antaa vihamiehille anteeksi. Mutta Jeeus rukoili ristillä: Isä anna heille anteeksi,sillä he eivät tiedä mitä he tekevät. Jeesuksessa Jumala ei ole enää tuhkaksi polttava tuli, vaan olemme armahdettuja. Näin iloisesti saamme käydä sisälle taivasten valtakuntaan.

Jeesuksen aikanakin tunnettiin syyn ja seurauksen laki: silmä silmästä ja hammas hampaasta. Lähimmäistä ei tarvinnut auttaa, jos häntä pidettiin syntisenä. Syntistä lähimmäistä suorastaan kartettiin.

Jeesus toi lähimmäissuhteisiin uuden näkökulman. Ei niin kuin aikaisemmin oli sanottu: Älkää tehkö, vaan tehkää! Kieltojen sijaan tuli kehoitus: Rakastakaa.

Idän uskonnoissa vaikuttaa karman laki. Siellä ei tarvitse tehdä hyvää toisille. Jos ihminen kärsii, se johtuu siitä, että hän on edellisessä elämässä toiminut väärin ja kärsimys on näin oikeutettu. Ei tarvitse puuttua karman lakiin.

Islamin on ankara kohtalon uskonto. Jos ihmisellä on vaikeaa, ajatellaan, että se on Allahin tahto, eikä siihen tarvitse puuttua.

Kristinuskon opetus lähimmäisyydestä on paras, vaikka sen toteutus käytännön elämässä jää meiltä kaikilta vajavaiseksi. Kristillinen lähetystyö on paljolti kehitysavun antamista. Vieraan uskonnon edustajat pitävät sitä jopa vaarallisempana kuin evankeliumin julistamista. Ajatelkaamme tilannetta, kun lähetystyöntekijä on avustamassa hädänalaisia. Häneltä kysytään: Miksi sinä teet tätä? Hän vastaa: Minä uskon Jeesukseen ja olen kokenut hänen rakkautensa. Rakkauden teot todistavat voimakkaasti Jeesuksesta. Japanissa ei-kristittyjen parissa kristinuskoa kutsuttiin rakkauden uskonnoksi.

Evankeliumimme päättyy kultaiseen sääntöön: Niin kuin haluatte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille. Kultainen sääntö löytyy muistakin maailmanuskonnoista. Islamia lukuunottamatta se esitetään niissä kielteisessä muodossa. Islamissakin se ilmaistaan eri tavalla: "Kaiken mitä olette tehneet veljellesi", eli siis samaan joukkoon kuuluville samanmieliisille. Kristinuskossa sanamuoto on: "Kaiken mitä olette tehneet toisille ihmisille", siis uskonnosta ja kansallisuudesta riippumatta.

Kristilliseltä pohjalta syntynyt Punainen Risti antaa apua kaikille kansallisuudsta ja uskonnosta riippumatta.On siinä valtava ero, miten vastaava Punainen Puolikuu -järjestö valitsee autettavansa.

Intialainen Rabi Maharaj oli aiemmin hindu ja kääntyi kristityksi. Kerran hän istui lentokoneessa tanskalaisen liikemiehen viereen. Tämä mies oli etääntynyt kristinuskosta ja kiinnostunut idän uskonnoista. Nyt hän oli menossa tapaamaan guruaan Intiaan.

Rabi Maharaj ihmetteli sitä paljon ja kertoi hänelle esimerkin: Ajatellaan, että Intiassa tapahtuu maanjäristys. Rikkaat intialaiset hindujohtajat eivät pane tikkuakaan ristiin hädänalaisten auttamiseksi, koska karman laki kieltää sen. Vain hyvin harva tekee tässä poikkeuksen, jos joku haluaa saada parempaa karmaa tulevassa jälleensyntymisessä.

Varakkaat muslimijohtajat eivät myöskään tee mitään hädänalaisten hyväksi, koska kyseessä on Allahin langettama rangaistus.

Länsimaiset ihmiset sen sijaan auttavat, koska kristinusko on opettanut niin. Sellaisetkin, jotka eivät ole uskossa, haluavat auttaa. Länsimaissa vaikuttanut kristillinen kulttuuri on opettanut: Lähimmäistä on autettava! Ja niin apua tulee länsimaiden kristityiltä laivoilla ja lentokoneilla Intian maanjäristyksen uhreille. Silloin tanskalainen liikemies näki ensimmäisen kerran kristinuskon myönteisessä valossa.

Kristinusko on siis rakkauden uskonto. Se siis tarkoittaa tätä: Olkaa valmiit armahtamaan, niin kuin teidän Isännekin teidät armahtaa. Tarvitsemme joka päivä lähimmäistemme parissa syntimme tuntemista ja tunnustamista ja keskinäistä sovintoa. Samoin tarvitsemme joka päivä anteeksiannon Jeesuksen pyhässä sovintoveressä, että saisimme tahtoa ja voimaa kohdata lähimmäisemme Jumalan mieleisellä tavalla. Jumala meitä siinä auttakoon!

Tämä oli konfirmaatiomessu. Saarnan alkuosa löytyy konfirmaatiopuheideiden osiosta. Saarnan loppuosa on kursivoitu, koska en pitänyt sitä tässä tilaisuudessa, mutta se sopii tähän sunnuntaihin.

------

Saarna Kangasniemen kirkossa 16.8.2015

12. sunnuntai helluntaista, Matt. 23: 1-12

Fariseus sanalla on huono kaiku. Olemme tottuneet siihen, että Jeesus esittää kritiikkinsä fariseuksille. Evankeliumissamme Jeesus sanoo, että voimme elää heidän opetustensa mukaan. Se voi tuntua yllättävältä. Mutta Jeesus ei koskaan kehota tekemään väärin. Kaikki synti on Jumalan tahdon vastaista. Pahalle ei saisi antaa pikkusormeakaan. Kehotus noudattaa fariseusten opetusta oli siis johdonmukaista, koska he opettivat oikein. 

Kirkossamme karsastetaan raamattu-uskollisuutta. Kirkon liberaalisiipi haluaa elää maailman mielen mukaan. Fariseukset olivat oman aikansa konservatiivisia Raamatun opetuksessaan. Raamattu oli heille erehtymätön, kokonaan Jumalan sanaa. Fariseukset toimivat oikein. Saddukeukset sen sijaan olivat aikansa liberaaleja. 

Evankeliumissa mainitaan raamatunlausekotelot ja viittojen tupsut. Raamatunlausekotelossa he noudattivat 5. Mooseksen kirjan kuudennen luvun säädöstä: "Pidä aina mielessäsi nämä käskyt, jotka minä sinulle tänään annan. Teroita niitä alinomaa lastesi mieleen ja puhu niistä, olitpa kotona tai matkalla, makuulla tai jalkeilla. Sido ne merkiksi käteesi ja pidä niitä tunnuksena otsallasi. Kirjoita ne kotisi ovenpieliin ja kaupunkisi portteihin." Raamatun ohjeet olivat näin aina käden ulottuvilla. Otsa ja käsivarsi muistuttivat siitä, että ajatuksemme ja toimintamme olisivat Jumalan sanan mukaisia. 

Viitan tupst perustuvat 4. Mooseksenkirjan luvun 15 säädökseen: "Käske israelilaisten tehdä viittansa kulmiin tupsut ja sitoa jokaiseen tupsuun sinipunainen lanka. Näin on tehtävä sukupolvesta toiseen. Teillä tulee olla tällaiset tupsut, jotta niitä katsoessanne muistaisitte kaikki Herran käskyt ja täyttäisitte ne. Silloin ette antaudu sydämenne ja silmienne mielihalujen valtaan, kun ne viekoittelevat teitä luopumaan minusta. Kun te näin muistatte kaikki minun käskyni ja täytätte ne, te pysytte Jumalallenne pyhitettyinä." Raamatunlausekotelot ja viitan tupsut muistuttivat Jumalan kymmenestä käskystä. Ne olivat aina näkyvillä varottamassa, ettei langeta syntiin. Ulkonaisesti fariseukset elivät oikein ja opettivat Jumalan lakia oikein. 

Mikä oli fariseusten ongelma? Jumala näkee ulkonaisten tekojen taakse. Hän näkee sydämen salaisuudetkin. Jeesus osoitti fariseusten syyllistyvän omavanhurskauteen. He luulivat pystyvänsä täyttämään koko lain. Jeesus opetti, että ihmisille Jumalan lain täyttäminen oli mahdotonta. Kaikki ovat tehneet syntiä ajatuksin, sanoin ja teoin. Fariseukset olivat tehneet leveitä raamatunlausekoteloita ja isoja viitantupsuja, että ihmiset ihailisivat heitä. Heidän perimmäinen tavoite oli ihmisten suosion tavoittelu. Ei siis Jumalan tahdon tekeminen. Tästä Jeesus varotti kuulijoitaan.

Jeesus kehotti noudattamaan fariseusten opetusta, mutta ei toimimaan heidän tavallaan. Fariseusten opetus oli lakihenkistä. He taakoittivat ihmisiä laatimalla ylimääräisiä säädöksiä täydentämään kymmentä käskyä. Meidän ajassamme joidenkin paimenten opetus ei ole Jumalan mielen mukaista. Kirkkomme ongelma ei ole lakihenkisyys, vaan se, että lakia ei saarnata.  Joidenkin mielestä ihmiset ovat niin kuormitettuja, ettei lakia pidä saarnata. Mutta se on väärin. Jos lakia ei saarnata, tuudittautuvat ihmiset väärään rauhaan ja synnin uneen. Jumalan lain hylkäämisellä pyritään saamaan ihmisten suosiota. Sen sijaan kirkon pitäisi olla valona ja suolana maailmassa. Ei pidä mukautua tämän maailman menon mukaan, vaan julistaa aidosti Jumalan sanaa.

Onko meidän ajassamme fariseuksia? Joskus tapaamme ihmisiä, jotka sanovat päässeensä korkeammalle hengelliselle tasolle. He suhtautuvat ylimielisesti niihin, joilta puuttuu tietynlainen hengellinen kokemus tai saavutukset.
Tämänkaltaiset henkilöt – jos heihin ylipäätään törmäämme- tosin myöntävät, että heissä vielä asuu syntinen vanha ihminen ja on mahdollista, että he voivat langeta kiusauksissa, mutta he sanovat selviytyvänsä niistä voittajina. Siksi he eivät siis enää tee syntiä. He sanovat päässeensä hengellisen kokemuksensa kautta sellaiselle tasolle, jonne saatana ja synti eivät enää yllä.
Heidän voittoisa uskonelämä saattaa viehättää ja vetää puoleensa. Moni muukin haluaisi saavuttaa samanlaisen pyhyyden asteen. Tässä yrittämisessään he eivät pääse Pyhän Hengen avulla näkemään Jumalan lahjoittamaa ansaitsematonta armoa. Nämä voittoisat kristityt ovat kuitenkin sokeita omille synneilleen.

Miten on mahdollista, että ihminen voi elää näin pyhää elämää? Tuntien oman vajavaisen kilvoittelun, tämä tuntuu mahdottomalta. Tähän löytyy kolme selitystä:
1) Tällaisella ihmisellä on pintapuolinen käsitys synnistä. Hei eivät esimerkiksi tunnista itsessään mielen ja ajatuksen syntejä.
2) He saattavat elää jatkuvasti hengellisessä ilmapiirissä. He eivät välttämättä ole tekemisissä arkisten asioiden kanssa, eikä myöskään tavallisten ihmisten kanssa, jotka kyllä näkisivät hänen virheensä, joille hän itse on sokea.
3) He eivät täydellisyyden lumoissaan pysty näkemään omaa vajavaisuuttaan. Oikeaan hengelliseen elämään kuuluu myös itsetutkiskelu. Pyhä Henki näyttää synnin, mutta myös armon aina senkin jälkeen, kun ihminen on uudestisyntynyt. Pyhä Henki on totuuden henki, joka paljastaa sielun julkiset ja salaiset synnit, jotka pesiytyvät "parhaimpiinkin" kristittyihin.
Päivän evankeliumi ei kuitenkaan tuomitse pyhää elämää, mutta sillä ei saisi hankkia ansioita Jumalan ja ihmisten edessä. 

Tämän sunnuntain aihe on Itsensä tutkiminen. Mieleen tulee Psalmin sana: "Tutki minut, Jumala, katso sydämeeni. Koettele minua, katso ajatuksiini. Katso, olenko vieraalla, väärällä tiellä, ja ohjaa minut ikiaikojen tielle." Jumalan laki on peili, joka tutkii, valaisee ja paljastaa tekomme, puheemme ja ajatuksemme. Usein näemme vain toisten tekemät synnit. Tänä sunnuntaina ei keskitytä toisten arvioimiseen, vaan itsensä tutkimiseen. Eihän se tunnut kivalta havaita oman sydämen turmelusta. Perisynnin alaisina ihminen pakenee Jumalan sanan valkeutta. Luonnollinen ihminen vastustaa Jumalan kutsua. Mutta Jumalan laki näyttää todellisen kuvan itsestämme. Eihän se tunnu miellyttävältä. Jumalan laki ottaa luulot pois, niin kuin Jeesus otti luulot pois fariseuksilta. 

Kaikki me olemme perisynnin alaisia ja sen vuoksi lain rikkojia. Vain Jeesus tuli ihmiseksi ilman perisyntiä. Eikä hän tehnyt yhtään syntiä. Täysin puhtaana hän on oikea uhri meidän syntiemme puolesta. Jeesus teki sen, mitä kukaan muu ei voi tehdä. Hän sovitti syntimme ja avasi taivaan. Vain se kelpasi Jumalalle. Kristus antaa meille pelastuksen lahjana. Hän ei lisää syntikuormaasi, vaan vapauttaa synnin taakoista. Tässäkin messussa sinulle vakuutetaan, että syntisi on annettu anteeksi Jeesuksen ristinkuoleman ansiosta. Me lankeamme, mutta Jeesus nostaa yhä uudelleen anteeksiantamuksen kautta. Siinä ei ole omaa ansiota, vaan kaikki on Jumalan työtä. Hän vahvistaa sinua Jumalan sanan ja ehtoollisen kautta. Näin me pysymme hänen ominaan ja pääsemme kerran taivaaseen. 

-----

Saarna Inkerin kirkon Pitkärannan ja Läskelän kirkoissa 30.8.2015

13. kolminaisuudenpäivän jälkeinen sunnuntai, 1. Joh.4: 7-10 ja Matt. 5: 43-6: 4

Päivän evankeliumissa Jeesus puuttuu eräiden juutalaisten rabbien väärään opetukseen: Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi. Mooseksen laissa ei opeteta näin, vaan kyseessä on Jumalan lain väärä tulkinta. Sen sijaan siellä sanotaan hyvin selkeästi: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Juutalaiset lainopettajat olivat kuitenkin muuttaneet sen muotoon: Rakasta vain lähimmäistäsi. Selventävänä lisäyksenä oli vain-sana. Ja se tarkoitti sitä, ettei vihollista tarvinnut rakastaa.

Jeesuksella oli siis toisenlainen ja oikealla tavalla hengellinen tulkinta Mooseksen laista. Jeesus toi uudelleen esille sen, mitä Raamattu ja Mooseksen laki olivat opettaneet lähimmäissuhteista. Omalla arvovallallaan hän syvensi Jumalan ilmoitusta.

Kaikkina aikoina on ihmisten keskuudessa esiintynyt tulkinta, että vain omaan joukkoon kuuluvia tarvitsisi rakastaa. Jeesus ulotti lähimmäissuhteiden koskevan koko ihmiskuntaa. Tällä hän halusi myös osoittaa miten laaja on Jumalan rakkaus.

Tämän sunnuntainaihe on lähimmäinen. Lähimmäissuhteissa kaikkein tärkein asia on rakkaus. Sana rakkaus on kreikankielessä Raamatussa käännetty kolmella eri sanalla. Jokaisella niistä on eri merkitys.

1. Eros on intohimoinen miehen ja naisen välinen rakkaus.

2. Filia on huolehtivaa rakkautta, kuten äidin ja perheen jäsenten rakkaus tai luja ystävyys.

3. Agape antaa ja uhraa omastaan toisen hyväksi, vaikka toinen ei sitä ansaitsisikaan. Tätä on Vapahtajamme Jeesuksen rakkaus ristillä meitä syntisiä kohtaan.

Evankeliumissamme Jeesus siis kehottaa rakastamaan myös vihollisia ja rukoilemaan vainoojien puolesta. Omassa voimassamme olemme heikkoja tämän kehotuksen edessä. Se on vaikeaa ihmisen omalle tahdolle. Jokaisella meistä on epämieluisia ihmisiä. Rakastakaa heitä, on evankeliumimme selvä kehotus meille. Tällainen rakkaus on lähtöisin Jumalasta. Sitä rakkautta, joka antaa itsensä alttiiksi vihamiesten hyväksi, Jumala osoitti, kun Jeesus kärsi ja kuoli ristillä meidän jokaisen, vihollistensa, edestä.

Elämän arjessa emme kuitenkaan jaksa aina rakastaa, vaan itsekkyys valtaa mielemme. Epäonnistuneina saamme käydä Jeesuksen luokse ja turvautua uudelleen aloittamisen armoon.

Syntien anteeksiantamus Jeesuksen nimessä ja veressä on se pohja, jolta meidän on päivittäin ja hetkittäin aloitettava. Se on meille ainoa mahdollisuus. On hyvä jos ihminen jatkuvasti ripittäytyy näin Jumalan edessä: tunnustaa syntinsä, saa ne anteeksi ja näin puhdistuu ja uudistuu uskonelämässään.

Rakkauden voima on anteeksiantamus. Kun ensin on saanut kokea Jumalan pelastavan rakkauden omalla kohdallaan, syntyy halu osoittaa sitä eteenpäin.

Rakkaus on Jumalan lahja. Jumala osoittaa sitä meille antamalla Poikansa, ei vain esikuvaksi, vaan myös voimanlähteeksi parempaan ihmisyyteen. Siellä missä Kristus saa sijan meidän elämässämme ja sisimmässämme, siellä opitaan myös käytännössä osoittamaan rakkautta. Kun itseään täynnä oleva ihminen saa nöyrtyä ja tyhjentyä, pääsee Jumala Hengellään täyttämään hänet. Silloin ihmisen valtaa uusi mieli, mikä ei ole lähtöisin hänestä itsestään vaan Jumalasta. Todellinen Jumalan tunteminen johtaa aina kaikkien lähimmäisten rakastamiseen.

Armahdettu syntinen voi olla auttamassa kanssaihmisiä pelastuksen tielle. Siihen liittyy eräs tarina.

Vanha mies oli kuolinvuoteellaan ja kutsui luokseen kolme poikaansa. Hänellä ei ollut antaa heille perinnöksi suurta omaisuutta, mutta hän ojensi heille jokaiselle paperiarkin. Hän kehotti säilyttämään tämän paperin, sillä se on passi taivaaseen ja sitä tarvitaan taivaan portilla. Sitten poikien isä kuoli ja pojat lähti eri suuntiin maailmalle.

Vanhin pojista suuttui saadessaan näin vähäpätöiseltä näyttävän perinnön ja repi paperiarkin pieniksi palasiksi.

Toinen pojista taittoi paperin taskuunsa, vaikkei antanut sille mitään arvoa. Muutaman vuoden kuluttua hän velkaantui pahoin pelatessaan paljon uhkapelejä. Niinpä hänellä ei ollut mitään muuta mahdollisuutta selvitä veloistaan kuin luovuttaa taskussaan oleva paperi velkakirjaa varten. Näin hänkin menetti taivaspassinsa.

Nuorin pojista uskoi isänsä ja säilytti paperinsa taitettuna taskussaan.

Vuosien kuluttua vanhin veljeksistä sairastui vakavasti ja oli lähellä kuolemaa. Silloin hän muisti isän antaman taivaspassin. Häntä harmitti, että oli suhtautunut siihen ylimielisesti. Hän kutsui pikkuveljen luokseen ja pyysi tätä antamaan palasen taivaspassistaan. Veli repäisi passistaan palasen ja antoi sen veljelleen. Sitten vanhin veli kuoli.

Muutaman vuoden kuluttua oli keskimmäinen veljistä kuolinvuoteellaan. Silloin hän muisti isänsä antaman taivaspassin ja katui sitä, että oli luovuttanut passinsa pois. Hän kutsui nuoremman veljensä luokseen ja pyysi tältä palasen taivaspassista. Pikkuveli repi palasen taivaspassistaan ja antoi sen veljelleen. Sitten tämä veli kuoli.

Myöhemmin nuorin pojista joutui vielä auttamaan kahta muutakin kuoleman edessä pulaan joutunutta repimällä taivaspassistaan palasen. Siksi hän katseli surullisena passiaan. Siitä oli vain riekale jäljellä. Mutta silti hän säilytti sitä taskussaan.

Sitten tämä nuorinkin veli kuoli ja saapui taivaan portille. Nolona hän ojensi lappunsa. Mutta siellä Pietari totesi: Juuri tällainen taivaspassin pitää ollakin. Paperi oli ristinmuotoinen, kun sen jokaisesta kulmasta oli revitty palanen lähimmäisten pelastumiseksi.

Risti riittää. Mitään muuta ei tarvita taivaaseen pääsemiseksi. Risti kertoi pelastajastamme Jeesuksesta, jonka lahjoittamaan armoon turvautuen pelastumme.

------

Saarna Inkerin kirkon Skuoritsan kirkossa 13.9.2015 ja Kangasniemen kirkossa 28.9.2014

15. kolminaisuudenpäivän jälkeinen sunnuntai/ 16. sunnuntai helluntaista, Luuk. 10: 38-42

Jos me olisimme olleet paikalla Martan, Marian ja Lasaruksen kodissa, emmekä olisi lukeneet tätä tapahtumaa Raamatusta, arvostaisimme Marttaa paljon enemmän kuin Mariaa. Nimenomaan Martta otti Jeesuksen kotiinsa ja palveli häntä. Martta oli hyvin kyvykäs ja ahkera talon ylläpitäjä. Hän oli täynnä tarmoa, taitoa ja toimintaa. Martalla oli myös vahva usko Jeesukseen. Esimerkiksi hän meni Jeesuksen luokse, kun Lasarus oli kuollut. Jeesus piti Marttaa suuressa arvossa. Raamattu sanookin näin: "Jeesus rakasti Marttaa ja hänen sisartaan ja Lasarusta.

Me ihmiset näemme monta asiaa eri tavalla Jumala. Meidän mielestämme Martta on oikeassa ja ansaitsee paremman arvosanan kuin Maria. Mutta Jeesus menettelee meistä aivan merkillisellä tavalla. Aivan kuin hän ei ollenkaan huomaisi, kuinka Martta laittaa paikkoja kuntoon, ahkeroi keittiössä ja valmistaa hänelle ruokaa. Maria vain istuu Jeesuksen jalkojen juuressa. Ja juuri häntä kiitetään Raamatussa.

Tekstimme edellä Jeesus on ollut Jerusalemissa ja kokenut siellä voimakasta vastustusta. Sitten hän tulee yllättäen rakkaiden ystäviensä kotiin. Martalla tulee kiire siistiä paikkoja ja laittaa vieraalle ruokaa. Maria tajuaa, että Jeesuksella on ollut raskasta. Hän jää kuuntelemaan niitä sanoja, jotka Jeesus oli lausunut Jerusalemissa häntä vihaavalle kansanjoukolle: Minun lampaani seuraavat minua. Eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni. Minä annan heille iankaikkisen elämän.

Maria oli hiljainen ja vähäisessä asemassa oleva ihminen. Jeesus puolustaa häntä. Jeesus antaa Marialle oikeuden tehdä sitä, minkä hän osaa Martan rinnalla hyvin, nimittäin kuunnella. Jeesus antaa elintilaa myös niille, jotka jäävät syrjään esillä olevien, pystyvien ja hyvää aikaansaavien rinnalla. Jeesus tukee näin niitä, jotka eivät saa suutansa auki oikeassa kohdassa tai eivät ole aktiivisia toimijoita. Jeesus antaa luvan elää ja toimia kykyjensä ja voimiensa mukaan.

Evankeliumissamme Jeesus asettuu heikomman puolelle. Martta oli kodissaan johtaja ja joka suhteessa vahvempi. Maria ehkä koki alemmuutta Martan rinnalla. Jeesus hyväksyi hänen sellaisenaan. Hän ei yhtynyt Martan nuhteluun, vaan halusi antaa Marialle tunnustusta ja rohkaisua. Jeesus hyväksyy ja ottaa vastaan jokaisen, joka tuntee itsensä heikoksi.

Evankeliumimme tahtoo muistuttaa miten tärkeää on antaa aikaa Jumalan sanalle hiljentymiselle Herran edessä. Monta kertaa meillä on niin kiire, ettemme ehdi rukoilemaan tai lukemaan Raamattua. Aamulla täytyy rientää töihin ja illalla taas on liian väsynyt. Ihminen on vuorokaudessa valveilla noin 1000 minuuttia. Eikö näistä 1000 minuutista edes 10 minuuttia, siis yhden prosentin verran, jäisi Jumalan edessä hiljentymiseen? Eikö monta kertaa kulu aikaa myös vähemmän tärkeisiin asioihin?

Jeesus sanoi Martalle: Moninaisista sinä huolehdit ja hätäilet. Meillä saattaa olla pelkoa tulevaisuudesta ja huolta tehtäviemme onnistumisesta. Joku saattaa pelätä onnettomuuksia, yksinäisyyttä tai muuta ikävää. Turhan huolehtisen sijaan Jeesus kehottaa luottamaan Jumalaan ja heittämään kaikki murheet hänen päälleen. Kun elämän perusta on kunnossa, niin kaikki muukin järjestyy.

Jeesus ei kuitenkaan kiellä työntekoa ja touhuamista. Sehän on meille välttämätöntä. Viime aikoina olemmekin touhunneet ahkerasti puutarhoissa ja metsissä sadon korjaamiseksi talteen. Liika työ voi kuitenkin uuvuttaa. Ja se voi estää perhe- ja ystävyyssuhteiden hoitamista.

Monista asioista hätäileminen ja huolehtiminen ei ole pääasia, vaan se, että annetaan Jeesuksen palvella meitä. Hän poistaa synnin rangaistuksen ja antaa taivastoivon. Jeesus neuvoo: Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki muukin teille annetaan. Jeesus on suorittanut täydellisen palvelun puolestamme. Siksi hän kutsuu meitä levittämään rakkautta eteenpäin. Seurakunnassa tarvitaan sekä rukousta ja sanan kuuntelua että kätten työtä. Ensin on Jumalan sanan kuuleminen ja usko ja sen seurauksena hyvät työt ja palveleminen.

Maria oli valinnut hyvän osan, kun hiljentyi Jeesuksen jalkojen juuressa. Marian hyvään osaan liittyy päivän Psalmin sanat: Sinun puoleesi Herra minä ylennän sieluni. Hiljentymisessä Jumalan edessä ihminen saa voimia kristittynä elämiseen ja tulevia tehtäviä varten. Ulkonaisesti näyttää siltä, ettei siinä tapahdu mitään hyödyllistä, mutta siinä Jumala vahvistaa ihmistä.

Mekin saamme Marian tavoin tulla Jeesuksen jalkojen juurelle ja valita hyvän osan. Myös Pietari oli kokenut tämän, kun sanoi Jeesukselle: Herra, kenen tykö me menisimme. Sinulla on iankaikkisen elämän sanat. Saamme sanoa Jeesukselle: Herra, tarvitsen sinua. Ota syntini ja anna ne anteeksi. Tule elämäni vapahtajaksi. Näin Jeesuksen jalkojen juuressa rukoilleen olet valinnut hyvän osan, jota ei oteta sinulta pois. Saat seurata Jeesusta ja hän vie sinut taivaaseen.

-----

Saarna Kangasniemen kirkossa 27.9.2015
18. sunnuntai helluntaista, Mark. 2: 23-28

Tämän sunnuntain aihe herättää kysymyksen: Onko kristinusko armon ja vapauden usko vai lakiuskonto? Lakiuskonto on tällainen: Ensin sanotaan aivan oikein: Tule Jeesuksen luokse sellaisena kuin olet, mutta sitten jatketaan: Me teemme sinut täydelliseksi. Viime talvena saarnassani kerroin esimerkin kahdesta naisevankelistasta, jotka sanoivat tulleensa niin pyhiksi, etteivät enää lankea syntiin. Tämä mahdottomalta vaikuttava pyhyys perustuu siihen, että nämä naiset olivat ummistaneet silmänsä omilta synneiltään. He ylenkatsoivat niitä, jotka eivät olleet päässeet samalle tasolle täyttämään Jumalan lakia. Lakiuskonto on sellainen, että se vieroksuu kristinuskon keskeistä ajatusta armahdettuna syntisenä elämistä. Lakiuskonnossa ihminen siirtyy armon alta lain alle. Päähuomio on siinä, mitä ihminen tekee, eikä siinä mitä Jeesus on tehnyt puolestamme. 

Luettaessa Raamattua on helppo löytää yleensä asiayhteydestä irrotettuja jakeita, joilla voi tukea ihmisen itse ansaittua pyhyyttä. Katekismuksemme opettaa, että pyhitys on kasvamista synnin ja armon tuntemisessa. Vaarallista on sellainen pyhittyminen, jossa ei voi käsittää, että uskova ihminen on samanaikaisesti syntinen ja Kristuksen kautta armahdettu. Eli pyhä ja paha yhtäaikaa. Eräässä hengellisessä kirjassa pohditaan, kuinka voimme olla varmoja pelastuksesta. Välillä se tuo esille aivan oikein, ettei ihminen voi omilla teoillaan lisätä mitään Kristuksen tuomaan pelastukseen. Mutta sitten se sortuu tällaisiin toteamuksiin ja vielä vahvistaa niitä Raamatun jakeilla: 1) Me tarvitsemme pyhän elämän, jotta voisimme miellyttää Jumalaa ja päästä taivaaseen. 2) Sinun pitää tehdä Jumalan tahto ja seurata hänen käskyjään, jotta pelastut. 3) Kristus kertoo meille, miten tulee elää ja mitä pitää tehdä päästäkseen iankaikkiseen elämään.  4) Kristuksessa on turva, mutta se on riippuvainen siitä, pysymmekö hänessä. Nämä lauseet ovat siis esimerkkejä siitä, kun on luisuttu armon alta lain alle, armon ja vapauden uskosta lakiuskontoon. 

Tällaista kirjaa lukiessa moni jää pohtimaan, mikä osuus pelastuksessa on minulla ja mikä osuus on Kristuksella. Tässä kirjassa on myös hyvää ja oikeaa opetusta, mutta siitä ei saa selville, miten kattava Kristuksen pelastusteko on. Lukija jää epävarmaksi. Pääpaino on ihmisessä, siinä mitä hän tekee. Tämä kirja ei kerro, miten ihminen pääsee vapauteen ymmärtämään, kuinka valtava on Jumalan lahjoittama pelastus. Sitä lukiessa ahdistuu, koska pitää suorittaa päästäkseen pelastukseen. Nämä vaatimukset eivät tuo lepoa ja rauhaa. Syntikysymystä ei ratkaista niin, että ihminen noudattaa Jumalan tahtoa, koska emme pysty siihen. Tässä täydellisyyteen pyrkimisessä emme pääse eroon siitä, että olemme yhtä aikaa syntisiä ja pyhiä. 

Kristitty ei pääse irti syntisyydestään. Jos sitä ei kerrota selvästi, vaan se korvataan vaatimuksilla, vielä tuetaan sellaisilla Raamatun lauseilla, jotka korostavat suorittamista, ahdistumme ja uuvumme lain alle. Silloin jatkuva oman lihallisen luontomme kohtaaminen on ylivoimaisen vaikeaa. Silloin menetämme pelastusvarmuuden. Saatamme kysyä: Olenko varmasti muistanut pyytää anteeksi kaikki yksittäiset syntini? Olenko noudattanut kaikkia käskyjä? Riittäkö sekään Jumalalle? Mitä sellainen kristillisyys on, jossa ensin sanotaan: Jeesus vapauttaa ja sitten asetetaan lain vaatimuksia. Se on luisumista armon alta lain alle. 

Johanneksen kirjeestä tosiaan löytyy jae: "Ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä." Lakiuskonnossa kysytään silloin: Olenko lainkaan syntynyt Jumalasta, jos huomaan jatkuvasti oman syntisyyteni? Johannes ei kiellä meissä asuvaa pysyvää syntisyyttä. Johanneksen kirjeestä löytyy myös sanat: "Jos me vaellamme valossa, niin kuin hän itse on valossa, meillä on yhteys toisiimme ja Jeesuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä. Jos väitämme, ettemme ole syntisiä, me petämme itseämme eikä totuus ole meissä. Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä." Eli valkeudessa vaeltaminen jopa edellyttää sen tunnustamista, että meissä asuu synti edelleen. Me joudumme jatkuvasti kokemaan Jumalan edessä syntimme ja syyllisyytemme, jotta voisimme jatkuvasti kokea Jumalan armon. Tässä maanpäällisessä elämässä uskova kärsii synnistä ja omasta lihallisesta luonnosta. Me uskomme, että Kristuksen veri puhdistaa kaikesta synnistä. Usko perustuu Kristuksen sovitukseen, ei siis ihmisen suorittamisiin. 

Jumala näkee meidät Kristuksen kautta. Siinä on meidän rauhamme ja vapautemme. Emme pysty täyttämään niitä Raamatun jakeita, jotka puhuvat täydellisyydestä. Olemme syntyneet syntisinä ja jatkamme elämäämme syntisinä. Palaan Johanneksen kirjeen lauseeseen: "Ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä." Meidän itsekäs luontomme ei ole syntyisin Jumalasta, vaan se on meissä syntiinlankeemuksen seurauksena. Jumalasta syntyminen tarkoittaa uuden ihmisen luomista. Tässä uusi ihminen on Kristus meissä. Paavali kirjoittaa: "Jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut.  Jos olemme ottaneet Kristuksen elämäämme, Jumala katsoo Kristukseen, kun hän katsoo meitä. Paavali kirjoittaa: Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa. Sen elämän, jota tässä ruumiissani vielä elän, elän uskoen Jumalan Poikaan, joka rakasti minua ja antoi henkensä puolestani." Jeesuksen piti tulla ihmiseksi ja elää täydellisesti ja kuolla meidän syntiemme sovittajana, koska kukaan syntinen ei olisi voinut tehdä sitä. Jeesus on uskovan elämän täydellisyys. Jumala näkee meidät Kristuksen kautta. Uusi luomus, eli uusi elämä, eli Kristus meissä, on se, minkä saamme, kun tulemme Jumalan armahtamiksi. Ja se on armon ja vapauden usko. 

Rukoilemme: Jeesus, tule vapauttamaan meidän synnin taakasta ja anna meille rauha ja vapaus. Kiitos, että otat minut vastaan. Kiitos pelastuksen lahjasta. Aamen.

-----

Saarna Kangasniemen kirkossa 13.12.2015
3. adventtisunnuntai, Matt. 11: 2-10

Eihän tässä näin pitänyt käydä! Jeesuksen tienaukaisija ajautuu umpikujaan. Hän joutuu vankityrmään ja masennus valtaa hänen mielensä. Tämä sama mies oli varmana vakuuttanut kansalle Jeesuksen tavattuaan: "Katso, Jumalan Karitsa, joka pois ottaa maailman synnin." Hän oli Jordanilla kuullut Jumalan äänen vakuutuksen: "Tämä on minun rakas Poikani. Kullkaa häntä."  Mutta nyt hän pimeässä vankityrmässä joutui epätoivon valtaan. Kun hän ei ollut pitkään aikaan kuullut mitään Jeesuksesta, hänen mieleensä hiipi ajatus: Olinkohan minä väärässä?Turhaako oli kaikki se mitä olen tehnyt? 

Johanneksen vaipuu epäilemään, olikohan se Jeesus sittenkään luvattu Messias? Jotenkin tässä putoaa sädekehä Jeesuksen tienraivaajan päältä. Joku ehkä kysyy: Voiko hurskakin voi joutua pimeyteen. Kyllä voi. Raamattu mainitsee esimerkiksi Jobin kärsimykset. Vain menestysteologiassa luvataan pelkkiä voittoja. 

Johannes ei jäänyt hautomaan epäilystään, vaan lähetti sanan Jeesukselle. Elämän umpikujassa se oli hätäsanoma Jeesukselle. Se ei ollut turhaa viesti, sillä hänen hätäsanomaansa tuli vastaus. Josku vastaus hätäsanomaan viipuu, mutta apu tulee aikanaan. Tärkeintä on kertoa hätänsä Jeesukselle rukouksessa yksin tai jonkun toisen kanssa. 

Johannea Kastaja oli tienraivaaja. Jeesus on tie. Umpikujassa ollessakin avoin tie on olemassa. Jeesus oli myöskin Johannekselle tie umpikujasta vapauteen. Johannes sai varman vastauksen, kenelle hän oli tietä raivannut. 

Epäily on monta kertaa myös vilpitöntä ja jopa oikeaa. Emmehän me voi kaikkea uskoa, mitä meille sanotaan. Oikeanlainen epäilijä ottaa selvää asioista. Hänellä täytyy olla todisteita. Vasta sitten hän voi uskoa. Johannea ei jäänyt hautomaan epäilyään, vaan päätti puhua ongelmastaan. Tällainen menettely ei koskaan jää turhaksi. Jos haluamme saada selvyyden, kuka Jeesus on, kysykäämme sitä häneltä itseltään. Eräs nuori mies tunnettiin huonomaineisena pahantekijänä. Mutta siellä pinnan alla oli totista etsintää. Niin hän kerran rukoili: "Jos sinä Jeesus olt olemassa, niin auta minua." Tämä mies kysyi asiaa suoraan Jeesukselta. Hän löysi aikanaan myös vastauksen kysymykseensä. Jeesusta voidaan etsiä myös Raamatusta. Edelleen hänestä voidaan ottaa selvää joltakin uskovalta ihmiseltä, niin kuin Johannes Kastaja sai vastauksen ystäviltään. Vilpitöntä etsijää Jumala kuulee.

Jeesuksen vastaus Johanneksen lähettiläille oli lainattu Jesajan kirjasta: "Silloin avautuvat sokeain silmät ja kuurojen korvat aukenevat. Silloin rampa hyppii niin kuin peura ja mykän kieli riemuun ratkeaa." Se oli lyhyt yhteenveto Jeesuksen maanpäällisestä toiminnasta. Jeesuksen vastauksessa oli samoja ajatuksia, mitä hän oli lukenut toisesta Jesajan profetiasta Nasaretin synagoogassa. Sillin hän oli sanonut: "Tämä kirjoitus on käynyt toteen teidän korvainne kuullen." 

Sokeat, liikuntavammaiset, kuurot ja kuolleet todistivat Jeesuksen puolesta. Jeesuksen tunnusteot olivat vahvistamassa julistettua Jumalan sanaa. Kun Jeesus teki ihmeteon, hän liitti siihen myös evankeliumin julistuksen. Jeesus ei parantanut vain ruumiillista sairautta, vaan auttoi ihmisiä hengellisessä vammassa. Jos synti oli vienyt sairaan pois yhteydestä Jumalaan, lausui Jeesus lääkkeenä tähän vaivaan: "Sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi."

Johannes raivasi tietä Herralle. Mielellämme kuljemme tuttuja ja turvallisia teitä. Tarvitaan pääsyä myös niiden luokse, jotka ovat elämän murjomia, pettyneitä, ahdistuneita, toivonsa menettäneitä ja uskoviin ihmisiin pettyneitä. Kun Johannes Kastajalle kerrottiin Jeesuksesta, ei yritetty vakuuttaa järkevillä perusteluilla. Hänen oppilaansa kertoivat, mitä näkivät ja kuulivat. Jeesuksen teot puhuivat puolestaan. 

Maailmassa on liikaakin katteettomia sanoja, lupauksia ja vakuutteluja, jotka eivät pidä paikkaansa. On myös niin sanottua hengellistä puhetta, jossa julistus ei kosketa kuulijoita millään tavalla. Saamme rukoilla seurakuntana kaikille julistajille eläviä sanoja, koskettavia ja parantavia sanoja. Saamme rukoilla: Tee Jeesus todelliseksi meidän keskellämme, ettei kenenkään tarvitsisi lähteä täältä kirkosta tyhjänä pois. Voi että, jos vielä toteutuisi tämäkin keskellämme, että sokeat saisivat näkönsä, kuurot kuulisivat, rammat kävelisivät, ja niin edelleen. Siellä missä Pyhä Henki toimii, on hengellistä herätystä ja Jeesuksen teot ovat todellisia. 

Johannes Kastaja tienraivaajana kehotti ihmisiä vastaanottamaan tulevaa Vapahtajaa. Adventti on Jeesus-lapsen kohtaamiseen valmistautumista. Rukoilemme: Herra Jeesus Kristus, minulla on monet epäilykseni, masennukseni ja lankeemukseni. Kiitos, että saan tulla sinun luoksesi. Ota vastaan minun hätäni ja huutoni.  Herra, valmista minun sydämeni vastaanottamaan jouluna syntynyt Vapahtaja Jeesus Kristus. Tule elämääni ja anna minulle todellinen jouluilosi. Aamen.

-----

Saarna Kangasniemen kirkossa 25.12.2015
Jouluaamu , Luuk. 2: 1-20

Me kylmän ja pimeän Pohjolan asukkaat olemme saaneet juhlan. Jouluvalot ovat virittäneet mielemme juhlatunnelmaan. Valoa on mukava katsella. Minusta joulussa on ihanaa valojen loistaminen pimeyden keskellä. Myös joulun Raamatun kohdissa puhutaan valon loistamisesta pimeydessä. Paimenet saivat yön pimeydessä nähdä taivaallista kirkkautta. Pimeä oli syntiin langenneen ihmiskunnan tila Vapahtajan syntyessä maailmaan. Jesaja sanoo jouluprofetiassaan: "Kansa joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valkeuden." Jeesus tuli tuomaan meille pimeydessä eläville ja Jumalasta etäällä oleville pelastuksen. Auttaessaan ihmisiä, hän sanoi: "Minä olen maailman valo. Joka minua seuraa, ei vaella pimeydessä, vaan hänellä on elämän valo." Mieleen tulee myös laulun sanat: "Kansa, joka tänäänkin vaeltaa pimeydessä, on näkevä suuren valkeuden. Sillä meille lapsi syntynyt on Beetlehemissä, on annettu Poika ihmeellinen. Hän on Rauhanruhtinas, hän on Herra, hän on Kuningas. Hän on Maailman Valkeus, hän on Toivo, hän on Pelastus." 

Paimenet sanoivat toisilleen: "Menkäämme Beetlehemiin." Tänä päivänä tämä kehotus kuuluu: Menkäämme joulukirkkoon. Onnittelen teitä, kun olette noudattaneet tätä kutsua. Olette oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Olemme tulleet mielessämme paimenten tavoin Jeesus-lapsen luokse. Ihmisille voi nimittäin tulla esteitä mennä mielessään Jeesus-lapsen luokse. Muut asiat voivat syrjäyttää joulun varsinaisen sanoman. On niitäkin, jotka sanovat, että Jeesus ei enää kuulu jouluun. Eikä elämään muutenkaan. Joulun evankeliumi on tarkoitettu niillekin, joille Jeesus joulussa  on turha. Joulun lapsi kutsuu meitä tyhjästä ja turhasta aitoon jouluiloon.

Menkäämme Beetlehemiin Jeesus-lapsen luokse. Mutta miten on, kun kuulemme Jumalan kutsun mennä Jeesuksen luokse. Vaarana voi olla hidastelu. Kun Jumalasta etäällä oleva ihminen etsikkoaikana siirtämään ratkaisuaan myöhempään tämän kutsun edessä, saattaa tämä ainutlaatuinen mahdollisuus mennä ohitse. Paimenet riensivät heti talliin katsomaan Jeesus-lasta. Jos he olisivat sen siirtäneet seuraavaan viikkoon, olisi Jeesus-lapsi ollut jo pakomatkalla Egyptiin. Kunpa tietäisimme aina, miten tärkeä Vapahtajan kohtaaminen on meillekin. 

Paimenet saivat ainutlaatuisen tilaisuuden mennä Jeesus-lapsen luokse. Onneksi he eivät sanoneet, ettemme ole valmiita lähtemään, meillä ei ole oikeita vaatteita tai on noloa, kun meillä ei ole mitään vietävää. Mutta he saivat mennä sinne tyhjin käsin. He menivät sinne hikisinä ja työssä tahrattuine vaatteineen. Eikä heitä käännytetty pois. Jeesus sanoo: "Sitä joka tulee minun tyköni, minä heitä pois." Kun omassa mielessämme menemme Jeesuksen luokse, ei meillä ole mitään muuta vietävää kuin itsemme, murheemme, epäilyksemme ja syntimme. Juuri nämä kaikki Jeesus ottaa vastaan kannettavakseen. 

Jeesus-lapsen nimi Vanhassa Testamentissa oli Immanuel. Se tarkoittaa Jumala meidän kanssamme. Kukaan ei siis jää ulkopuolelle. Se on lupaus niillekin, jotka kokevat ettei se kuulu heille. Jopa kedolla olleet yhteiskunnan pohjasakkaan kuuluneet paimenet saivat siitä varmuuden. Enkeli sanoi heille: "Älkää pelätkö."  "Älä pelkää" on Jumalan tapa lähestyä ihmistä. Raamattu lupaa meille: "Älä pelkää, minä olen sinun kanssasi, Älä arkana pälyile, minä olen sinun Jumalasi. Minä vahvistan sinua. Minä autan sinua. Minä tuen sinua vanhurskauden oikealla kädelläni." Näin meillä on rukouksen etuoikeus tuoda ilman pelkoa Jumalalle ahdistuksemme, murheemme ja kaikki asiamme. Ja syntinsä tuntevan Jeesus ottaa mieluiten vastaan. 

Kirkkoisä Hieronymos asui aikoinaan Beetlehemissä. Hän halusi olla mahdollisimman lähellä Jeesuksen syntymäpaikkaa. Hänellä oli tapana keskustella rukouksessa seimen lapsen kanssa tähän tapaan: "Herra Jeesus, miten kovallavuoteella sinä lepäätkään minun autuuteni tähden. Miten se sinulle maksaisin? -"Olen tuleva vielä köyhemmäksi Getsemanessa ja ristillä." "Tahdon antaa sinulle jotakin. Ota lapsi rahani." -"Taivas ja maa ovat minun. Minun on hopea ja kulta. Minä en tarvitse rahojasi. Mutta mene köyhien luo, anna ne heille ja minä otan ne vastaan aivan kuin olisit ne minulle lahjoittanut." "Mutta enkö saa sinulle itsellesikin lahjaa antaa?" - "Jos tahdot olla niin antelias, sanon sinulle, mitä sinun on annettava. Anna minulle syntisi, paha omatuntosi ja tuomiosi. Minä kannan ne harteillani pois." Hieronymoksen tavoin ovat lukemattomat saapuneet seimen lapsen luo. He ovat kuulleet ja nähneet lapsen julistavan ihmeellistä suurta evankeliumia: "Niin on Jumala maailmaa rakastanut, että antoi ainoan Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän." Ja sillä paikalla missä Jumalan sanan valo on tunkeutunut heidän sydämeensä, on heidät vallannut halu rakastaa, palvella ja auttaa muita ihmisiä. 

Rukoilemme Hilja Haahdin joulurunon sanoin: "Sun etehesi polvistun, sua katson, seimen pientä lasta. Suo, Jeesus, luonas olla mun ja kuulla laulut taivahasta! Mä pyydän, että siunaisit mua pienen kätes hyväilyllä, ja joulun kirkkaat enkelit mun anna nähdä seimen yllä! Nyt hiljaa, että kuulisin, nyt suljen silmät nähdäkseni. Oi kiitos, Jeesus rakkahin: on tullut joulu, sydämeni joulu." 

------

Saarna Kangasniemen kirkossa 27.12.2015
1. sunnuntai joulusta, Joh. 1: 1-14

Tämän Johanneksen jouluevankeliumi ei ole vain Johanneksen evankeliumin alku, vaan koko Raamatun alku. Se kuvaa aikaa ennen maailman luomista. Sitä voisimme kutsua alkuiankaikkisuudeksi.  Alkuiankaikkisuus muuttuu maailman luomisen kautta historialliseksi kellolla mitattavaksi ajaksi. Kun tämän maailman historia päättyy kerran, alkaa lopullinen iankaikkisuus. Evankeliumimme ensimmäinen jae voidaan lausua myös näin: "Alussa oli Jeesus ja Jeesus oli Jumalan tykönä ja Jeesus oli Jumala." Jeesus oli olemassa jo alkuiankaikkisuudessa. Hän oli henki, kunnes sai ruumiin synnyttyään ihmiseksi ensimmäisenä jouluna.

Alkuiankaikkisuudessa Jumala näki , että kun hän joskus luo ihmisen, tämä lankeaa syntiin. Siksi tarvitaan ihminen, joka vuodattaa verensä maailman syntien puolesta. Sijaiskärsijän pitää olla täysin viaton. Alkuiankaikkisuudessa piti siis ratkaista, mistä saadaan sovintoveri. Psalmissa 40 ja Hebrealaiskirjeen luvussa 10 on kirjoitettu, mitä Jeesus lupasi alkuiankaikkisuudessa: "Teurasuhriin ja ruokauhriin et sinä mielisty, ruumiin sinä minulle valmistit... katso, minä tulen, kirjakääröön on kirjoitettu, mitä minun on tehtävä. Sinun tahtosi, minun Jumalani, minä teen mielelläni." Näin Jeesuksen lupauksen perusteella oli jo ennen maailman luomista ihmisen pelastaminen sovittu. Hän viittaa siinä eläinuhrijärjestelmään, mikä oli väliaikainen säädös vanhassa liitossa, kunnes hän itse syntyy. Jeesus syntyi sitä varten, että hän kuolisi ristillä lopullisena sovitusuhrina. Ihmisen pelastuminen on kolmiyhteisen Jumalan työtä. Isä, Luoja, suunnitteli sen. Poika, Lunastaja, teki sen mahdolliseksi. Ja Pyhä Henki, Pyhittäjä, suorittaa sen käytännössä ihmisen kohdalla. 

Jouluna julistamme: Sana tuli lihaksi, Jumala syntyi ihmiseksi. Onko meillä sijaa Jeesukselle? Ensimmäisenä jouluyönä Jeesukselle löytyi paikka vain vaatimattomassa paikassa. Jos ylipapit eivät huolineet häntä, löysi hän sijan syntisten luota. Jos hän oli salattu viisailta, niin hänet ilmoitettiin lastenmielisille. Jos maailman mahtavat torjuivat hänet, iloitsivat kaikki kurjat hänen rakkaudestaan. Jos kevytmieliset karttavat häntä, rientävät hänen luokse ne, jotka etsivät pelastusta. Jos itsevanhurskaat eivät tarvitse häntä, on hän lohdutus syntinsä tunteville. Jos ylpeät torjuvat hänet, jää hän nöyrien Vapahtajaksi. "Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan. Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä."

Evankeliumi on lahja, jonka Jumala antaa. Tänäkin jouluaikana Jumala ojentaa lahjansa, pelastusta Jeesuksessa. Se, onko lahjalla mitään merkitystä, riippuu vastaanottajasta. Pienille lapsille saatetaan esittää vaatimus olla kilttinä, että saa joulupukilta lahjoja. Jumala ei aseta meille vaatimuksia. Hän ei katso meidän hyvyyttämme tai pahuuttamme. Hänen anteeksiantamuksensa on ja pelastuksensa on täydellistä. Hän antaa lahjaksi jokaiselle, joka haluaa. Raamatussa on sanat: "Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Jeesuksessa Kristuksessa, meidän Herrassamme."

Joulun sanoman koko syvyys on Raamatussa. Ota Raamattu elämäsi voimaksi. Näin säilytät joulusanoman itselläsi myös nyt kun joulupäivät alkavat olla takanapäin. Raamatusta löydät yhä edelleen tuoreen sanoman elämäsi voimaksi ja sielusi pelastukseksi. Näin joulustasi jää muutakin jäljelle kuin neulasiaan variseva kuusi. Herra lahjoittaa rauhansa ja ilonsa sanansa kautta. 

Näin kolmantena joulupäivänä voi todeta, että joulun sanoman voi elää todeksi myös joulun jälkeen, niin kuin joululaulussa sanotaan: "Voit joulun elää joka päivä vaan, ja parhaan vuotes tulet tuntemaan, jos vain Joulun Lapsi saa sydämessäs asustaa, niin silloin joulu luonas aina on."

-----

Saarna Kangasniemen kirkossa 3.1.2016
1. sunnuntai joulusta, Luuk. 2: 41-52

Kangasniemen kirkon juhlavuosi on nyt pidetty. Toiminta täällä kirkossa jatkuu. Jeesuksella oli tapana osallistua juutalaisen seurakunnan jumalanpalvelukseen. Hän piti sitä tärkeänä. Siinä asiassa hän on meille esikuva, että jumalanpalvelus olisi meillekin tärkeä.                                      12-vuotias Jeesus viihtyi hyvin Jesusalemin temppelissä, hänen Taivaallisen Isänsä huoneessa. Kuinkas kävikään? Hän viihtyi niin hyvin, että ei huomannut ajan kulumista ja jäi pois kotiin lähteneestä matkaseurueesta. Joku voisi ajatella, että Jeesus oli tottelematon. Voimme ehkä ihmetellä, miten tämä oli mahdollista. Israelissa koko suku tuli yhdessä Jerusalemin temppeliin hengellisille juhlille. Se oli suuri joukko aikuisia ja lapsia. Lapset luonnollisesti olivat paljon keskenään. Näin oli mahdollista, että Maria ja Joosef eivät huomanneet, että Jeesus puuttui lapsilaumasta.                                                                                                                                "Minun tulee olla Isäni luona". Näin Jeesus siis sanoi äidilleen, joka oli lähtenyt etsimään häntä. Tuohon aikaan Jeesus alkoi olla siinä iässä, jolloin miespuolisesta juutalaisesta tuli "lain poika", Israelin seurakunnan täysivaltainen jäsen. Ennen tätä tärkeää hetkeä täytyi käydä senaikainen rippikoulu, joka kesti kaksi vuotta. Opetus tapahtui niin, että oppilaat vastasivat opettajien kysymyksiin ja tekivät näille kysymyksiä. Jerusalemin pääsiäisjuhlilla Jeesukselle tarjoutui mahdollisuus saada lisävalaistusta niihin keskusteluihin, joita hän oli käynyt kotikaupungissaan paikallisten lainopettajien kanssa. Temppelin yhteydessä oli synagoga, jossa lainopettajat antoivat jatkuvasti opetusta. Jeesus viihtyi heidän seurassaan niin hyvin, että hän ei pannut merkille edes juhlien loppumista. Jeesus oli jo tullut tietoiseksi suhteestaan Taivaalliseen Isäänsä ja halusi olla "Isänsä luona" – siellä, missä puhuttiin Hänestä.

"Isäni luona" voitaisiin kääntää myös "Isäni huoneessa". Jeesus tunsi olevansa kotonaan temppelin synagogassa, joka oli pyhitetty rukouksen ja Jumalan sanan tutkimisen paikaksi. Itse temppeliäkin Jeesus arvosti. Vaikka temppelissä toimitetut uhrit eivät voineet sovittaa syntejä, niillä oli esikuvallinen merkitys. Temppelin uhrikultin aika päättyi, kun Jeesus antoi täydellisen uhrin, ja temppelin väliverho repesi kahtia, ylhäältä alas asti. (Matt. 27:50,51)
Meidän kaikkien, jotka on kastettu Jeesuksen Kristuksen omiksi, tulee olla hänen luonaan, niin kuin hän itse halusi olla Isänsä luona. Siksi mikään ei ole tärkeämpää kuin se, että kokoonnumme tähän kirkkoon, tähän Jumalan huoneeseen, missä me kohtaamme Jeesuksen ja saamme olla hänen kanssaan.
Kangasniemen kaunis kirkko on seudun merkittävin rakennus, ja kirkko sijaitsee täällä keskeisellä paikalla kuten niin monella muullakin paikkakunnalla maassamme. Kirkot saarnaavat pelkällä olemassaolollaan ja muistuttavat siitä, mikä elämässämme on tärkeintä. Kun vieraspaikkakuntalaiset ajavat Kangasniemen ohi, heidän huomionsa kiinnittyy väistämättä kirkkoon. 
Kirkkoa voidaan kutsua Herran huoneeksi, koska se on vihitty omaan erityiseen tehtäväänsä. Toisin kuin aikoinaan Jerusalemin temppelissä kirkossa ei uhrata mitään, mutta täällä Vapahtajamme lahjoittaa meille henkilökohtaisesti sanan ja sakramenttien välityksellä kaiken sen, mitä hän on täydellisellä ja kertakaikkisella uhrillaan tehnyt jokaisen ihmisen hyväksi. Jumalan sanaa julistetaan toki muuallakin kuin kirkossa, eikä kastaminen ja ehtoollisen viettokaan tapahdu aina kirkossa, mutta kirkko on rakennettu ja pyhitetty nimenomaan sanan julistamisen ja sakramenttien toimittamisen paikaksi.
Varsinainen Herran huone on kirkkoon kokoontuva Kristuksen seurakunta. Paavali kirjoittaa Efesolaiskirjeessä: "Te olette kiviä siinä rakennuksessa, jonka perustuksena ovat apostolit ja profeetat ja jonka kulmakivenä on itse Kristus Jeesus. Hän liittää koko rakennuksen yhteen niin että se kasvaa Herran pyhäksi temppeliksi, ja hän liittää teidätkin Hengellään rakennuskivinä Jumalan asumukseen." (Ef 2:20–22). Kristukseen uskovat kuuluvat yhteen, jokainen heitä on yksi elävä kivi Jumalan suu-ressa rakennuksessa. Siksi Kristuksen seurakunta myös kokoontuu yhteen joka viikko Herran huoneeseen sanan ja sakramenttien äärelle.
Jumalan todellisuus Kristuksessa on armon todellisuutta. Tämän päivän otsikko on "Herran huoneessa", vanhassa kirkkokäsikirjassa otsikkona oli "Jumalan huoneen ihanuus". Olemme koolla maailman ihanimmassa ja ihmeellisimmässä huoneessa! Täällä Jumala tutkii ja tuomitsee meidät, mutta ei tuomion tähden, vaan siksi, että hän voisi armahtaa meidät! Tuomio on jo kärsitty! Täydellinen uhri on annettu!
Paavali kirjoittaa roomalaisille: "… sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat vailla Jumalan kirkkautta mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi. Hänet Jumala on asettanut armoistuimeksi (sovitusuhriksi), hänen verensä tuo sovituksen uskossa vastaan-otettavaksi." (Room. 3:23–25) Vanhan liiton temppelin kaikkein pyhimmässä osassa oli liitonarkku, jossa säilytettiin lain tauluja ja jonka kantta kutsuttiin armoistuimeksi. Kaikkein pyhimpään sai mennä vain ylimmäinen pappi ja hänkin vain kerran vuodes-sa, Suurena sovintopäivänä. Silloin ylimmäinen pappi pirskotti armoistuimelle uhrieläimen verta sekä kansan puolesta että itsensä puolesta, jotta Jumala ei pyhyydessään tuomitsisi heitä. Kysymys oli siis vain ennakoivasta merkistä, todellista sovitusta ei siltä armoistuimelta julistettu. Mutta nyt on todellinen sovitus tapahtunut. Jeesus Kristus on taivaassa todellisena armoistuimena Jumalan lain kaikkien vaatimusten ja syytösten yläpuolella. Laki tuomitsee meidät oikeutetusti, mutta Jeesus puhuu meille armon sanoja. Jeesus vakuuttaa, että hän on antanut itsensä sovitusuhriksi ja vuodattanut verensä puolestamme. Siksi mikään ei ole varmempaa kuin se, että kaikki syntimme on pyyhitty pois eikä niitä enää muisteta!
Kaikkein mahtavinta pappina Jumalan valtakunnan ja seurakunnan palvelijana on ne tilanteet, kun saa lausua synninpäästön vapauttavat sanat: "Sinun syntisi on anteeksiannettu." On suuri ilo, että  saan Jumalan ja seurakunnan palvelijana pitää esillä armon ja sovituksen sanaa. Mahtavaa on se, että seurakuntalainen, joka on jo kasteessa päässyt Jumalan ja seurakunnan yhteyteen, saa täällä kirkossa käydessä vakuuttua, että on Jeesuksen oma ja pelastettu. Kunpa alkaneena vuonna meidän askeleemme ja mahdollisimman monen muunkin askeleet suuntautuisivat usein tähän ihmeelliseen huoneeseen Jeesuksen luokse!

Kursivoitu teksti on lainattu internetistä. En löydä, kenen saarnasta ovat nämä lainaukset.

-----

Saarna Kangasniemen kirkossa 17.1.2016
2. loppiaisen jälkeinen sunnuntai, Room. 12: 6-16

Hengellinen uudistuminen on hyvin tärkeä seurakunnalle. On hienoa, kun väljähtynyt uskonelämä elpyy ja rukouselämä vahvistuu. Tottakai se vaikuttaa käytännön seurakuntatyöhön. Silloin kirkot täyttyvät kuulijoista, joilla on Jumalan sanan nälkä. Sieltä he suuntaavat elämän arkeen, jossa he saavat olla Jumalan käytössä Kristuksen todistajina ja ihmisten palvelijoina. Samalla seurakunnan lähetys- ja evankelioimisnäky vahvistuu. Hengellinen uudistus on tuo myös esille erilaisten armolahjojen käyttämisen. Saman ajatuksen Paavali tuo esille myös 1. Korinttilaiskirjeen luvussa 12: "Te olette Kristuksen ruumis, ja jokainen teistä on tämän ruumiin jäsen. Jumala on seurakunnassaan asettanut ensinnäkin jotkut apostoleiksi, toiseksi jotkut profeetoiksi ja vielä jotkut opettajiksi. Muutamilla on voima tehdä ihmeitä, toisilla parantamisen lahja, toisilla kyky auttaa muita, toimia johtajana tai puhua kielillä."

Ajattelin puhua nyt näistä armolahjoista. Paavali kirjoittaa Timoteukselle: "Älä laiminlyö armolahjaa, joka sinussa on" ja "Muistutan sinua, että puhaltaisit täyteen liekkiin Jumalan armolahjan, jonka sait". Pietari puolestaan muistuttaa: "Palvelkaa kukin toistanne sillä armolahjalla, jonka olette saaneet Jumalan moninaisen armon hyvinä haltijoina. Joka puhuu, puhukoon Jumalan antamin sanoin ja joka palvelee, palvelkoon voimalla, jonka Jumala antaa."

Armolahjoihin liittyy turhia pelkoja ja väärinkäsityksiä. Tämä johtuu virheistä, mitä on ilmennyt armolahjojen esiintymisessä. Ja nämä virheet taas ovat johtuneet terveen opetuksen puutteesta. Korintin seurakunnassa oli virheitä armolahjojen toiminnassa. Paavali tarttui siihen, mutta ei suinkaan torjunut armolahjoja, vaan neuvoi niiden oikeaan käyttöön. Näistä virheistä mainittakoon ensinnäkin se, jos armolahja liitetään vain yksityisen kristityn pyhityselämään. Oikein ymmärrettynä armolahjat kuuluvat seurakunnan elämään, seurakunnan rakentumiseksi ja yhteiseksi hyödyksi. Toinen virhe on se, jos pitemmälle päässeille armolahjat tulevat kehuskelun ja ylpeyden aiheeksi. He saattavat korottaa itsensä korkeaan asemaan. Pitää muistaa, että armolahja tulee armosta ja lahjaksi.

Onko niin, että moni meistä ei tiedosta omia armolahjojaan ja kokee olevansa toisen luokan uskovainen? Armolahjat eivät ole pyhityksen mittari. Se ei jaa uskovia parempiin ja huonompiin kristittyihin. Raamattu sen sijaan puhuu hengen hedelmistä. Jokainen kristitty kasvamaan rakkaudessa,ilossa, rauhassa, pitkämielisyydessä, ystävällisyydessä, hyvyydessä, uskossa, sävyisyydessä ja itsensähillitsemisessä. Hengen hedelmän kasvua emme saa itse aikaan tai puristaa itsestämme, vaan se on Jeesuksen vaikutusta meissä.

Armolahjat annetaan seurakunnan rakentumiseksi. Se on palvelutehtävä Jumalan valtakunnan tehtävän hoitamisessa omalla paikallaan. Joka rukoilee itselleen armolahjoja, rukoilee itselleen myös taisteluja. Siinä taistelussa Jumala varustaa omansa. Armolahjat kuuluvat seurakuntalaisille yleisen pappeuden periaatteen mukaisesti. Seurakuntatyötä eivät tee vain palkatut viranhaltijat, vaan jokaisella kristityllä oma tehtävä omilla armolahjoillaan.

Kirkolla on tehtävä maailmassa. Se tarvitsee tässä tehtävässä työvälineitä. Seurakunnalla on armonvälineet, Jumalan sana ja sakramentit. Ne synnyttävät ja ylläpitävät uskonelämää, kasvattavat Hengen hedelmiä ja rohkaisevat kristittyjä antamaan itsensä Jumalan käyttöön palvellen erilaisilla armolahjoilla.

Raamatun mukaan Kristus on seurakunnan pää ja me olemme seurakuntaruumiin jäseniä. Me elämme tehtäviemme ja armolahjojemme mukaisella paikalla. Näin seurakunta pysyy elävänä ja varjeltuu väärältä yksilökeskeisyydeltä. Näin seurakunnassa vallitsee keskinäinen yhteys ja siinä selvitetään, mitä seurakunta tarvitsee. Siinä kasvamme yhä enemmän luottamaan Jumalaan ja ottamaan vastaan niitä Pyhän Hengen lahjoja, joita hän antaa seurakunnalleen. Siinä yhteydessä armolahjojen käyttäjä saa myös seurakunnan tuen ja kontrollin. Tämä kontrolli on muuten ehdottoman tärkeä. Pyhä Henki jakaa seurakunnassa armolahjoja kaikille, niin kuin hän itse tahtoo. Hän antaa myös valmiuden ja halun käyttää armolahjoja Kristuksen ruumiin rakentamiseen.

Armolahjat on annettu rakentamaan seurakuntaa, ei siis jakamaan ja hajottamaan sitä. Jos rakkaus saa säädellä kaikkea armolahjojen käyttöä, seurakunta rakentuu ja jumalan tahto toteutuu. 1. Korintolaiskirjeen luvun 13 mukaan armolahjoista ei ole mitään hyötyä, jos ei ole rakkautta. Kaiken motiivina, voimana ja sisältönä on rakkaus. Sitä rakkautta saamme jatkuvasti ehdoitta vastaanottaa Jumalalta. Persoonallisuutemme ja armolahjamme rikastuvat rakkaudessa ja rakkaudesta.

------

Saarna Kangasniemen kirkossa 24.3.2016
Kiirastorstai, Luuk. 22: 14-22

Pääsiäinen on sekä kristityille että juutalaisille vuoden tärkein juhla. Juutalaiset viettävät sitä Egyptin orjuudesta vapautumisen muistoksi. Evankeliumimme kertoo, kuinka Jeesus oli oppilaineen nisankuun 14. päivänä pääsiäisaterialla. Se on pääsiäisjuhlan keskeinen osa. Tätä ateriaa kutsutaan myös seder-ateriaksi. Ja juuri tällä ateriallaJeesus asetti ehtoollisen. Nykyään myös kristillisissä piireissä on vietetty tätä ateriaa soveltaen siihen myös uuden liiton sanoma. Hebreankielessä pääsiäinen on pesah, mikä tarkoittaa ohi kulkemista. Kuoleman enkeli ei vieraillut niissä Egyptin kodeissa, joiden ovenpielet oli sivelty karitsan verellä.
Ennen pääsiäisviikon alkua kaikki käymistuotteet hävitetään juutalaisesta kodista. Uudessa Testamentissa hapan taikina on synnin vertauskuva. Pääsiäisenä haluamme puhdistaa sen, mikä pilaa suhteemme ihmisiin ja Jumalaan. Meidän perinteessämme pääsiäistä edeltää paastonaika. Se voi olla tällainen vanhan hapatteen pois panemista. Juutalaisen tradition tuntien Paavali kirjoitti: " Puhdistakaa siis talonne hapantaikinasta, niin että teistä tulee uusi taikina. Happamattomiahan te olettekin, sillä meidän pääsiäislampaamme, Kristus, on jo teurastettu.
Juutalaisissa kodeissa kokoonnutaan yhteen suureen pöytään. Tyhjä paikka on katettu profeetta Elialle, jonka on määrä tulla ennen Messiasta. Jopa ovi on auki, jos vaikka Elia saapuisi. Jokaisella ruoka-aineella on oma symboolinen merkitys. Happamaton matsaleipä kuvaa sitä kiirettä, jolla juutalaiset joutuivat pakenemaan lähtiessään Egyptistä. Kitkerät yrtit ja suolaveteen kastettu persilja muistuttavat Israelin kyyneleistä ja kovista kokemuksista orjuuden aikana. Sakea maustekastike kuvaa savea, josta israelilaiset tekivät faraolle tiiliä. Kastikkeen makeus muistuttaa vapauden toivosta ja paahdettu luu uhrilampaasta. Hävitetyn temppelin vertauskuva on muna, johon kätkeytyy uusi elämä.
Ruoka-ainesten nauttiminen tapahtuu määrätyssä järjestyksessä. Aterian nimi seder tarkoittaa järjestystä. Lasit täytetään neljä kertaa. Jokaisella on edessään pääsiäiskertomus, josta kukin lukee vuorollaan ääneen. Jeesukseen uskovien messiaanisten juutalaisten seder-ateria alkaa Uuden Testamentin kuvauksella Jeesuksen ja opetuslasten pääsiäisateriasta. Tuolla aterialla Jeesus siunasi happamattoman leivän ja sanoi: "Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne." Perheen isä lausuu siunauksen viinille, leivälle ja ruokalajeille. Nuorin lapsista saa tehtävän kysyä: "Miksi tämä ilta on erilainen kuin muut illat?"
Kuvausta Egyptin orjuudesta ja vitsauksista luetaan eteenpäin ja yhdytään hebreankielisiin lauluihin. Tietyissä kertomuksen kohdissa maistetaan tarjottimella vuorossa olevaa ruoka-ainesta. Jokaista Egyptin vitsausta kohden putoaa vesipisara lautaselle. Tämä suolainen vesi kuvaa Egyptin orjuuden kyyneleitä. Uuden liiton uskoville nämä vesipisarat ovat myös ilon kyyneleitä, koska Messias on uhrillaan lunastanut meidät synnin orjuudesta. Kun kertomuksessa tullaan ovenpielten sivelyyn karitsan verellä, päästään jälleen Jeesukseen ja todetaan: "Meidän pääsiäislampaamme, Messias, on jo teurastettu.
Toisen viinimaljan jälkeen on varsinainen ateria. Ruoan jälkeen ollaan jälleen Jerusalemin yläsalissa Jeesuksen ja opetuslasten kanssa: "Aterian jälkeen Jeesus otti maljan, kiitti Jumalaa ja antoi heille. Hän sanoi: Tämä on minun vereni, liiton veri, joka vuodatetaan kaikkien puolesta." Kolmannen ja neljännen lasillisen välissä luetaan ja lauletaan Jeesuksesta viinipuuna ja meistä sen oksina sekä Jeesuksen rakkaudesta ja rukousten kuulemisesta. Näiden sanojen jälkeen Jeesuksen askeleet vievät Getsemaneen ja Golgatalle.
Kristityt viettivät juutalaista pääsiäistä vuoteen 325 asti, jolloin kirkko kielsi sen vieton, koska Herran pyhä ehtoollinen korvasi sen. Maassamme on kiirastorstain ehtoollinen ollut tärkeä osa pääsiäistä. Meidän kristittyjen on hyvä tietää uskomme juutalaiset juuret. Esimerkiksi jom kippur, suuri sovituspäivä, vastaa meidän pitkäperjantaita. Meidän uuden liiton pääsiäinen puolestaan on ylösnousemuksen ja elämän voiton juhla.
Jeesus asetti vanhan liiton pääsiäisaterialla uuden liiton aterian, ehtoollisen. Tänä iltana olemme siis uuden liiton pääsiäisaterialla. On mahtavaa, että Jeesus sanoo sinullekin nämä sanat, jotka hän lausui oppilailleenkin: "Hartaasti olen halunnut syödä tämän pääsiäisaterian teidän kanssanne." Hartaasti hän odottaa sinuakin ehtoollispöytään. Siinä saamme jättää Vapahtajalle syntimme ja huonoutemme. Ja saamme vastaanottaa armon ja sovituksen sanan: "Jeesus, pääsiäislampaamme, on teurastettu. Ja hän antaa meille kaikki syntimme anteeksi."

-----

Saarna Kangasniemen kirkossa 28.3.2016
2. pääsiäispäivä, Luuk. 24: 13-35 

Evankeliumin tapahtuma on meille esimerkki sielunhoidollisesta lohdutuksesta. Se kuvaa meille, mitä surutalossa tapahtuu, kun Jeesus saapuu sinne ja tuo tullessaan uuden sanoman.            Nuo kaksi opetuslasta, joista Luukas kertoo, murehtivat heille rakkaan Jeesuksen kuolemaa. He muistelevat yhdessä vietettyjä tilanteita Jeesuksen kanssa ja Jeesuksen kuolemaa edeltäneitä tapahtumia sekä puhuivat uudesta elämän tilanteesta, jonka Jeesuksen kuolema oli heille aiheuttanut.Tämä uusi vaihe näytti masentavalta ja synkältä. Elämästä oli otettu pois jotain sellaista, jota ilman oli vaikea jatkaa elämää. Yhdessä he itkivät, surivat ja kaipasivat Herraansa. Läheisen kuolema näytti olevan heille liian suuri isku.                                                                            Mutta sitten Jeesus tuli kulkemaan heidän kanssaan. He eivät tunteneet häntä. Jeesus oli kiinnostunut näistä miehistä. Hänellä oli aikaa heille. Hän kuunteli heidän murhettaan. Juuri sellaista tukijaa nämä matkalaiset kaipasivat. Vähitellen alkoi heidän tuskansa vähentyä. Tilalle tuli hiljainen toivo ja ilo. Suuri taakka huojentui heidän hartioiltaan.                                          Samalla lailla Jeesus haluaa kulkea meidänkin kanssamme surun aiheuttaman ikävän aikana ja ottaa meiltä pois raskaat ja vaikeat taakkamme. Hän tahtoo olla vierellämme läheisen kuoleman tapahduttua tai jonkun suuren menetyksen aikana ja elämän suurissa kriiseissä.  Hän itkee itkevien kanssa ja lohduttaa surevia.                                                                                                      Kun te joudutte yllättävään ja ikävään suruun tai mihin tahansa elämän kipeää tilanteeseen, saatte sanoa hiljaisessa rukouksessa Herralle hätänne ja huolenne. Saatte kertoa hänelle sydämenne tuskan. Jeesuksen vastaus sinulle sureva voi olla tällainen: Olet menettänyt paljon. Ajalliseen elämään kuuluu myös raskaita taakkoja. Mutta minä olen sinun kanssasi ja siunaan sinua. Siunaan sinua murheesi keskellä ja murheesi kautta.                                                   Saamme esittää huolemme Herralle rukouksessa. Rukoukseksi muuttunut suru on lohdutettu suru. Psalmissa sanotaan: "Autuaat ne ihmiset, joilla on voimansa sinussa, joilla on mielessänsä pyhät matkat. Kun he käyvät kyynellaakson kautta, he muuttavat sen lähteiden maaksi. He käyvät voimasta voimaan."                                                                                                            Evankeliumi kertoo, että kun Jeesus oli aikansa kuunnellut matkaajia, hän lohdutti heitä selittämällä Jumalan sanaa. Raamatun lupauksista he saivat rohkaisua. He kokivat sen voiman antajana. Jumalan sanan taivaallinen matkaeväs on meillekin tänään antamassa lohdutusta ja toivoa.                                                                                                                                                      Ylösnousseena Vapahtajana Jeesus ei vain lohduttanut miehiä heidän surussaan, vaan myös osoitti, että kuolemakin on voitettu. Aterialla ollessa miehet tajuavat, että Jeesus on ylösnoussut. Pääsiäissanoma on surusanomaa väkevämpi. Psalmissa todetaan: "Meillä on Jumala, Jumala, joka auttaa ja Herra, Herra, joka kuolemasta vapahtaa." Ylösnousemus on Jumalan suurin ihme.  Koko kristinusko perustuu tämän ihmeen varaan. Ylösnousemuksen voiton sanoma kaikuu kuoleman varjon maassa ja tuo tullessaan uuden toivon.  Se murtaa kaikki katoavaisuuden kahleet ja kertoo Jeesuksen suuresta voitosta ylösnousemusvoimasta.                                 Jeesus osoitti kirkkautensa oppilaille aterioidessa. Aterialla oleminen on Raamatussa kaikkien läheisin yhteys. Se kuvasi ihmisten yhteenkuuluvuutta. Ateriointi liittyy myös moniin Raamatun taphtumiin. Jeesuksesta kerrotaan, että hän otti vastaan syntisiä ja söi heidän kanssaan.      Ehtoollisen asettaminen tapahtui pääsiäisaterialla. Pääsiäisateria nautittiin perheittäin ja siinä muisteltiin Jumalan suuria tekoja. Juuri tällä aterialla Jeesus asetti uuden liiton aterian ja antoi pääsiäiselle uuden merkityksen.  Ehtoollinen on meille läheisin yhteys Jeesukseen maan päällä. Maistamme konkreettiisesti hänen ruumiinsa ja verensä. Aterioiminen kuvaa myös uskovan yhteyttä Jeesuksen kanssa. Jeesus sanoo: "Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän.    Juuri ateriayhteys paljasti opetuslapsille Jeesuksen. He kokivat ensin yhteyttä muukalaisen kanssa ja hän olikin Jeesus. Meidänkin kohdalla voi tapahtua samalla tavalla. Kun annamme elämämme Jeesukselle, niin kuin nämä opetuslapset antoivat Jeesuksen tulla kotiinsa, saamme häneltä sanan ravintoa ja meille selviää , kuka Jeesus todella on.                                          Pääsiäisen tapahtumat eivät sellaisenaan enää toistu. Mutta kaikki se mitä kristikunnassa tapahtuu jatkuvasti, todistaa pääsiäisen suuresta sanomasta, Jeesuksen ylösnousemuksesta. Tämäkin jumalanpalvelus todistaa, että Jeesus on ylösnoussut. Kaikki kristillinen elämä ja kaikki kristillinen toiminta osoittaa, että Jeesuksen ylösnousemus on totta. Mitään kirkkoa ja sen toimintaa ei olisi syntynyt, jos Jeesus ei olisi noussut haudasta. Koko kristinusko pohjautuu ylösnousemussanomaan ja kertoo ylösnousemussanomasta. Jumalan suurista teoista ja uudesta mahdollisuudesta meille ihmisille kertoo myös uskontunnustuksemme, johon nyt saamme yhtyä.

-----

Saarna Kangasniemen kirkossa 24.4.2016
4. sunnuntai pääsiäisestä, Joh. 16: 5-15

Miksi me elämme maan päällä? Onko tämän elämän jälkeen mitään muuta elämää? Tähän kysymykseen on esitetty ainakin neljä erilaista mielipidettä. 1) Mihin puu kaatuu, siihen se maatuu. Eli kuolemassa loppuu kaikki. Sen jälkeistä elämää ei ole. Taivasta ja helvettiä ei siis ole, mutta ne voivat olla ihmisten osana täällä maan päällä. 2) Tuleva elämä on tuntematon. Se on täysin meidän ajatuskykymme yläpuolella. Siksi sitä ei tarvitse ajatella lainkaan. Ihminen voi elää huolettomana ja välinpitämättömänä tulevasta elämästä. 3) Jälleensyntymisten ketju. Ihminen syntyy historian saatossa monta kertaa maapallolle eri henkilöinä. 4) Tämä ajallinen elämämme on yhteydessä tulevaan kuoleman jälkeiseen elämään. Siellä meitä vastassa on taivas tai kadotus. Vain tämä viimeinen vaihtoehto on kristillisen uskomme mukainen. 

Tämän sunnuntain aihe Taivaan kansalaisena maailmassa. On sanottu, että kristityn taivaselämä alkaa täällä maan päällä ja jatkuu ikuisesti taivaassa. On myös sanottu: Kirkko on olemassa, koska täällä kuollaan. Kirkon sanoma on toimia ja ravita ihmisiä maan päällä, että he pääsisivät taivaaseen. Meitä kangasniemeläisiä oli hiljattain mukana kirkkomme evankelioimiskonferenssissa. Evankelioiminen perustuu siihen ajatukseen, että mahdollisimman moni pääsisi taivaaseen. 

Mikä on kirkon sanoma? Siihen etsimme rippikoulussa yhdessä vastausta. Täällä on tänään paikalla rippikoululaisia. Ehkä kaikkia rippikoulussa opetettavia asioita ei muista myöhemmin, mutta se millaista meillä on yhdessä, jää mieleen. Onko meillä Jumalan rakkauden ilmapiiri? Toivon, että teille nuorille jää hyvä muisto rippikoulusta. 

Kävin itse rippikoululeirin nuoruuteni kotiseurakunnassa Kesälahdella. Pappina oli Ismo Törrönen, joka on ollut minulle papillinen esikuva. Leirillämme oli myös teologiharjoittelijana Timo Paukkala, Timppa, joka muuten myöhemmin oli tuossa lähellä Toivakassa kirkkoherrana. Timppa oli hauska tyyppi ja nuoret innostumaan seurakunnan elämästä ja sanomasta. Hän otti usein kitaransa esille ja laulatti meitä. Yksi näistä Timpan lauluista meni näin: "Usko Jumalaan, katso ylös, toivo taas, Hän ymmärtää tiet ihmissydämen. Älä turhaan pelkää, mitä edessäsi on. Herra ei sua hylkää, Hän aina läsnä on."  

Toinen Timpan lempijuttu oli kertoa neljästä hengellisen elämän tosiasiasta. Nämä neljä tosiasiaa ovat muuten aika keskeisiä aiheita myös rippikoulussa. Ensimmäinen tosiasia on se, että Jumala rakastaa maailmaa ja loi ihmisen rakkautensa kohteeksi. Toinen tosiasia toteaa, että olemme tehneet syntiä ja kadottaneet yhteyden Jumalaan. Kolmas tosiasia kertoo, että Jeesus tie, totuus ja elämä. Eli hän tuli palauttamaan yhteyden Jumalaan. Neljäs tosiasia kertoo mahdollisuudesta saada tämä yhteys kuntoon Jumalan kanssa omalla kohdalla. Eli ihminen voi rukoilla Jeesusta omaan elämäänsä.

Päivän evankeliumissa Jeesus puhuu Puolustajan, eli Pyhän Hengen lähettämisestä maailmaan jatkamaan Jeesuksen työtä. Ymmärrämme Pyhän Hengen paremmin, jos sanomme, että hän on Jeesus näkymättömänä meidän keskellämme. Jeesus myös kertoo, miten Pyhä Henki vaikuttaa. Ensinnäkin hän näyttää maailmalle synnin. Jeesus sovitti ristillä kaikki pahat tekomme. On kuitenkin yksi asia, mikä ratkaisevalla tavalla erottaa ihmisen Jumalasta. Se on epäuskon synti. Tämän epäuskon Pyhä Henki paljastaa.  

Toiseksi Pyhä Henki näyttää maailmalle vanhurskauden. Vanhurskas on kaanaan kielen sana. Se tarkoittaa, että ihminen tulee Jumalalle kelpaavaksi. Jeesus oli näitä sanoja lausuessaan menossa ristille sovittamaan syntimme, jotta olisimme Jumalalle kelvollisia. Näin tulemme keskeiseen totuuteen: Ihminen pelastuu yksin uskosta, yksin armosta ja yksin Jeesuksen ansiosta. Kun vierailemme kirkkorakennuksessa, saatamme saada käteemme esitteen, jossa kerrotaan kirkkorakennuksen historiasta ja esineistä. Eräässä ranskalaisessa kirkossa tämä esite sisälsi sen sijaan kristinuskon keskeisen sanoman pelastuksesta yksin uskosta, yksin armosta ja yksin Jeesuksen ansiosta. Eli siinä haluttiin kertoa, mitä varten kirkkorakennus on olemassa.

Ja kolmanneksi Pyhä Henki näyttää tuomion, koska sielunvihollinen on jo tuomittu. Eli mikään voima ja valta ei voi enää erottaa meitä Jumalan rakkaudesta ja viedä meiltä pelastusta. Kolmiyhteisen Jumalan pelastavista teoista kertoo uskontunnustuksemme. Nousemme nyt tunnustamaan uskomme.

-----

Saarna Kangasniemen kirkossa 8.5.2016
6. sunnuntai pääsiäisestä, Joh. 15:26-16:4, äitienpäivä

Tänä aamuna suomalaisissa perheissä äidit on herätetty vuoteessaan ja heille on tuotu aamupala, ruusuja, lahjoja ja äitienpäiväkortteja. Äitienpäivänä lausumme kiitoksen äideille. Tämän kiitoksen voimme lausua vuoden jokaisena päivänä. Sen ei tarvitse olla mahtavia korulauseita. Usein ihan yksinkertaiset spontaanit sanat elämän arjen keskellä ilmaisevat oikean kiitosmielen. Lapsuuden kodista muistan tapauksen, kun äitini oli laittanut veljeni kosteat saappaat yöksi kuivumaan lämpimän leivinuunin päälle. Aamulla veljeni oli todennut: "Kuivat lämpimät saappaat. Kiitos äiti!" Se kiitos tuli sydämen pohjasta. Perheen emännän työlista kotona on pitkä. Vasta äidin puuttumisen myötä huomaa, kuinka moni asia kotona jää hoitamatta. Äiti ei vain tee töitään, vaan tuo kodin hengen ja rakkauden tunteen. Tänään sanomme: Kiitos äiti kaikesta! 

Tämä päivänä muistamme myös isoäitejä. Muistan lapsuudestani matkan Hartolan mummolaan. Kun illalla saavuimme perille, mummo laittoi meidät lapset aittaan nukkumaan. Kun olimme jo vuoteessa, mummo piti meille iltarukouksen. Mieleeni jäi yksi lause tästä mummon iltarukouksesta: "Herra, anna Jumalan sanan siemenen, joka on kylvetty näiden lasten sydämiin, varttua ja kasvaa niin että he uskoisivat sinuun." Erikoisen tärkeä kodin merkitys kristillisessä kasvatuksessa. On tärkeää, että Jumalan sanan siemen kylvetään lasten sydämiin. Vanhemmat voivat ohjata lapsensa seurakunnan lapsityöhön, rukoilla heidän puoletaan ja opettaa heille iltarukouksen ja lasten hengellisiä lauluja. Lapselle voi myös antaa Lasten Raamatun tai kristillisen lasten lehden. Kristillinen kasvatus antaa lapselle kestävän elämän perustan.

Tämän sunnuntain aihe on Puhän Hengen odotus. Päivän evankeliumissa Jeesus kuvaa, kuinka hänen oppilaansa joutuvat vainotuiksi uskonsa takia. Jeesus rohkaisee heitä sanomalla, että Pyhä Henki, Puolustaja, tulee ja auttaa Jeesuksen seuraajia, kun heillä on vaikeaa. Hän antaa turvaa ja vahvuutta vainojen keskellä.  Jeesuksen seuraajat saavat voimanlähteen, joka ei ole tästä maailmasta. Näin he kestävät uskomattomalla tavalla.

Odotamme helluntaita. Rukoilemme, että Pyhä Henki uudistaisi uskonelämämme. Jokainen tarvitsee Pyhän Hengen voimaa voimattomuuteensa. Tarvitsemme jatkuvasti Pyhällä Hengellä täyttymistä; Hänen hoitoonsa jäämistä. Hengen täyteyttä on tulkittu monella tavalla. Tunteet eivät ole olennaista, vaan usko. Usko on tyhjät kädet, jotka ojentuvat vastaanottamaan Pyhän Hengen voimaa. Jumalan lapsella on Pyhä Henki ja yhteys Kristukseen. Hän saa kaiken Kristukselta, ilon ja rauhan, mutta myös kärsimystä Kristuksen nimen takia. Ja näissä kärsimyksissä Pyhä Henki on auttajamme. Saamme rukoilla, että Jumala uudistaisi ja vahvistaisi meitä, että olisimme tässä maailmassa Kristuksen todistajia uskossa, toivossa ja rakkaudessa. 

Tämän sunnuntain aihe on Puhän Hengen odotus. Pyhä Henki aloitti pelastavan työnsä kohdallamme jo silloin, kun meidät kastettiin. Toivon, että jokainen myös säilyttäisi pelastuksen elämässään. Pyhän Hengen tehtävä on herättää usko ja vahvistaa sitä.  Pyhän Hengen toimintaa kuvattu erilaisilla nimityksillä. Piispojemme helluntaitervehdyksessä 2007 sanotaan näin:  "Helluntain Henki on ilon ja rohkeuden henki. Pyhä Henkituo Jumalan hyvyyden ja Kristuksen rakkauden­ keskellemme. Hän on Eläväksi tekijä, joka herättää meissä hengellisen kaipauksen, synnyttää uskon ja vie Kristuksen luo. Nimensä mukaisesti Pyhä Henki on Pyhittäjä, joka tekee syntisistä ihmisistä pyhiä. Totuuden Henkenä hän opettaa kuulemaan Jumalan sanaa, ymmärtämään sitä ja pysymään siinä. Kärsimyksessä ja surussa hän lähestyy meitä Lohduttajana. Ahdistuksissa ja vainoissa hän on Puolustaja."

Jeesus käyttää Pyhästä Hengestä sanaa Puolustaja. Eri raamatunkäännöksissä parakletos on käännetty eri tavoin, kuten puolustaja, lohduttaja, puolustusasianajaja, kehottaja, rohkaisija, auttaja ja vahvistaja. Hän toimii meidän puolestamme, on meidän puolellamme ja pysyy meissä. Virressä 117 on lisää Pyhän Hengen nimiä, jotka kuvaavat hänen tehtäväänsä: lohduttaja, valon lähde ainoa, Henki Herran, paras lahja Jeesuksen, lunastuksen sinetti, toivon vahva ankkuri, sanan vahva todistaja, lupauksen kirkastaja, lähde armon rakkauden, Henki taidon totuuden, lahjoittaja elon uuden, lohduttaja sydämen. 

Tänään aiheenamme on vielä Pyhän Hengen odotus. Ensi sunnuntaina astutaan uuden pelastushistorian vaiheen tarkasteluun. Ensin oli Isän aika. Siitä kertoo Vanha Testamentti. Sitten tuli Pojan aika. Siitä kertoo evankeliumit. Ja Apostolien teoissa helluntaina alkoi Pyhän Hengen aika, jota me vietämme. Kolmiyhteisen Jumalan pelastavista teoista kertoo uskontunnustuksemme. Nousemme nyt tunnustamaan uskomme.

-----

Saarna Kangasniemen kirkossa 12.6.2016
4. sunnuntai helluntaista, Ps. 32:1–2, 5–8

Tämän sunnuntain aihe on kadonnut ja jälleen löytynyt. Psalmi 32 kuuluu kuuden muun Psalmin kanssa katumuspsalmeihin. Katuva syntinen saa omistaa Jumalan anteeksiantamuksen. Synnintunnustusta seuraa aina synninpäästön armonvakuutus. Tällä Psalmilla on kirkkohistoriassa ollut merkittäviä lukijoita ja tulkitsijoita. Martti Luther selittää sitä näin: "Se ei ole autuas, vaan kurja, joka itse ei lue itselleen viaksi syntejään. On tyytyväinen itseensä, omasta mielestään hurskas. Ei tunne mitään omantunnon vaivoja. Tietää oman viattomuutensa ja lohduttautuu sillä ja luottaa siihen.  Sen tähden psalminlaulajamme sanoo, ettei Jumala näe viaksi, tarkoittaen: Se on olemassa, mutta armonsa vuoksi Jumala ei ota sitä huomioon. (Omasta mielestään) hurskaat ihmiset sitä vastoin eivät peitä pahuuttaan. ..Kun he eivät peitä ja kätke syntejään, peittää ja kätkee Jumala sen. Kun syytän itseäni, julistaa Jumala minut syyttömäksi." 

Katumuspsalmit ovat edelleen puhuttelevia ja ajankohtaisia. Ne tuovat ihmisen, juuri sellaisena kuin hän on, Jumalan  eteen. Nämä sanat sopivat kaikenlaisiin elämän tilanteisiin. Ne kuvaavat ihmisen painiskelua omantunnon ja Jumalan pyhyyden edessä. Nämä sanat ovat yhtä ajankohtaisia meille kuin psalmirunoilijalle. Ei ole helppoa olla rehellisesti Jumalan edessä. Menneisyyden synnit ovat painolastina omalletunnolle. Syntitaakka painaa, jos emme halua avat sydäntämme rehellisesti Jumalalle. 

"Kun minä siitä vaikenin, riutuivat minun luuni". Nykykielessä sen voisi ilmaista: hermostumme, stressaantumme, ahdistumme, heittäydymme koviksi tai olemme kiireisiä. Synnin taakat kulkevat mukana. Sissällä on tuska, koska tiedämme olevamme syyllisiä. Miten tästä voisi selvitä? Psalmimme neuvoo käyttämään rippiä. Se on suuri etuoikeutemme. Rippi on vapaaehtoinen mahdollisuus. Siihen sisältyy siunaus, mutta vain harvat turvautuvat siihen. Ripistä voisi sanoa, että kaikki saavat, monien pitäisi ja joidenkin sisäisen pakon sanelemana suorastaan täytyy käyttää sitä. Rippi voi olla välttämätön tie vapauteen ja rauhaan. Ripissä ihminen tunnustaa sielunhoitajalle omaatuntoa painavat asiat. Katumukseen vastataan synninpäästöllä, joka perustuu Raamatun sanaan ja Kristuksen ristintyöhön.

On hyvin vaikea ripittäytyä. Se vaatii rohkeutta. Sellainen tilaisuus saattaa tulla jonkun hengellisen tapahtuman yhteydessä, jossa tarjotaan sielunhoitopalvelua. Voit myös soittaa sielunhoitonumeroon tai sopia tapaamisen sielunhoitajan kanssa. Ripissä voi puhua suoraan omaatuntoa painavista asioista. Silloin ei tarvitse ajatella, mitä sielunhoitaja ajattelee synnintunnustuksesta. Hän ei ole tuomari eikä ihmettelijä. Hän on vain kuuntelija. Olet hänen kanssaan Jumalan edessä. Jumala ei lajittele syntejäsi enemmän ja vähemmän häpeällisiin. Pääasia on se, että ripissä saa synnit anteeksi. Synninpäästön sana pysyvästi voimassa. Se uudistaa elämän uuteen kilvoitukseen ja tuo sisimpään ilon ja kiitoksen. 

Synnin painavista taakoista voi päästä vain, jos ne ottaa toinen kannettavakseen. Kristus kantoi meidän syyllisyytemme taakan ristille. Siinä sielussa, joka saa uskoa syntinsä anteeksi, tapahtuu muutos. Hän astuu pimeydestä valkeuteen. Niin kauan kun ihminen tuntee, ettei hänen asiansa ole kunnossa Jumalan kanssa, hän tuntee syyllisyytensä. Ja se riistää ilon ja rauhan. Kun saa avoimesti tunnustaa syntinsä Jumalalle, tapahtuu muutos Psalmin sanoin: "Sinä ympäröitsit minut pelastuksen riemulla." Jumalan rakastavassa syleilyssä hän saa vakuuttua siitä, että synnit on anteeksiannettu. Siksi hän voi lausua "Sinä ympäröitsit minut pelastuksen riemulla."

Oma kokemukseni ripistä tapahtui, kun olin 11-vuotias. Elin etsikkoajassa. Pelkäsin, etten pääse taivaaseen. Olin rauhaton ja halusin saada selvyyden uskonasioihin. Yritin omin voimin ratkaista asiaan, mutta aina vain tein syntiä. Sitten Jumala johdatti minut kristilliselle lasten leirille. Siellä oli mahdollisuus antaa elämä Jeesukselle. Luokseni tuli mies, jolle ripittäydyin. Pyysin Jeesusta elämääni. Tajusin tulleeni uskoon. Tunsin hyvin voimakkaasti, että nyt olen varmasti pelastettu. Ja sillä tiellä olen.

"On Jeesus nimi lohdutus ja varma voiton lupaus. Vain siinä aina armo on ja rauha kesken taistelon. Jos syntis suuret, kauheat vain Jeesukselle tunnustat, niin kuulet armotuomion, ne anteeks'annetut jo on. Hän äänellänsä lohduttaa ja syntiskurja levon saa. On hänen veriarmossaan sun hyvä olla ainiaan." Nyt rukoilemme kaikkien niiden kanssa, jotka haluavat löytää uskon ja pelastua: Jeesus, minä tarvitsen sinua. Tunnustan, että olen tehnyt syntiä. Anna kaikki syntini anteeksi. Kiitos, että kuolit ristillä ja sovitit syntini. Avaan sydämeni oven Sinulle ja haluan antaa elämäni sinulle. Ota hallintaasi koko elämäni. Aamen.

-----

Saarna Kangasniemen kirkossa 25.6.2016
Juhannuspäivä, Luuk. 1: 57–66

On keskikesän juhla. Aurinko on korkeimmillaan. Pohjolassakin saadaan juhlia, niin kuin virressä sanotaan: "Lämmössä armon auringon jo linnut visertää". Mielenkiintoista on se, ettei missään muualla kuin Suomessa juhlita juhannusta näin. Luonnon kukat ovat avautuneet, koivuja on tuotu tänne kirkkoonkin. Moni ihailee kaunista järvimaisemaa tai nauttii kävelystä metsässä. Juhannuskokkoakin on ihailtu. Siniristilippu liehuu. Kun kaikki on niin kaunista, on kiitollinen mieli. Savolaisten katkismus ihailee Luojan tekoja kansan kielellä näin: " Jumala on kaeke alaku ja juur. Hiän on tehnä koko tämän mualiman ja kaekki avaruuven ihmeet. Eikä myö ies silimillä nähhä kaekkee, minkä hiän on aekaan suanna. Vuan kaet sitä voes niin sannoo, ettei sitä hyvvee, mittee Luoja ei oes luonna. Kaikkee se ei suanna Luojakaa reilaasa kertalinttuulla, vuan luomisen työ jatkuu eelleen. Ja kaetpa se jonnii on huolehittava, että tämä ryllinki pyörii ja pelloo. Vaekka välillä suattas näätästee, että Luoja on heittännä koko souvin oman onnesa nojjaan, on hiän kuitennii koko aejan persimev varressa. Jopa sillonnii, kun kaekki tuntus vastustavan."

Juhannus on saanut nimensä Johannes Kastajasta. Israelin kansa oli kauan odottanut luvattua Messiasta. Profeetat olivat ennustaneet, että Jumalan Poika tulisi sovittamaan maailman synnit. Ennen kuin Jeesus pystyi tulemaan, täytyi hänellä olla edeltäjä, joka valmisti kansaa vastaanottamaan luvattua Messiasta. Tämä tehtävä annettiin Johannes Kastajalle.

Sakarias oli juutalainen pappi ja hänen vaimonsa oli Elisabet. He olivat jo vanhoja eikä heillä ollut yhtään lasta. He olivat hurskaita ja uskoivat Jumalaan. Sakariaan vuoro oli olla suitsuttamassa Herran temppelissä. Silloin hänelle ilmestyi Herran enkeli. Hänet nähdessään Sakarias hämmästyi ja hänet valtasi pelko. Mutta enkeli sanoi profeetalliset sanat hänelle: "Älä pelkää, Sakarias. Rukouksesi on kuultu, vaimosi Elisabet synnyttää sinulle pojan ja sinä annat hänelle nimeksi Johannes. Ilo ja riemu täyttävät sinut, ja monet iloitsevat hänen syntymästään. Hän on oleva suuri Jumalan mies. Viiniä ja väkijuomaa hän ei juo. Jo äitinsä kohdusta asti hän on täynnä Pyhää Henkeä. Hän kääntää Israelin kansasta monet jälleen Herran, heidän Jumalansa, puoleen. Hän kulkee Herran edelläkävijänä Elian hengessä ja voimassa, hän kääntää isien sydämet lasten puoleen ja ohjaa tottelemattomat ajattelemaan hurskaiden tavoin, näin valmistaakseen kansan Herran tuloa varten." 

Lapsettomuus oli juutalaisessa yhteiskunnassa suuri onnettomuus. Elisabet ja Sakarias olivat hartaasti rukoilleet lasta. Kun Jumala yllättäen vastaakin, Sakarias epäilee, onko se mahdollista. Hän sanoo enkelille, ettei näin voi tapahtua, sillä hän ja Elisabet ovat jo vanhoja. Silloin enkeli vastasi: Koska Sakarias ei uskonut tätä ilosanomaa, hän tulee mykäksi eikä pysty puhumaan. Kun Sakarias tuli temppelistä kansan eteen, se ihmetteli, kun Sakarias ei voinut puhua, vaan joutui viittoilemaan heille. Sakarias joutui kuuromykkänä syrjään. Hiljaisuudessa hän varmaan pohti enkelin sanoja. Jumala koulutti häntä, että Jumalalle kaikki on mahdollista.

Sitten koitti Elisabetin synnyttämisen aika. Hän iloitsi Sakariaan kanssa tästä pojasta. Myös naapurit ja sukulaiset olivat iloissaan pikkuvauvasta. Tuossa maassa oli tapana ympärileikata poikavauvat kahdeksan päivän ikäisenä. Jumalan tahto oli, että vauva sai nimekseen Johannes. Tuo nimi tarkoittaa Jumala antaa armon. Johannes-nimi puhutteli ihmisiä. Se kertoi heille, että Jumala antaa armon, kun hän lähettää Poikansa sovittamaan maailman synnit. Tästä Jumalan armosta Johannes Kastaja todisti aikuisena: "Katso, Jumalan Karitsa, joka pois ottaa maailman synnit" Ja tämän kauniin todistuksen me laulamme aina käydessämme ehtoolliselle.

Sakariaan äkillinen parantuminen vaivastaan ja pojan syntyminen vastoin kaikkea todennäköisyyttä sai lähiseudun ihmiset hämmästelemään ja päättelemään, että jotain erityistä on tapahtumassa. Ihmiset olivat puhuteltuja ja tietyllä kunnioituksella aavistelivat: Mitähän nyt tapahtuu? Mikähän tästä lapsesta tulee?

Mikähän tästä lapsesta tulee? ajattelevat äidit ja isät. Ovathan he saaneet lapsen Jumalan lahjana. On myös lapsia, jotka ovat syntyneet pitkän odotuksen ja rukousten jälkeen. Jokainen vanhempi tahtoisi antaa lapselleen parasta. Kuitenkaan kukaan ei pysty takaamaan edes lapsensa onnea tässä maailmassa. Se herkistää meidät rukoukseen, puhumaan Jumalalle, jolle kaikki on mahdollista. Monia mietityttää, minkälaiseen maailmaan ja tulevaisuuteen he lapsensa synnyttävät. Niin monta uhkakuvaa on olemassa. Tärkeintä on rukoilla lastemme puolesta, että Jumalan hyvä suunnitelma toteutuisi heidän elämässään.

Johannes Kastajan tehtävänä oli toimia parannussaarnaajana. Parannus on mielen muutos, jonka Jumalan sana saa aikaan. Johannes oli omantunnon ihminen. Elämämme tärkeimmät haasteet käydään omassatunnossa. Niiden pohjalta hän ratkaisee elämänsä kysymykset, Jumala-suhteensa ja lähimmäissuhteensa. Ihmisen sisäinen tila ohjaa hänen koko elämäänsä. 

Mikä on kirkon sanoma meille tänä kesänä? Se on tuttu julistus Jeesuksesta. Johannes Kastaja on esikuva Jumalan sanan julistajana. Vaikka hänellä oli suuri tehtävä, hän ei tuonut itseään esille, vaan osoitti jäljessä tulevaa Kristusta: "Katso, Jumalan Karitsa, joka pois ottaa maailman synnit." Viesti oli voimakkaampi kuin viestittäjä. Itseä ei tarvitse tuoda esille. Se vain pilaa asian. Mutta sanoma ainoasta todellisesta Vapahtajasta vie kuulijat suoraan pelastajansa ulottuville. Tärkeintä on pitää esillä sanomaa, mikä johtaa meidät Kristuksen luo ja antaa iankaikkisen elämän.

-----

Saarna Kangasniemen kirkossa 3.7.2016                                                                                                7. sunnuntai helluntaista, Matt. 5:20–30

Vuorisaarnaa on sanottu Jeesuksen ohjelmajulistukseksi. Ensi lukemalta se ihastuttaa. Tämä on hyvää ja oikein. Mutten sitten herää kysymys: Onko tällainen mahdollista? Jo kysyessä toteamme, ettei ole. Jeesus opetti, että oikeudenmukaisuus on toteutuva kerran Jumalan valtakunnassa, mutta se valtakunta vaikuttaa jo täällä. Jeesus opetti, että hänen seuraajansa eläisivät tässä ajassa niin kuin jo olisimme tulevassa Jumalan valtakunnassa. 

Kun Jeesus tuli maailmaan alkoi uusi aika. Valitulle kansalle oli annettu laki Siinailla. Mutta se oli vain välähdys tulevasta. Jeesus antoi uuden lain. Vanha laki kirjoitettiin kiveen, uusi ihmisen sydämeen. Vanha laki tuli vuorilta, uusi Kristuksen sydämestä. Uusi ei kumonnut vanhaa, vaan täydensi sen. Uusi laki annettiin käytännön elämää varten.

Päivän evankeliumissa Jeesus selittää kymmenen käskyn merkityssisältöä. Ihmiselämässä on sekä ulkonainen että sisäinen puoli. Ulkonaisia ovat jokapäiväisen elämän työt ja tavat. Sisäiseen kuuluvat ajatukset, tahto, mielenlaatu ja sydän. Koska kaikki ulkonainen näkyy ja kuuluu monin tavoin, saa se helposti tärkeämmän aseman. Laissa sanotaan mitä saa tehdä ja mitä ei saa tehdä. Mutta laki on vain ulkonainen. Esimerkiksi laki sanoo: Älä tapa, mutta se ei pysty sanomaan: Älä ole vihainen. Vihan tunne ei kuitenkaan ole yhdentekevä asia, sillä se vaikuttaa myös ulkonaiseen käyttäytymiseen ja saattaa johtaa jopa tappamiseen. Millainen on sisäinen maailmamme, sellainen on ulkoinen maailmamme. Elämä lähtee sydämestä. Sisäiset ajatukset ovat tärkeitä. Raamattu sanoo: Joka vihaa toista on murhaaja. Lähimmäistä ei tapa pyssy tai puukko, vaan viha. Vihaa tunteva mieli kohottaa pyssyn tai puukon. Laki on kirjoitettu vain ulkoista tekoa varten, mutta se ei voi tarttua sydämen ajatuksiin. Jos sinulla on paha sydän, et noudata käskyä. 

Sinun ei tulisi tahtoa pahaa, vaan hyvää. Sinun tulisi rakastaa vihollistasikin. Jeesus antoi maailmalle uuden lain, rakkauden lain. Siinä on inhimillisyyttä ja lämpöä. Hän sääli jo puhuessaan hölmöä. Hän sääli hullua. Hän kertoi toiminnallaan ja puheillaan, että heikoin ja surkeinkin meistä täydellinen Jumalan lapsi. 

Jeesus, joka selitti viidettä käskyä, joutui itse kokemaan sen rikkomisen syvimmin ja kauheimmin. Ihmiset tappoivat Jumalansa. Mutta Jeesuksen kärsimys ja ristiinnaulitseminen koituikin meidän parhaaksemme. Kristuksen veri huutaa armahdusta syyllisyydestämme. Kuulkaamme sitä ääntä, sillä siinä on elämämme. Jeesuksen täydellinen elämä ja hänen sovituskuolemansa meidän puolesta on se vanhurskaus mikä kelpaa Jumalalle.

Kokenutkin kristitty joutuu usein tunnustamaan oman heikkoutensa. Pystymme ehkä välttämään lyömisen, mutta ajatuksiamme emme pysty voittamaan. Vuorisaarnaa lukiessa joudumme kyselemään, miksi en täytä Jeesuksen opetuksia. Huomaamme epäonnistuvamme ihmissuhteissa emmekä aina halua pyrkiä toimimaan toisen parhaaksi. Mihin ihminen voi turvata, kun huomaa, että hienot periaatteet sortuvat?

Uusi elämä Jeesuksen seurassa on vapaus, ei siis kahle. Koska ihminen on heikko ja epäonnistuu, hän tarvitsee Kristusta. Häneen saa heikko ja vahvakin panna turvansa. Jatkakaamme kilvoittelua. Kilvoitelkaamme Kristuksen vapauttamina.