Puheita juhlissa

Kangasniemen Maaseutuseuran 70-vuotisjuhla 27.9.2009     

Minulla on suuri ilo ja kunnia olla tuomassa Kangasniemen seurakunnan tervehdys tässä juhlassa ja onnitella 70-vuotiasta Kangasniemen Maaseutuseuraa. Perinteisesti syys-lokakuun vaihteessa, kun viljat on saatu laariin, perunat ovat kuopassa ja puutarhatuotteet kellarissa, on Kangasniemellä vietetty maaseutuväen kirkkopyhää. Tänä syksynä tämä tapahtuma on suurempi, kun nyt olemme juhlimassa Maaseutuseuran 70-vuotista toimintaa.

Puheeni teemaksi olen ottanut sen kuinka ensin on paljon on nähty vaivaa sadon hyväksi ja kuinka sitten kiitollisina saadusta sadosta saamme nauttia uutispuuroa. Saara Kettunen kuvaa sitä sattuvasti runossaan Yhä uudelleen:

Aina he ovat kylväneet. Muokanneet maan. Istuttaneet siemenet. Kitkeneet. Kastelleet. Ja odottaneet…
He ovat oppineet odottamaan. Ja toivomaan. Ja rukoilemaan. Ottamaan leipänsä Taivaallisen Isän kädestä nöyrästi ja kiittäen.
He ovat oppineet jättämään itsensä Jumalansa hoitoon. Ja maansa. Ja peltonsa, joka on antanut heille leivän.
…ja tänään minä astun tavarataloon, ja valitsen kaiken tarvitsemani. Kaiken elämiseni. Jokapäiväisen leipäni.
Herra, auta minua näkemään, että moni uurastaa tänään, jotta minulla olisi ruumiini tarpeet käsieni ulottuvilla.
Opeta minua siunaamaan heitä, jotka Sinun lahjojasi meille jakavat. Auta minua palaamaan lähemmäksi Sinua, Luojani, Lunastajani.

Kylvöaika on huolten ja toiveiden aikaa. Kylvösuunnitelman mukaisesti kätkeytyvät eri siemenlajit multaan ja jäädään odottamaan tulosta. Maamiehen kylvötoiveisiin sisältyy hiljainen ja nöyrä rukous.
Leikkuuaika on toiveiden toteutumisen aikaa. Kun laiho kallistaa täydet tähkäpäät leikkuupuimurin kootessa ne talteen ja vilja laskeutuu laareihin, tuntuu luonnolliselta, että maamies hiljaa mielessään lausuu kiitoksensa Taivaalliselle Isälle.
Maatalousväki elää lähellä luontoa. Joskus liikaakin luonnon armoilla. Joskus kesät ovat olleet säiden suhteen oikukkaita. Mutta tänä vuonna meillä oli sään suhteen suotuisa kesä. Satokin oli hyvä, ainoastaan heinäsato pienemmäksi.
Koska maatalousväki elää lähellä luontoa, se elää myös lähellä Jumalaa. Kaikki riippuu oikeastaan Jumalasta. Kaikki riippuu Jumalan siunauksesta.

Kristillinen seurakunta haluaa elää mukana ihmisten jokapäiväisten kysymysten keskellä. Perinteisessä kirkkorukouksessa on lausuttu "siunaa maan hedelmä, anna suotuisat ilmat". Eläkeliiton kanssa on vietetty keväinen toukosiunaustilaisuus.
Tänään saamme kiittää säiden ja ilmojen säätäjää kaikesta siitä, mitä hän on taas meille lahjoittanut. Kiitollisuus on elämänasenne. Tällaisen asenteen Taivaallinen Isä haluaa antaa meille kaikille.
Kiitollisin mielin käymme nyt syömään uutispuuroa. Siksi siunaamme ateriamme laulamalla ruokavirren 472:1/ seuraavalla rukouksella.

Toukosiunaus Kangasniemellä 26.5.2015

Kylvö- ja korjuuajat vuorottelevat maatalousväen elämässä. Vaikka elämämme modernia nykyaikaa ja moni asia on toisin kuin aiemmin, tämä elämän perusasia on edelleen voimassa. Jo Raamatun ensimmäisessä kirjassa sanotaan: Niin kauan kuin maa pysyy, ei lakkaa kylväminen ja leikkaaminen. Yhä edelleen maamiehen ja hänen perheensä vuotuinen arkielämän rytmi määräytyy kylvö- ja korjuuaikojen mukaan.
Kylvöaika on huolten ja toiveiden aikaa. Harkiten, tehdyn suunnitelman mukaan, kätketään eri siemenlajit multaan. Kun kylvö on tehty, jäädään odottamaan tulosta. Silloin maamies voi esi-isiltä perityn hurskaan ajatustavan mukaan liittää kylvötoiveisiinsa hiljaisen ja nöyrän rukouksen: Anna, oi Jeesus, rauha ja menestys. Muistan itsekin lapsuudesta tilanteen, kun kuljin isäni kanssa pellon reunalla ja katsoimme, kuinka kylvetty vilja oli noussut oraalle. Siinä toivoimme, että kesä jatkuisi suotuisana viljasadolle.
Kerran oli sellainen kesä, että aurinko poltti maan pinnan, vilja kuivettui ja karjalla ei ollut syötävää. Moni jo ajatteli, miten selvitään seuraavasta talvesta. Silloin kaikki rukoilivat apua Jumalalta. Tämä rukous kuultiin ja sadetta tuli.
Hyvät ystävät! Meidän elämämme kaikki lahjat, sen jokainen päivä on Jumalan antamaa. Jos hän vetää kätensä pois, meille ei jää mitään.
"Kaikki riippuu siunauksesta". Tämä vanha lause pätee vielä tänäänkin. Ei ole itsestään selvää, että Jumala lahjoittaa meille joka vuosi sadon siunauksen sellaisena kin olemme sen itse laskelmoineet.
Oikeastaan Jmala haluaa lahjoittaa meille paljon enemmän kuin pelkkää ajallista ja maallista hyvää. Jumala haluaa, että kypsymme hänen taivaalliseen sadonkorjuuseensa. Jumala haluaa, että oppisimme luottamaan häneen yhä enemmän ja yhä hartaammin panemaan kaikki koko elämämme hänen kaikkivaltiaisiin käsiinsä.
Leikkuuaika on ilon aikaa, toiveiden toteutumisen aikaa. Kun Jumalalta saatu vilja laitetaan laariin, tuntuu luonnolliselta, että maamies hiljaisessa mielessään lausuu kiitoksensa: Kiitos, kunnia ja ylistys olkoon Sinulle, oi Isä rakas!
Maamies perheineen elää lähellä luontoa. Sen tähden hän myös elää lähellä Jumalaa. Älköön sen tähden maatalousväki, eikä kukaan meistä, koskaan unohtako Jumalaa, niin että tulemme sydämeltämme kovaksi ja kiitämättömiksi.
Mutta kylvämistä ja leikkaamista ei ole vain se, mikä keväisin ja syksyin pelloillamme tapahtuu. Jumalan pyhän sanan mukaan on ihmiselämä kokonaisuudessaan kylvöaikaa ja iankaikkisuus on kokonaan leikkuuta.
Jeesuksen Kylväjävertauksessa kuvataan, millainen ihmisen sydän maaperä voi olla. Se voi olla kova maa, paatunut, Jumalan sanan torjuva sydän. Se voi olla orjatappurapensas, jolloin etsimme enemmän ajallista ja katoavaista kuin taivaallista ja iankaikkista. Se voi olla kallioperä, jossa usko ei kestä koetusta. Toivottavasti se ennen kaikkea on hyvä maa, joka ottaa Jumalan sanan vastaan iankaikkiseksi aarteekseen.
Antakaamme Kristuksen kylvää hyvää siementä, Jumalan armon evankeliumia, sydämemme peltoon! Kostuttakoon Hänen Henkensä sade kylvömaata, niin että alamme kasvaa hedelmää emme vain tätä elämää, vaan myös iäisyyttä varten. Oppikaamme ajallisten huolten, kiireitten ja omasta mielestämme tärkeiden tehtäviemme aikana pyrkimään ja kilvoittelemaan Jumalan lahjoittamaan taivaalliseen elämään.

Toukosiunauspuhe Kangasniemellä  18.5.2016

Olen hyvin mielelläni toimittamassa tätä toukosiunausta; olenhan itsekin maalaistalon poika. Tiedän, että maalaistaloissa tehdään paljon raskasta työtä. Varsinkin viljan kylvön ja korjuun aika on tiloilla kiireistä aikaa. Muistan, kuinka lapsena isäni kanssa katsoin pellon laidalla oraalle noussutta kylvötulosta. Varmasti hän liitti silloin ajatuksiinsa rukouksen: Herra anna siunaus ja menestys.
Lähtökohta tämän kevään toukosiunaukselle on surullinen. Tämä vuosi on ollut maatalousväelle erityisen vaikea. On ollut tarvetta nostaa maatalouden ahdinkoa esille. Samaan aikaan ruokakaupoissa maataloustuotteiden hinnat on alennettu. Kaikki eivät edes tiedä, että tuottajalle tulee vain pienen pieni siivu maataloustuotteen hinnasta. Maatalous tarvitsee koko yhteiskunnan arvostuksen ja tuen.
Modernissa ympäristössä maanviljelys on yhä selkeämmin maataloutta, yksi ruuantuotannon ja talouselämän haaroista. Syntyy helposti vaikutelma, että vilja ja leipä, jonka ostamme muovipussissa marketista, ovat viime kädessä kiinni kansainvälisistä markkinoista, talouspoliittisista päätöksistä sekä tekniikasta, koneistuksesta ja lannoitteista.
Siksi on hyvä kokoontua näin siunaamaan ja muistuttamaan, että niin ei ole. Tänä päivänä olemme vanhan perinteen mukaisesti kokoontuneet tämän pellon äärelle rukoilemaan Jumalan siunausta kylvötyölle. Se ei ole vain näiden peltojen siunausta, vaan yhteinen toimitus, jossa kylän ja koko Kangasniemen kaikki pellot siunataan yhteisesti.
Näin tehden ilmaisemme nöyryyttä ja painamme nöyrästi päämme elämän antajan, Jumalan edessä. Perimmältään elämä ei ole meidän käsissämme, vaan elämän antimet, kaikki se mitä elääksemme tarvitsemme, tulee Jumalalta: kevään tulo, elämän puhkeaminen routaiseen maahan, viljan itäminen ja kasvu.
Kylvön siunaus on yhteinen, vuotuinen ruokarukous. Olemme tässä kiittämässä elämästä, jonka olemme saaneet ja sanomassa yksinkertaisesti: anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme. Ja kun sanomme "meille", sisällytämme siihen tämän joukon, omat perheemme, Kangasniemen pitäjän, oman maamme ja koko ihmiskunnan. Toivomme, että ruokaa riittää kaikille.
Perimmältään elämä ei ole meidän käsissämme, vaan elämän antimet, kaikki se mitä elääksemme tarvitsemme, tulee Jumalalta. Tämä on vuosituhantinen uskomme. Ennen muinoin tämä tosiasia koettiin paljon syvemmin ja kovemmin. Kun tuli huono vuosi, se merkitsi kärsimystä ja nälkää. Hyvä vuosi merkitsi vaurautta ja onnea. Siksi rukous kylvön alkaessa oli myös vakavampi. Vaikka huono satovuosi ei enää merkitse nälänhätää, on uskon näkökulma edelleen sama. Jumala antaa kasvun. – Kun me rukouksin tuomme elämämme ja tarpeemme hänelle, me osoitamme olevamme ihmisiä, joiden elämä ja onni on Hänen kädessään.
Lukemani Raamatun kohta kuvaa, kuinka Jumalan valtakunnassa istuttaja, kastelija ja sadonkorjaaja toimivat, jotta mahdollisimman moni ihminen pelastuisi. Sadon kasvaminen on Jumalan aikaansaamaa. Olkaamme hyvä maaperä, johon Jumalan sanan istutus varttuu iankaikkista elämää varten. Olemme aina riippuvaisia Jumalasta. Tärkeintä on se, että syntinen ihminen turvautuu Jumalan armoon ja pelastukseen Jeesuksessa Kristuksessa.
Tässä pellon laidassa olemme Jumalan edessä yhteisen elämämme lahjojen ja tehtävien kanssa. Pyydämme voimia ja siunausta työn tekijöille täällä – tällä tilalla ja tämän kylän ja koko pitäjän muilla tiloilla.
Jumalan antama elämä toteutuu näin: peltoon kätketty siemen kasvaa ravinnoksi. Siinä on elämän salaisuus, Jumalan työ, johon saamme osallistua.
Sen merkkinä heitämme nyt siemeniä peltoon ja siunaan ristinmerkillä tämän äsken suoritetun kylvötyön. 

Tervehdyssanat Istruala-Laitialan lähetyspiirin 110-vuotisjuhlassa 10.10.2017

Hyvät lähetystyön ystävät. Tervehdimme teitä Efesolaiskirjeen toisen luvun sanoilla: Niin ette siis ole enää vieraita, ettekä muukalaisia, vaan te olette pyhien kansalaisia ja Jumalan perhettä, apostolien ja profeettojen perustukselle rakennettuja, kulmakivenä itse Jeesus Kristus…. hänen kauttansa on meillä molemmilla pääsy yhdessä Hengessä isän tykö.
On suuri ilo tervehtiä teitä kaikkia tässä historiallisessa tilaisuudessa. Seurakunnan, tämän Kristuksen ruumiin, jokaisen jäsenen, Jumalan antama velvollisuus, on palvella seurakuntaa omalla armolahjallaan, todistaen ja palvellen. Miten sitä kukin tekee, sen me aistimme, näemme, tunnemme ja kuulemme. Tiedämme, että näin vain tapahtuu mahdollisimman suuressa määrin. Te olette ottaneet tietoisen vastuun ja tehtävän. Näitä tehtäviä on ollut paljon, myös näkymätöntä palvelemista.
On hyvältä tuntuvaa nähdä teitä yhdessä koolla. Samaa lähetysväkeähän me tässä ollaan. Yhteinen työnäky yhdistää meitä kaikkia. Hyvät lähetyspiiriläiset. Kiitos, että olette olemassa, kiitos palveluksistanne seurakunnalle. Jumala se on se, joka antaa näyn, voimat ja taidot ja palvelemisen ilon ja palvelee siunauksellaan. Saamme juhlia piirinne 110-vuotistaivalta perheyhteyden merkeissä.

Sotiemme veteraanien juhla 27.4.2006 Kangasniemellä

Sota-aika on sellainen, että sen muistaa lähtemättömästi koko loppuelämänsä. Sen kokemisen jälkeen ihminen ei ole enää sama mitä hän oli ennen sotaa. Olen aina ihmetellyt sitä, miten ylipäätään te rintamamiehet ja –naiset selvisitte siitä kaikesta. Muistatte hyvin sen kun sotaan lähdettiin. Oli paikat, jonne kokoonnuttiin eri tahoilta, useimmat arkisen työnsä ääreltä pelloilta, tehtaista ja toimistoista, asevelvolliset suoraan varuskunnista. Sodan päättyessä taas hajaannuttiin ja palattiin erilaisiin tehtäviin ympäri Suomea. Osa palasi haavoittuneina ja osa tuotiin sankarivainajina kotiseurakunnan kirkkomaahan ja nuorimmat jatkoivat vielä Lapin sodassa, jonka päättymisestä on nyt kulunut 61 vuotta.
Kaikilta mukana olleilta sota vaati uhrinsa. Sen antoivat kaatuneet, jotka nyt makaavat sankarihaudoissa. Sen antoivat haavoittuneet, jotka elävät invalideina keskellämme. Sen antoivat ne, jotka sota leimasi henkisesti, niin että he vieläkin elävät vuosikymmenien takaisissa juoksuhaudoissa. Kaikkihan eivät kestäneet sodan hirmuista painetta. Monet teistä näkevät vieläkin painajaisunia sodan kauheista tilanteista. Osa menetti kotiseutunsa. Koko kansa kärsi sodasta. Ilman tätä uhria Suomi ei olisi itsenäinen tasavalta.
On hätkähdyttävää, että vuoden 1323 Pähkinäsaaren rauhan jälkeen ei Suomen historia tunne näin pitkää rauhan aikaa. Lähes 100 vuotta sitten syntynyt sukupolvi ei ollut valinnut syntymäaikaansa eikä sitä historiallista tilannetta, jossa juuri sen isänmaan rakkaus ja velvollisuudentunto pantiin kovemmalle koetukselle kuin minkään suomalaisen sukupolven 200 vuoteen. Teidän sukupolvenne kesti kokeen. Te olitte sodan paineissa monesti avuttomia ja toivottomia epäinhimillisissä olosuhteissa, mutta te kestitte loppuun asti. Kaikkien menetysten , uhrien ja tappioiden keskeltä nousee sotien vuosista kuitenkin unohtumaton saavutus, Suomen itsenäisyys. Tässä yhteiskunnassa on paljon korjattavaa, mutta vapaassa maassa me saamme itse päättää millaisessa isämaassa haluamme asua.
Nyt te veteraanisukupolvi olette yli 60 vuotta vanhempia kuin sodan vuosina. Vaikka nuoruus ja elämän voimat eivät toistu, ei kannata katkeroitua, vaan nähdä tämäkin elämänvaihe uudenlaisena haasteena. Toivon, että tämä juhlapäivänne olisi virkistämässä ja vahvistamassa teitä. Aika on hälventänyt katkeruuden, jonka sota ja menetykset aina synnyttävät. Aika on opettanut, että rajan takana ei asukaan vieraita ja vihollisia, vaan ihmisiä ja ystäviä. Aika on opettanut, ettei mikään valtio voi olla täysin riippumaton, vaan kaikki maailman maat ja nimenomaan rajanaapurit ovat monin tavoin riippuvaisia toisistaan. Sotavuosien jälkeen Suomella on ollut monenlaista yhteistyötä itäisen naapurimaan kanssa.
Te veteraanisukupolvi ette elä enää elämän parhaita vuosia. Monet teistä ovat jo väsyneitä ja toivotte lepoa ja turvallisuutta. Entinen arkkipiispamme Mikko Juva muistelee eräässä kirjassaan sodassa olemistaan. Hän kirjoittaa: "Kesällä 1944 kun Kalpadivisioona kävi vaikeita vetäytymistaisteluja ylivoimaista vihollista vastaan Keski-Aunuksessa, joutui JR 9:n ensimmäinen pataljoona tilanteeseen, missä sen komppanioitten viivytyslinjat pettivät toinen toisensa jälkeen. Pataljoonan komentaja lähetti minut ilmoittamaan Rykmentin esikuntaan, ettei Pataljoona pitkään enää pysty estämään vihollisen murtautumista selustassa olevaan ratkaisevaan tienhaaraan. Tehtyäni ilmoituksen vastasi komentaja, eversti Bertil Ikonen: "Ei teidän enää tarvitsekaan pitää tienhaaraa. Tehtävänne on suoritettu. Tulkaa vain itse pois sieltä"." Monet veteraanit elävät nyt tilanteessa, jossa työ ja ponnistelu on käynyt ylen raskaaksi. Yhteiskunta lähetti teidät aikoinaan vaikeimpiin tehtäviin. Nyt on valtion velvollisuus huolehtia, että väsynyt taistelija ja työntekijä saa ansaitsemansa vanhuuden levon ja turvan. Velvollisuutensa loppuun asti täyttäneille rintamamiehille ja –naisille kuuluu isämaan sanoa: "Tehtävänne on suoritettu. Tulkaa vain itse pois hyvin ansaittuun lepoon".
Kun omassa elämässämme haluamme käydä kristillisen uskon taistelun, niin saamme kuulla Vapahtajan kutsun taivaaseen. "Tehtävänne on suoritettu. Tulkaa vain itse pois hyvin ansaittuun lepoon". Niin kuin veteraanit taistelivat urheasti isänmaan puolesta, rohkaiskoon se myös kilvoittelemaan myös sen puolesta, että saavuttaisimme taivaallisen kotimaan. Sodan taisteluissa tarvittiin monenlaisia inhimillisiä kykyjä, mutta hengellisessä taistelussa meillä ei olekaan omaa voimaa ja taitoa. Siinä lähtökohta on se, että Jeesus on taistellut voiton meidän puolestamme. Me saamme jättää syntimme Hänen ristinsä juurelle ja elää Hänen armoonsa turvautuen. Usko on luottamista Kristuksen täytettyyn työhön.
Itsenäisyyspäivän rukous kirkkokäsikirjasta.

Sotiemme veteraanien juhla 27.4.2010 Kangasniemellä

Kunnioitetut sotiemme veteraanit, hyvä juhlaväki! Minulla suuri kunnia toivottaa tervetulleeksi teidät tähän tilaisuuteen.
Nuorempien sukupolvien tehtävä on kunnioittaa ja jatkaa sitä isänmaallista perintöä, joka on kantanut Suomea näihin päiviin asti. Se saa ottaa haasteen vastaan edeltäviltä sukupolvilta ja rakentaa tätä maata yhä paremmaksi paikaksi elää. Saamme uskoa, toivoa, tehdä rakkauden tekoja ja rukoilla tämän maan ja sen ihmisten puolesta. Meidän tehtävämme on rukoilla myös koko maailman ja sen kaikkien kansojen puolesta sekä maailman rauhan syntymisen ja säilymisen puolesta.
Erityinen kiitoksen aihe on pitkä rauhan aika, josta olemme saaneet Suomessa nauttia, rauha, jonka sotiemme veteraanit ovat meille lunastaneet. Nuorempien sukupolvien on täysin eri asia kasvaa aikuiseksi rauhan kuin sodan aikana. Vaikka sota ei ole koskettanut minua henkilökohtaisesti, niin sodan varjo on kuitenkin kulkenut sukupolvelta toiselle myös minun suvussani. Sota on jättänyt jälkensä sen keskellä eläneisiin ja siirtynyt heidän kauttaan lapsille ja lastenlapsille. Siksi sota ei ole koskaan yksin vain sotaa käyvän sukupolven asia, vaan se vaikuttaa kauas tulevaisuuteen. Tälläkin hetkellä maailmalla käytävät taistelut ja sotatilat eivät kokonaan pääty aselepoon, vaan jatkuvat sodassa olleiden ja vielä tulevienkin sukupolvien mielissä ja toimintamalleissa kauas eteenpäin. Siksi sota on niin hirvittävä tragedia.
Runoilija Kaija Pispa on kirjoittanut laulun "Kahden maan kansalainen". Sen on säveltänyt hänen puolisonsa muusikko Jaakko Löytty. Viimeisessä säkeistössä lauletaan "Elämänjäljet pientareelle piirtyvät; Herra antoi, Herra otti, kiitos Herran! Lopulla matkaa ikäväsi ymmärrät: ihmisen on määrä kotiin päästä kerran. Vaikka vaellus on vaivaista, minä vielä jaksan toivoa: olen kahden maan kansalainen."
Tänä kiitosjuhlapäivänä minua puhuttelee laulun ajatus siitä, että me olemme kahden maan kansalaisia. Se on myös ajankohtainen teema kirkkovuodessamme. Meillä on tämä rakas kotimaa, josta saamme iloita ja kiittää. Olemme saaneet paljon hyvää Jumalalta osaksemme, kun olemme voineet jo pitkään elää vapaassa ja itsenäisessä Suomessa.
Tämän kotimaan lisäksi on olemassa myös taivaallinen kotimaa, jota kohti kulkemaan meitä kutsutaan Jumalan armoon ja Jeesuksen sovitustyöhön turvautuen. Se on kotimaa ja valtakunta, joka yhdistää kaikki kansat ja kaikki kielet. Se on kotimaa, jossa ei ole sotia eikä vihollisuuksia. Se on kotimaa, jossa asuu rauha ja ilo, ja jossa vihollisista tulee toistensa ystäviä.
Efesolaiskirjeen toisessa luvussa sanotaan, että Kristus on meidän rauhamme ja hän on kuolemallaan hajottanut vihollisuuden muurin. Meillä on sellainen Vapahtaja, joka on sovittanut kaikki vihollisuudet ja luonut pohjan sovinnolle niin Jumalan kuin ihmisten kanssa.
Raamattu vakuuttaa meille: "Te ette siis enää ole vieraita ja muukalaisia, vaan kuulutte Jumalan perheeseen, samaan kansaan kuin pyhät". Jumalalle mikään kansakunta ei ole vieras, vaan kaikki ovat hänelle omia ja rakkaita. Kristuksessa Jeesuksessa vieraista ja muukalaisistakin tulee ystäviä ja samaa perhettä. Meidän jokaisen tehtävä on olla omalta osaltamme, omalla paikallamme rakentamassa rauhaa ja sovintoa kaikkien ihmisten ja kansakuntien välille.  

Metsästysväen ruskajuhla Kangasniemellä 16.9.2019                                                                           

Hyvä t metsästysväen ruskajuhlaan osallistujat. Aluksi luen Ilkka Kuosmasen Etelä-Suomen Sanomissa julkaistun Vaatimattoman hirvimiehen rukouksen: 

Taivaallinen Isä, joka olet myös metsien jumala, riistan herra. En ole luonteeltani ronkeli, mutta muutama pyyntö tuli tässä mieleen.
Ensinnäkin näistä aikaisista herätyksistä: anna kellon soida lempeästi puoli kuudelta sunnuntaina. Virkeitä aivosoluja anna, jotta muistaisin pitkän kerraston, termospullon, repun, varahanskat, villapaidan, kumisaappaat, vhf-radion, makkarapaketin. Ja kiväärinkin. Syksyyn voisit suoda paljon kuulaita päiviä. Ei haittaa vaikka aurinko joskus näyttäytyisi, yöllä saa sataakin. Lämpötilaksi anna viisi astetta ja yöksi pikkupakkasta.
Anna onnea passipaikkojen arvontaan. Mielellään saisi olla metsäpassi, jossa on kumpuileva maasto, komeita mäntyjä ja hieman puolukkaa välittömästi passipaikan ympäristössä. Mustikkakin käy alkusyksystä, jos ei ole vielä vettynyttä. Jos tuulen on pakko tuulla, anna puhaltaa lempeästi selän puolelta.
Anna lintujen lentää passipaikan yllä. Tuhatpäisinä kaakattavissa hanhiauroissa lepää väsyneen hirvimiehen mieli. Vaihtoehtoisesti voisit harkita tiaisparvea, mieluummin vilkkaasti sirkuttelevia hömötiaisia kuin tavallisia talisellaisia. Synkästi naksutteleva korppi tulee kyseeseen vain, jos kaikki tiaisetkin ovat jo muualle buukattuja.
Koiramiehille anna hyvää kuntoa ja paljon kevyitä askeleita metsäkankailla kuljettavaksi. Suo tutkaan tuoreet patterit ja kännyköihin virtaa. Koirille anna hyvää nenää ja lujaa luontoa väistää supikoirat, villisiat, jänikset ja kauriit. Retkeilijöille ja sienestäjille järjestä päälle kirkkaat vaatteet ja parhaat paikat kauas passilinjoista. Yhteisissä metsissä tässä ollaan.
Jos päätät, että arpa antaa peltopassin, anna olla tyyni sää ja tukeva torni, joka kestää kunnolla seisomista. Anna hirvien tulla varmakatseisille kavereille.
Jos on välttämättä tultava juuri minun kohdaltani, anna että ei olisi tänään pieni olo. Anna tulla hiljaa tunnustellen. Jos on isompi porukka, anna tulla jonossa korkeintaan 50 metrin päästä niin, että ei ole taloja takana. Jos päätät, että on yksinäinen ja tulee kiitoravia satasesta, anna puhtaat kiikarinlinssit, varmaa kättä ja kylmää harkintaa. Anna että muistaisin ennakon ja osuisin ensimmäisellä. Jos päätät, että en osu kunnolla vielä kolmannellakaan, anna pysähtyä pellon laitaan. Anna että kaatuu paikalleen. Jos kaatuu metsään, anna olla märkää heinää ja alamäki tielle päin, jotta pulkka luistaa paremmin.
Lahtivajalle anna teräviä puukkoja ja jutuniskijöille kevyitä kielenkantoja. Anna että paistit ja fileet olisivat säästyneet, vaikka olisikin huono osuma. Anna että muistan käydä seuraavana kesänä useammin ampumaradalla.
Tätä pyytää vähään tyytyväinen hirvimies. Kiitos ja anteeksi.

Hailuodon seurakunnan facebook-sivuilla julkaistiin hirvimiehen rukous hirvenmetsästysajan alkaessa.
Rukouksessa ei pyydetä ensisijaisesti hyviä, tarkkoja osumia, vaan ennen kaikkea siinä kiitetään luonnon kauneudesta ja sen tarjoamasta mahdollisuudesta hiljentyä ja nauttia raittiista ilmasta.
Rukouksessa iloitaan myös jahtikavereista ja metsästykseen kuuluvasta jännityksen fiiliksistä.
Varjele onnettomuuksilta -pyyntö kuuluu rukouksen loppuun. Metsästäjä kantaa rukouksessa huolta myös läheisistä, jotka jäivät metsästysaamuna kotiin.
Rukoukseen voisi lisätä varjeluspyynnön maanteille hirvenmetsästyksen aikana. Liikenneturvan mukaan riski törmätä hirveen on suuri niillä alueilla, joissa hirviaidat alkavat ja loppuvat. Hirvi- ja peurakolareita sattuu eniten, kun auringonlaskusta on kulunut yksi tunti.
Rukous kuuluu näin:
"Jumala, sinä kaiken elämän Luoja ja hyvien lahjojen antaja.
Kiitos metsän hiljaisuudesta, luonnon kauneudesta ja raittiista ilmasta.
Kiitos jahtikavereista, metsästyksen jännityksestä, yhdessäolosta ja hyvästä tunnelmasta onnistuneen päivän jälkeen.
Anna minun toimia viisaasti ja harkitusti, luontoa ja luontokappaleita kunnioittaen.
Varjele kaikkia metsästykseen osallistuvia, myös koiria, onnettomuuksilta. Anna silmäni olla tarkka ja käteni vakaa.
Varjele sydämeni kaikelta pahalta ja pidä huolta kaikista rakkaistani. Aamen."