Saarnoja 2012

Saarnat on kirjoitettu 2024 alkaen muistiinpanojen pohjalta, ei siis sanatarkasti. 

Saarna Kangasniemen kirkossa 26.8.2012

13. sunnuntai helluntaista, Joh. 9: 1-7, 39-41

Antaessaan lähetys- ja kastekäskyn, Jeeus kuvaa, mitkä merkit seuraavat uskovia, mainiten mm. sairaiden parantumisen (Mark. 16: 17–18). Karismaattisen liikkeen laajentuessa 1900-luvulla, kasvoi myös tieto armolahjoista, kuten terveeksitekemisen lahjoista.

Viime vuosikymmeninä on karismaattisesta liikkeestä erkaantunut menestysteologiaa korostava ylihengellinen suuntaus, jossa mm. kaikki sairaudet ja puutteet nähdään merkkinä siitä, ettei ihminen ole saanut tarpeeksi siunausta. Tällaisessa kristillisyydessä ei ymmäretä, kuinka sairaudellakin voi olla oma paikkansa ja tehtävänsä ihmisen elämässä. Virhe on myös syyllistää sairasta, jos hän ei esirukouksesta huolimatta parane. Toinen ääripää on vieraasta kaikkea karismaattisuutta ja torjua niiden esiintymistä seurakunnissa. Yksi suurimpia erheitä, mihin rationaalisesti ajatteleva ihminen voi eksyä, on ajatella, että ihmeet kuuluvat vain Raamattuun.

Täällä kirkossa oli viikko sitten tilaisuus, jossa vieraili Seppo Juntunen. Hän rukoili sairaiden puolesta. Toiset ovat parantueet sen työn tuloksena, mitä hän on tehnyt, toiset taas eivät. Itsekin olen törmännyt siihen, miten valtavasti tulee esirukouspyyntöjä sairaiden puolesta. Vaikka useimmat eivät ole parantuneet, silti uskon myös ihmeiden mahdollisuuteen.

Maailman luomisessa kaikki oli hyvää. Kukaan ei syntynyt sairaana eikä saanut eläessään mitään kärsimystä. Syntiinlankeemus turmeli ihmisen elämän. Vaikeudet ja vajavuudet maan päällä, kuten sairaudet, ovat seurausta syntiinlankeemuksesta. Ihmiskuntaa painaa synnin kirous.

Tähän maailman aikaan kuuluvat sairaudet, kärsimykset ja kuolema. Sairaudessa ruumiillis-sielullinen elämä on epäjärjestyksessä, kun Jumalan alkuperäinen luomisjärjestys on sotkeutunut. Siksi Jeesuksen parantamisihmeet ovat osa sitä lunastustyötä, jossa hän kukisti synnin ja kirouksen. Parantumiset ovat esimakua tulevasta täydellisyyden ajasta ja parantumisesta taivaassa.

Päivän evankeliumi kertoo kuinka Jeesus paransi sokeana syntyneen miehen. Sen jälkeen mies todistaa innoissaan tapahtumasta. Se närkästyttää fariseuksia. He ovat epäuskoisia ja kysyvät miehen vanhemmilta, onko tämä totta. Sen jälkeen he kuulustelevat parannettua. Tapahtuma vaikauttaa jo koomiselta, kun mies vastaa, johan minä kerroin mitä on tapahtunut, tahdotteko tekin tulla hänen opetuslapsikseen, Jumalahan kuulee niitä jotka häntä kunnioittavat eikä ikinä ole maailmassa tapahtunut tällaista ihmettä. Fariseukset suuttuivat tällaisesta puheesta, kirosivat miehen ja ajoivat hänet pois. Sitten palataan äsken kuultuun evankeliumiin, jossa todetaan fariseusten olevan hengellisesti sokeita.

Päivän evankeliumin taustalla oli juutalaisuudessa esiintynyt käsitys, että sairaus luettiin synnin seuraukseksi. Sen mukaan jokainen sairaus tai onnettomuus oli oikeudenmukainen rangaistus synnistä. Jeesus kumoaa tällaisen ajattelutavan kohdatessaan sokeana syntyneen miehen (Joh. 9: 1-3). Joskus sairaus on kuitenkin synnin seurausta (esim. Ps 107: 17–20). Kerran Jeesus varoitti parannettua: "Sinä olet nyt terve. Älä enää tee syntiä, ettei sinulle kävisi entistä pahemmin" (Joh. 5: 14).

Kärsimyksen salaisuus on elämän vaikeimpia kysymyksiä. Kärsimyksestä voi jopa olla hengellistä hyötyä meille ja toisille joko tässä tai tulevassa elämässä. Kärsimys voi olla koetus uskon vahvistumiseksi (1 Piet. 1: 7). Herra kurittaa rakastamiaan ihmisiä (Hebr. 12: 6). Tästä on oivana esimerkkinä Job. Jumala asetti kuitenkin rajan, mihin asti häntä koeteltiin (Job 1: 12, 1 Kor 10: 13). Usein sairauden tarkoitus jää salaisuudeksi. Evankeliumimme mukaan syyttävien miksi-kysymysten sijaan tulee pohtia, mitä Jumala tahtoo puhua meille ikävienkin tapausten kautta.

Tässä yhteydessä on syytä myös korostaa, että sairailla ja vammaisilla on täysi ihmisarvo. Sairasta ei pidä ahdistaa sillä, ettei hänellä ole riittävästi uskoa. Ihmisen parantumattomuus ei johdu hänen epäuskostaan, vaan hänen kohdallaan toteutuu Jumalan suunnitelma toisella tavalla. Raamatussakin monet Jumalaan uskovat pysyivät sairaina.

Kaikki parantumiskertomukset ovat ihmeellisiä. Parantamisen tapa on aina ainutlaatuinen. Hiskian tapauksessa jopa aurinko ja sen varjo siirtyi 10 askelmaa taaksepäin! Lukupulpetista kuulimme Naamanin tapauksen. Hänen kohdallaan erikoista olis se, ettei hän edes tavannut Elisaa. Elisan kehoitus hänelle oli hyvin erikoinen. Lopulta hän suostuu kastautumaan Jordanissa seitsemän kertaa. Jos hän ei olisi noudattanut sitä, hän ei olisi parantnut.

Raamatulliset paranemisihmeet ovat suorastaan sensaatiomaisia ja hyvin näyttäviä. Ne todistivat Jumalan voimasta ja suuruudesta. Niihin ei voi liittää vapautumista joistain psykosomaattisista vaivoista. On hyvin vaikuttavaa kun kuuro alkaa kuulla, sokea nähdä, halvaantunut nousee äkisti ja kävelee, rampa/invalidi saa liikuntakyvyn, spitaali poistuu hetkessä ja kuollut (jopa neljä päivää haudassa ollut) herää eloon sanan/rukouksen vaikutuksesta.

Kaikki tuo kävi äkisti, Jeesuksen tai myöhemmin hänen apostoliensa sanan, kosketuksen tai rukouksen voimasta tai esimerksi tekemällä syljen avulla jonkinlainen "tahna", kuten päivän evankeliumissa kerrotaan.

Sairaiden parantaminen oli merkittävä osa myös Jeesuksen julistutyötä. Jopa neljäsosa evankeliumeista on kuvauksia yliluonnollisista parantumisista. Parantamalla sairaita, ajamalla ulos pahoja henkiä ja herättämällä kuolleita Jeesus osoitti Jumalan valtakunnan saapuneen ihmisten keskuuteen. Messias ennustukset ovat täyttyneet. Esim. Matt. 11:5 Jeesuksen vastauksessa Johannes Kastajan opetuslapsille taas viitataan Jes. 35: 5-6 ja Jes. 61: 1 lupauksiin: Sokeat saavat näkönsä ja rammat kävelevät, spitaaliset puhdistuvat ja kuurot kuulevat, kuolleet herätetään henkiin ja köyhille julistetaan ilosanomaa. Tässä valtakunnassa syntiset julistetaan vapautetuiksi ja alas painetut nostetaan ylös. Tämä on valtakunta, jossa Jumalan voima muuttaa ihmisen elämän. Kristuksen seurakunta on kutsuttu julistamaan evankeliumia ja toimimaan Jumalan voimassa.

Evankeliumeissa usein esiintyvät sanat "pelastaa" ja "parantaa" ovat kreikaksi ´σωζω´ , sootsoo. Se viittaa Jes. 53: 4-5:n sanoihin "Hän kantoi meidän tautimme…" ja "Hänen haavansa ovat teidät parantaneet". Jesajan profetia tarkoittaa sitä, että Jeesus parantajana ja syntien sovittajana täytti profeettojen ennustukset. Hän hoitaa koko ihmistä, ruumista, sielua ja henkeä. Parantamisihmeet olivat tärkeä lisä evankeliumille.

Parantamiskertomukset kuvavat koskettavalla tavalla Jumalan laupiasta mielenlaatua sairaita kohtaan. Jeesuksen toiminnassa parantaminen ja opettaminen vuorottelivat. Jeesukselle Jumalan sanan esillä pitäminen oli tärkeintä. Jeesus luki kirjoituksia synagogassa, opetti ja paransi sairaita. Sen sijaan hän torjuu merkkien pyytäjien vaatimukset (Matt. 12: 38–42). Hän jopa käski parannettuja vaikenemaan tapahtumasta (Matt. 8: 4; 12: 16).

Parantumistoiminnasta iloitsemisen sijaan Jeesuksen vastustajat syyttivät häntä. Päivän evankeliumin parantaminen tapahtui sapattina ja Jeesusta nuhdeltiin sapatin rikkomisesta. Aina kun näin tapahtui, he alkoivat vainota Jeesusta. Julistaessaan sairaille synnit anteeksi, tapahtumia seuraavien lainopettajien mielestä Jeesus pilkkasi Jumalaa.

Jeesuksen parantamistoiminnan suurin este näytti olevan ihmisten epäusko. Hänet torjuttiin kotikaupungissaan Nasaretisssa "koska he eivät uskoneet häneen, hän ei tehnyt siellä montakaan voimatekoa" (Matt. 13:58). Sen sijaan häneen uskovalle hän lausui: "Tyttäreni, uskosi on parantanut sinut" (Mark. 5:34). Jeesus paransi myös sellaisia, jotka eivät uskoneet häneen, esim. ylipapin palvelijan, kun hänet vangittiin.

Me sen sijaan saamme uskoa Jumalan suuriin tekoihin. Jeesus toimii Pyhän Henkensä kautta meidänkin aikanamme. Parantamisen armolahjalla tarkoitetaan Jumalan ihmeen kautta saatua apua. Lahjoja on monenlaisia. Paraneminen voi tapahtua monella tavalla. Lahjat esiintyvät silloin, kun se on Jumalan tahto. Pyhän Hengen lahjojen tarkoitus on seurakunnan rakentuminen "yhteiseksi hyödyksi". Niiden vastaanottamiseen tarvitaan rukousta ja uskoa. Tärkeintä on pysyä "täynnä Pyhää Henkeä" ja luottaa siihen, että Herra johdattaa ja käyttää meitä.

Öljyllä voitelu ja siihen liittyvä rukous sairaan puolesta on seurakunnalle ja sen vanhimmille tarkoitettu lahja. Jos joku sairastaa tai on heikkouden tilassa, hän kääntyä seurakunnan vanhimpien puoleen. Siinä yhteydessä voi joutua myös ripittäytymään. Jaakob kirjoittaa: "Rukous, joka uskossa lausutaan, parantaa sairaan (Jaak. 5:15)". Paraneminen tapahtuu viimeistään Jeesuksen paluun yhteydessä.

Jumala on meidän parantajamme. Siksi nousemme nyt tunnustamaan kristillisen uskomme.

-----

Saarna Kangasniemen kirkossa 6.12.2012

Itsenäisyyspäivä, Ap.t. 17: 24-30

Aivan aluksi palaan muistoissani vuoteen 1977. Suomi täytti silloin 60-vuotta. Partiolaiset levittivät tuolloin rintamerkkejä ja tarroja, joissa luki Iloitse Suomesta! Emme aina saa ilon aiheita elämässämme. Jatkuvasti kuulemme epäkohdista. Mutta tänään syytä iloita ja juhlia. Asumme vapaassa Suomessa. Sitä on verrattu jopa lottovoittoon. Iloitse Suomesta!

Tuolloin vuonna 1977 sota-ajan tapahtumat olivat ajallisesti lähempänä kuin nykyään. Kuulun sodan jälkeen syntyneisiin suuriin ikäluokkiin. Moni nuoremman sukupolven edustaja ei ymmärtänyt tuolloin sota-aikaa. Se sijoittui monien ajatuksissa kauas menneisyyteen. Elämää arvioitiin oman lyhyen kokemuksen perusteella. Sodan läpikäyneen sukupolven kokemus oli tietysti toisenlainen: heidän elämässään sota-aika ja sen koettelemukset ovat lähtemättömästi mielessä.

Me sodan jälkeen syntyneet saimme syntyä vapaaseen maahan. Sodan kestänyt sukupolvi ei kuitenkaan saanut 60- ja 70-luvuilla meidän ikäpolveltamme aina osakseen ansaitsemaansa arvostusta. Yksi syy tähän oli epäilemättä juuri se, että me nuoremmat olimme eläneet kokonaan toisenlaisissa olosuhteissa, minkä oma lyhyt elämämme meille oli antanut. Parempi elämänosa oli sekin aikaisemman sodan kokeneen ja jälleenrakentajasukupolven ponnistelun tulosta. Mitä enemmän ikää on kertynyt, sitä ymmärtäväisemmin ja arvostavammin on suhtauduttu vanhempaan sukupolveen.

Nuori ihminen katselee asioita aina väistämättä oman lyhyen elämänsä valossa. Kun me vanhemmat muistelemme omia vaiheitamme, meillä luulisi olevan ymmärtämystä nuoria kohtaan, vaikka emme kaikkia heidän tekemisiään hyväksyisikään. Valitettavasti meille, joille on jo karttunut elämän kokemusta, voi käydä niin, että näköalamme elämään ja maailmaan ei laajennekaan vaan alkaa kaventua. Jäämme ehkä menneisyyden ja omien kokemustemme vangeiksi.

Menneisyyteen takertuva ei halua hyväksyä sitä, että maailma kehittyy ja muuttuu jatkuvasti. Pyrkimys pysäyttää ajan ja historian kulku sisältyy myös oletukseen, että kaikki jatkuu tulevaisuudessa entiseen tapaan. Tällaiset ikään kuin epähistorialliset tavat jäsentää elämää ja maailmaa ovat haitallisia.

Maailman historia osoittaa, kuinka moni suurvalta on ollut ensin kukoistuksessa ja sitten se on menettänyt mahtinsa. On tietysti uskaliasta ennustaa tulevaisuutta, mutta historia osoittaa, ettei maailman tapahtumat etene edes suurvaltojen ajattelemalla tavalla. Myös meillä suomalaisilla on ollut oma vuosisatojen historia.

Meille on käynyt Suomessa niin, että olemme suuressa määrin unohtaneet sen, miten tähän päivään on tultu. Erityisesti on unohtunut, mikä merkitys kristinuskolla on ollut kansamme vaiheissa. Tämän vuoksi ei myöskään nähdä sitä, että kristinusko on vieläkin tärkeä yhteiskuntaamme ohjaava ja koossapitävä tekijä.

Maamme vuosisatainen kristillinen perinne ja luterilainen ihmiskuva vaikuttavat yhteiskunnassamme monella tavalla, ilman että tätä ollenkaan tiedostetaan. Historian professori Juha Sihvola totesi taannoin lehtihaastattelussa: "Suomalainen menestyksen malli perustuu luterilaiseen ihmiskuvaan. … Ihmiskuva on vahva voimavara. Vaikka ihmiset olisivat kirkosta eronneita, tämä ihmiskuva ohjaa heidän toimintaansa. He eivät sitä edes huomaa."

Yhteiskunnan tiedostamattomat syvärakenteet eivät muutu hetkessä. Mutta aikaa myöten näin tapahtuu. Kun kristillisen kulttuurin merkitys vähenee, tilalle tulee väistämättä jotain muuta. Kristinuskon mukana menetetään paljon sellaista, mitä on alettu pitää itsestäänselvyytenä. Jokaisessa yhteiskunnassa nähdään jotkin asiat tärkeiksi ja arvokkaiksi, ja kun tärkeä ja arvokas määritellään uudelta pohjalta, ollaan suurien muutosten ja murrosten edessä.

Kristinuskolla on ollut tärkeä merkitys kansamme vaiheissa kahdesta syystä. Ensinnäkin juuri siksi, että se on antanut yhteiskunnalle ja kulttuurille sen kantavan rakenteen. Mutta vielä paljon tärkeämpää on ollut ja on edelleen kristillinen usko itsessään. Tarkoitan sitä, että oleellista on ollut ja on se, että kansamme on turvautunut ja turvautuu Jumalaan.

Joskus ajatellaan, että kristinusko on vain kulttuuriin liittyvä asia. Sillon ajatellaan, että kristilliset asiat ovat samanlaisia kuin jonkun harrastuksen tai järjestön toiminta. Kristinuskossa on kuitenkin kysymys siitä, mitä historiassa on kerran tapahtunut. Siitä, että Jumala syntyi kerran ihmiseksi, kärsi ja kuoli meidän puolestamme ja nousi kuolleista kolmantena päivänä.

Ihmiskunnan historia ja kansojen vaiheet ovat Jumalan kädessä. Historialla on myös loppu, ei kuviteltu vaan todellinen loppu, kun Jeesus palaa takaisin maan päälle. Mikään aate tai uskomus ei voi auttaa ihmistä, kun hän joutuu tilanteeseen, missä hänen omat voimavaransa ovat lopussa. Sota-aikana oltiin usein kasvotusten tämän tosiasian edessä. Ja monella tavalla myös koettiin, että on olemassa elävä ja todellinen Jumala, joka voi auttaa.

Jumala on elävä ja todellinen tänäänkin. Meidän tulee elää tätä päivää ja tätä aikaa – kuitenkin niin, että emme sulje sisintämme menneeltä emmekä tulevalta. Meidän on syytä pitää mielessä ja tutkia, mitä aikaisemmat polvet ovat kokeneet ja oppineet. Kallein asia elämässämme on muistaa se, mitä tapahtui 2000 vuotta sitten, ja ymmärtää, että historian Jumala ohjaa myös tulevia tapahtumia. Vaikeina aikoina kädet menevät ikään kuin luonnostaan ristiin. Sellaisia aikoja meillä on jokaisella omassa elämässämme. Kansana olemme saaneet elää pitkään hyviä aikoja. Hyvinä päivinä on vielä tärkeämpää kääntyä Jumalan puoleen kuin ahdistusten keskellä. Häntä meidän on kiittäminen kaikesta osaksemme tulevasta hyvästä. Hän on turvalinna, jonka suojaan meidän on syytä hakeutua – mitä tulevaisuus sitten tuokaan mukanaan.

Maamme tulevaisuus on Jumalan käsissä. Hän on ollut meille tähän asti hyvin armollinen, mutta me olemme hänet unohtaneet. Meitä kutsutaan tänään kansakuntana, kirkkona, seurakuntana ja yksittäisinä kristittyinä parannukseen. Muistakaamme, kuinka Jumalan sana muistuttaa: "Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala. Sinua kannattaa iankaikkiset käsivarret".

-----

Saarna Kangasniemen kirkossa 16.12.2012

3. adventtisunnuntai, Matt. 11: 2-10

Toivon, että Jeesus Kristus itse olisi valmistamassa myös meidän sydäntämme oikealla tavalla joulua viettämään. Adventin aika on valmistatumista jouluun.

Tänään puhutaan Johannes Kastajasta. Ja Johannes on komea. Johannes olisi voinut julistautua Messiaaksi ja elää hienosti ihmisten suosiossa ja heitä miellyttäen. Mutta hän toimi toisella tavalla. Johanneksen elämän vaikein vaihe liittyi hetkeen, kun Jeesus aloitti julkisen toimntansa. Johannes totesi: "Hänen tulee kasvaa ja minun vähetä." Hän myös luopui opetuslapsistaan ja lähetti heidät Jeesuksen seuraan. Kuitenki Jeesus totesi, ettei ihminen ole ollut Johannes Kastajaa suurempi. Hän arvosti Johanneksen elämäntyötä.

Johannes julisti rohkeasti Jumalan sanaa ja joutui vankilaan, eikä pitkään aikaan kuullut mitään Jeesuksesta. Hän, joka oli aiemmin kansalle todistanut Jeesusesta : "Katso Jumalan Karitsa, joka pois ottaa maailman synnin", ajautuu vankilan pimeydessä epäilemään, olisiko hän erehtynyt. Vastauksena epäilyihin Jeesus lähettää Johanneksen oppilaat kertomaan Jeesuksen suurista. Jeesus siteeraa Jesajan 35 luvun sanoja: "Jumala itse tulee ja pelastaa teidät. Silloin aukenevat sokeiden silmät, ja kuurojen korvat aukenevat, rampa hyppii kuin kauris, mykän kieli laulaa riemuaan."

Sitten Jeesus alkaa arvioimaan Johannesta. Hän kysyy: "Mitä lähditte automaahan katsomaan? Ruokoako, jota tuuli huojuttaa? Johannes Kastajaa ei tuulet huojuttaneet, vaan sai julistuksellaan aikaan myrskyn ravistellen jopa kuninkaan perhettä. Hänellä oli rohkeutta. Ajatelkaamme, jos meidän aikanamme joku uskaltaisi esiintyä näin. Sellaista tuskin löytyy, joka huojuttaisi kaikkea, mikä ei kestä päivän valoa. Paljon helpompaa on miellyttää ihmisiä ja taipua ajan tuulten mukana. Sitähän valitettavasti kirkkomme liberaalipapit tekevät. Edelleenkin tarvitsemme rohkeita Jumalan sanan julistajia keskellemme.

Viimeisen kirkon nelivuotiskertomuksen tutkimustulokset ovat hälyttäviä, kun verrataan suomalaisten käsityksiä kristillisistä totuuksista vuosien 1999 ja 2011 välillä. Kun todetaan: Jeesus on Jumalan Poika, on sen kanssa samaa mieltä 77 prosenttia vuonna 1999, mutta vuonna 2011 luku on pudonnut 41 prosenttiin. Kun todetaan: Jeesus on noussut kuolleista, on sen kanssa samaa mieltä 69 prosenttia vuonna 1999, mutta vuonna 2011 luku on pudonnut 36 prosenttiin. Kun todetaan: Raamatussa kerrotut ovat totta, on sen kanssa samaa mieltä 68 prosenttia vuonna 1999, mutta vuonna 2011 luku on pudonnut 34 prosenttiin. Kun todetaan: Saatana on olemassa, on sen kanssa samaa mieltä 57 prosenttia vuonna 1999, mutta vuonna 2011 luku on pudonnut 31 prosenttiin. Kun todetaan: Jeesus palaa takaisin, on sen kanssa samaa mieltä 60 prosenttia vuonna 1999, mutta vuonna 2011 luku on pudonnut 28 prosenttiin. Kun todetaan: Jeesus syntyi neitseestä, on sen kanssa samaa mieltä 59 prosenttia vuonna 1999, mutta vuonna 2011 luku on pudonnut 28 prosenttiin.

Huolestuttavinta on se, että kirkossa moni myötäilee yhteiskunnassa tapahtuvaa kehityssuuntaa ja yhä enemmän uskotaan liberaalilla tavalla. Kun luopuminen perinteisestä kristinuskosta kasvaa ja liberaaliteologia saa lisää jalansijaa, aletaan seuraavaksi muuttamaan kristillistä oppia. Se mikä meille on itsestään selvää totuutta, onkin jatkossa toisin. Jo nyt kuulee teologien epäilyjä Jeesuksen neitseestäsyntymisestä ja kuolleista ylösnousemuksesta. Gospelmuusikko Pekka Simojoki ilmaisee ajan henkeä terävästi laulunsa sanoissa: "Minne joutuu se valtakunta, jonka paimenetkin nukkuu syvää unta, näkemättä, huomaamatta, mikä hetki yössä on. Onko täällä vielä niitä, joille valheet eivät riitä? Kuka yötä rohkeasti soihduillansa valaisee? Onko vielä pasuunoita, valtakunnan vartijoita, jotka aamunkoittoon asti muurin päällä taistelee?"

Johannes Kastaja oli tällainen muurinaukossa seisova mies. Pasuuna antoi selvän äänen. Voi olla, että pasuunana toimiminen ei anna kunniaa, Voi olla, että se vie vaikeuksiin. Johannes Kastaja olikin marttyyri. Itsekin haluan pysyä Jumalan sanan muuttumattomassa totuudessa. Turvaudumme Jumalan sanan muuttumattomiin totuuksiin, kun nousemme nyt tunnustamaan kristillisen uskomme.

-----

Saarna Kangasniemen kirkossa 23.12.2012

4. adventtisunnuntai, Matt. 1: 18-25

Maria oli 14 vuotta vanha, kun hän odotti Jeesus lasta. Tuohon aikaan kihlaus oli sitova ja avioliiton solmisen jälkeen mies otti vaimonsa luokseen asumaan. Joosef suuttui kuulessaan Marian raskaudesta. Hän luuli tulleensa petetyksi. Tässä tilanteessa hän olisi voinut purkaa kihlauksen, mutta hän ei halunut Marian joutuvan häpeään ja jättää häntä oman onnensa varaan. Ennen kuin Joosef sai tietää asian todellisen laidan, hän päätti kaikessa hiljaisuudessa hyljätä vaimonsa. Mariaakin huolestutti oma kohtalo. Tuohon aikaan oltiin paljon ehdottomampia sukupuolielämän asioissa, kuten avioeroon ja avioliiton ulkopuolisiin raskauksiin. Ja uskottomuudesta tavattu saatettiin kivittää.

Miehensä hylkäämisuhan alla kuoleman vaarassa elävän ja lasta odottavan Marian avuksi tuli taivaan enkeli, joka kertoi Joosefille mistä Marian raskaudessa on kyse: Hän on raskaana Pyhästä Hengestä. Joosefilla ei ollut muuta opastajaa kuin Jumalan sana ja hän hurskaana miehenä otti sen vastaan. Jumalaton mies olisi sanonut, että se oli vain unennäköä, mutta Joosef uskoi Jumalan sanan ja otti vaimonsa luokseen.

Maria ei voinut julkisesti ilmoittaa odottavansa Pyhän Hengen eikä Joosefin lasta. Häntä ei olisi ymmärretty, eikä hän olisi voinut sitä todistaa. Se soti kaikkia pyhiä kirjoituksia, järkeä ja kokemusta vastaan. Hänet olisi voitu surmata. Joosef säilytti salaisuuden ja palveli Mariaa. Neitsyys pysyi salassa maailmalta ja avioliitto julkistettiin. Näin huolet väistyivät Marian elämästä ja hän varjeltui kaikelta pahalta. Hän pääsi häpeästä vapaaksi.

Jeesuksen erikoinen sikiäminen ei ollut hänen aikalaisilleen itsestäänselvä ja ymmärrettävä asia. Joosefkaan ei olisi sitä käsittänyt. Jumalan piti selittää hänelle, että kyseeessä on poikkeuksellinen tapahtuma ja Jumalan ihme. Neitseestä syntyminen oli juutalaisuudessa outo ilmiö. Sitä voitiin jopa pitää Jumalan Pojan perusteltaessa suorastaan herjaavana. Tämä on siis Jumalan suuri ihme. Kristillinen kirkko ei ole pohtinut tätä biologian näkökulmasta, vaan se on tulkittu kuuluvaksi Jumalan pelastussuunnitlmaan. Jo profeetta Jesaja oli ennustanut, kuinka neitsyt tulee raskaaksi synnyttää pojan, ja hänen nimensä on Immanuel eli Jumala meidän kanssamme.

Joulun tapahtumissa, kuten kaikissa pelastushistoria merkittävissä tapahtumissa toteutuvat tietyt tosiasiat. Ensinnäkin niihin, liittyy ihme. Jeesuksen elämässä kaikki oli poikkeuksellista, syntymä, kuolema ja ylösnousemus. Saatamme ehkä kuulla liberaalitelogian väitteitä, jossa usko Jumalan ihmeisiin kielletään ja Jumalan sana vesitetään, mutta ne me jätämme omaan arvoonsa. Mekin saamme varmoina uskoa Jumalan sanan vakuuttaviin lupauksiin.

Toisena Jeesuksen elämän merkittäviin tapahtumiin kuuluu enkelien ilmestyminen. Vaikeassa elämäntilanteessa elävien Marian ja Joofin avuksi tuli taivaan enkeli. Ilman enkelien ilmoitusta Jumalan suunnitelma olisi jäänyt ymmärtämättä.

Kolmantena on mainittava proottojen ennustukset, joihin Maria ja Joosef, muutkin joulun evankeliumeissa mainitut Jumalaan uskovat ihmiset luottivat. Kaikki toteutui kirjaimellisesti niin kuin oli kirjoitettu.

Neljänneksi on sanottava, vaikka nämä Jeesuksen elämän tapahtumat oli ennustettu, olivat kuitenkin yllätyksellisiä. Jumala yllättää omansa. Se myös kertoo Jumalan armollisesta valinnasta. Maria ja Joosef yllättyivät itsekin omaa asemaansa ja tehtäväänsä. Jumala vie pelastushistorian tapahtumia eteenpäin. Se tapahtuu välillä vaikeuksien kautta, niin kuin Marian ja Joosefin kohdalla.

Ja vielä on mainittava se, että Jeesuksen nimi ilmoitettiin etukäteen Joosefille. Raamatussa nimellä on tietty merkitys. Kuva nimen kantajan elämän tehtävää. Jeesuksen nimi tarkoittaa pelastajaa ja vapahtajaa. Tähän nimeen mekin saamme luottaa.